Yleensä hiihtovaellukset kiipeilyineen, laskuineen ja reitteineen ovat jo etukäteen täysin tiedossa ja reissulle voi lähteä tutuin ja turvallisin mielin. Välillä on kuitenkin edessä uusi ja tuntematon reitti. Silloin on tärkeää pitää mielessä vaaratekijät ja varmistukset, ajankohdat ja ilmansuunnat sekä monta muuta asiaa. Nyt voinkin kertoa hieman tämän viikkoisesta retkestä Jonas Alajuuman kanssa Emperador Couloiriin. Aina kaikki ei mene suoraviivaisesti suunnitelmien mukaan.

Ihan itse taiteilin reitin karttaan.

Olimme suunnitelleet kyseistä reittiä ja meillä oli hyvät kartat ja kuva reitistä. Lähdimme aamulla ajoissa, että kerkeisimme nousta Chaiserstuelille, laskea sieltä alas Emperador Couloiria pitkin ja jatkaa Brisenille iltapäivästä. Ensimmäinen nousu Bannalpilta Kreuzhütteltä Chaiserstuelille oli 700m vertikaalia ja matkassa n. 3km ja se sujui meiltä hyvää tahtia n. 1,5 tunnissa.

Jonas skinnaa alussa valmista baanaa!

Jonas pöllyttää kylmää lunta.

Chaiserstuelilta laskimme alas länteen kohti ankkureita, joita pitkin pääsisimme laskeutumaan kuruun. Kurua pitkin nousisimme vielä n. 80m vertikaalia bootpackaamalla (=monot jalassa raudoilla tai ilman ja hakulla ylös kävely) Emperador Couloirin yläpäähän. Saavuimme kartan osoittamaan paikkaan, missä ensimmäisen ankkurin kuuluisi olla. Emme kuitenkaan löytäneet ankkuria mistään ja ainoa vaihtoehto oli lähteä tekemään jyrkkää poikkaria kallion taakse, jossa ensimmäisen ankkurin pitäisi olla. Rinne oli kuitenkin erittäin jyrkkä ja lumitilanne hieman epävakaa edellispäivän rankan lumisateen jälkeen, joten meidän täytyi miettiä turvallisuutta. Jos lumi lähtisi liikkeelle, olisi edessä varma n. 100m pudotus ja kuolema. Pysähdyimme hetkeksi miettimään. Ensimmäinen päätös oli, että jos pääsisimme Emperador Couloiriin siihen tulisi menemäään aikaa ja jätimme Brisenin huiputuksen suoraan laskuista pois (taas kerran..).

Sitten aloimme tutkimaan lunta. Kaivoimme lumeen pilarin, jonka avulla näkisimme lumen eri kerrokset ja syvyyden, sekä antamalla painetta pilarille näkisimme miten kerrokset lähtisivät liikkeelle. Mukanamme ei ollut lumisahaa joka auttaisi huomattavasti pilarin tekemistä, mutta onneksi nohevana sällinä Jonas hoiti homman sauvallansa. Sormea painamalla ja liuttamalla pystysuunnassa alaspäin pilaria pitkin pystyi tuntemaan lumen eri kerrokset ja miettimällä viime viikkojen säitä pystyi helposti lukemaan minkä kerroksen alla oli mikäkin lumisade, vesisade tai lämpöaalto/pakkanen.

Jonas tunnustelee lunta.

Kun kerrokset oli tarkistettu nousin suksien kanssa pilarin päälle varovasti. Pikkuhiljaa enemmän ja enemmän painetta suksiin antamalla saimme pilarin kolme kerrosta lähtemään erittäin helposti liikkeelle. Oli siis turha kuvitella lähteä ilman minkäänlaista varmistusta ensimmäiselle ankkurille.

Päätimme siis tehä suksestani lumeen suksiankkurin. Jo valmiiseen kaivavaamme kuoppaan asetimme suksen poikittain mahdolliseen putoamissuuntaan nähden, joten vaikka siirtyminen tapahtuisikin suksen etukantin suuntaisesti tippumistilanteessa veto kohdistuisi putoamissuuntaan ja poikittain sukseen nähden. Hautasimme suksen syvälle alimpaan lumikerrokseen, peitimme sen lumella ja laitoimme slingin suksen ympäri johon tuli ATC-guide laskeutumislaite jolla varmistaisin Jonaksen siirtymisen ankkurille.

Suksi tukevasti lumen alla

Hyvin pitää!

Jonaksen päästyä ankkurille hän antoi merkin siitä, että oli itse kiinnittynyt ankkuriin ja voisin purkaa suksiankkurin. Kaivoin suksen esiin, laitoin kamat kantoon ja sukset jalkaan ja kiinnityin köyden päähän ja Jonas varmisti minun siirtymisen ensimmäiseltä ankkurilta.

Sitten alkoi seuraavan ankkurin etsiminen. Jonas löysi sen kallion kielekkeen alapuolelta pystysuoran tiputuksen alkaessa. Laskeuduin ankkurille ja hommaan toi mukavaa jännitystä vapaana roikkuva ankkuri. Eli jalkamme roikkuivat ilmassa ilman jalansijaa. Kiinnitin itseni slingillä ja sulkkarilla ankkuriin ja Jonaksen matka jatkui kolmannelle ja viimeiselle ankkurille.

Jonas etsimässä toista ankkuria.

Helly Hansenin varusteet ovat pitäneet meikäläisen kuivana ja lämpimänä. Rajuhkojen polvikosketusten jäljet eivät edes näy housuissa!

Kivasti roikkuu!

Alhaalla kurussa otimme vähän evästä naamariin ja nautimme sivuseinälle kääntyneestä auringosta. Siitä alkoi viimeinen nousu kurua pitkin kohdettamme Emperador Couloiria.

Köysi vyyhdille ja menoksi!

Viimeinen nousu.

Ylhäällä oli muodustunut erittäin iso lumilippa kurun yläpäähän. Siirryimme kallion viereen turvallisempaan kohtaan tutkimaan lippaa tarkemmin. Päätimme kaivaa ja rikkoa hieman lippaa, että saisimme näkyvyyden kuruun. Pudotusta oli muutama metri ja sovittiin että minä hyppään lipalta kuruun. Pienen liusun jälkeen sain itseni pysähtymään ja Jonas hyppäsi perästä.

Allamme aukeni suidemme hymyjen lisäksi vihdoin tavoittelemamme kuru. Ja näky oli upea. Edessämme oli jyrkkä ja pitkä lasku leveää ja välillä suksien levyistä kurua pitkin. Ensimmäisen laskun kunnia meni Jonakselle ja riemunhihkaisujen siivittämän Jonas katosi pitkälle kuruun. Jonaksen ollessa alhaalla lähdin ilmoituksen jälkeen laskemaan.

Hymy oli herkässä!

Lumi oli jokseenkin raskasta ja sen tuorein kerros luisui joka miltei jokaisella käännöksellä alas. Oli hyvä ottaa välillä sivuun ja antaa suurimman osan mennä. Tietenkin pieni sluff management eli valuvassa lumessa laskeminen ei ole pahitteeksi. Kurun alhaalla heitimme ylävitoset ja jatkoimme avointa koskematonta baanaa auringonlaskuun.

Kurun jälkeen aukesi pieni kenttä.

Mikä päivä. Lopussa hieman kävelyä ja lehmänpaskaisissa monoissa autolle saapuneet ukot olivat iloisia ja yhtä kokemusta rikkaampia. Kiitos päivästä Jonas!