Työni puolesta joudun/pääsen harrastamaan jonkin verran kaukomatkailua ja useimmiten reissukohteena on se eräs sosialistisen markkinatalouden omaksunut yli miljardin asukkaan aasialainen kansakunta. Joulun alusviikolle tarjoutui kuitenkin mahdollisuus tavata myös työnantajani japanilaisia asiakkaita, jotka vielä sattuivat sijaitsemaan Hokkaidon saarella Sapporossa. Alueen karttaa aikani zoomailtua kävi selväksi että työvelvoitteiden lisäksi tulisin ulosmittaamaan hyödyn myös alueen alamäkiurheilutarjonnasta.
Peilikuvaa Pekingin kentällä, sentti lunta ja koneet seisoo…
Pelipaikoille saavuin Pekingin kautta jo viikonloppuna joten mahdollisuus Nipponin eeppisille putikkakentille tarjoutui heti samaisen viikonlopun sunnuntaina. Etukäteen olin selvittänyt että Sapporon päärautatieasemalta saa valmiiksi räätälöityjä, edullisia lippusettejä useisiin alueen hiihtokeskuksiin sisältäen juna- ja bussimatkat sekä hissilipun vuokrakamoineen. Hotelliltani kätevimmin saavutettava keskus olisi n. puolen tunnin matkan päässä sijaitseva Mount Teine, jossa tulikin sitten käytyä kaikkiaan kolmeen otteeseen. Alunperin suunnitelmissa oli myös päivän visiitti suomalaistenkin kovasti suosimaan Nisekoon mutta reippaasta lumentulosta johtuva junavuorojen myöhästely esti kyseisen reissun. VR ei siis ole ongelmineen yksin (tosin eroa löytyy niin lumen kuin junavuorojenkin määrässä…).
Mount Teinen pikkukeskus, parasta offia paikallisten opastamana tarjosi yläoikealla olevat kurut, joihin yksin ei olisi ollut mitään asiaa.
Työasiat tietenkin hoidetaan aina ensin ja alkuviikon täyden palaveripäivän jälkeen olinkin varannut pari vapaapäivää laskemiseen. Käytännössä kuitenkin painoin näinä ‘vapaapäivinäkin’ iltaisin hotellilla duunia yli puolen yön ja kahlasin aikaeron aiheuttamaa Suomen pään sähköpostiviidakkoa. Tämän jaksoi, kun aamupäivän oli viettänyt raikkaassa vuoristoilmassa muniaan myöten lumeen hautautuneena.
Laskupäivä takana ja iltavuoro alkamassa, kamat sai vaatekomeron kokoisessa hotellihuoneessa sopivasti levälleen ja kuivaksi seuraavalle päivälle.
Sapporon esikaupunkinäkymää hotlan ikkunasta.
Ilokseni pistin merkille lumilautailun olevan todella suosittua Japanissa. Paikallisilla pommittajilla on gearit viimeisen päälle ja valtaosa ainakin Teinen lokaaleista on todella kovia laskijoita. Tutustuin myös erääseen paikalliseen laskuporukkaan jonka kanssa tulikin sitten vietettyä puolikas päivä Teinen kuruja, mettäsiivuja ym. semi-secret spotteja koluten. Lunta oli kasaantunut kurujen pohjille ja reunamille wind-lippeihin aivan käsittämättömiä määriä ja hetkittäin tuntui että sille snorkkelille olisi ihan oikeasti jo käyttöä. Meikäläisen onni tietenkin oli että olin lokaalien matkassa, joten offarointia pystyi suht turvallisin mielin harrastamaan.
Käytöstä poistetun hissilinjan korkkausta.
Paikallisen laskuporukan nestori, 4-kymppinen Aki osoittautui todelliseksi lautalajien moniottelijaksi – laskutaustaa on pitkälle 80-luvulle, kämppä löytyy merenrannalta läheltä surffispotteja ja olipa ukko myös raksaamassa betonista minipuulia paikallisen boardsporttikaupan kellariinkin. Antoi myös omat varagogglesit mulle lainaan kun käyttämäni vuokraamon halpispleksit oli mallia “aivan paskat”. Päätyönään Aki puuhastelee japanilaisen Surge Snowboardsin lautojen ja grafiikoiden parissa, hyvännäköistä ja -kokoista pulkkaa niin parkkiin kuin takamaastoonkin.
Surge Snowboardsin puuterilautoja, itselläni käytössä oli vuokraamosta Burton Cruiser 164 wide, mikä osoittautui kyllä melko kömpelöksi haloksi paikoin tiheän puuston seassa laskiessa.
