Matkat

Romanttinen kaupunkiloma Ulan Batorissa?

Julkaistu: 27.6.2016

Lähes kaikissa Mongolian matkaoppaissa kehotetaan suuntaamaan maan pääkaupungista pois. Luonto on Mongoliassa ainutlaatuista, se on ihan totta. Meidänkin ensisijainen kohteemme olivat vuoret. Mutta: Ulan Batorissa asuu 1,3 miljoonaa ihmistä, mikä on yli 40 prosenttia koko väestöstä. Se on valtava määrä. Tuntuisi, että skippaamalla kaupungin kokonaan missaa suuren osan tästä maasta.

Ulan Bator on kieltämättä aika ruma paikka. Pakokaasunhajuinen liikenne hallitsee kaupunkikuvaa ja infrastruktuuri on surkeassa jamassa. Joka toinen kortteli tuntuu olevan keskeneräinen, mikä on kai usein ominaista talouksille, joissa talous ja hallinto on epävakaa. Monet tapaamamme henkilöt mainitsivat, että venäläismielisen MPP (Mongolia People’s Party, entiset kommunistit) -puolueen jouduttua oppositioon monet venäläiset rahoittajat ovat lähteneet maasta, vaikka venäläiset yritykset omistavatkin edelleen osuuksia muun muassa rautateistä ja kaivoksista.

Ensi silmäyksellä kaupunki näytti rujolta. Mutta matkasuunnitelmamme takia oli välttämätöntä viettää Ulan Batorissa useita päiviä, minä yhteensä seitsemän, joiden aikana ehdimme kaivautua kaupunkiin hieman pintaa syvemmälle. Ensivaikutelma muuttui pikkuhiljaa, kun opimme mitä ränsistyneet ovet ja hämärät kujat kätkevät sisälleen. Rumien kulissien sisältä paljastui hauskoja kohtaamisia, kivoja yksityiskohtia ja tietenkin, aivan käsittämättömiä kontrasteja. Kiiltäviä lasitornitaloja ja hökkeleitä rinnatusten, valtavia maastureita ja hädin tuskin koossa pysyviä ritsoja peräkkäin liikenevaloissa. Upporikasta ja rutiköyhää.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Kun katselee keskustan katuvilinää, ei voi olla laittamatta merkille, kuinka trendikkäästi valtaosa ihmisistä on pukeutunut. Kirkkaan värisiä lenkkareita, pitkiä trikoohameita, pyöreitä aurinkolaseja. Muotivaatteet suurin osa paikallisista hankkii varmaan Nadan Tuulin markkinoilta, valtavalta ulkoilmatorilta, jossa tarjonta oli trendikkäämpää kuin Bangkokin Chatuchakin markkinoilla. Ja aitoa kuin Suomessa valmistettu kreikkalainen jugurtti.

Tunnelma pääkaupungissa muuttui sinä aikana kun olimme täällä. Kun saavuin kesäkuun ensimmäisellä viikolla, lämpötila oli aamuisin nollassa. Kävelin kaupungilla ja tunsin olevani kaupungin ainoa länsimaalainen. Nyt, reilu kolme viikkoa myöhemmin, terassit ovat avanneet, turistilaumoja virtaa vastaan joka kadunkulmassa ja ilma on helteinen. Sähäkkää tunnelmaa korostaa poliittinen lataus: Mongolian parlamenttivaalit ovat ylihuomenna keskiviikkona. MPP kampanjoi agressiviisesti päästäkseen takaisin vallankahvaan. Tapaamme eurooppalainen diplomaatti arvioi, että mikäli demokraattinen hallituskoalitio häviää vaalit, alkavat sellinovet heilua. Korruptio-ongelma on Mongoliassa ilmeisen syvällä, ja käräytykset kuuluvat poliittiseen kultturiin.

Turistin on mahdoton sanoa enempää politiikasta, mutta yhteiskuntahistoriasta kiinnostuneelle tämä on ollut mielenkiintoinen maa tutustua. Mongolia ei muistuta mitään muuta maata kuin itseään. Chingis Khaanin perintö, kommunistisen aikakauden jäljet infrastruktuurissa ja nykypäivän paimentolaiset, jotka selaavat iPhonea ratsastaessaan. Älytöntä, kiehtovaa, ehdottomasti vierailun arvoista.

