Lumiturvallisuus ja lapset, osa 2
Kirjoittelin aiheesta jo aiemminkin ja nyt ajattelin vähän päivittää ajatuksia. Olen jutellut tuon kirjoittamisen jälkeen useammankin henkilön kanssa ja aika yhteneviä mielipiteitä on ollut. Maalaisjärjellä pääsee pitkälle ja lasten kanssa kannattaa pysyä tarpeeksi helpossa maastossa. Siinäpä se lumiturvallisuus lasten kanssa lyhykäisyydessään, mutta kerron kuitenkin vähän enemmänkin ajatuksiani.
Maasto
Todennäköisesti lumivyörymaasto on semmoista jossa lapset eivät edes tykkää laskea. Tarkoitan siis yli 30 asteista rinnettä ja lapsilla semmoisia noin alle 15-vuotiaita. Toki kaikki ovat yksilöitä ja jotkut ehkä haluavat jo nuorena laskea jyrkkiä pätkiä ja kapeita kuruja, mutta epäilisin, että suurimmat nautinnot lapset saavat laskiessaan sopivan helppoa maastoa jossa saa mukavat käännökset ja monia onnistumisen tunteita. Lapsia ei tunnu myöskään haittaavan vaikka rinteessä olisi jo vähän jälkiäkin, se vaan helpottaa rinteen muotojen lukemista.
Epäilisin, että se olemme me aikuiset jotka monesti ajattelevat, että lapset haluavat niihin vaikeampiin paikkoihin lähteä. Tai ehkä ajattelemme, että ”olisipa hienoa jos minut tuotaisiin tähän paikkaan”. Mutta lapselle se voi olla huono rinne, vaikka siinä omasta mielestä olisikin tosi mahtavat näköalat ja todella ”elämyksellisiä” käännöksiä ja hankalia paikkoja, joita voi sitten after-skissä muistella kavereiden kanssa. Lasten kanssa se ei aivan noin monestikaan toimi. Ne ”elämykselliset” käännökset voivat olla aivan muunlaisia kuin aikuisten mielestä ja se syvin puuteri ei ehkä olekaan yhtä mahtavaa.
Todella hieno mäki, maisemat ja elämykset, mutta en missään nimessä lapsia tuonne olisi vienyt. Taustan lumilippoja piti kiivetessä tuijotella aina välillä. Mäki oli vyörynyt jo aiemmin ja tuntui erittäin stabiililta lumen puolesta. Hyvä lasku oli. Trollvastinden Lyngen, keväällä 2017.
Tottakai aina pieni lisähaaste kasvattaa taitoja, mutta niitä haasteita löytyy myös helpommista paikoista, eikä sen tarvitse olla kuin joku, että ”tee käännös tuon kiven/puun takaa, äläkä laskekaan tuosta samasta mistä jo aiemmin laskit”. Ja myönteisellä palautteella pääsee pitkälle 🙂
Ei ehkä niin upea mäki itselle laskun puolesta, mutta maisemaa, elämyksiä ja hyviä fiiliksiä senkin edestä! Ja laskun jälkeen makkaran paistoon. Heidi laskee Ukonhattua Pyhätunturilla, talvella 2017
Lumiturvallisuus ja välineistö
Lumiturvallisuusvälineiden käyttöä kannattaa tietenkin harjoitella ja tietoutta kasvattaa. Piipparin käyttöä on helppo harjoitella kotona. Itse mietin, että luistelukenttä voisi olla aika hyvä paikka talvella käydä treenaamassa. Luistimet jalkaan ja menoksi. Piilottaa yhden piipparin jonnekin sinne lumivalleihin, niin todennäköisesti sen saa jopa vietyä niin kauas, että hetki täytyy signaalia etsiäkin.
Kursseillakin kannattaa myös lasten kanssa käydä. Ei ehkä monen päivän kurssilla, mutta semmoisia lyhyempiä luentoja ja sitten kun takamaastoissa liikkuu, niin kertoa niitä asioita siinä samalla: rinteen jyrkkyyksiä ja muotoja, ”maastoansoja” yms ojan/kurun pohjia. Mutta laskujen suhteen mennä kuitenkin täysin lasten ehdoilla.
Meidän perheen piippareita. Yksi lähetysmoodissa ja kaksi hakumoodissa.
Ja kyllä tähän asiaan tuolla maailmallakin kiinnitetään huomiota. Instagramissa näin juuri videon jossa Jeremy Jones, yksi tunnetuimmista takamaastoissa viihtyvistä lumilautailijoista, oli puhumassa suurelle porukalle 12-vuotiaita vuoristoturvallisuudesta. Varmasti tuolla vuoristoisemmassa maastossa lapsetkin kasvavat erilailla tietoisiksi vuorten mahdista. Näytti olevan tuommoisen High 5s Foundationin tapahtuma se.
Kun lapsi sitten kasvaa täysi-ikäiseksi ja laskeminen takamaastoissa edelleen kiinnostaa, niin olisihan se hienoa jos hänellä on työkaluja pakissaan toimia jos jonkinlaiseen vyörytilanteeseen joutuu. Siinä toimiminen on kuitenkin semmoista, että enää ei kerkeä miettiä miten ne laitteet toimi ja hermojen on pysyttävä kasassa. En itse ole onneksi koskaan joutunut semmoiseen tilanteeseen, että olisi pitänyt oikeasti ruveta vyörystä jotakuta etsimään. Enkä toivottavasti joudukaan.
Tästä tulikin nyt tämmöinen yhden sortin opastus lasten kanssa takamaastoihin siirtymisestä, mutta eipä se mitään. Tuli omiakin ajatuksia käytyä taas läpi ja jäsenneltyä, jotta muistaisi itsekin toimia lasten kanssa järkevästi takamaastoissa. Ja tottakai pitää muistaa, että hyvin paljon se on kuitenkin vain luonnossa liikkumista ja luonnosta nauttimista.
Keskustelua, kysymyksiä?
Mukavasti sai keskustelua aikaan tuo edellinen kirjoitus, ei niinkään täällä blogin puolella vaan ihan kasvotusten vaikkapa Arctic Weekendissä. Toivottavasti tästäkin jotain vinkkiä löytyi ja ajatuksia heräsi. Nyt alkaa olla hyvä aika muistella kuinka se piippari taas toimikaan ja miten siellä vuorilla kannattaa liikkua, lasten kanssa tai ilman.
Ja jos vaan tulee mieleen, niin kirjoita ihmeessä kommentteja, keskustelu on hyväksi. Tai jos mietityttää vaikka kuinka noita laitteita käytetään tai mikä vaan lumiturvallisuuden ympärillä niin kysy vaan!
Loppuun vielä muutamia linkkejä aiheeseen liittyen. Tuolla lumivyöry.fi sivulla on käsitelty laajemminkin Suomen lumiturvallisuus koulutusta ja minkälaisia etenemispolkuja aiheessa on. Joulukuun alussa julkaistaan uudet sivut, joilla sitten tarkempi tietopaketti.
Sinua voisi kiinnostaa myös nämä aiheeseen liittyvät postaukset:
