
Hyppyjä ja hyppyreitä mäessä
Tornimäen taustamaisemaa sävyttää hyppyrimäen torni. Onneksi ilmaan pääsee kätevämmin myös parkin bokseista.

Ilmaan
Osa Salomonkallion hyppyreistä mahdollistaa laskeutumisen lumikourumaiseen alastulorinteeseen.

Iloa lapsille
Helppoon pikkuparkkiin ja pulkkamäkeen panostamalla hiihtokeskus saa pieniä ja iloisia asiakkaita

Keinulauta
Maarianvaaran parkissa on vekkuliin reilitemppuiluun innostava keinulauta

MeriTeijo street
Meri-Teijon streetiltä löytyi tammikuun alussa 2017 jööti-reiliä, pressiä ja pari boksia. Parkki laajentuu nopeasti kauden edetessä.

Minilautailija
On upeaa nähdä, miten pienikin lapsi voi oppia laskemaan lumilaudalla itsenäisesti. Nuorimmat Parrasta paikan päältä bongatut lautailijat ovat olleet kaksivuotiaita.

Ote Ounasvaaralla
Ounasvaaran parkissa on sopivat boksit isoja sekä pieniä ilmoja ja trikkejä varten.

Pohjanmaan yllä
Simpsiö nousee 132 metriä merenpinnan ylle. Tasaisen ympäristönsä vuoksi maisema näyttää vuorimaiselta, joten mäestä mahtavasti käytetty nimike on sikäli perusteltavissa.

Saariselkä snow park
Saariselkä on panostanut parkin kehitykseen. Suorituspaikat ovat mallikkaat.

Snow Park Tornimäki
Tornimäen parkki ei ole erityisen laaja, mutta trikkeihin tarvittavat perusfasiliteetit ovat kuitenkin kunnossa.

Uusi RukaPark Junior
Joulukuussa 2022 auennut RukaPark junior sisältää uuden hissin lisäksi kaksi temppuilulinjaa, jossa on pressibokseja, putkia ja eri kokoisia hyppyreitä. Junnu tykkäsi.