Aki & Naomi ja härmäläinen pulkkaturisti
Harmikseni paluumatkani Suomeen oli alkamassa jo kolmen laskupäivän jälkeen joten vaihdoin porukan kanssa yhteystietoja ja vannotin pyhästi tulevani tsekkaamaan mestat myös uudemman kerran ja paremmalla ajalla.
Kaiken kaikkiaan Teinestä ja Sapporosta jäi todella hyvät fiilikset. Hokkaidon lumi ja luonto on vähintäänkin kaiken hehkutuksen arvoista ja myös japanilainen kulttuuri teki syvän vaikutuksen. Saarivaltakunnan touhu on kuin omaperäinen sekoitus pohjois-amerikkalaista ystävällisyyttä, saksalaista täsmällisyyttä ja meikäläistä pidättyneisyyttä. Hommat toimii ja apua saa, ja kanssaeläjät otetaan joka käänteessä huomioon (toisin kuin siinä erässä toisessa sosialistisen markkinatalouden omaksuneessa yli miljardin asukkaan kansakunnassa.)
Board sports – connecting people since the days of Duke Kahanamoku!
Rinnepommitusta, reilien kolistelua, flättihiihtoa, linnan juhlia, mukavaa seuraa ja sivistynyttä kelomökki-chillailua elikkäs itsenäisyyspäivän ja siitä jatketun viikonlopun setti Rukalla takana. Paluumatkalla vielä pari tuntia raivolla Vuokatin sisäpiippua, joka osoittautui todellakin käymisen arvoiseksi laskumestaksi. Leppoisa kaari, runiin mahtuu 3-5 hittiä ja taikamatolla haikatessa pysyy syke sopivan korkealla läpi sessareiden. Väkisinhiihtosesonki tuli siis myös avattua ja vajaan 13km lenkki kulki yllättävänkin kivuttomasti vaihtelevassa Ruka-tunturin ympärysmaastossa. Kännykuvat kertokoon loput:
Pohjoisen pakkasissa koeponnistetut uudet Burton Ionit. Luottobuutsit, taitaa olla jo kolmas pari menossa.
Battreryparkin avajaishärdelleistä otin testiin uuden 155 Ride Kinkin ja taisin vähän ihastua kyseisen twin-tip rockerin jibbailuominaisuuksiin. Vanhan liiton directional cambereilla ikäni laskeneena tuntui ollie-poppi ja butteroinnit löytyvän todella iisisti.
Ootteko nähny näin isoo munkkia ikinä? No en oo minäkään, mutta nyt olen. Lisää löytyy Ruka Villagen kotakahvilasta. Jaksaa taas eurocarvata.
Jättimunkkien ja päiväkahvittelujen jälkeen sopii treenata vaikka sormiskeitausta iPadillä. True Skater App Storesta ja maksaa jotain €uron, vahva suositus
Vuokatin sisäpiippu, kuvittelin kyseessä olevan umpijäinen ja liian pieni kouru mutta totuus olikin täysin toisenlainen. Parin tunnin ojahölkät ja suihkun (ja Hesen) kautta freesinä himaan!
Kauden uusi lelu on GoPro Hero3 Silver. DIY-polemount mallia “ghetto”
Perinteinen kaudenavausretki Rukalle starttaa tänään, luvassa siis hitonmoista pakkasta, kankeaa laskua, puristavia monoja, umpijäinen Battery-parkki ja jonottamaan opettelevia itänaapurin turisteja. Eli vaikka Ruka ja alkukausi tuppaa nykyään olemaan talven antikliimaksi, on siltikin ihan siistiä päästä taas mäkihommiin.
Niinkuin joka vuosi näihin aikoihin, pukkaa taas monennäköistä laskupätkää langoille syksyn kääntyessä kohti talvea. Itse kun tässä jo hyvän matkaa päälle 20 vuotta on erinäköisillä skeitti- ja snouggapornopätkillä omaa ajatusmaailmaansa mädättänyt, tulee laskemisen ja temppujen lisäksi ( +jonkinnäköisenä harrastelijamusikanttina) kiinnitettyä huomiota myös parteissa käytettyyn musiikkiin. Onnistunut soundträkki ja editti kun jättää keskinkertaisestakin partista pitkäkestoisen muistijäljen, mutta toisaalta kovatkaan temput ei eeppistä parttia tee mikäli biisivalinta on kökkö. Toki itse laskeminen ja temput on aina pääosassa mutta usein näistä laskupätkistä tulee bongattua joitain uusia biisi- ja artistituttavuuksia myös omalle soittolistalle.
