Repun sisältö levällään ku jokisen eväät.

Julkaistu: 25.2.2014

Jassoo, homma meni heti näppishiihtelyksi kun on pieni väli reissailun lomassa..! Olen tuossa huomannut, että näin myös Lumipallossa on alkanut putoilemaan erinäisiä juttuja ja artikkeleita koskien juurikin meikäläiselle varsin armasta laskettelun muotoa, eli vapaalaskua. Vapaalaskuhommiahan voi aloitella ilman mitään sen kummempia varustehankintoja esimerkiksi vaikkapa rinteidein vierustoilla siinä 50metrisellä lähinyppylällä. Mutta aktviisimennin ja runasalukuisempana harrastettuna kuitenkin tuo riiraidereiden putikan paukuttelu vaatii hieman lisäyksiä sinne varustepuolelle ja samalla myös rutkasti tietotaitoa ja JÄRJENKÄYTTÖÄ.

Koskapa en ole mikään ekspertti, enkä mikään ”virallinen jeppe”, niin en ala tässä sen enempiä jutustelemaan jotta miten sitä vapaatahiihtoa tulisi harrastaa ja että mitenkä se lumi saattaa pahana hetkenä vyöryä päälle ikävästi, vaan meinasin sen sijaan vähä raottaa että mitä meikäläisen selässä tuolla reppupuolella kulkee yleensä mukana silloin kun lähdetään hieman rinteen sivustoja pidemmälle seikkailemaan. (HUOM! varusteet joita tässä luettelen ovat meikäläisen henkilökohtaisesti mukana kuskaamia tavaroita – tämä EI OLE mikään suositus tai ohjeistus kenellekkään että mitä sieltä repusta tulisi löytyä!!)

– Ensimmäisenä reppuun sujahtaa luonnollisesti lumiturvallisuusvermeiden perushärpäkkeet, elikkä sondi ja lapio (mielellään teräslapainen). Tässä välissä on hyvä huomauttaa, että tuo tuossa kuvassa repun vieressä makaava piipperi luonnollisesti sujahtaa vaatteita puettaessa jo takin alle ja ON-asentoon kun vetoketju aamulla ensimmäisen kerran vedetään kiinni. Ja meikäläisellä kun on tuollainen BCA:n lumivyöryreppu, josta hädän hetkellä laukaistaan ilmapallo keventämäään laskijan suhdetta vyöryvään lumeen, vaatii reppu AIVAN ensimmäisenä tuon vasemmassa alakulmassa lojuvan paineputelin sisäänsä ja kytkettynä toimiakseen.

Lumiturvallisuusvermeiden perään reppuun sujahtaa AINA myös ensiapulaukku sekä avaruushuopa. Pitkään myönnän itsekin seikkailleeni ea-laukku repussa tietämättä mitä se on syönyt, mutta nykyään on jo melko hyvä haju mitä sen sisällyksillä tehdään. EA-laukkuun tulee myös reissuun lähdettäessä ladattua särkylääkkeitä ja sanotaanko näin että mitä vahvempia niin sen parempi =) . Kertaalleen on tullut osuttua takamaastoissa paikalle ainoana ulkopuolisena auttajana kun uhrilla oli mennyt jalka poikki ja sanotaanko näin, että kolmiolääkkeillä uhrin olotila ja auttajien puuhaaminen on huomattavasti helpompaa ja tuskattomampaa.

Nuo välttämättömimmät rensselit kun on repustani käsitelty niin seuraavaksi voi varmaankin hypätä ns. ”ei niin pakollisiin, mutta mukava että on mukana” -vermeisiin. Itselläni noita nippelinappeleita on:

  • Aurinkolasit randohommille,
  • otsalamppu (jos pimiä yllättää),
  • ruuvari ja/tai yleistyökalu (biltemasta saa iha hyviä),
  • kompassi ja kartta (jos takamaastohomma, pelkkä kompassikin jeesaa jos iskee sinkki tms. keli päälle),
  • vaihtohanskat (yleensä kevyemmät randolle ja tukevammat alamäkeen),
  • toiset laskulasit (jos epik-puuteripäivä),
  • pikaliima (hätätapauksessa haavaan, muutoin pieniin varusterikkoihin esim. suksen pohjiin ydinkiveniskemiin tms.),
  • ilmastointiteippi (kaikkeen maan ja taivaan väliltä, tosin ei kuvassa, varmaan jo repussa=) ),
  • pipa/panta (rando ja taukohommiin ja coolilta pitää näyttää sitten afterilla),
  • taukotakki – á 25e Lidlistä (ellei iha hissihiihtohommia)
  • Narua /köyttä (kaikenmoiseen rakenteluun tarvittaessa, esim. suksiahkio, myös jonkinsortin pelastaminen onnistuu montusta tms.)
  • Radiopuhelin (halpis Cobra pelaa euroopassa ja suomessa, mm. japanissa pitää olla eri taajuuksilla toimiva, mutten tulee penaltia)
  • Suksistrappeja ja pari kompressio(?)remmiä (suksien kiinnitykseen reppuun tms.)
  • Skinit eli nousukarvat (melkein aina repussa jos yhtään mahdollisuutta kinnailuhommista)

Noilla yllä olevilla vetkuttimilla pärjää jo jonkin aikaa vaikkapa päiväkeikalla, mutta todennäköisesti jotain hyvin-hyvin oleellista jonkun mielestä puuttuu listasta edelleen. Mutta näillä vetkuttimilla itse touhuan. Lisäpainona itselläni on melkein aina offareille mentäessä 2L:n juomarakko repussa, sekä jonkin sortin kameravehkeitä, mutta niistä on turha ulista kun eivät ole välttämättömiä. Niin ja päivän kuormituksista riippuen hieman evästä, yleensä suklaatia ja pähkinöitä tms.

Sitten kun homma etenee (jos etenee) jäisemmille ja jyrkemmille kentille tai täysin bootpackhommiin niin mukaan tulevat jääraudat, kippeilyköydet ja muut kilkuttimet – itse en ole niin hurja että moisia olisin koskaan käytellyt, joten niistä ei sen enempää…

Kommentoi

Engelberg – moving pictures & what’s it all about?!

Julkaistu: 21.2.2014

Genau, genau! Olen sanani mittainen mies ja lataankin nyt teille tähän n. hieman reilun viisiminuuttisen filmipläjäyksen tiskiin, niinkuin aikaisemmin lupailinkin! Pätkässä kiteytyy aika hyvin tuo menneen viikon setti ja touhut mitä sekaan mahtui, oli aurinkoa, oli sinkkiä, oli putikkaa, oli jyrkempää, oli loivempaa, oli alpinee, oli mettää, oli kivaa, ja oli enemmän kivaa – ymmärrätte varmaan. Mutta siis ei muuta kuin klikatkaa hoodee päälle jos onnistuu ja katsokaa!

Jottei nyt homma menisi aivan filmien katselemiseksi niin sanotaan pari sanaa myös itse Engelbergistä ja lähinnä siitä mistä kyseisessä paikassa itse pidän – ja ehkä en pidä. Mennyt reissu oli minulle omien laskelmieni mukaan kolmas visiitti tuossa luostarikylässä ja jo ensimmäisellä kerralla mesta teki vaikutuksen meikäläiseen. Tänä vuonna tosin lumetilanne oli ehkä heikoin aikoihin, mutta samaan aikaan tuli laskettua kyllä Engelbergin parhaat laskut tuona samaisena aikana (lainatakseni erästä Mikkoa). Eberi sinällään on kaupunkina, tai enemmänkin kylänä hirmuisen viihtyisä tunnelmaltaan ja habitukseltaan, paikka on melko selkeä ja palveluita löytyy lähes joka tarpeeseen ja kulkeminen autoitta on varsin näppärää ilmaisilla busseilla. Oma majoituspaikkani oli melkoisen kaukana kaikista palveluista, mutta bussikyydillä tuntui liikkuminen tosiaan hoituvan varsin kivuttomasti.

Rinnehommia ajatellen en itse lähtisi laskemaan ainoastaan rinteitä enkelten vuorelle – omien kokemusten nojalla kyläänlaskua ja Titliksen yläosan lentokenttiä lukuunottamatta rinteet ovat melkoisen haastavia ja kapeita noin niinkuin sillä silmällä, että viikon niistä meinaisi nautiskella. Tietysti jos nautiskelee sladikäännöksellä tykittelystä niin paikkahan on aivan omiaan sellaisille jermuille.

