Ai että menneitä on mukava muistella! Viime talvihan oli kotomaassa varsin kökkö lumien suhteen, mutta aika kultaa muistot ja tulihan sitä hiihdeltyä ulkomaan lumillakin joitakin päiviä! Nyt kun vesisateet pitävät ulkoilijan visusti sisällä niin onkin hyvä palautella mieleen, että mitä kaikkea sitä viime talvena tuli touhuttua – joten kasasin tuossa (melko pikaisesti tosin) tuollaisen 3,5 minuuttisen videon viime kaudesta. Kiitoksia kaikille hienoille ihmisille joiden kanssa sain hiihtää ja kokea taas hienoja kokemuksia niin uusissa kuin tutuissakin paikoissa – tulevasta talvesta tavoitteena tehdä vähintäänkin yhtä hieno!
Arkistot vuoden mukaan: 2014
Intoa piukassa Calpiksessa, täh?
No näin on! Nimittäin talviset visiitit Kalpalinnan aikoinaan alloonhuipulla viihtyneeseen hiihtokeskukseen ovat olleet näin 2000-luvulla meikäläiselle aikamoisia petymyksiä. Nimittäin käyttämättömät rinteet ja tyhjänpanttina seisoneet vanhat hissit ovat syöneet miestä – miksi näin hyvät profiilit seisovat lumiseen aikaan tyhjänpanttina?!
Mutta hieman erillainen ääni on kellossa kesäaikaan. Pääsin mm. ensi kertaa kokeilemaan ns. päärinteen Pomaa, tosin nyt on kesä ja suksien sijaan alla fillari. Calpiksessa on Etelä-Suomen, tai ehkäpä jopa Suomen vanhin bikepark joka luonnollisesti pyörii ainoastaan kesäisin ja nyt kun tuo hissipööräily on alkanut kiinnostaa tasamaa-ajelun ohella niin pitihän se käydä Kalpalinnakin tsekkaamassa kun kuitenkin alle tunnin ajomatkan päässä kotoa sijaitsee.
Anssi näyttä miten hypätään – rentona pitäis kuulemma olla, yeah right!
Tätä hissiä ei ole tullutkaan testattua talvella, hyvin tuntui toimivan.
Kuten jos sanoininkin, Calpiksessa kesällä pyörii eturinteessä täysmittainen Poma, sekä hotellin puolella myös talvella rullaava toinen moinen. Reittejä näin ensikertalaisen mielestä mäessä menee ristiin ja rastiin ja jo ensi kerralla tulikin koluttu melkein kaikki mahdolliset ilmansuunnat reittien osalta. On ns. enskapätkää, mutta myös iha täysveristä DH-pätkää, jotka tällaiselta perusjantterilta jäävät kyllä ajamatta. Mutta Calpis siis vaikutti ainakin näin ensikertalaisen silmään hyvinkin monipuoliselta, mitä nyt reittien pituus on hieman lyhyempää kuin esim. Messilässä ajamani.
Siittä vaan suihkis, Safari on rännin nimi.
Meikäläinen ”turvallisena”, piti ihan äiteen pyynnöstä hommata tuommonen täyskypärä, kuulemma fullface.
Messilästä puheenollen tällä hetkellä eletään hieman sekavia aikoja pyöräilyhommien suhteen, nimittäin kuluneella viikolla Messilä Maailman hallitus päätti lopettaa kokonaan kesäiset aktviteetit hissipyöräilyn osalta ja itselleni tämä on aika turhauttava asia. Nimittäin kerran tuolla hissiajeluilla käyneenä mieleen jäi todella hyvä kuva niin puitteista kuin fiiliksestäkin – ja ykskaks homma laitettinkin jäihin. Asiasta uutisoi mm. YLE. Myös facebookissa on laitettu lahtelaisen pyöräilyn ystävän toimesta pystyyn sivusto, jolla olisi tarkoitus yhdessä pohtia, miten maastopyöräily Messilässä voi jatkua. Toivottavasti asiassa löydetään sellainen ratkaisu, että hissipyöräily voi jatkua tulevaisuudessakin.
Kalpiksen eturinteeseen kesäisesti.
Mutta hei, Calpiksessa on tosiaan hauskaa – ei aina pettymyksiä =) Ainakin näin kesällä.
Kauramoottorilla
Noniin – jottei nyt ihan konevoimin etenemikseksi fillarihommelit mene niin pitänee tähän väliin tuikata myös videoteos viime viikon lopulta, jossa kovasti koitan osoittaa kuinka vauhdikasta ja hauskaa myös ilman hissiä tapahtuva maastolenkki voikaan olla! Ainakin omasta mielestäni kliffan näköstä meininkiä, tosin hiki lentää ja hengitys rohisee ”hieman” enemmän kuin hissihommissa;
Nyt varsinkin helteiden jo taituttua alkaa tuo tasamaiden polkeminenkin taas tuntumaan jotenkin inhimilliseltä ja 3litran juomarakko riittää jo parin tunnin lenkille vallan mainiosti. Kyllä se vaan on edelleen fiilisteltävä näitä kotikontujen polkuja sekä niiden tarjontaa, hieman suunnasta riippuen edessä on kirjo suomalaista metsämaisemaa kaikissa muodissaan – ainoa mikä uupuu, on suuremmat mäet ja harjut, joissa pääsis alamäkiä laulattamaan hieman isommalla kädellä.
Hissienduroa
So där! Nyt on kaksi varvia tullut kokeiltua konevoimin ylämäkeen avittavaa fillarointia niin Laajiksessa kuin Messilässäkin. Laajavuoren testailut meni aikalailla hissin kanssa tuskaillessa kun muutaman kerran putosin kyydistä ja kerran jopa kaaduin lahjakkaasti – nyt toinen kerta toden sanoi ja Messilässä puolestaan homma toimi kuin rasvattu. Olin sen verran varautunut ankkurihissillä kulkemiseen, että käärin satulatolpan ympäri vanhan sisäkumin, joten ankkuri pysyi vallan mainiosti takaloosterin alla ilman lipsahteluja, myös nousulatu tuntui olevan verrattain tasaisempi kuin mitä Laajiksen ”puronuoma”.
Meikäläinen ”oldskoolin” alaosassa.
Homman nimihän on kaikessa yksinkertaisuudessaan niin, että hissillä mennään ylöös ja painovoima tuo alaas, kuten talvellakin lasketellessa. Rinteet keskuksissa ovat puolestaan kesällä ja lumettomaan aikaan vaihtuneet valmiiksi merkattuihin ja tehtyihin reitteihin, jotka useimmiten kulkevat rinteiden ulkopuolella ja metsän siimeksessä. Ainakin näissä kahdessa keskuksessa, joissa on tullut nyt käytyä, on ollut erikseen alamäkipyöräreittejä, joissa on enemmän kallistettuja bermi-kurveja ja hyppyreitä ja toinen reittimalli on ns. enduroreitti, jossa polku on enemmän tai vähemmän luonnonmukaisen oloinen ja reitti saattaa kulkea pitkänkin matkan tasamaata tai jopa ihan ylämäkeen. Itselleni ainakin näin ensikosketuksen perusteella omammalta tuntuvat enduropätkät, ehkä siksi että niissä pysyvät todennäköisemmin renkaat maankamaralla… Ohessa muutaman minuutin videopätkä Messilän maisemista:
http://vimeo.com/102831859
Messilän hissi”latua”
Lähinnä toistaiseksi meikäläinehän on ajellut vain ns. xc-lenkkejä ja tällä hetkellä tämän kesän saldo on n. 900km, eli lihasvoimin mennää polkien ylöös, alaas ja tasamaata, mutta varsin mukavaa vaihtelua on myös hissiajelu. Rasitus kropassa ja pyörässä kohdistuvat aivan eri alueille maastolenkkien ja hissiajelun välillä. Alamäkeen ajellessa korostuvat ainakin pyörän osalta iskunvaimentimien ja renkaiden merkitys kontrollin suhteen, sekä lihaksistossa jännitys keskittyy enemmän käsiin sekä ylävartaloon – perus metsälenkillähän rasitus on aerobisempaa ja kohdistuu enemmän alaraajoihin jatkuvan polkemisen muodossa. Mutta siis hiki se tulee hissiajossakkin!
