Terveiset SkiExpo 2013 -tapahtumasta!

Julkaistu: 01.11.2013

SkiExpo2013-10

Ensimmäinen SkiExpo-messupäivä on takana ja väkeä riitti ihan mukavasti, vaikka junat aiheuttivat lakkoilullaan koko kansan kattavaa päänvaivaa. Perjantain agendaan kuului viime pääsiäisenä ja yhteistyössä VisitSwedenin kanssa toteutetun Åren ja Vemdalenin snoukkareissun pohjalta kasatun lyhyen laskuvideon esittely Snow Stagella sekä melko vähäistä kiertelyä, sillä jämähdin ensin Adidas snowboardingin ja heti perään Lumipallon ständille.

SkiExpo2013-3

THE BLAUVELTIN snoukkamonot ovat komeimmat näkemäni hetkeen, enkä muutenkaan saanut näppejäni irti uuden malliston vaatteista. GREELEY AVE SOFT SHELL -takki jyskyttää takaraivossa, ja koko merkki kaikessa retroudessaan kiehtoo aivan valtavasti. Kai se johtuu siitä, että juuri minun ikäluokallani Addu oli se The Thing silloin ala-asteella.

SkiExpo2013-4

SkiExpo2013-5

Meikäläinen löytyy muuten huomenna lauantaina Lumpparin ständiltä, joten mikäli bloggaaminen tai blogin perustaminen kiinnostaa, tule morjestaan ja juttelemaan aiheesta. Ja mikäli käytät Instagramia, nakkaa @lumipallofi seurantaan, sillä tilin takana häärii pääsääntöisesti allekirjoittanut.

Nähdään messuilla!

Blogimammaksi Lumipalloon

Julkaistu: 31.10.2013

Olen kirjoittanut viime kesän ja alkusyksyn aikana paljon onnellisuudesta ja unelmien täyttymyksistä matkablogini Kaukokaipuun puolella, ja hyvä tuuli jatkaa puhaltamistaan. Uskon vakaasti siihen, että hyvä tulee hyvän luo ja kun asiat tekee koko sydämellään, ei voi kuin onnistua.

Kun minua viime talvena pyydettiin bloggaamaan snoukkaharrastuksestani Rantapallon sisarsivustolle Lumipalloon, en voinut kuvitellakaan työskenteleväni vuoden päästä mukana uutta laskumaailmaa kehittävässä tiimissä.

Tapasin Lumipallon edustajaa jo aiemmin kesällä, agendanamme juurikin nämä jaloista löytyvät uudet saappaat. Kävin lounaskeskustelumme aikana – ja etenkin sen jälkeen – läpi kaikki onnellisuuteen viittaavaat tunnetilat. Olihan minulle juuri tarjottu töitä rakastamani harrastuksen, bloggaamisen, parista.

Tahdon siis myös omasta puolestani toivottaa kaikki tervetulleiksi bloggaamaan Lumipallon alustalle. Tulevalle kaudelle on luvassa mukavaa yhteistoimintaa, hiihtokeskus- ja varustetestauksia sekä tietenkin kanssabloggaajien tarinoiden ja laskukuvien fiilistelyä. Lumista menoa on luvassa myös juuri perustetun Instagramin puolella, josta löydät meidät @lumipallofi-nimimerkin takaa.

Löydät kaiken tarpeellisen tiedon blogin perustamisesta, kirjoitusvinkeistä, usein kysytyistä kyssäreistä, bloggaajan eettisestä ohjeistuksesta sekä noin ylipäätään bloggaamiseen liittyvistä vinkeistä koostetusti lumipallo.fi/bloggaajaksi-sivulta.

Miksi sitten kannattaa blogata? Bloggaaminen on vienyt minua pressimatkoille ympäri maailman, olen päässyt tuottamaan artikkeleita niin Rantapallolle, Lumipallolle kuin Otavamedialle, videokuvaamaan Discovery Chanelin Through The Wormhole -tieteissarjan Helsinki-jaksoa ja tekemään yhteistyötä omien suosikkimerkkieni kanssa.

Tässä siis muutamia omia hyväksi havaittuja vinkkejä bloggaamiseen. Vastaan myös mielelläni kaikkiin bloggaamista koskeviin kysymyksiin ja ajatuksiin, käänny silloin puoleeni osoitteessa blogimamma@lumipallo.fi.