Mutta offareiden ja putikkahiihdon puolesta Engelberg taas loistaa alpeilla ehkä jopa omassa luokassaan. Alue ja hiihtoalueet ovat hyvin selkeitä ja hahmotettavia, sekä suurin osa hauskoista laskuista ovat suoraan hissiltä-hissille saavutettavissa. Mutta myös skinnaamalla tavoittaa ilmeisen lystikkäitä ja hienoja laskuja. Miinuspuolena tietysti helposti saavutettavilla laskuilla on se, että lumisateen jälkeen saa pitää pienoista ravia ruotsalaisten keskellä, jotta pääsee edes hieman sujauttamaan omia jälkiä hankeen, mutta aikainen lintu syö tässäkin madon. Ja luonnollisesti, jos repusta löytyy nousukarvat niin Eberi ei tunnun olevan mikään skinnaajien luvattu maa, joten hiihdettävää löytyy saletisti pikku vaivannäön jälkeen muutama päivä lumisateiden jäkeenkin.

Selfie Laubilla, oli kaikenmoista lunta yhdellä vedolla.

Yksikertainen on joskus kaunista ja myös varsin rauhallista – eli jos siis lumisateen jälkeen alkaa ruuhka ja puuteriressi ahdistamaan pääkopassa, niin ehkä saattaakin kannattaa ison ja varjoisan Titliksen puolesta päräyttääkin aurinkoiselle Brunnille. Brunni ei komeile kovinkaan monella hissillä, eikä rinnekilometrillä, mutta sen sijaan tarjolla on vaikka ja kuinka paljon hauskoja linjoja rinteiden ulkopuolella. Ja kaikella todennäköisyydellä kilpailu omista linjoista ja jäljistä on melkoisen olematonta, ainakin omien kokemusten perusteella. Ja kuten Titliksen puolellakin, on Brunnilla myös skinnailukööreille tarjolla laskettavaa ja koskematonta pienelläkin vaivalla – pienellä muutaman sadan verttimetrin kinnauksella voi saavuttaa jopa 1500-1600 verttimetrin laskun, mietippä sitä.

Ville diggaa.

Brunnin aurinkoista rinnettä

Banaanit ovat apinoille?!

2 kommenttia

Kotoota on taas hyvä huudella?

Julkaistu: 19.2.2014

No näinhän se on taas yksi reissu saatu pulkkaan ja ukkeli takasin kotio. Viikon määrämittainen on siis jo jäänyt taakse Engelbergissä ja käteen jäi niin hyvää hiihtoa, kuin poikkeuksellisen loistavaa afterski-touhua (osalliset tietävät mistä puhutaan). Mutta mutta, en ole tänne raportoinut kuin kahdesta ensimmäisestä laskupäivästä, joten pitänee ottaa aikataulu kiinni ja raportoida myös loput. Sen verran voi jo tässä vaiheess kiteyttää, että alkureissusta skinnailtiin ja loppureissusta chillailtiin.

Kolmas sivakointipäivä osoittautui varsin päteväksi hissiputikkapäiväksi. Kävi nähkääs sillälailla, että otimme heti aamulla kättelyssä ns. ressibussin Titliksen puolen hissille ja heti hissien auettua ei muuta kun yläpeltiin – oltiin siis a)hyvissä ajoin liikenteessä. Ja samalla sattui seuraksi pari melkolailla hienosti seudut tuntevaa suksijaa, joten eipähän b) tullut kamalasti turailtua aikaa arpomiseen – vaan miestä siis sitä mukaan ränniin kun hissi vei ylös. Ja niinhän siis kävi, että koko päivä tuli melkoisen yllättävästi hiihdeltyä hissiputikkaa ja kokolailla korkkailtua kaikki mitä laskettiin. Oheessa kuvapäivitystä tuolta melkoisen makoiselta hissipuuderipäivältä.

Zwei guidos, ei muuta ku pitää huolen että pysyy perässä niin kyllä maistuu.

Kalapuikot, tuli korkattua – eikä sieltä tainnu muiden jälkiä tulla myöhemminkään iltapäivällä.

Grossella vauhtipauderia

Laubin sisäänmeno melko mielenkiintoinen ja näkyvyys paikoittain haasteellinen

Vaikka tuuli oli puskenut paikoittain todella hienostikin lunta, harjanteilla piti välistä vähä myös luovia.

Hyvän hissiputikkapäivän jälkeen sitten ottikin afterskiin kova koura ryhmästä otteen ja pisti sukset naulaan toviksi – noh, olihan tuolloin kelikin melkoisen sinkkinen, eli ”no regrets”, mutta hiihtohommat jatkuvat….

Brunnilla aurinko paistaa välistä niin kovasti, että lumet lähtevät karkuun.

Viimeisen laskupäivän kunniaksi aurinko porotti Ekylän taivaalla lähes pilvettömänä. Osa ryhmästä lähti Titliksen puolelle, mutta meidän rytmiryhmä päätti ottaa ressittömän ratkaisun ja siirryimme Brunnin aurinkoisille rinteille tsekkailemaan, mitä edellispäivän sinkkikeli oli tuonut vuorille. Brunnin puolella ei tosiaan tainnut klo 09 hujakouilla olla yhtä ainutta vapaalaskijaa meidän lisäksemme ja sitä myöten luottamus korkkaushommista oli taas melko korkealla. Ja eihä myö kovin väärässä oltu. Lunta oli tullut n. 15-20cm vanhan ja tasaisen pohjan päälle, joten lasku oli melkoisen vauhdikasta ja hyvää – nopeeta pyydää siis! Homma voitaisiin jälleen luokitella päteväksi hissiputikkahommaksi. Laskettiin lähinnä ilman haikkaamista ja/tai skinnaamista hissiltä-hissille hiihtoa ja päätimme päivän sitten taka-Grünewaldin pitkään laskuun, joka päättyy siis tuolle vanhalle juna-asemalle. Jaa, eipä sitten muuta kun kuvatuksia perään vinopino, liikkuvat kuvat toimittanen vielä myöhemmin omana postauksenaan, joten tsiigailkaahan näitä sillä välin:

Mikko taittaa ns. guido-käännöstä Brunnin etubowlissa

Joel auringossa ja Titliksen darkside varjossa, luonnollisesti.

Joku sanois että kahen kilon putikka!?

Kuvaajan jouduin ajelemaan ekat jälet… ikävää.

Jogeli metsän siimeksessä

Putikka ja hissi samassa kuvassa.

Soijaa pukkaa kun kevät kelillä lampsii alamäkeen, mutta mitä sitten. Tähän oli hyvä päättää Eberin reissu vm2014 – suattaishan sitä vielä joskus neljännen visiitinkin heittää, mesta paikka nääs!

2 kommenttia

Enkelten vuorella

Julkaistu: 13.2.2014

Jassoota. Sitä on Keravan poika jälleen irtautunut Suomen kamaralta ja päätynyt käkikellomaahan, tarkemmin Engelbergiin. Viikon komennus on edessä ja majoituspaikkana varsin salaperäinen peltorando ry:n päämaja – keskellä peltoa siis.

Lumivajaus on koetellut myös talven aikana Eberiä, mutta tällä hetkellä tilanne ei nyt kuitenkaan ole toivoton, tai siis kaksi päivää on tässä tullut nyt hiiheltyä ja putikkaa on jalkojen alla ollut, välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän.

Ensimmäisenä päivänä otettiin poikain kanssa hissi e-kylän aurinkoisemmalle puolelle eli Brunnille. Aurinko hiveli mukavasti miekäläisen ennätyspitkää zz-top-partaa ja kinnailuhommat olivat vahvasti mielessä. Ei muuta kuin karvat pohjaan ja ukkoa törmälle, skinnailtiin ja bootpackailtiin bouttiarallaa 40meetteriä ylämäkeen ja sen jälkeen suihkis. Noin 1400 verttimetriä tuli sivakoitua alamäkeen ennen kuin lumi loppui suksien alta ja matka jatkui jalkapatikossa loppumatkan. Tuosta lähes puolestatoista tonnista saatiin nauttia iha pätevästä puuterista n. puolet sektorista eli bööt 700metriä – iha jees sano!

Nyt on jo myös siis toinenkin päivä hiihelty ja aamun semi-aukea keli piti hyödyntää hieman varhaisemmalla herätyksellä ja suunnata törmälle. Nitkuteltiin hieman salaisemmassa lokaatiossa tällä kertaa n.600-700 verttimetriä ylämäkeen ja ainakin samanmoinen alas. Tällä kertaa lunta oli enemmän kuin ekana päivänä, mutta noustessa lumi tuntui melkoisen raskaalta. Alaspäin sujutellessa tilanne on kuitenkin täysin päin vastainen ja lumi oli oikeastaan sieltä paremmasta päästä, mitä näillä nurkillä on hiihdeltyä tullut. Ja syvyyttäkin oli välillä vähintään polvenmitta.

