Vapaalasku

Mahdoton tehtävä: vapaalasku ja parisuhde?

Julkaistu: 21.2.2017

Silläkin uhalla, että tämän pandoran lippaan avaaminen koituu vielä minun ja blogini kohtaloksi, ajattelin kirjoittaa siitä, miten parisuhde ja vapaalasku sopivat yhteen. Vai sopivatko?

Ongelma 1: Rakkaus lajiin tai sen puute

Ajankäytöllisesti vapaalasku on kuin mikä tahansa harrastus parisuhteessa. Luultavasti toinen on siitä enemmän innoissaan kuin toinen, mikä asettaa paineita yhteiselle ajankäytölle. Pidetäänkö lomat erikseen vai yhdessä? Tammi- vai heinäkuussa?

Jos toinen ei tunne lajia entuudestaan, hommasta tulee monimutkaisempaa. Parisuhde-etiketin mukaan on kai kohteliasta ainakin kiinnostua toisen tärkeästä harrastuksesta, kenties kokeillakin. Jos suksi ei siltikään luista, en ole varma onko asialle mitään tehtävissä. Enemmän lomaa, jotta voi reissata sekä laskujen, että rakkaan perässä? Tai sitten voi etsiä yhdessä jonkun vapaalaskua vielä siistimmän harrastuksen, kuten vaikkapa.. oravapuvuissa lentämisen!

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Me olemme avopuolisoni kanssa tavanneet laskureissulla, ja molemmille vapaalasku on yksi tärkeimmistä harrastuksista. Mutta minä tykkään matkustaa paljon enemmän, mistä syystä reissaan usein laskemassa myös omine nokkineni. Kotona kiistellään onneksi lähinnä siitä, kuinka monta päivää laskukamani saavat lojua eteisessä purkamatta reissun jälkeen.

Vapaalasku on siitä hankala harrastus, että se vaatii lomaa ja matkustamista. Jos toinen ei pidä lajista, se tarkoittaa että laskuhommat ovat pois yhteisestä ajasta. Kuva Georgiasta: Tiia Suomalainen

Ongelma 2: Molemmat haluavat laskea, mutta eri paikoissa

Tämä onkin sitten vaikeampi pähkinä. Molemmat ovat harrastaneet laskemista pitkään, ja talvilomat ovat plakkarissa. Mutta. Hiihtohississä huomataan, että toinen haluaakin laskea rinteen vierustaa ja toinen 40-asteisia kuruja. Kuulostaako tutulta?

Meillä tilanne oli tällainen, kun alunperin tapasimme. En ollut kovin kokenut vapaalaskija, kun taas avopuolisoni oli hiihtopummannut ympäri alppeja jo ajat. Olin epävarma, pelkäsin etteivät taitoni riitä, ja että minua ei kelpuuteta porukkaan. Ennen kaikkea pelkäsin omaa pettymystäni siitä, että en uskaltaisikaan. Halusin silti lähteä yhteiselle matkalle, ja tulokset olivat sen mukaiset. Ensimmäisellä yhteisellä kuukauden reissullamme Alpeille laskin itseni henkisesti ja fyysisesti aivan loppuun, ja purin muutamana päivänä turhautumistani viattomaan avopuolisooni. Oli lähellä ettei reissusta tullut myös viimeinen laskureissumme.

Miksi näin sitten kävi? Turhautuminen on ymmärrettävää, jos liikkuu pidemmän aikaa omalla epämukavuusalueella. Mutta sitä ei saisi purkaa toisiin, vaikka vieressä kulkeva puoliso olisi oivallinen kohde. Tajusin itse tuolloin, että minun on kerättävä laskukokemusta muussa porukassa, ennen kuin voimme oikeasti alkaa laskea yhdessä. Sillä ystäville ei voi kiukutella siitä, että eväspatukka jäi kotiin, että skinit eivät luista tai että seuraava lasku vähän pelottaa. Silloin niellään mutinat, purraan hammasta ja jatketaan matkaa. Vaikka jalat vähän tutisisivatkin. Jännä juttu, mutta itselläkin on usein silloin hauskempaa.

Pikkuhiljaa olemme päässeet tasapainoon, jossa bongaamme yhdessä laskulinjoja ja löydämme parhaat laskut samoista spoteista. Tämä alkoi luonnistua sen jälkeen kun ymmärsin, että minun on oltava itse sujut tämän homman kanssa. Mihinkään ei saa mennä siksi, että toinen haluaa, vaan siksi, että myös itse haluaa mennä. Se on vaatinut paljon laskuja erilaisissa seurueissa, joskus enemmän, toisinaan vähemmän tutuissa. Mitä vieraammassa porukassa olen liikkunut, sitä enemmän olen oppinut. Vieraassa porukassa joutuu ottamaan enemmän vastuuta reittivalinnoista, päivän suunnittelusta ja kaikesta siitä, mikä jää parisuhdelaskuissa helposti kokeneemman hommaksi.

Mistä laskuseuraa?

Mistä sitten löytää muuta laskuseuraa? Itse olen tehnyt laskureissuilmoituksia muun muassa Facebookiin, jossa kerroin olevani halukas lähtemään puuterin perässä minne tahansa, olevani surkea kokki mutta osaavani ajaa hyvin myös vasemmanpuoleisessa liikenteessä. Ilmoitukseen vastattiin ja päädyin Japaniin! Viime talven sapattivapaalla löysin lisää laskuystäviä Pyhätunturilta. Hengasin yksikseni tunturissa (ja Callen baaritiskillä) blogini tiimoilta ja yhtäkkiä huomasin, että minullahan on täällä mitä mainioimpia tuttuja. Ensi viikolla olen lähdössä jälleen blogimatkalle Pyhän Mimmifreekendiin, jonne on tänä vuonna ilmeisesti tulossa ennätysmäärä osallistujia. Heidän joukostaan löytyy varmasti taas lisää uusia laskuystäviä.

Yhdessä vai erikseen? Viime aikoina meillä kiistakapulana on ollut vain se, että kuulemma hiihdän takana skinnatessani koko ajan suksien kannoille. Kuva Georgiasta: Eero Martela

On meillä itse asiassa toinenkin kiistakapula ja se on valokuvaaminen. Avopuolisoni on lopen kyllästynyt poseeraamaan kuvissa ja kiipeämään vuorilla mitä kummallisimpiin paikkoihin, jotta minä saisin otettua valokuvia. Näkisittepä tässäkin kuvassa ilmeen! Oli uudenvuoden aatto Georgiassa, olimme olleet kaksisteen skinnaamassa aamuyhdeksästä pelkkien patukoiden voimin. Kello lähenteli viittä iltapäivällä. Jostain syystä valokuvasessio juuri ennen afteriolutta ei innostanut, vaikka kuinka yritin selittää, että kun se valo oli juuri nyt hieno.

Ongelma 3: Toisen laskeminen pelottaa

Olen sykemittarini tiedoista monesti havainnut, että sykkeeni on lähes yhtä korkealla sekä oman että avopuolison laskun aikana. Tämä johtuu siitä, että pelkään hänelle sattuvan jotakin. Toki ystävistäkin kantaa huolta, mutta eri tavalla. Jos olemme jonkun vaativan laskun yläpäässä ja toinen meistä korkkausvuorossa, molempien äänessä on erilainen jännitys. Kaveriporukassa olen paljon riippumattomampi.

Toisaalta, vielä pahempaa on se, jos toinen on laskureissulla ilman toista. Sitten vasta pelottaakin, koska kotisohvalta käsin ei voi tehdä mitään. Vaikka puolisoni ei sitä myöntäisikään, tiedän että häntäkin välillä jännittää, kun olen reissulla omine nokkineni.

Välillä on kiva olla offareilla ihan kaverien kesken. Tavataankohan Pyhän Mimmifreekendissä jälleen tunturiseepra, alppitiikeri ja Napapiirin yksisarvinen?

Entä ne plussat, onko niitä?

Kun aloin kirjoittaa, ensimmäisenä mieleen tulivat ongelmat. Mutta kai niitä plussiakin on.

Hmm.

Vapaalaskuun liittyy paljon elämäni merkittävimpiä hetkiä. Upeita fiiliksiä, vaaran paikkoja, kinkkisiä tilanteita, itsensä voittamista, jonkin hienon suunnitelman onnistumista, huippujen saavuttamista. Jos osa näistä hetkistä on mahdollista jakaa puolison kanssa, siinä muurautuu parisuhteelle useampi kerros perustustiiliä, joiden päälle on hyvä rakentaa.

 

 

Aiheeseen liittyvää:

Mitä jos vapaalasku pelottaa?

 

 

 

Yhteistyössä: Pyhätunturi Mimmifreekend