Tässä kuvia Ulan Batorin paikoista, jossa kävimme. Emme poikaystäväni kanssa koskaan suunnittele viettävämme kaupunkilomia, mutta joskus niitä syntyy vahingossa. Kuten kuvistakin näkyy, Ulan Batorissa lähinnä söimme takaisin seikkailuilla syntynyttä energiavajetta ja kävelimme ympäriinsä.

Moni matkailija näkee Ulan Batorista ensimmäisenä rautatieaseman.

Ulan Batorissa on vaikea suunnistaa. Paikkojen löytämistä vaikeuttaa myös ravintoloiden ja baarien elämänkaaren uskomaton lyhyys. Joka toisessa korttelissa on suljettuja kauppoja ja ravintoloita, tuoreen opaskirjan ravintoloista löysimme yhden joka oli enää auki, ja paikallisen asukkaan kirjoittamista vinkeistäkin 1/3 oli suljettu. Tämä onneksi oli auki ja käymisen arvoinen: Modern Nomads. Kuvassa tofusalaatti.

Söpö kahvikioski Chingis Avenuella.

Kävely on hyvä tapa tutustua Ulan Batoriin. Liikenne on kaoottista, joten on oltava tarkkana. Pyöräilyä en suosittelisi: jouduimme ajamaan pyöräretkelle lähtiessä osan keskustan läpi ja se oli melko hurjaa.

Ulan Batorin liikenne on kaoottinen ja sitä hallitsevat Toyotan Land Cruiser -maasturit sekä Prius-hybridit. Kuva Narny Zamille Peace Briden sillalta.

Välillä satoi, aivan kaatamalla. Viemärit eivät vedä joten sateella kadut tulvivat.

Ceasar-salaatti Revo-baarissa Soul Streetillä. Annoksia tilatessa kannattaa välttää nautaa, sillä siinä on ruokalajista riippumatta kaikkialla eltaantuneen rasvan maku. Kuvan pekonit syötin Valtterille. Kana on hyvää, tosin se on monesti loppu. Valkoviini tulee harvoin kylmänä.

Beatles Squaren lauantai-iltaa, taustalla näkyy State Department Store, josta saa länsimaisia merkkituotteita (muun muassa Oltermannia).

Keskustan kerrostaloja.

Nadan Tuulin markkinat. Kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Markkinoilta löytyi uus kesälätsä!

No sit vois taas syödä! Huashin-niminen kiinalainen ravintola Seoul Streetillä. Sieniä ja tofua, eikä tullut yllärilihaa kaupan päälle (kerran tilasin tofuannoksen ja se olikin yllättäen tofua possulla). Kaksi annosta ja vesi maksoi tässä melko fiinin oloisessa paikassa yhteensä 30 000 türkigiä eli noin 12-13 euroa. Ei ilmaista, mutta ei kallistakaan. Muutenkaan Mongolia ei ole halpaa maa siinä missä monet Aasian maat. Ruokakaupoissa hintataso on lähes suomalainen, ravintolat noin puolet halvempia.

Loppuillasta vielä cocktail yhdellä Seoul Streetin monista terasseista. Monessa paikassa varoitettiin, että mongolialaiset ovat kovia ryyppäämään ja humalaiset voivat aiheuttaa häiriötä kaupungissa. Olisi pitänyt muistaa, että näitä vinkkejä kannattaa lukea suomalaisin silmälasein. Emme havainneet mitään tähän viittaavaa.

Asuimme Ulan Batorissa Meg’s Guesthousessa. Megillä on State Department Storen takana useita huoneistoja, joista yhdessä toimisto ja isoja dorm-huoneita. Asuimme kahdessa eri asunnossa, joissa molemmissa oli yksi kahden hengen huone sekä yksi huone dorm-sänkyjä, lisäksi keittiö ja kylppäri. Dormit olivat kuitenkin tyhjillään kaikkialla muualla paitsi ”päätalossa” joten käytännössä saimme huoneen hinnalla (25 dollaria) koko asunnon itsellemme. Asunnon kunto oli mitä oli, välillä oli poikki sähköt, välillä netti, välillä vesi. Se kuuluu ilmeisesti asiaan, ellei asu hienoimmissa hotelleissa. Saimme säilyttää ylimääräiset tavaramme pientä korvausta vastaan sen aikaa kun olimme seikkailemassa vuorilla ja pyöräretkellä – se on ilmeisesti yleinen käytäntö muissakin hostelleissa.

 

 

Yhteistyössä: Halti, One Gear