Hellurei ja muutama ajatus ja kuvatus nyt Ylläkseltä! Viikko 11, eli tuo hiljainen väliinputoajaviikko hiihtolomien ja pääsiäiskiireiden välissä, oli meidän tämän talvinen reissuajakohta Ylläkselle. En tiedä, että miten tuo ajankohta valikoitui – oliko hintapolitiikalla jotain tekemistä asian kanssa vai osuiko vaan lomat tuolle viikolle? Voihan se olla, että fundeerattiin kelien puolesta viikon 11 olevan maino kompromissi hiihtoloman tulipalopakkasien ja pääsiäisen plussakelien välille!? Tänä talven tosin kelit ovat heitelleet sen verran häränpyllyä, että hiihtolomilla taidettiin lämpötilojen osalta olla enemmänkin vapun lukemissa ja nyt taas kevättä kohden on paukkunut reilummatkin pakkaset nurkissa.

Mielestäni Ylläs on ehdottomasti suomen paras paikka sahata rinteitä. Rinteitä on paljon, vaihtelua on riittävästi ja niissä on yleensä tilaa. Myös kunnossapito on mainiota. Tänä vuonna tosin tuo aiemmin mainittu kelitekijä vaikutti hieman stimmunkiin tunturissa, juurikin vaihtelun osalta. Nimittäin, vaikkakin paikallisten suusta saimmakin kuulla, että ilmat ovat talven osalta paranemaan päin, niin varsin kova tuuli rajoitti viikon mittaan aikalailla ihan jo perus rinnelaskuhommia.

Tuulee-tuulee

Kämpiltä ei ollut pitkä matka mäkeen.

Koko visiittimme aikana gondoli taisi pyöriä kolmena päivänä – ensimmäisenä siihen saakka kun hissilipun sai kouraan, toisena sillä välin kun tourailimme Kesängillä ja kolmantena (ihan pääsi kyytiin saakka) kun liirailin lumilaudalla. Otin nyt jostain syystä kuriositeettina gondolin esiin tässä, mutta lisättäköön että hyvin Ylläksellä pärjää ilman gondoliakin, mutta muutoin toppihissien kiinnipitäminen sitten vaikuttaakin meininkiin ja reilummin. Nimittäin kovien tuulien vuoksi suurin osa viikosta menikin sitten sahaillessa hieman vähäisempää rinnevalikoimaa. Tuulen sopivasti tuivertaessa ei mm. Äkäslompolon puolella avata kakararinteiden lisäksi mitään muita hissejä ja samalla kun Ylläsjärven puolella ovat toppiankkuri sekä gondoli kiinni niin kyllähän se aikalailla kaventaa rinnetarjontaa. Ja eihän sille minkään mahda – luontoäiti antaa mitä sattuu ja se on otettava vastaan. Mutta rivien välistä voi kuitenkin lukea, että ei ehkä ihan parhaimmat rinnehiihtokelit osuneet meille, vaikkakin auringosta päästiin nauttimaan ihan riittävästi.

Kuulemma gondolia varten moiset…?

Pallaksellakin piti käydä skinnailemassa Kesängin keikan lisäksi, mutta näinhän siinä kävi sitten, että myrskytuulet pistivät sen suunnitelman romukoppaan suunnitellun kirkkaan ja aurinkoisen päivän aamuna. Tosin Pallaksen-pöllöjen facebook-päivityksen mukaan tunturissa oli tuolloin ollut ihan inhimillinen keli paikoittain – minua tosin Laukukeron havaintoaseman 30m/sek. tuuli ei houkutellut lähtemään ajelemaan Pallaksen suuntaan tuolloin.

Trendin mukainen näkyvyys kairassa

”Aurinkorinne” tuli tutuksi, vaikkei niin paistanutkaan.

Sen verran uutta maustetta oli reissussa, että sattuneesta syystä emme poikkeuksellisesti vuokranneet kelomökkiä Äkäslompolon puolelta, vaan asetuimme asumaan (ihan omakustanteisesti) Ylläsjärven puolelle aivan rinteiden ja hissien läheisyyteen. Vuokrasimme nimittäin luhtitalomaisen kolmion neljällä hengellä. Täytyyhän se näin vannoutuneena mökkeilijänä myöntää, että on varsin vaivatonta liikkua aivan rinteiden ja ravintoloiden läheisyydessä, koska autoilua ei tarvitse juurikaan ressata – voi mm. afterikaljat ottaa ihan rauhassa vaikka rinneravintelissa ja suihkia sitten joko rinteitä tai penkereitä pitkin kämpän ovelle… Yllätyksenä tosin tuli sellainen seikka, että vaikkakin majoituksemme oli aivan ravintola Taigan ja hotelli Saagan välittömässä läheisyydessä, niin ihmisiä oli varsin vähän liikkeellä. Tiedä sitten johtuiko moinen ajankohdasta tms. mutta mm. Äkäslompolossa pyörähtäessä ihmisiä tuntui olevan huomattavasti enemmän kylillä kuin meidän majoituskompleksiemme tykönä?!

Lumikylän lumihotellissa voi käydä tsekkaamassa miten välttää hikoilua makuuhuoneessa.