Nyt istuskellaan kämpillä ja tsekkaillaan ikkunasta ku pihalla vihvoo välistä vettä ja välistä lunta, ylhäällä luonnollisesti pirusti lunta! MORO!

Perään vielä videomeininkit molemmilta päiviltä JEE! KATO!

Kommentoi

Karhu II – ei ärjy.

Julkaistu: 10.2.2014

BadaBingBadaBum. Vedetääs taas kaukomailta jalat tanakasti kotohärmän (jo katoavan) lumen pinnalle ja palataan taas ns. perusasioihin. Suojasää on jälleen ottanut pirullisen otteen ainakin Etelä-Suomen talvesta ja lumipakka se uhmaa hävitä jälleen näkymättömiin, vaikkei sitä edes kovin montaa senttiä ole ehtinyt kerääntyäkään. Mutta hei, silloin kun ei sada vettä, niin on mitä mainioin ulkoilusää. Varsinkin rinteessä positiivisia puolia suojasäästä voi hakea esim. vallan mainion luiston puolesta, sekä vaatekerrastojen vähäisestä määrästä.

Tästä ehkä jonkinsrotin aasinsillalla päädymmekin jälleen Messilään ja kuluneeseen viikonloppuun. Lauantain melko karun sään jälkeen sunnuntai avautui oikeastaan ihan mukiinmenevänä päivänä alamäkitouhuja silmällä pitäen, koska taivas oli pilvipoutainen ja jopa aurinkokin pilkahti pariin otteeseen harmaan pilviverhon välistä häikäisemään varomatonta hiihtäjää. Suojasää piti myös suurimmat ruuhkat loitolla hiihtokeskuksesta, joten tilaa rinteessä tuntui olevan vallan mainiosti. Mutta päämielenkiinto lähinnä tämän kertaisen visiitin osalta osui Messilän uuteen rinteeseen, eli Karhu II:een. Uusi mäki saatiin lumetettua ja avattua nyt jo historiaan jääneen pakkasjakson aikana ja nyt siis mäki oli täydessä leveydessään odottamassa hiihtäjiä. Päivän aikana näytti kovasti siltä, ettei suuri yleisö oikein ole vielä ottanu rinnettään omaksi ja vain satunnaiset sivakoijat suuntasivat uuteen rinteeseen.

Profiililtaanhan Karhu-”kagone” on varsin helppo ja loivahko rinne alaosan pientä viettoa lukuunottamatta. Omaan makuun rinteen profiilin kontrastit ovat ehkä hieman turhan viehkeät, koska yläosassa eli n. 80% rinteen pituudesta viettoa on sen verran loivasti, ettei edes telesmarkkina vauhdit riitä kunnolla leikkaavaan ajeluun ja sitten puolestaan alaosassa viettoa tärähtää juurikin soppelisti parin vähän ”räädimmän” kurvin verran ja sittenhän hupi loppuukin jo. Näkisin ehkä tuon rinteen olevan melko timanttinen aloittelijoille, koska suurin osa pituudesta on huoletonta liirailua ja leveyttä mäessä riittää vähintäänkin riittävästi, lopussa sitten voi jokainen ottaa mittaa oman auransa rautaisuudesta.

Samalla suoritimme jo lähes perinteeksi muodostuneen SDP-DPS-puoluekokoussuksimiittinkin Laason terdellä Annin ja Hartsan kanssa. Tosin tällä kertaa jäivät makkurit ja mehut kotiin ja rillaaminen vaihtui Laason munkkikahveiksi.

Kattellaans kuluvalla viikolla sitten taas vähän isompia mäkiä, joten pysykää kuulolla…

 

 

2 kommenttia

Toki – tokiossa!

Julkaistu: 05.2.2014

Sumimasen sano japanilainen ja tarkoittanee anteeksi – siispä pyydän anteeksi hieman hiihtoaiheesta poikkeavaa postausta näin kesken hiihtokauden, mutta kun tuli tuolla mualiman eniten asutussa kaupungissa käytyä Japanin reissun päätteeksi, niin tässäpä nyt pienoinen raportti Tokion sykkeestä.

 

Sumopainiturnauksessa!