Nyt pääsin vasta Messilässä oikeastaan tosissaan homman makuun kiinni ja viihdyin erityisen hyvin. Olin liikenteessä omalla fillarillani, jossa ainakin omasta mielestä iskunvaimennuskapasiteetti riittää vallan mainiosti myös alamäkihommiin, mutta esim. Messilästähän voi kohtuukorvausta vastaan vuokrata kunnon alamäkifillarinkin. Varustepuolella päällä oli hieman järeämmät polvisuojat sekä kyynärsuojat – päässä oli kuten kuvista huomaatte perus avopotta, joka hirvitti aikalailla…. mutta NO WORRIES, hommasin jo itselleni ns. full face mallisen pääkapistuksen, eli naamarikin on ensi kerralla jotenkin suojattuna. Näin painovoima-ajamisen aloittelijana vauhdit tosin pysyivät hyvin maltillisina ja takaraivossa ajatus kivikkoon kaatumisesta pitää muutenkin meiningin aika hyvin aisoissa – siellä ei kesällä tosiaan ole pehmeää lumihankea ottamassa iskuja vastaan…
Talviseen hiihtokeskusmeininkiin verrattuna keskuksissa pyörii vain yksi hissi, eikä sitä enempää kaipaakaan. Nimittäin fillarillahan pääsee kaukaakin takaisin hissille kunhan vain polkee. Myös nuppiluku on huomattavasti pienempi arki-iltana fillarin selässä kuin talvella suksilla, eli melko marginaalihommasta on edelleen kyse. Ja hei, hissiliputkin ovat hinnaltaan vain murto-osan talvisajan hinnasta, tosin niinhän taitavat olla keskusten ylläpitokulutkin.
Meikämandoliinolla vähä kevyempi panssarointi, vana eipä ole ensi kerralla.
Hyvä stimmunki! Ja vauhdikkailla poluilla ainakin ajotekniikka paranee tasapainoillessa ja mukauduttaessa yllättäviinkin tilanteisiin.
Suurin osa kuvista Harri Karlstedtin ottamia, kiitoos!
Keski-Suomen polkuja
Perinteinen ralliviikonloppu muuntui tänä kesänä toisenlaiseen ralliin – tosin samoissa maisemissa. Toisaalla kun WRC-autot pärisivät pitkin Keski-Suomen sorateiden granprixia, myö pojjaat poljettiin omalla moottorillan niin ylä- kuin alamäkeenkin. Suuntana oli viime viikonloppuna siis Jyväskylän seutu ja tarkoituksena hoitaa sielua polkupyöräilyn merkeissä. Yleensä tuona viikonloppuna allekirjoittanut on notkunut metsän laidassa nauttien virvokkeita ja kannustanut rallimiehiä.
Tarkemmin suuntasimme Muuramen suuntaan ystäväni asustellessa siellä. Alueella ei ole mitään merkittäviä luonnon- tai kansallispuistoja, vaan tyypillistä keski-suomalaista kangasmetsää, jossa kuitenkin erona kotinurikille ovat hieman vaihtelevammat maastomuodot. Etelässä ja kotinurkilla kun käy sotkemassa reilummankin lenkin niin yleensä vertikaalinousut jäävät n.100 – 300 metriin pitkilläkin lenkeillä.
Viikonloppuna kävimme ajelemassa muutama tuntisen xc-henkisen metsälenkin pitkin harjuja ja n. 26km lenkillä vertikkaalia kertyikin n.350 – 400 metriä. Tämä tietysti muuntuu käytännössä reilummiksi ylämäkinousuiksi, mutta myös onneksi reillummiksi alamäiksi! Lenkkimme ei ollut mikään kummoinen puristus, vaan letkeä fiilsitely hyvässä seurassa ja ohessa fotoloita moisesta meiningistä.
Maakuntamatkailu siis kannattaa maastopyöräilynkin merkeissä, maastojen muodot jo pelkästään antavat mukavaa vaihtelua kotinurkkien peruspolkuihin ja -metsiin verrattuna. Omasta mielestäni on varsin antoisaa ajella ns. vietävänä reitit tuntevan ihmisen perässä kun ei ole varsinaista tietoa mitä tuleman pitää, vaan saa rullailla maastoa mukaillen.
Mr.Muurameguido näyttää mihin mennään.
Kävimme myös viikonlopun aikana ajelemassa Laajavuoressa hissin kanssa enduro- sekä dh-polkuja, mutta siitä mahdollisesti myöhemmin lisää. Itselleni suurin haaste tuntui olevan ankkurihissin kanssa toimeentuleminen pyörän selässä – kapula kun muuutaman kerran livahti salakavalasti alta pois kaataen urhoon voimalla kiviselle nousuladulle. Itse enskapolkujen ajelu alamäkeen puolestaan oli varsin mukavata puuhaa… Pikku viritysten avulla tarkoitus on kuitenkin lähteä tässä vielä kokeilemaan josko alamäkihommista saisi vielä enemmänkin, ja jos sen ankkurhissin kanssa tulisi toimeen – näin hiihtäjän näkökulmasta on aika outoa, että se HISSI on SE hankaluustekijä, mutta niinhän se aikanaan oli laskemistakin opetellessa…
Meikämandoliino iha hurjana.
Haarri kalliopoluilla.
Yosemite by car
Ihan lähti kolmannella kotimaisella eli Lontoon kielellä homma liikkeelle. Syystä, että juurikin on tässä tullut kotiuduttua Ameriikan ihmemaasta kolmen viikon roadtripiltä ja mies meinaa ”bamlaa” edelleen pelkkää ämerikkaa.
Mutta kuten otsikosta kielitaitoiset päättelevät niin nyt tulee juttua kansallispuistoista, tai ainakin niistä puistoista joissa itse tuli nyt Yhdysvaltojen länsirannikolla käytyä. Amerikassahan kaikki on kovin suurta ja tämä sama pätee myös luontoon sekä kansallispuistoihin. Vierailimme reissussamme niin Grand Canyonin kuin Yosemiten kansallispuistoissa, sekä muissa National forresteissa ja tässä hieman kuvia ja juttua Yosemiten kansallispuiston suunnalta.
Yosemiten kansallispuisto sijaitsee Sierra Nevadan vuoristossa Kaliforniassa suurin piirtein Los Angelesin ja San Franciscon puolen välin yläpuolella. Itse lähestyimme Yosemitea idän suunnalta, kiertäen Death Valleyn kautta. Kansallispuistokäynti ameriikassa eroaa kotimaisesta siten, että puiston reunalla tulee maksaa sisäänpääsymasku, joko naama- tai ajoneuvokohtainen. Meidän tapauksessamme humppa kunstansin 20 dollaria, jolla saisi kurvailla 7päivää pitkin puiston teitä.
Yosemiten kansallispuisto on yhteensä 3 081 km² ja teitä on 560km ja pelkästään vuoden aikana kävijöitä piisaa yli kolme miljoonaa. Paikka on yleensä ihmisille tuttu näyttävien valokuvien sekä kuuluisien kiipeilyreittien kautta. El Capitan ja Half dome ovat kuvista tuttuja lähes kaikille.
Henkilökohtaisesti käynti Yosemitessa oli minulle oman reissuni yksi kohokohdista. Paikka on sanalla sanoen mykistävä kokonaisuudessaan ja mielestäni kuvat kertovat tarinaa melkein paremmin kuin kertomukset. Käyntimme aikaan tosin alueella oli ja on kaiketi edelleen valloillaan haastavin kuivuus kymmennin vuosiin, joten mm. vesiputoukset eivät olleet aivan parhaimmillaan, mutta harvemminhan nuo ovat heinäkuussa. Myös metsäpllovaroitus oli tasolla EXTREME!
Maisema Glacier Pointilta kohti Yosemiten laaksoa on ”ilmava”. Laakson pohjalla on alueen palvelut ja suurin osa nähtävyyksistä sekä leirintäalueet.
Huntuputous leijailee leikkisästi tuulessa. Voin vain kuvitella millainen pauhu kevään ja lumen sulamisen aikaan tässäkin käy. Yosemiten kansallispuistosta suurin osa on talven ajan ”suljettu”, tai ainakin osa teistä pidetään lumiseen aikaan kokonaan kiinni. Alueelta tosin löytyy laskettelukeskus Badger Pass, johon myös kaiketi talvellakin pääsee?
