Kun suunnitelmat muuttuvat kesken kaiken

Julkaistu: 27.2.2017

Yleensä hiihtovaellukset kiipeilyineen, laskuineen ja reitteineen ovat jo etukäteen täysin tiedossa ja reissulle voi lähteä tutuin ja turvallisin mielin. Välillä on kuitenkin edessä uusi ja tuntematon reitti. Silloin on tärkeää pitää mielessä vaaratekijät ja varmistukset, ajankohdat ja ilmansuunnat sekä monta muuta asiaa. Nyt voinkin kertoa hieman tämän viikkoisesta retkestä Jonas Alajuuman kanssa Emperador Couloiriin. Aina kaikki ei mene suoraviivaisesti suunnitelmien mukaan.


Ihan itse taiteilin reitin karttaan.

Olimme suunnitelleet kyseistä reittiä ja meillä oli hyvät kartat ja kuva reitistä. Lähdimme aamulla ajoissa, että kerkeisimme nousta Chaiserstuelille, laskea sieltä alas Emperador Couloiria pitkin ja jatkaa Brisenille iltapäivästä. Ensimmäinen nousu Bannalpilta Kreuzhütteltä Chaiserstuelille oli 700m vertikaalia ja matkassa n. 3km ja se sujui meiltä hyvää tahtia n. 1,5 tunnissa.


Jonas skinnaa alussa valmista baanaa!


Jonas pöllyttää kylmää lunta.

Chaiserstuelilta laskimme alas länteen kohti ankkureita, joita pitkin pääsisimme laskeutumaan kuruun. Kurua pitkin nousisimme vielä n. 80m vertikaalia bootpackaamalla (=monot jalassa raudoilla tai ilman ja hakulla ylös kävely) Emperador Couloirin yläpäähän. Saavuimme kartan osoittamaan paikkaan, missä ensimmäisen ankkurin kuuluisi olla. Emme kuitenkaan löytäneet ankkuria mistään ja ainoa vaihtoehto oli lähteä tekemään jyrkkää poikkaria kallion taakse, jossa ensimmäisen ankkurin pitäisi olla. Rinne oli kuitenkin erittäin jyrkkä ja lumitilanne hieman epävakaa edellispäivän rankan lumisateen jälkeen, joten meidän täytyi miettiä turvallisuutta. Jos lumi lähtisi liikkeelle, olisi edessä varma n. 100m pudotus ja kuolema. Pysähdyimme hetkeksi miettimään. Ensimmäinen päätös oli, että jos pääsisimme Emperador Couloiriin siihen tulisi menemäään aikaa ja jätimme Brisenin huiputuksen suoraan laskuista pois (taas kerran..).

Sitten aloimme tutkimaan lunta. Kaivoimme lumeen pilarin, jonka avulla näkisimme lumen eri kerrokset ja syvyyden, sekä antamalla painetta pilarille näkisimme miten kerrokset lähtisivät liikkeelle. Mukanamme ei ollut lumisahaa joka auttaisi huomattavasti pilarin tekemistä, mutta onneksi nohevana sällinä Jonas hoiti homman sauvallansa. Sormea painamalla ja liuttamalla pystysuunnassa alaspäin pilaria pitkin pystyi tuntemaan lumen eri kerrokset ja miettimällä viime viikkojen säitä pystyi helposti lukemaan minkä kerroksen alla oli mikäkin lumisade, vesisade tai lämpöaalto/pakkanen.


Jonas tunnustelee lunta.

Kun kerrokset oli tarkistettu nousin suksien kanssa pilarin päälle varovasti. Pikkuhiljaa enemmän ja enemmän painetta suksiin antamalla saimme pilarin kolme kerrosta lähtemään erittäin helposti liikkeelle. Oli siis turha kuvitella lähteä ilman minkäänlaista varmistusta ensimmäiselle ankkurille.

Päätimme siis tehä suksestani lumeen suksiankkurin. Jo valmiiseen kaivavaamme kuoppaan asetimme suksen poikittain mahdolliseen putoamissuuntaan nähden, joten vaikka siirtyminen tapahtuisikin suksen etukantin suuntaisesti tippumistilanteessa veto kohdistuisi putoamissuuntaan ja poikittain sukseen nähden. Hautasimme suksen syvälle alimpaan lumikerrokseen, peitimme sen lumella ja laitoimme slingin suksen ympäri johon tuli ATC-guide laskeutumislaite jolla varmistaisin Jonaksen siirtymisen ankkurille.


Suksi tukevasti lumen alla


Hyvin pitää!

Jonaksen päästyä ankkurille hän antoi merkin siitä, että oli itse kiinnittynyt ankkuriin ja voisin purkaa suksiankkurin. Kaivoin suksen esiin, laitoin kamat kantoon ja sukset jalkaan ja kiinnityin köyden päähän ja Jonas varmisti minun siirtymisen ensimmäiseltä ankkurilta.

Sitten alkoi seuraavan ankkurin etsiminen. Jonas löysi sen kallion kielekkeen alapuolelta pystysuoran tiputuksen alkaessa. Laskeuduin ankkurille ja hommaan toi mukavaa jännitystä vapaana roikkuva ankkuri. Eli jalkamme roikkuivat ilmassa ilman jalansijaa. Kiinnitin itseni slingillä ja sulkkarilla ankkuriin ja Jonaksen matka jatkui kolmannelle ja viimeiselle ankkurille.


Jonas etsimässä toista ankkuria.


Helly Hansenin varusteet ovat pitäneet meikäläisen kuivana ja lämpimänä. Rajuhkojen polvikosketusten jäljet eivät edes näy housuissa!


Kivasti roikkuu!

Alhaalla kurussa otimme vähän evästä naamariin ja nautimme sivuseinälle kääntyneestä auringosta. Siitä alkoi viimeinen nousu kurua pitkin kohdettamme Emperador Couloiria.


Köysi vyyhdille ja menoksi!


Viimeinen nousu.

Ylhäällä oli muodustunut erittäin iso lumilippa kurun yläpäähän. Siirryimme kallion viereen turvallisempaan kohtaan tutkimaan lippaa tarkemmin. Päätimme kaivaa ja rikkoa hieman lippaa, että saisimme näkyvyyden kuruun. Pudotusta oli muutama metri ja sovittiin että minä hyppään lipalta kuruun. Pienen liusun jälkeen sain itseni pysähtymään ja Jonas hyppäsi perästä.

Allamme aukeni suidemme hymyjen lisäksi vihdoin tavoittelemamme kuru. Ja näky oli upea. Edessämme oli jyrkkä ja pitkä lasku leveää ja välillä suksien levyistä kurua pitkin. Ensimmäisen laskun kunnia meni Jonakselle ja riemunhihkaisujen siivittämän Jonas katosi pitkälle kuruun. Jonaksen ollessa alhaalla lähdin ilmoituksen jälkeen laskemaan.


Hymy oli herkässä!

Lumi oli jokseenkin raskasta ja sen tuorein kerros luisui joka miltei jokaisella käännöksellä alas. Oli hyvä ottaa välillä sivuun ja antaa suurimman osan mennä. Tietenkin pieni sluff management eli valuvassa lumessa laskeminen ei ole pahitteeksi. Kurun alhaalla heitimme ylävitoset ja jatkoimme avointa koskematonta baanaa auringonlaskuun.


Kurun jälkeen aukesi pieni kenttä.

Mikä päivä. Lopussa hieman kävelyä ja lehmänpaskaisissa monoissa autolle saapuneet ukot olivat iloisia ja yhtä kokemusta rikkaampia. Kiitos päivästä Jonas!

Kommentoi

Vaikeita päätöksiä

Julkaistu: 12.2.2017

Välillä pitää tehdä järkeviä päätöksiä, vaikka se ei olisikaan se kivoin vaihtoehto. Varsinkin vapaalaskussa täytyy miettiä turvallisuutta ensin. Usein liikutaan porukassa niin ei voi ajatella vain omaa napaa. Kaikki ovat yhteisessä vastuussa toisistaan. Ihminen on niin mitätön luontoäidin otteessa.


