Jos Lofooteilla on aikaisemminkin ollut ruuhkaa, tänä kesänä sitä tuntuu olleen vielä enemmän. Facebookin kuvavirtaan on soljunut tasaiseen tahtiin kauniita kuvia vuorista ja niitä reunustavasta turkoosista Atlantista.

En voinut väistellä fiilistä, että onko sinne nyt enää järkeä mennä jonottelemaan. Kaikki on jo siellä, kaikki on jo nähty, niin kuin siinä Stellan biisissä sanotaan. No, silti päätimme lähteä. Kun elokuu läheni, tajusin, että vaikka olin nähnyt monta kuva-albumia Lofooteilta, ei minulla ollut hajuakaan, mitä siellä oikeasti kuuluu nähdä. Kvalvika-rannalle sijoittuvan North of the Sun -surffidokkarin olin katsonut silloin kuin kaikki muutkin, Banffissa pari kolme vuotta sitten.

Toukokuussa olimme pitäneet suunnittelupalaverin, jonka päällimmäinen huomio meni Aperol Spritzereiden tekemiseen. Siinä sivussa käytimme pari tuntia sen pohtimiseen, mistä saisimme asuntoauton tai voiko mitsulla vetää asuntovaunua, minkä jälkeen hylkäsimme kaikki siihen mennessä tehdyt suunnitelmat.

Tältä näytti lopullinen matkasuunnitelma. Lähtisitkö näiden kanssa reissuun…?

Aiheeseen palattiin seuraavan kerran 15.8., kun piti miettiä, mihin käännytään Tromssan tieristeyksen jälkeen. Pikaisten googlailujen jälkeen totesimme, että lauttayhteys Gryllefjordista Andenesiin toimisi kannaltamme parhaiten.

Andenesista ajelimme Andoyan länsirantaa ja löysimme mitä mainioimman telttapaikan Nordmelan ja Nossin kylien välistä. Aurinko paistoi toista päivää putkeen, eikä missään ollut juuri ketään.

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa Sortlandin kautta kohti Henningsvaeria. Huiputimme matkan varrella Kvittindenin, minkä jälkeen lähdimme etsimään Henningsvaerista mökkiä ja suihkua. Saimme luultavasti kylän viimeisen vapaan mökin. Seuraavana päivänä nautimme aamupalasta merimaisemalla. Ihmetykseksemme aurinko paistoi edelleen.

Ajelimme Reineen, josta lähtevällä veneellä pääsi länsirannikon upeille biitseille. Jäimme pois Vinstadissa, josta oli lyhyt kävelymatka Bunes Beachille. Yövyimme rannalla, tähtitaivas oli kirkas ja minä kiipesin makuupussini kanssa ylemmäs kallioille vahtimaan revontulia. (Turhaan, harmi kyllä). 

Seuraavana päivänä ajelimme niin pitkälle kuin Lofooteilla pääsee, Å:n kylään. No eipä sielläkään mitään ihmeellistä, söpöjä veneitä ja punaisia taloja vieretysten. Lofooteilla on joka puolella niin ihanan näköistä, että maisemiin turtuu. Aurinko paistoi edelleen siniseltä taivaalta ja sortseissa tarkeni.

Seuraava yö vietettiin Rambergin lähellä sijaitsevalla Skagen-nimisellä leirintäalueella. Ja arvaatkaa mitä, siellä pääsi surffaamaan! (Kirjoitan siitä seuraavaksi erikseen).

Aamupäivällä aalto oli flättiä, joten kävimme lyhyellä suppailuretkellä. Reissun viimeinen kokonainen päivä oli edessä. Kai se sitten on mentävä katsomaan se Kvalvika, mietimme. Ajelimme Rambergista sillan yli Fredvangiin, parkkeerasimme auton ja lähdimme kapuamaan ylös kohti satulaa, josta rannalle pääsee. Olimme saaneet vinkin, että itse rannan sijaan kannattaisi pystyttää teltta Kvalvikan rantaa reunustavan Rytenin rinteille. Noudatimme ohjeita ja tälläsimme Haltin neljän hengen majamme komealle näköalapaikalle. Auringonlaskusta kiipesimme nauttimaan Rytenin huipulle.