El Capitan laaksosta tsekkailtuna. Joka paikkaan ei kuitenkaan pidä autolla mennä. Ihmismassa alkaa helposti varsinkin sesonkiaikaan luontoihmistä ahdistamaan, joten ei muuta kuin kartta kauniiseen käteen ja kohti metsää. Auto-orientoitunutta massaa pääsee melkoisen nopeasti karkuun kun vain hieman laittaa jalalla koreasti pois päin parkkipaikoilta ja autoteiltä.
700! hoplaa
(edit 27.6. – lisätty pari kuvaa loppuun)
Jaha, sitten kilahti 700 ja rapiat polkukilometria täyteen. Harmi vaan, että kesäloma on ovella ja sitä myöten lomareissu, joten pööräilyhommiin tulle pieni katko – mutta eiköhän sitä taas heinäkuun loppupuolella pääse fillarin selkään kunnolla. Nyt voikin hyvällä omalla tunnolla painaa kolme viikkoa burgeria napaan…
Alla hieman kuvarapsakkaa vaiheista 600-700 kilometrin väliltä. Viimeisin lenkki tuli heitettyä tuossa Messilän maisemissa tulevan bike-marathoonin reittiä tsekkaillen. Märkää ja mutaista oli mutta hauskaa. Muutoin voi mainitella myös mielenkiintoisesta vedosta Sipoonkorvesta Vuosaareen, suosittelen ja sports-trackesita löytyy gpx-jälkiä kiinnostuneille.
Ville Messilän Kartano-rinteen yllä pälyilemässä maisemia.
Reipasta alamäkeä, mutta niin myös reipasta ylämäkeä.
Keulien taittuu metsäautotie
Enskapätkän tsiigailua Kartano-rinteen yläpellissä.
Kävipä tässä muutama päivä takaperin sellainenkin ”insidentti”, että ns. sairastuin yllättäen. Nimittäin PYÖRÄkuume iski ja kaikkihan tietävät miten siinä helposti käy… Vanha kalusto jatkaa kiertoaan ja uutta on saatava tilalle – niin ja lompuuki kevenee myös rutkasti =) Ja tottahan toki uutta RAUTAA – tai siis hiilikuitua (tsirk!) pitää esitellä kaikelle kansalle konsanaan.
Gaintti viimeisellä yhteisellä lenkillä Ruotsinkylän metsäntutkimusmetsissä alkuviikosta. ”Kiitos – 2013-2014!”
Ja heti perään potretti uutukaisen kohtalaisesti käytetystä PIVOTISTA! Ameriikan rauta vaihtu siis ameriikan hiilikuituun, mutta kyllä kulkee hienosti – ja muta lentää myös.
Seuraavat sata kilsaa.
Jassoo – n.100km sitten pistin keväistä päivitystä viimeksi, joten eiköhän jatketat samaa rataa, tosin kesäisellä päivityksellä. Nyt alkaa mittarissa olemaan kasassa 600km polkuja ja myös polkukunto alkaa pikku hiljaa taas löytymään. Kuluneen viikonlopun aikana tuli niin lauantaina kuin sunnuntainakin käytyä ajelemassa ja hyvin rullasi fillari. Lauantaina ajeltiin sen verran verkkaisella fiilistellyvauhdilla, että sunnuntaina jaksoi painaa iha täydella vauhdilla toisen mokoman reilut 30kilsaa.
Lauantain ratoksi käytiin siis hurauttamassa Sipoonkorven kansallispuistossa hieman vaihtoehtoinen reittisuunta, koska Kuusijärvellä (normaali starttipaikka) järjestettiin lauantaina Vantaan Triathloni. Ajoimme autot Bakunkärrin parkkipaikalle ja suhautimme Fiskträskin kautta kohti Kuusijärveä ja sitten takaisin.
