Sukelluskortti on pyörinyt mielessäni vuosia. Kärsin lievästä ahtaiden paikkojen kammosta, eikä keuhkoissanikaan ole koskaan ollut kehumista. Kävin toissa kesänä Maltalla päivän mittaisen tutustumiskurssin, jossa ilokseni huomasin, että pääsin veden alle ja pystyin olemaan siellä ihan mukavasti.

Siispä kesällä päätin, että seuraavan vuoden yksi tavoite on hankkia sukelluslupa. Ajatus kuulosti yhtä aikaa ihanalta ja ahdistavalta.

Eilen oli Padin sukelluskurssin viimeinen päivä. Kun sain väliaikaisen kortin käteeni, olo oli kuin 18-vuotiaana, kun sain ajokortin ensimmäistä kertaa käteen. Olen aina rakastanut uimista, vedessä olemista ja sen kanssa puljaamista. Vaikka vesi elementtinä on minulle luonnollinen, sai kurssilla opetella asioita ihan tosissaan. Meren pohjassa piti kerrata pari kertaa, ettei ole syytä panikkiin, vaikka vahingossa vetäisin keuhkoihin vettä tai huitaisin maskin pois naamalta.

Kolmen päivän aikana laji ehti myös viedä mukanaan. Siitäkin huolimatta, että täällä on ollut aika myräkkä, vesi on melkein yhtä sameaa kuin Itämeressä ja vene keinuu niin paljon että ei voi kuin pitää kaiteista kiinni ja koittaa olla puklaamatta. Tiedän, jälleen yksi ihana laji lisää, jolle on löydettävä aikaa, mutta en välitä. Näitä kokemuksia en vaihtaisi mihinkään.

Kaveri mököttää! Viime päivinä näkyvyys oli huonoa, mutta nää tyypit täällä veden alla, ihan mielettömiä. Ykkösenä tietysti Nemo (en saanut siitä kuvaa).

Mahtava sukellusopettajani Susann. The Dive Ao Nang oli kaikin puolin oivallinen sukellusfirma. Välineet olivat uusia ja ihmiset ihania. Suosittelen lämpimästi! Kuvat on Phi Phi -saarilta.