Ohessa muutama näyte jossa sekä laskeminen, editti että muzakki on omaan makuun hyvässä balanssissa. Mihinkään paremmuusjärjestykseen näitä on turha latoa kun jonkun sortin taiteesta kai tässäkin on kyse. Aloitetaan vanhan liiton pulkkailulla.
Craig Kelly – Board With the World (1990)
Burtoniin vahvasti sidoksissa olleen Adventurescope Filmsin Board With the World esitettiin 90-luvun alussa Kolmoskanavalla osana idioottimaisesti (ja kyseenalaisesti?) nimettyä “Vauhtia vehkeisiin” talviurheiluun keskittyvää tv-sarjaa. Sormi oli joka tapauksessa recillä ja kaikki jaksot tuli napattua talteen VHSsälle. Ylläolevassa pätkässä freestylelautailun edelläkävijä, pioneeri ja suurvisiiri Craig Kelly (RIP) shreddaa menemään muistaakseni Kaukasuksen takamaastossa Neuvostoliitossa (RIP) Joe Satrianin kitarainstrumentaalin tahtiin. Pätkän ja ehkä koko leffan kliimaksi lähtee kohdasta 2:03: metukalla wind-lipiltä semiputskuun, ankaraa selkäpuolen kanttausta josta jatketaan etu- ja takapuolen laybäckeillä eteenpäin surffaten Satrianin soolon saavuttaessa dramaturgisen kaarensa lakipisteen. Vähintäänkin snougga-Oscarin arvoinen suoritus niin laskemisen, kuvauksen, editin kuin musiikinkin puolesta. Sidekickinä “Stefan from Austria” komppaa tekemistä myös maininnan arvoisesti.
Jason Ford – Scream of Consciousness (1992)
http://youtu.be/xh3QIcJ9pX4
Niinikään Kolmoskanavan “Vauhtia vehkeisiin” -saagassa esittämä Scream of Consciousness seurasi Board With the Worldiä ja tällä kertaa leffan roolituksesta vastasi Craig Kellyn lisäksi myös tukku muita Burtonin tallin laskijoita, mm. eräskin kovassa nosteessa ollut norjalainen Terje Haakonsen. Lähes tunnin mittainen pläjäys on pikemminkin dokumentti lumilautailun ja Burton Snowboards Companyn senhetkisestä tilasta kuin perinteinen yksittäisistä parteista koostuva paketti. Kohdassa 0:35 alkavassa Jason Fordin partissa pujotellaan niinkin epätodennäköisessä laskumestassa kuin Mauna Kealla Hawaijin Big Islandilla Sarah McLachlanin “Vox” pop-rallin tahtiin, mikä sopii varsin mainiosti korostamaan trooppista slomo-cruisailufiilistelyä ja pientä kikkailua päättyen vähän turhan tiukalla Urheiluruuturajauksella kuvattuihin takamaastohyndäsessareihin feat. Terje, Jeff Brushie, Keith Wallace ja Nicole Angelrath
Jim Rippey – TB4 Run to the Hills (1994)
http://youtu.be/N9c78eRDOxo
Entisen stuntmänin ja ysärilegendan, nykyisen saarnamiehen Jim Rippeyn TB4:n partti ja Pennywisen hittilevyn About Timen avausraita Peaceful Day. Sekä Rippeytä että Pennywiseä tuli eräässä elämänvaiheessa fanitettua melko lailla, eikä ajan hammas pahasti ole päässyt tätäkään parttia näivettämään. Alkuun heti eräänlainen bäkkirodeon esiaste josta sw bs9:n kautta puuterisläshiin. Spinneissä ei liiemmin gräbeillä hifistellä ja enderinä avotakajykä about 10m dropista. God bless!
JP Walker – Technical Difficulties (1999)
Umm son… Mack Dawgin tuotannon puolivälin materiaalia ja modernin jibbailun esiinmarssia. Tyylillä vedettyjä jibautuksia ja jopa muutama paippitemppu letkeän Oakland-räpin tahtiin. Toisen aallon jibbaajana pitkälti muun Forumin possen kera asetti standardit sille, miltä niiden raletemppujen oikeesti pitää näyttää. Paljon kyllä mahtuu maailmaan myös partteja joihin räppi ei nyt välttämättä oikein istu mutta JP:n tapauksessa tukee kyllä täysin niin tyyliä kuin temppuvalikoimaakin.