Sääjumalat ja -ennustajat eivät tällä kertaa olleet samalla sivulla ja n. 45min pideltiin rankempaa sadetta Bisan hiihtomajalla kesken lenkin. Makkaranpaistajille muutoin tiedoksi, että Sipoonkorvessa pitää ottaa omat klapit mukaan jos tulille haluaa. Meillä oli tavoitteena kiskoa makkarat naamariin Kuusijärven uimarannalla, mutta harmiksemme kisaorganisaatio oli miehittänyt makkarakodan omaa käyttöönsä ja jouduimme nauttimaan 2euron kaasurillikäyrät. Omat mutustelimme kylminä jälkiruoaksi…
Sunnuntaina sitten kävimme Juhan kanssa ajelemassa hieman tour-de-Keravaa pitkin Keski-uudenmaan polkuja. Sade ei tällä kertaa pahemmin kastellut pööräilijöitä ja keli suosi muutoinkin ajelua. Todettava on jälleen, että kyllä sitä on aika mukavasti siunattu kun kotikunnan ympärillä jokaiseen ilmansuuntaan löytyy pirusti polkuja ja vieläpä vaihtelevaa sellaista.
SELFIE!
Tulipa tuossa hieman viritettyä fillariakin kun huomasin että toinen eturatas oli vääntynyt kieroksi ja viskasin koko etuvaihtajan mäkeen. Hommasin tilalle trandikkään narrow-wide rattaan, joten eipähän tarvitse enää miettiä millä etuvaihteella ajelee sekä vasuripeukku saa huilailla polkiessa. 30 hampainen eturatas kun tuntuu riittävä meikäläiselle joka paikkaan, niin ratkaisu tuntuu vallan mainiolta. Alla vielä 625:lla lumialla testimielessä kuvattu video, samassa pätkässä myös ensitestit eturattaasta ja lähinnä siitä että pysyykö ketjut paikallaan…
Kevättä rinnassain.
Yllä Poronpolun eräs laavu
Moottori, se olet sinä – kuului muistaakseni joskus eräässä fillarimainoksessa aikanaan. Meinasin tähän hienoisen hiljaiselon jälkeen päräyttää vähä kevätfiilinkejä ilmoille, kun hiihtohommat on kokolailla unohdettu… Joku meikäläisen juttuja lueskellut saattaa jo viime keväältä muistaa, että meikäläinen on aikalailla hurahtanut pyörittelemään kampia pitkin mettiä ja rälläämään ympäri mantuja konkelin selässä silloin kun lumille ei pääse. Ja ajellessa on se hyvä puoli, että moottori tässä touhussa tuntuu vaan paranevan käytön myötä – kun vastoin esim. polttomoottori puolestaan tuppaa kulumaan käytössä.
Poronpolulla silloin tällöin joutuu myös filarinkantohommiin.
On tässä jo kevään mittaan tullut kerryytettyä karvan vaille 500km metsäpolkuja maastofillarin selässä ja ajattelin tähän kerätä pienen kuvakavalkadin noilta retkiltä. On tullut pääosin ajeltua lähipolkuja niin kotipaikan ympärillä ja koluttua myös lähimmässä kansallispuistossa eli Sipoonkorvessa pariin kertaan. Pisin seikkailu taisi olla muutama viikko takaperin Lopella Poronpolulla – n.40km tuli sillä kertaa ajeltua hienoa kangasmetsää Ilvesreitin maisemissa.
Lopen pitkospuita
Maastofilarointihan on varsin hyvää intervallireeniä vaihtelevine maastoineen ja senpä takia siitä erityisesti pidän. Tulee sivussa myös juostua silloin kun ei fillarointi nappaa, mutta tylsää puuhaahan se on, vaikkakin tulee juostenkin suunnattua nykyään usein metsään. Maastofillaroinnin oikeastaan ainoa huono puoli on fillari – jos haluaa toimivan ja kestävän konkelin, niin sehän maksaa ja helposti sen pari tonttua. Mutta siihenpä nuo heikot puolet loppuvatkin, nimittäin fillarin selässä matka taittuu joutuisasti, ja esim. juoksemiseen verrattuna voi päivän mittaan seikkailla reippaasti metsissä useammankin tunnin putkeen, olematta kuitenkaan missään maratoonikunnossa.
