Vapaalasku

Alpeilla on vappukelit, mutta mitä siitä

Julkaistu: 01.2.2016

Viimeisen reilun viikon ajan lämpötila Zillertalissa on roikkunut reilusti plussalla. Vähäisetkin lumet sulavat ja ihmiset juovat t-paidoissa vehnäolutta. Tilanne on ilmeisesti sama lähes joka puolella Alppeja. Naapurissa olevassa Hochügenissa olisi pidetty viikonloppuna Freeride Tourin Qualifier -kisat, mutta ne peruttiin onnettoman lumitilanteen vuoksi. Myös Sveitsin Engadinin Qualifier -kisat peruttiin, samasta syystä.

Me emme voi muuttua lumeksi, emmekä kääntää lämpötilaa pakkaselle. On mentävä sen mukaan, mitä tarjotaan. Masentumalla kelitilanteesta tekisin hallaa vain itselleni. Siispä olemme hiihdelleet aurinkoisissa maisemissa ja kurvailleet loskalaskuja niin paljon, että jalat ovat aivan jumissa.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Gernissä urheilemassa. Saimme hyvän esimerkin siitä, miten toteutuu kollektiivinen harha: kaikki me kartanon vakkarit luulimme olevamme väärässä paikassa karttaan nähden, kun olimme yhdessä vilkuilleet sitä ja johdatimme siksi vieraat väärään paikkaan. Havaitsimme kuitenkin onneksi virheen ja palasimme samoja jälkiä takaisin. Jälkikäteen ei voi kuin ihmetellä, miten ihmeessä se on edes mahdollista. Mitä tästä opimme: jokaisen tulee lukea karttaa myös itsenäisesti ja lyhyetkin, ”iisiltä” vaikuttavat reitit pitää suunnitella hyvin.

Kohta topissa! 400 metriä korkeuseroa reilussa tunnissa, kyllä tässä Pyhän Randonnee -kunto kohoaa.

Oli vaikea aluksi käsittää, että ylös mennessä oikeasti oli näin lämmin. Kundit toki hilluvat ilman paitaa kun lämpötila nousee yli kymmenen asteen, mutta se että minä kuljen hihattomassa vaatii ihan oikeita kesäkelejä. Että sellainen tammikuu täällä Zillertalissa.

 

Kommentoi blogikirjoitusta

  • klinik aborsi jakarta sanoo:

    565521 270848This really is a exceptional weblog, would you be involved in doing an interview about just how you developed it? If so e-mail me! 349068

  • vendita cellulari caserta sanoo:

    821702 175030I dont normally have a look at these types of internet sites (Im a pretty modest person) – but even though I was a bit shocked as I was reading, I was surely a bit excited as nicely. Thanks for creating my day 939996

  • สมัครบาคาร่า sanoo:

    836766 811731Wohh exactly what I was searching for, appreciate it for posting . 737327

  • Youtube Downloader sanoo:

    443398 116075This internet site may possibly be a walk-through its the data you wanted in regards to this and didnt know who ought to. Glimpse here, and youll definitely discover it. 984451

  • Funny dog and cat animal videos sanoo:

    308739 253071But a smiling visitant here to share the really like (:, btw wonderful style and design . 431611

  • a knockout post sanoo:

    725670 106977Nie and informative post, your every post worth atleast something. 654928

  • Income Tax Services sanoo:

    205525 840251Some genuinely good stuff on this website , I it. 639940

  • new site sanoo:

    906369 843682Can I just now say that of a relief to locate somebody who truly knows what theyre speaking about online. You in fact know how to bring a difficulty to light and function out it crucial. The diet need to see this and appreciate this side on the story. I cant believe youre no far more popular since you certainly possess the gift. 264544

  • EdwardRiz sanoo:

    payday loan us When you secure a payday loan, bear in mind that you’re essentially not getting a paycheck for the following pay period. You’re mosting likely to require to consider how to survive what you obtain till the adhering to income, given that you’ll be making use of much of your following one to pay for this finance. A lot of people do not bear in mind that and end up getting more payday advance loans and also tunneling themselves right into financial debt. payday loans calgary

  • Moffett-Florence Team sanoo:

    947795 55318Oh my goodness! a amazing post dude. Thank you Even so I will likely be experiencing concern with ur rss . Dont know why Can not subscribe to it. Will there be any person acquiring identical rss problem? Anybody who knows kindly respond. Thnkx 36473

  • สอนเทรด Forex sanoo:

    28849 940811Wonderful web site you got here! Please maintain updating, I will def read much more. Itll be in my bookmarks so better update! 649746

  • Choith sanoo:

    pharmacy online cialis generic viagra
    buy cialis online
    buying cialis in canada fast shipping cialis
    buy generic cialis online

  • twendok sanoo:

    viagra femenina natural cialis generic
    buy cialis online
    cialis pills online drugs
    buy generic cialis

  • KekEpife sanoo:

    non generic cialis
    buy generic cialis
    woman commercial buy generic cialis
    generic cialis online

  • twendok sanoo:

    pfizer viagra free sample
    cheap viagra
    viagra en ingles
    buy generic viagra online

  • Free UK Chat Rooms sanoo:

    986849 858621Some actually good stuff on this internet website , I love it. 692674

  • moss removal milton keynes sanoo:

    409584 128709I truly delighted to uncover this internet site on bing, just what I was looking for : D too saved to fav. 408513

  • ico projects sanoo:

    7431 889572hi!,I like your writing so much! share we communicate far more about your post on AOL? I call for an expert on this region to solve my dilemma. Possibly thats you! Searching forward to see you. 828093

  • Poincirm sanoo:

    amazon cialis generic
    buy generic cialis
    generic cialis 20mg best buy spain
    =http://buycialishowla.com/#”>https://buycialishowla.com

  • Hilsorm sanoo:

    mexico city free viagra cialis pills
    cheap cialis
    cheap buy generic cialis online
    =http://buycialishowla.com/#”>buy generic cialis

  • attalty sanoo:

    viagragetrx.com
    viagra cancer
    buy viagra online
    viagra purchase
    buy viagra

  • Trainee sanoo:

    cialisgenhrx.com
    cialis order usa
    buy generic cialis
    buy real cialis online
    buy cialis online

  • Issuept sanoo:

    cashpaydayusloans.com
    loan apply online
    payday loans direct lender
    first time personal loans no credit
    payday loans direct lender

  • Mabbrirl sanoo:

    cashpaydayusloans.com
    payday loans nevada
    loans with bad credit
    1000 cash loan
    same day loans

  • odoxils sanoo:

    viagrabsrx.com
    viagra free trial offer
    cheap viagra
    cialis or viagra
    buy viagra online

  • Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *