Laskettelu

Arctic Weekend, Rovaniemi

Julkaistu: 29.10.2017

Arctic Weekend on uusi talvenavaustapahtuma Rovaniemellä. Rovaniemellä ei tämmöistä tapahtumaa ole ollut ja lumilautailijat Antti Autti ja Ville Puominen päättivät semmoisen järjestää. Itse huomasin Facebookin kautta mainoksen tapahtumasta ja kiinnostuin heti. Lapsilla on syysloma ja he ovat isovanhempien kanssa avaamassa laskukautta Rukalla, joten saatiin Johannan kanssa ihan tämmöinen oma viikonloppuloma kahdestaan Rovaniemelle! Ei hassumpaa!

Odotuksia ei sen kummempia ollut muuta kuin viettää rento viikonloppu ja käydä ainakin perjantain Kama Workshopissa ja launtaina Replacing Luck luennolla, sekä Autin uuden Arctic Lights leffan, tai dokkarin, ensi-illassa kulttuurikeskus Korundissa. Näistä lähtökohdista lähdettiin perjantaina iltapäivällä, töiden jälken kohti Rovaniemeä, jossa klo 18 alkaisi Intersportissa Kama Workshop.

Perjantain

Kama Workshop

Rovaniemelle saavuttiin vähä ennen kuutta. Nopeasti kamat hotellille ja kohti Intersporttia. Siellä oli keretty jo aloitella jutustelu. Pääosin äänessä oli Majavan Arto joka näytti koneelta kuvia erilaisista tilanteista vuorilla ja samalla herrat kertoivat eri varusteista mitä vuorilla tarvitsee. Kaverina Apella oli Antti Autti ja Mikko Koutaniemi jotka antoivat Apelle taustatukea tarinoiden muodossa ja omista kokemuksista kertoen. Porukkaa oli saapunut aika mukavasti paikalle ja tarinoita riitti. Vaikka tilaisuuden tarkoitus oli olla keskustelutyylinen, niin kyllähän se aika paljon meni siihen, että asiantuntijat kertoivat omia näkemyksiään ja omia kokemuksiaan. Muutamia kysymyksiä toki yleisöstäkin tuli ja hyvä niin, asiantuntemusta todellakin oli paikalla takamaastoista kertomaan. Lopuksi pidettiin vielä tietovisa ja arvontamenetelmällä jaettiin hyviä palkintoja, harmi kun Johanna ei voittanut taukotakkia kun semmoinen pitäisi hänelle hommata.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla
kama workshop, autti, majava

Antti Autti ja Arto Majava Kama Workshopissa.

Hostel Cafe Koti, Keeshlife ja Snacbreak leffojen ensi-illat

Kama Workshopin jälkeen mentiin käymään Johannan kanssa syömässä ja sitten siirryttiin Hostel Cafe Kotiin jossa oli parin leffan ensi-illat ja muutenkin tapahtuman ”jatkot”. Leffoissa oli hyvä vauhti, mutta enemmän meni oma aika tuttujen kanssa jutteluun, ei niin tarkkaan tullut noita leffoja katottua. Mieleen jäi kyllä Keeshlife leffan lopusta pitkä etuvoltti Rukalla etutuolihissin alla olevan lumihaudan lähes pohjalle. Hyvän näköstä menoa.

Lauantai

Lauantai aloitettiin minun osalta katsomalla yksi yön matsi NBA:ta ja sen jälkeen sitten aamupalalle. Siitä jatkettiin kaikessa rauhassa hotellissa lepäillen ja vähän Facebook liven kautta keskustassa järjestettyä reilikisaa katsellen. Pihalla satoi vettä, niin ei huvittanut lähteä kamppeita kastelemaan Lordiaukiolle. Jossain vaiheessa sitten todettiin, että on aika lähteä testaamaan Arctic Weekend tarjous Kauppayhtiölle, eli juustohamppari, ranskalaiset ja olut 15e. Oli oikein hyvä purilainen! Siitä sitten Intersportin kautta kohti kulttuurikeskus Korundia, jossa pääpäivän tapahtumat järjestettiin.

Replacing Luck

Etukäteistietona Replacing Luckista oli, että se on ruotsalaispariskunnan perustama voittoa tavoittelematon järjestö jonka tavoitteena on lisätä tietotaitoa vuorilla likkumiseen. Varsinaista lumiturvallisuuskurssia/luentoa ei siis ollut tarjolla, vaan enemmänkin vähän semmoinen ajatuksia herättävä esitys, että miten omilla valinnoillaan voi vaikuttaa omaan turvallisuuteensa. Mielenkiintoinen tunnin luento joka laittoi ajattelemaan tavallaan itsestäänselvyyksiä, mutta aina välillä on hyvä palauttaa mieleen selkeitäkin asioita. Skipen kanssakin edellisenä iltana samasta aiheesta puhuttiin, että maalaisjärjellä pärjää tosi pitkälle, kun miettiin niitä omia valintojaan.

Replacing luck, arctic weekend

Replacing Luck Korundissa

Replacing Luckin jälkeen oli tarjolla videoita ja laskuleffoja. Katselimme niitä osittain ja välillä katseltiin Korundissa esillä olleita tuotteita ja juteltiin tuttujen kanssa. Näytteilleasettajina olivat ainakin Burton, Black Crows, Ilahu, Pyhätunturi ja Korua. Lisäksi Korundin ulkopuolelle oli pystytetty kota josta sai käydä hakemassa nokipannukahvit. Pikku hiljaa myös vesisateinen keli muuttui enemmän arktiseksi ja maisema muuttui valkoiseksi.

Kulttuurikeskus Korundi Arctic Weekend

Kulttuurikeskus Korundi. Nokipannukahvit oli tarjolla tuossa kodassa.

Sju Åtte Ni

Arttu Muukkosen trilogian päättävä Sju Åtte Ni:n raakaversio oli nähtävissä myös illalla. Virallinen ensi-ilta on sitten viikon päästä Helsingissä Vapaalaskuiltamissa. Herrat Muukkonen ja Majava olivat kertomassa hieman taustoja tästä Suomen puolelle sijoittuvasta laskuleffasta. Kilpisjärvi, Lemmenjoki ja joku kolmas paikka oli vielä mukana, mutta en millään muista nyt että mikä 🙂 Mieleen jäi joka tapauksessa ainakin Lemmenjoen kanjonin 450 metriset seinämät. Aika hyvät korkeuserot Suomen mäkiin! Kelit eivät ole aina suosineet tämän trilogian kuvauksissa, eikä tämä päätösosakaan ollut tehnyt poikkeusta. Vettä oli satanut ja kelit oli plussalla. Hienoa ulkoilua joka tapauksessa olivat päässeet leffan tekijät harrastamaan.

Sju Åtte Ni, Muukkonen ja Majava pohjustamassa leffaa.

Ennen illan pääleffaa oli hyväntekeväisyyshuutokauppa jossa kerättiin varoja Rovaniemen junnuille, eli Mountain Club Ounasvaaralle. Huudettavana oli takkia ja lautaa yms. Tuottoa kertyi aivan hyvin, reilu 1100 euroa. Ja sitten sen pääleffan pariin.

Arctic Lights

Illan päätapahtuma oli Antti Autin ja Kota Collectiven dokumentti Arctic Lights. Tämä olikin ainoa maksullinen tapahtuma illan osalta ja leffa esitettiin noin 300 paikkaisessa salissa joka oli loppuun myyty. Porukka siirtyi Korundin muista tiloista saliin ja tunnelma oli odottava. Noin kymmenen aikoihin Antti Autti ja muut dokumentin tekijän astuivat lavalle ja kertoivat hieman taustoja dokumentista. Kyseessä ei ole siis perinteinen laskuleffa jossa musiikki pauhaa ja toinen toistaan hurjempia temppuja tulee sarjatulella. Tässä pureudutaan enemmän niihin ennen ja jälkeen tuleviin tapahtumiin. Sekä Autin intohimoon laskemista kohtaan. Valot pimenivät ja leffa alkoi. Noin tunnin mittainen dokkari oli hyvä ja rehellinen. Siinä puhuttiin hyvinkin avoimesti siitä kuinka tärkeää laskeminen on Autille ja kuinka se vaatii myös läheisiltä ihmisiltä paljon kun polte päästä laskemaan on niin kova. Toisaalta nyt viimeisen vuoden aikana Autti oli nimenomaan pyrkinyt laskemaan lähempänä kotiaan, lapissa ja vähentänyt näin reissupäiviään. Hienoja kuvia ja tilanteita oli kameralle tallentunut. Ja yksi aivan mahtava linja. Se olisi kelvannut varmasti mihin tahansa leffaan! Oli hienoa nähdä välillä tämmöinen versio laskuhommista. Niitä mielettömiä laskupätkiä on tullut nähtyä niin mahdoton määrä, että vaatii jotain erilaista että niistä erottuu ja tämä erottui. Minun mielestä edukseen.

Dokumentin tekijät ja Autin läheisiä leffan jälkeen Korundin lavalla.

Leffan jälkeen olisi vielä ollut jatkot Kauppayhtiöllä, mutta me totesimme, että on aika siirtyä yöpuulle, jotta jaksaa aamulla ajaa Ouluun.

Hieno viikonloppu ja kuulemma tästä on tarkoitus tehdä perinne, joten ensi vuonna uudestaan.