Brisenin huippu Stanssista kuvattuna

Meillä oli tarkoituksena päästä huiputtamaan Brisen -niminen huippu ja laskea siellä olevat kaksi kurua. Ensimmäisellä yrityksellä viime tiistaina lähdimme skinnamaan harjannetta kaakkoon kohti huipun eteläpuolta jonka kiertämällä yrittäisimme löytää reittiä huipulle. Kurut olivat pohjoisseinällä suojassa ja keli oli kylmä, joten aikaa meillä oli hyvin. Kuitenkin noustessamme n. 2200m kohdalla pilvi nousi suoraan päällemme laaksosta ja jouduimme laskemaan alas.


Jonas Alajuuma nousemassa sinkissä juuri ennen kääntymistä

Lasku oli kuitenkin erittäin hyvä, vaikka näkyvyys olikin heikko. Tiesimme tulevamme uudelleen pian. Jouduimme odottelemaan kelin aukenemista seuraavat päivät ja seuraamaan netistä, milloin hissi haikin alkuun olisi taas avoinna. Kyseistä yksityistä hissiä pyörittää Kurt -niminen kaveri, jossa on kolme settiä tuoli -ja tavarahissejä tasaisin välein. Jokaisessa setissä on kaksi tai kolme kahden hengen tuolihissiä sekä yksi tai kaksi tavarahissiä. Mukavaa vaihtelua täyteen pakattuihin kabiineihin isoissa keskuksissa! Alta olevasta linkistä voit katsoa lyhytfilmin Kurtista ja hänen hissistään.

Kurt und sein Sessellift


Olli-Pekka ”Oltsu” Rauhalan kanssa pääsiäiskorissa kohti yllätyksiä

Ei auttanut muu, kuin ahtautua kyseisiin kabiineihin. Välipäivät odotellessa laskimme kierroksia Titliksellä Engelbergissä ja miten hauskaa meillä olikaan! Keskiviikko oli hieman sinkissä ja paukutettiin menemään puurajan alapuolella saaden näkyvyyttä ja torstai painettiin huolella menemään täydessä auringonpaisteessa. Aamupäivät saatiin miltei koskemattomat linjat ja iltapäivistä annettiin reisille kyytiä jo miltei täysin träkätyissä mestoissa – parasta treeniä, kun olosuhteet eivät ole enää täydelliset.


Tuntui ja näytti kuin olisi laskenut Kuun pinnalla. Kuva Olli-Pekka Rauhala @karhuelain


Pikkuhiljaa pitää testailla mitä rempattu selkä kestää. Kuva Jonas Alajuuma @alajuuma


Kuukävelyllä. Kuva Olli-Pekka Rauhala @karhuelain


Olli-Pekka matkalla kylille!

Torstaina päiviteltiin illalla hissin sivuja ja yhtäkkiä tuli ilmoitus, että hissi olisi perjantaina auki. Laitoimme herätykset ajoissa, että ehtisimme hissiin heti kun se aukeaa. Aamulla pakattiin auto ja lähdettiin ajamaan. Keli oli hyvä ja matkalla hissille huippu oli hyvin näkyvissä. Kuitenkin nousussa ylös keli veti kiinni ja ihan huolella. Vielä pahempi sinkki (sumu/pilvikeli missä ei näe eteensä) kuin tiistaina. Siinä se päivä sitten menikin istuskellessa hissin yläasemalla olevassa mökissä pelaten korttia ja odotellessa kelin aukeamista. Selailtiin tuskassa kaikki mahdolliset sääennusteet läpi ja melkein jokainen lupasi kelin aukeavan iltapäivästä. Toisin kävi. Muutaman tunnin odottelun jälkeen päätettiin vaan laske hissiltä easy access -herkkua (hissiltä suoraan saavutettavaa vapaalaskua). Klikkaa tästä ja näe millaista kyytiä ajetaan kun ei erota edes pinnan muotoja! Noh, kolmas kerta toden sanoo ja nyt on hampaankolossa iso pala, eikä se topittamatta lähde. Tulevana torstaina saattaa olla seuraava mahdollisuus. Haluan kyllä, että keli lupaa pelkkää mollikkaa, eikä pilven haiventakaan. Hah! Pysykää kuulolla!


Loppumetreillä ennen autoa ja päivän loppua keli tietenkin aukeaa!


Yöllä oli täysikuu ja valo oli uskomaton. Hyvä treenailla yökuvaustaitoja kotipihan risteyksessä!

LATERS

HEMU

Kommentoi