Kokeilevaa GoPro-kuvakulmaa lähimettässä
Tietysti sitä hommattua fillaria pitää tietenkin huoltaa ja välillä hieman myös fiksailla, mutta aika vähällä siitäkin pääsee… mitä nyt kettinkejä rasvailee, renkaita vaihtelee ja pitää vehkeet siistinä. No okei, välillä sitä joutuu ihan mettässäkin renkaanvaihtopuuhiin, mutta sehän vaan lisää seikkailun tunnetta.
Välillä korjaillaan toisten kumeja.
Aina ei pidä vetää naama irvessä, välillä on hyvä heittää vaikka makkarapaketti reppuun ja pistää tulet pystyyn.
…ja välillä omia renkaita paikkaillaan.
Uusia lähipolkuja metsästämässä
Sipoonkorven kansallispuisto, siellähän on hyvät ihmiset myös sallittu fillarilla ajelu!
Joka paikassa ei pelkällä piirroskartalla pärjää.
Nyt on suomen kevät jälleen muuttanut kelin puolesta olotilan kovin syksyiseksi, mutta eiköhän sitä hetken päästä taas päästä hikoilemaan helteissä, mutta muistakaahan että ei ole huonoa säätä – on vain vääränlainen pukeutuminen, joten ylös ulos ja pihalle.
No nyt on viimene!
Niin se vaan antaa odottaa itseään, nääs se kauden viimeinen laskupäivä. Tässä on jo useampana hetkenä totuttautunu ajatukseen, että nyt ollaan viimeistä kertaa suksilla tänä keväänä, mutta toistaiseksi on tullut vielä lähdettyä aina uudelleen mäkeen – ja miksei olisi tullut lähdettyä, jopa näin heikon talven jäljiltä etelässäkin mäet ovat vielä uskomattoman hyvässä kunnossa, mutta niin ne hissit vain alkavat pysähtymään siellä sun täällä.
Taas on remelit kasassa ja ON THE ROAD!
Ihanteellisessä maailmassa olisi vielä reissua luvassa joko Lappiin, Pohjois-Norjaan tai Stryniin, mutta tänä kevään ei. On aika keskittyä muihin juttuihin (lue rahareikiin) ja muuttaa ajattelua jälleen kohti metsäisiä maastopyöräpolkuja sekä (toivottavasti innolla) myös kolopallokentille. Mutta ennen sitä pitää vielä kehua nyt SITÄ laskukauden 2013/14 laskukauden oivaa viimeistä päivää.
Suuntasimme nimittäin ooppelin nokan kohti Sappeeta. Sappee on varmaan viimeisen 6-7 vuoden aikana ollut joka talvi, tai oikeastaan kevät ohjelmassa aina sen yhden kerran. Etelämmässä jo muut mäet ovat enemmän ja vähemmän pistäneet hissit kiinni ja mökiltämme Tampereelta on hyvä tehdä isku kohti Pälkänettä. Myös sääjumalat tarjoilivat hyvää puoltaan, nimittäin +10 asteen lämpötilaa ja aurinkoa!
Sappeessa rinteet olivat mennä lauantaina, kuten aiemmin sanoinkin, niin uskomattoman hyvässä kunnossa. Ja tarkoitan siis, että mäet olivat tasaisia ja mössöprosenttikin oli alhainen. Leveä suksi kuitenkin tuntui olevan työkaluvalinta numero yksi. Osa rinteistä olikin jo laitettu säppiin ja se suotakoon, koska ihmisiä ei enää rinteisiin kamalasti eksy – ja tässä onkin yksi näin keväisen laskettelun parhaista puolista, nimittäin rauhallisuus! Tilan lisäksi rinteissä tottakai keväällä parasta antiaan tarjoilee sää, apa paistaa ja hiki lentää – ei tarvitse palella, sano!
KIITOOS, oli hyvät mäjet!
Mutta nyt on etelässä alamäkikausi pistetty pakettiin ja ensi keväänä saattaa mäenlasku jatkua vielä pidempään, mutta nyt näin. Pohjoisessa yms. kausi vielä jatkuu ja itsellänikin moni tuttu suuntaa vielä kohti Lyngenin niemimaata ja pohjoista Norjaa keväthanget silmissä kiiltäen, joten toivotan kaikille vielä kauttaan jatkaville sivakoitsijoille ja lautailijoille hyviä laskuja!
