Kävimme viime lauantaina Kirkkonummella Kvarnbyssä kiipeilyretkellä. Paikka oli minulle entuudestaan tuntematon, mutta seinät vakuuttivat korkeudellaan. Pitää palata tuonne.

Olen slingillä kiinni ankkurissa, joka näkyy jalkojeni alla sekä köydellä kiinni yläpuolella olevassa puussa. Enää pitäisi ylettää sinne ankkurille saakka.

Minulla ei ole laisinkaan korkean paikan kammoa, oikeastaan päinvastoin, olen usein tarpeettoman kiinnostunut kurkkimaan kaiken maailman reunoilta alas. Ankkurien teko korkeissa paikoissa on kuitenkin pieni poikkeus. Tai ei oikeastaan niiden teko, vaan niiden varaan tiputtautuminen ylhäältä käsin. Huih!

Valmista tuli! Eikun alas. Köysilaskeutuminen ylhäältä käsin on myös minusta todella paljon kuumottavampaa kuin ylös kiipeäminen.

Minä varmistan, Heidi kiipeää. Reitti taisi olla Pintahiki/Kiemura. Heidin kiipeilytouhuja voi muuten seurata hänen mainiossa blogissaan. Kuva: Sampsa Sulonen

Minä samalla reitillä. Kuva: Sampsa Sulonen

Kvarnbyn seinät olivat aika aurinkoisia, näillä keleillä ei onneksi sentään tullut vielä liian kuuma.

No kukkuu! Sampsa ja Heidi kiipeää, minä otin selfieitä.

Okei, otin minä kiipeilijöistäkin kuvia.

Kilometrin kävely seinälle oli myös mainio tilaisuus sisäänajaa iskemättömiä Meindlin vaelluskenkiä, joilla pitäisi kymmenen päivän päästä vaeltaa Mongoliassa. Vanhat kymmenen vuotta vanhat meindelit tuntuu näihin verrattuina ihan aamutossuilta. Kuva: Sampsa Sulonen

Seuraavaksi edessä on pitkä kiipeilytauko, sillä palaan Trans-Siperian, Mongolian, Kiinan, toivottavasti-Tiibetin, toivottavasti-Nepalin reissulta vasta heinäkuun loppupuolella. Toivottavasti ei mene nämä vähäisetkin taidot ihan ruosteeseen!

Yhteistyössä: Vandernet (Petzl)