Tapahtumat, Yleinen

Voiko hiihtopummeista kasata jääkiekkojoukkueen?

Julkaistu: 13.3.2017

Kauden aikana on kaksi joka vuotista tapahtumaa, joita kaikki odottavat. 80’s ski day ja Scandinavian selection vs. Engelberg -jääkiekko-ottelu. Toissa viikonloppuna hiihtopummit ja paikallinen 3. divarin jääkiekkojoukkue ottivat taas mittaa toisistaan. Scandinavian selection joukkue koostuu suomalaisista, ruotsalaisista sekä norjalaisista hiihtopummeista – nykyisistä ja entisistä. Saatta siellä välillä olla vierailevana tähtenä muitakin, kuten tänä vuonna yksi tsekki! Itse sain kolme vuotta sitten kunnian olla joukkueen valmentaja. Tuona kyseisenä vuonna voitimmekin pitkästä aikaa tiukan ottelun lopulla rankkareissa. Tänä vuonna minulla oli taas kunnia toimia valmentajan roolissa. Pysyikö urani valmentajana voittamattomana?

Päivä alkoi kaikilla aikaisin pelaajia, valmennusta ja huoltoa myöten pyydapäivällä! Tavattiin ala-asemalla pitkän linjan kausilaisten Johan Jonssonin (@jonsbert) ja Robert Lonnellin (@robert.lonnell) kanssa. Laskimme easy-accessiä (hisseiltä) muutamia linjoja ja lounaan jälkeen pojat jatkoivat matkaa pienelle hiihtovaellukselle. Minun piti lähteä alas valmistautumaan peliin, mutta tapasin Jenni Kaipaisen (@jennikaipainen) ja Jussi Hynnisen (@jupehynn) ja ajattelin, että lasken vielä muutaman siivun. Otettiin pari kuvaa ja sitten sipastiin nopeasti alas suihkuttelemaan ja hallille.


Pitkästä aikaa tuoretta pöllytystä. Kuva Jussi Hynninen

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Hommaahan ei hirveästi ollut valmentajan kengissä. Kentälliset kuntoon ja varusteet ukoille ja menoksi. Sitten vaan huutelemaan nopeita vaihtoja. Tunnelma oli taas katossa. 250 katsojaa oli tullut kannustamaan lempijoukkueitaan. Mukavinta tässä perinteessä on se, että myös ne, jotka eivät jääkiekkoa seuraa, nauttivat pelistä joka kerta. Peliä on helppo seurata, kun se ei ole niin nopeaa ja kontaktit ovat vähissä.


Meikä Matikainen heittää läppää

Ensimmäinen erä päättyi meidän hyväksi 1-0 johtoasemaan. Toisessa erässä Engelbergin joukkue nousi 1-2 johtoon ja viimeisessä erässä kovista ponnisteluistamme huolimatta peli päättyi 3-6 Engelbergille. Vaikka kyseessä on ystävyyspeli saattavat tunteet kuumeta pelin loppupuolella. Vain muutama rangaistus ja kaikilla hyvä mieli. MVP-palkinto meni onneksi sinne minne se kuuluikin, eli meidän joukkueen maalivahdille Noora Keskitalolle. Noora piti ottelun ainoana naispelaajana vastustajan vedot kurissa. Hyvä Noora! Pelihän ei ollut mikää aivan pieni juttu, sillä olivathan lehdetkin kiinnostuneita legendaarisesta tapahtumasta! Tästä voit lukea Luzerner Zeitungin kirjoittaman artikkelin.


Noora vahtihommissa


Meidän jengi ja kapteeni Jonas Alajuuma

Tällaiset erilaiset ja urheilullisesti monipuoliset päivät ovat todella mukavia. Kaikilla oli hauskaa ja toivotaan, että pääsemme haastamaan paikalliset taas ensi vuonna!

Ps. Kirjoita kommenttikenttään, jos sinulla on kokemuksia jonkun muun hiihtokeskuksen/alppikohteen mielenkiintoisista perinteistä!

LATERS

HEMU

Avainsanat:
, , , ,