Tänä vuonna kolmatta kertaa järjestetty Pyhä – Luosto MTB tapahtuma oli nyt siirretty elokuun viimeiselle päivälle. Minulle tämä oli samalla myös kolmas kerta mukana. Odotukset oli tottakai korkealla hyvin menneen Syöte MTBn jälkeen, että täälläkin aikaa saisi parannettua ihan reilusti.

Syötteen jälkeen olin tehnyt muutamia pitempiä lenkkejä ja jonkun enemmän vauhtikestävyyshenkisen juoksulenkin myös. Mutta eipä mitään sen ihmeellisempiä kuitenkaan.

Kisa-aamu oli hieman pilvinen, mutta sadetta ei pitänyt ennusteen mukaan olla tulossa. Lämpötilakin oli jossain 15 ja 20 asteen välissä, eli oikein passeli pyöräilykeli. Lähtö oli kello 11 Calle-talon edustalta hotellitasanteelta. Reitti oli hyvin pitkälti sama kuin aikaisempina vuosina. Matkoja oli tullut lisää ainakin 30 kilometrin matka, joka kävisi Huttujärvellä kääntymässä. Osallistujia oli kaikkiaan nelisenkymmentä, eli ihan kuitenkin mukava määrä. Miten lie vaikutti osallistujamäärään samana päivänä ensimmäistä kertaa järjestetty Ylläs MTB…

No mutta lähtö oli siis kello 11 ja suunnaksi otettiin ensin perherinteet ja siitä Skiwayta alas kohti pururataa. Tuossa on siis heti tosi vauhdikas lasku jossa pitää olla tarkkana. Tien yli menevän sillan jälkeen meinasin mennä itse vähän pitkäksi, mutta ei siinä nyt mitään vaaratilannetta vielä päässyt syntymään. Vähän vaan säikäytti, että nyt tarkkana. Sitten rinnealueen yli ja vielä soratietä alas pururadalle.

Lähtö

Nyt oli tehty hyvä muutos, että pururataa ei ajettu niin pitkästi vaan koukattiin yläkautta hiekkatietä, josta toki tuli vähän lisää nousumetrejä, mutta eipä tarvinnut ajaa sitä upottavaa muhaa niin pitkästi. Muutama lähti heti lähdöstä kovaa vauhtia ja tuossa nousussa he jo katosivat jonnekin kaukaisuuteen. Itse vähän seurailin sykkeitä ja pyrin pitämään niitä jollain tavalla aisoissa, mutta kylläpä ne korkealle nousivat kuitenkin.

Pururadan jälkeen muutama kilometri polkuja ja sitten taas soratietä Kiiimaselän mökkialueen läpi. Tässä ei mitään sen kummempaa ja takaisin poluille taas muutamiksi kilometreiksi. Sitten edessä olikin jo Huttujärvi ja ensimmäinen huoltopiste, joka oli samalla ainoa miehitetty huoltopiste ja myös sen lyhimmän matkan kääntöpiste. Tästä lähtee pitkä tasainen nousu Huttutunturiin. Sykkeet oli aika korkealla koko ajan ja meno tuntui kohtuu raskaalta, mutta eipä se auttanut kuin vaan polkea menemään. Huttutunturista kivistä polkua alas ja seuraavaksi sitten ylös Kapustalle. Tässä välillä taitaa olla pahimmat kivikot, välillä ihan rakkaa ja renkaiden puolesta saa pelätä ihan tosissaan. Kaksi renkaan paikkaajaa ohitinkin tällä välillä. Kapustan tuvalta sitten vauhdikas lasku ja pieni nousu Latvavaaraan, mistä lasketaan alas soraistettua vauhdikasta polkua. Ja sitten taas kiivetään ja sitten lasketaan kohti Lampivaaraa ja sitten taas kiivetään sinne Lampivaaraan missä on ametistikaivos ja kahvila. Yhtä laskua ja nousuahan tuo on, Lampivaaran kahvilalta lasketaan taas alas kohti Luostoa. Luostolla ei pahemmin kiivetä ylös kohti huippua vaan pysytään koko Luoston kierros siellä alakäyrillä.

Perinteinen selfie Luoston kierroksen takakaarteessa.

Luoston kierroksen loppuvaiheissa kun oli nousu tuonne Lampivaaraan takaisin tuli taas tuttu krampin tunne oikeaan sisäreiteen. Onneksi se ei sen pahemmaksi äitynyt, muutaman kerran tuntui loppumatkan aikana, mutta ei häiritsevästi. Lampivaarasta lasku kohti Latvavaaraa ja Latvavaara toista puolta kiertäen kuin tullessa. Sitten nousu Kapustaan ja käsille todella rankka lasku sieltä alas. Tuon kivimäärän jotenkin unohdan aina. Ajattelen, että eipä tuolla kauheasti sitä teknistä pätkää ole, mutta on sitä tuossa ihan tarpeeksi. Kädet aivan puhki rytkytyksestä.

Huttutunturille noustessa rupesin miettimään, että toivottavasti se huoltopiste on vielä siellä Huttujärvellä kun rupesi tuntumaan, että haluaisi jo jotain muuta kuin urheilujuomaa, tai geeliä, tai Snickersiä. Ja olihan se siellä! Ei ole alkoholiton olut maistunut koskaan noin hyvälle! Vähän vielä rusinapähkinä sekoitusta siihen päälle ja taas jaksoi. Aikaa oli kyllä kulunut jo sen verran, että viiden tunnin alitus jäisi haaveeksi, vaikka ei se kaukana olisikaan. Seuraava kymppi kulkikin vauhdikkaasti ja kohtahan sitä oltiin jo taas pururadalla ja muutama kilometri sitä, niin oli enää loppunousu edessä. Aikamoisella taistelulla se piti mennä ja vähän siksakkiakin, mutta nyt ei tarvinnut jalkautua pyörältä niinkuin viime vuonna. Vielä viimeinen suora ja Callen eteen maaliin! Aikaa meni 5:04. Eli parannusta nelisenkymmentä minuuttia viime vuoteen! Ei ollenkaan huonosti. Rankalta kyllä tuntui, rankemmalta kuin Syötteellä. Vertailin myöhemmin sykkeitä Syötteen sykkeisiin ja kyllä Syötteellä menin korkeammilla sykkeillä, mutta nyt tuntui tämä raskaammalta. Ehkä osansa tekee se, kun ajoin niin pitkään aivan yksin näkemättä ketään muuta. Se vähän ehkä samalla hidastaa vauhtia ja tsemppi katoaa. Varmasti toista tuntia, ellei kaksikin tuntia ajoin niin, että en nähnyt muita kisaajia. Muutama patikoijat kyllä tsemppasivat kovasti reitin varrella, mistä sai kyllä kummasti voimia.

Rakka teki temppunsa minunkin renkaalle. Onneksi ei puhjennut kokonaan.

Jos jotain palautetta antaisi, niin olisihan se kiva päästä heti kisan jälkeen käymään vaikka siinä hotellilla saunassa ja pesulla ja sitten vasta syömään. Tapahtuman jälkeenhän olisi kyllä mahdollisuus lähteä Lucky Ranchille saunomaan, mutta se ei nyt ollut itselle mahdollista.

Hauska tapahtuma oli taas ja eiköhän sitä vuoden päästä olla taas starttiviivalla. Sinne vaan kaikki mukaan!

Kiitoksia Antti ja Lucky Ranch taas järjestelyistä!

Video minun ajoista löytyy täältä: https://youtu.be/M6GfcdNE4L0