Ryōgoku Kokugikan sumoareena

Kahtena aikaisempana talvena minulla on hiihtohommelit painaneet sen verran rankasti vaakakupissa maksimilaskupäivien osalta, että vaikkakin matka on käynyt nousevan auringon maahan, niin tuo ihmekaupunki Tokio on jäänyt täysin kokematta. Ainoastaan auton ikkunasta on tätä suurkaupunkia ihmetellyt.

Pyhättö keskellä kaupunkia

Mt.Fuji Skytree-townista kuvattuna

Nyt 2014 Japanin reissulla teimme asiaan poikkeuksen ja ennen kotiinlähtöä varasimme Tokion ytimestä hotellihuoneet kolmeksi yöksi, joten pari kokonaista päivää oli myös aikaa tutustu tai oikeammin raapaista Tokion mystistä pintaa. Itse Tokiossa asuu siis n.13,2miljoonaa ihmistä ja suur-Tokion alueella on kokonaiset yli 36miljoonaa asukasta, joten kööriä piisaa. Aikasemmin on tullut käytyä useissa suurkaupungeissa ja metropoleissa maailmalla, mutta Tokio kyllä erottuu edukseen meikäläisen silmissä varsinkin seuraavissa seikoissa:

  • Siisteys – kaupungista ei löydy juurikaan roskia mistään, eikä tupakantumppeja. Samalla kuitenkin ihmetystä herättää myös se, ettei roska-astioita ole juuri missään – roskat siis kaiketi viedään kotiin ja hukataan siellä?
  • Haju – useimmiten suurkaupungeissa vallitsee jos jonkinmoinen kakan tai jätteen tuoksu, tai liikenne vaan sinällään jo aiheuttaa pahoja hajuja, Tokiossa ei!
  • ”Hiljaisuus” – joko kaikenlainen raskasliikenne tms. on sijoitettu korotetuille tai maan alle kaivetuille väylille, tai sitä ei vain ole, ovat syitä kaupungin seesteisyyteen ja hiljaisuuteen. Liikenteen melua ei ainakaan allekirjoittanut huomannut missään vaiheessa. Vaan kylläpä sähköautojakin tuntui kaduilla rullailevan kovasti.
  • Turvallisuus – tai ainakin turvallinen tunne kaupungilla. Tilastojen mukaan Tokion on maailman turvallisin suurkaupunki, totta vai tarua, fiilis oli ainakin joka paikassa varsin riskitön.
  • Kiireettömyys – Jo meidän koto-stadissamme väki juoksee kuin hullut konsanaan, Tokiossa jopa turistina tuntuu, että paikalliset ovat jaloissa. ”Do not rush” lukee myös metrossa…
Meikäläinen mertopysäkillä matkalla ties minne?

Ja se metro… Nerokas numeroitu asema- ja junalinjajärjestelmä tekevät navigoinnista varsin yksinkertaista. Etukäteen ei siis kannata pahemmin ottaa ressiä julkisilla kulkemisesta, vaan englanniksi löytyy kaikki tarvittava, asemien nimet ovat länkkäriaakkosin, sekä porukka varsin avuliasta apua pyydettäessä!

Mm. Korean sodan muistolle pyhitetty pyhättö

Maisemointi Tokyo-towerista

Tokyo-towerissa myös kaljalla istuskellessa maisemien ihastelu onnistuu.

Shibuya kuuluisa crisscross-risteys

Moilanen ihan ihmeissään väenpaljoudessa

Roppongin yöelämässä ei turistinkaan tarvitse tuntea oloaan turvattomaksi

Hyvää ruokapaikkaa etsiessä kannatta A)poiketa sivukujalle ja B)katsoa ylöspäin…

5 kommenttia

Hyppää kyytiin!

Julkaistu: 03.2.2014

So där! Latoin tuossa videoeditointiohjelman raksuttamaan ja nykäsin kasaan varsin energisen J-popin tahtiin tällaisen GoPro-kypäräkameraeditin, jossa katsoja voi vähän niinkuin hypätä meikäläisen mukaan tuonna Japanin syville puutereille. Näitä POV-kuvakulman videoita harvemmin jaksaa kauaa katsella, mutta koitin tämän leikata sen verran lennokkaasti, ettei kukaan pääse pitkästymään. Ei muuta kun mäkeen ja toivottavasti viihtyisästi!

2 kommenttia