En edes yritä kuvailla fiiliksiä reissun päätteeksi. Pelätyistä ruuhkista ei ollut tietokaan. Kaikista vitsikkäintä oli keli, sillä olimme varautuneet koleaan räntäsateeseen, emmekä helteiseen intiaanikesään. Ei aurinko sentään koko aikaa paistanut. Se käväisi kerran pilven takana, taisi olla torstaina klo 19 ja 20 välillä.

Meidän reissumme oli siis yhtä upea kuin kaikki ne muutkin reissut Lofooteille, joita olen nähnyt ystävieni tekevän. Mutta se oli meidän matkamme, meidän hetkemme ja meidän auringonlaskumme. Lofootit ovat jokaiselle vähän erilaiset, mutta varmasti aina yhtä henkeäsalpaavat. Kannattaa mennä katsomaan, miltä ne omaan silmään näyttävät.

Kilpisjärven arktiset kasvit -opastuspolku. Hyvä syy nousta autosta ulos jaloittelemaan!

Ensimmäinen leiripaikka Skibotnin rannassa. Kuvassa Miia.

Aamulla herätessä meri oli tyyni ja vuoret heijastuivat vuonon pintaan.

Mihis sitten? Ei ole vanhan kunnon analogisen kartan voittanutta.

Lautassa Gryllefjordista Andenesiin.

Sininen meri <3

Miia nauttii maisemista. Tätä Turusta Köpikseen purjehtinutta seilorileidiä ei moiset merimatkat hetkauta. Miian keltainen takki oli myös Haltilta saatu tiimitakki.

Toisen yön telttapaikalla. Tässä vaiheessa oltiin jo että mitääh.

Kiivettiin Kvittindenille!

Sieltä oli aika muikeet maisemat. Koko reissuun meni vajaa neljä tuntia, koska kierrettiin alas kiertoreittiä. Muuten oltaisi selvitty kahdessa. Kuvassa Superyellow’n ihana panta, Haltin takki, Niken trikoot (ostin ne muuten Andenesin sporttikaupasta!) sekä Merrellin Moab FST -tossut. Hyvä reissuvaatekombo.

Henningsvaerin kylä oli tosi symppis. Kuvassa sataman veneitä.

Vietettiin ihana hengailuaamupäivä Henningsvaerin kylässä. Kuva: Miia Alapeteri

Retki Bunes Beachille kannattaa ehdottomasti. Siellä oli meidän lisäksi vajaa parikymmentä telttaa, en tiedä sitten millainen ruuhka heinäkuussa.

Hyvää yötä! Tähtitaivaan alla kelpasi nukkua, rauhallinen tuuli suhisi heinäkorsissa ja aallot kohisivat taustalla.

Meidän retkikeittiö on aika hyvin varusteltu. Lautaset ja kokoontaitettavat mukit saatiin Light My Fire -valikoimasta.

Aamukahvit pysyy lämpimänä Camelbak Forge -termosmukeissa. Ai miten niin meillä on kaikilla sama maku..?

Nesteytyspuolikin oli meillä hyvin hoidossa, kiitos CamelBakin.

Haltin vedenpitävissä bägeissä oli kätevä kuljettaa leiriytymiskamppeet autosta telttapaikalle.

Henningsvaerista ajettiin Å:hon. Aivan siellä kärjessä telttailu on kielletty, siellä on ilmeisesti aiemmin ollut aika ruuhkaista. Nämä veneet bongattiin matkalla!

Skagenin leirintäalueen vieressä oli mahtava surffiranta. Kirjoitan ensimmäisistä omista norjasurffeista ihan erikseen.

Sitten lähdettiin legendaarista Kvalvikan rantaa kohti. Tämä söpöliini tuli vastaan kun kiivettiin rannalta ylös Rytenin rinnettä. Bää!

Viimeiseksi yöksi Lofooteilla löydettiin ihan komia telttapaikka!

Sitten kiivettiin kohti Rytenin huippua ja auringonlaskua. Kuvassa Heli ja Miia.

No morjens!

Ei mikään ihme, että mimmeille tuli tarve laittaa pientä skittasooloa kehiin.

Illan pimetessä kylien valot alkoivat loistaa kuin Välimerellä konsanaan. Yöllä alkoi viimein sataa, mutta se ei enää haitannut, sillä meillä oli edessä enää auton pakkaus ja kotimatka.

Yhteistyössä: Halti, Superyellow Headwear, Merrell, Vandernet (Camelbak, Light my Fire), Suunto