Hieman on ollut synkeää katseltavaa tuo ulkona vallitseva vesisade, mutta ei kai tässä vielä hätää ole. Kyllä se talvi sieltä tulee… jos on tullakseen.

Kuluneen viikon aikana olen edistynyt mäkikuntoilussani sen verran, että ainakin lenkille on tullut lähdettyä. Lähimetsässä juoksentelu on kuntoilun lisäksi hyvin terapeuttista puuhaa. Siinä ehtii päästää päänupista höyryt pihalle samalla kun keuhkot täyttyvät raittiista ilmasta. Mieliala ehtii virkistyä alta aikayksikön synkästä ilmasta huolimatta. Juoksemista on hyvä tahdittaa musiikilla, vaikka voisi ajatella että luonnon äänet itsessäänkin kelpaisivat musiikiksi korville… Viime päivinä soittolistalla ovat vierailleet toinen toistaan omituisemmat ranskankieliset biisit miehen Spotify-listalta, jotka ovat kilpailleet karhupelkoni kanssa epämääräisillä taustaäänillään. On siis ehkä ihan hyvä että tahditan juoksemista musiikilla (tosin jollain hieman valtavirtaisemmalla) sen sijaan että kuuntelisin korvat höröllä jokaista raksahdusta ympärilläni. Karhuja ei näillä kulmilla tietääkseni ole kuitenkaan näkynyt, mutta peuroja sen sijaan liikkuu niidenkin edestä. Niitä nyt ei pelätä tarvitse, tahtovat olla niin säikkyjä tyyppejä ettei niistä ehdi nähdä kuin vilauksen hännänpäästä.

No, karkasi ehkä juttu hieman omille teilleen, mutta eipä minulla kai sen kummempaa kerrottavaa ollutkaan. Se tosin piti vielä mainitsemani, että yksi lumilauta sekä yksi parin päivän laskureissu olisivat ainakin tälle talvelle jo tiedossa! Jippii!

Ja koska parempaa kuvitustakaan ei nyt tähän hätään valitettavasti ole, niin tässä Instagram-kuvasaldoa lenkkipoluilta, joista toinen ei edes päässyt langoille asti itsehäpeäsensuurini lävitse. Välillä nuo selfiet kun hieman tökkivät, mutta onhan se hyvä bloggaajana välillä vähän omaa naamaakin vilauttaa, eikös? Instagramista minut löytää nimimerkillä @evelaluna.