Eddie Wall – Video Gangs (2003)
Muistini mukaan eka partti, joka koostuu pelkästään urbaaneista reilishoteista. Kaiteiden kolistelulle äänimaisemaa luova nykkiläinen electro-duo Fischerspooner tuli myös löydettyä tämän leffan myötä ja orkesteri on satunnaisessa voimasoitossa edelleen laskufiilisten nostamiseen. Paljon Suomessa kuvattua matskua ja myös kokonaisuutena Video Gangs toimii melkoisen hyvin..
Torstein Horgmo – Black Winter (2009)
http://youtu.be/lkm4NQHPRWQ
Röyksoppin The Girl and the Robot Spencer & Hill Remixinä, tyylikästä norgelaista konehumppaa ja Horgasmilta todella väkevää, monipuolista laskemista niin kaduilla, parkissa kuin takamaastossakin. Hieman turhan pitkän partin pelastaa kohdasta 3:52 lähtevä Park Cityn musavideomaisen nopea editti, jollaista soisi näkevän usemminkin. Torstein on kyllä todellinen kone ja koomikko, kannattaa tsekata myös herran uusin projekti “Horgasm”.
Videoraati kuittaa tältä erää, lisää taas kun jaksaa jotain raapustella…
Kelin muuttuessa messujen jälkihuuruissa sopivan syksyiseksi lienee paikallaan palauttaa muutamalla ruudulla mieleen niitä edellisen kauden päällimmäisiä muistikuvia. Kirjanpitoni mukaan kellotin 2011/12 -sesongille 47 mäkipäivää, mikä on parikymmentä päivää vähemmän kuin muutamana edeltävänä kautena. Osasyynä moiseen vajeeseen oli alkukauden lumen vähyys mutta toisaalta myös keskitalven surffi- ja rullalautamatkailut mistä johtuen kausi pääsi toden teolla käyntiin vasta helmikuussa. Toisaalta oman näkemykseni mukaan vasta maaliskuu on ihmisen parasta aikaa joten mäkipäivien laatu kompensoi tässä tapauksessa määrän.
Joten, in very random order, season 11/12 recap bitte schön:
Fs stiffy tuplagräbillä Burton Rookie Tourin pipekisoissa Talmassa. Ikämiehet ja -naiset kamppailemassa Sipoon ojan herruudesta. Talven parhaita Talmapäiviä ja lähes täydellinen piippu & keli. Kuva Lauri Virkki
Lyngen Giilavarri pääsiäisenä, splitillä ylös ja tonnin verran vuonoputikkaa alas. Helposti kauden paras takamaastolasku. Kuva vaimon iPhone
Lyngenin vuonoja & vuoria
Ennen Lyngeniä vauhtia haettiin myös Pallakselta, jossa paremman puoliskon kanssa kaksistaan nousu Pyhäkerolle jonka jälkeen raapaistiin ekat jäljet tunturin kupeeseen. Itselleni ensimmäinen Pallaksen keikka vaan ei todellakaan viimeinen. Helppoa rinne-offia, kattavat vaellusmahdollisuudet ja haitaria soittava pelimanni afterissa. Todella miellyttävä, rauhallinen keskus (jollaisena sen myös soisi säilyvän).
Åreen lähdettiin Talman porukalla sen verran loppukaudesta että piipun kunnossapito oli siltä talvelta jo kuulemma lopetettu. Park crew suostui kuitenkin sheippaaman ojan vielä kerran kun pariin otteeseen nätisti pyydettiin, esimerkillistä toimintaa Åren porukoilta siis! Ankarat piippusetithän siitä seurasi, kelin samalla parantuessa. Fs air tässä näin, kuva Jani Kääriäinen.
Parin vuoden tauon jälkeen oli ihan siistiä päästä kesälläkin mäkeen. Kausi päättyi Norjan Folgefonnaan heinäkuussa, jossa tarjolla pari rinnettä pujottelijoille ja hauska perusparkki pieneen ja vähän isompaankin kikkailuun. Perusleirin skedeparkki näytti hyvältä myös, mutta testaamatta jäi koska Norja & vesisade.
Paikallinen pulkkakuski ja miehekäs bs5 Folgen parkin isoimmasta nokasta.
Siinäpä sesonki 11/12, plussaa myös ehjästä kaudesta – mitään ei hajonnut eikä vanhat vammat pahemmin vaivanneet. Eli uutta kautta ja talvea kohti tjsp.