 

 

Elämää alamäessä

Julkaistu: 21.10.2013

Koska talvi lähestyy kovaa vauhtia ja aamulla nautittiin jo kahdeksan yksikön pakkaslukemista, palataan hetkeksi kesän parhaimpiin päiviin. Alamäissä.

1111

Fillarointi on siisti laji, fillaroivat pojat vielä siistimpiä. Ja komeita. Vaikka mies on harrastanut alamäkipyöräilyä koko ikänsä ja käynyt Lapissa testaamassa mäkiä ennen kuin ne avattiin yleisölle, en olisi arvannut lajin vievän minutkin mennessään.

IMG_1744

Homma meni käytännössä siten, että murtuneen ranteen takia lonkkarilla slaidailut jäivät meikäläisen osalta kokonaan ja myin Raynen parempaan kotiin. Helsingin Tokoinrannassa käsityönä valmistettu Plumin cruisailuletukka kiitää kuitenkin edelleen Eiran rantaa aina Sörnäisiin saakka, mieluiten nätissä auringonlaskussa.

Mainitsin miehelle kerran jos toisenkin, että olisi hienoa käydä kokeilemassa miltä se dh-pyörä tuntuu. Ja kävinhän minä. Olarin pikkumäet ovat varteenotettavia reittejä ensikertalaiselle.

IMG_6275

Muutaman viikon päästä mies lähti kauppareissulle ja pyysi tunnin päästä kolmannessa kerroksessa datailevan vaimon alaovelle jeesaamaan ”kauppakassien kantamisessa”, joskin sillä erolla, että pihalla odotti oma Konan fillari eikä kauppakasseista ollut tietoakaan. Voi veljet mikä lahja!

Tässä siis muutamia kännykkäkuvia viime kesän reissuilta Helsingistä ja Kalpiksesta. Kuten huomaatte, puhelin pysyi ennemmin taskussa kuin kädessä kuskin keskittyessä itse lajiharrastamiseen.

11

IMG_6266

IMG_1743

1111111

BANFF Mountain Film Festival @ Bio Rex

Julkaistu: 10.9.2013

Viimeistään joka syksy juhlittava BANFF Mountain Film Festival herätteli allekirjoittaneen siihen todellisuuteen, etten ole kirjoittanut tänne sanaakaan sitten viime kauden. Asiaan tulee kuitenkin muutos, sillä uuden lajin myötä alamäkiharrastus kirjaimellisesti pyörii mukana vuodenajasta riippumatta. Jos talvisin alla on Riden lankku, kesäisin menopelinä toimii Konan dh-fillari. Mutta siitä lisää tuonnempana, palataan hetkeksi tämän iltaisille BANFF-leffafestareille, jonka traileri löytyy täältä.

”Banff Mountain Film Festival on kansainvälinen elokuvakilpailu, johon osallistuu maailman parhaimpia, vuoristourheilua ja vuoristokokemuksia käsitteleviä elokuvia. Tarjolla on lyhytelokuvia, kokoillan elokuvia ja dokumentteja, joiden aihepiirejä ovat mm. vaellus, matkailu, hiihtolajit, kiipeily, kajakkimelonta, pyöräily… niin, oikeastaan kaikki mahdolliset lajit ovat edustettuna vuodesta toiseen. Festivaalit järjestetään vuosittain marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna Banffissa, Kanadan Albertassa, ja vuonna 2013 festivaalit täyttivät 37 vuotta!”

CROSSING THE ICE / Grand Prize / People’s Choice Award
Best Film, Exploration and Adventure

Täytyy myöntää, että kyllähän se Crossing The Ice sai ihmettelemään mihin kaikkeen ihmiskeho ja -mieli voivat venyä. Suosittelen ehdottomasti tsekkaamaan tämän kahden kundin matkan, jota tähdittää ehkä yksi maailman hauskimmista norjalaisista, itse Teräsmies. En spoilaa kuitenkaan yhtään enempää, katsokaa itse. Vajaan tunnin mittainen leffa on todellakin sen arvoinen.

THE GIMP MONKEYS
”What has four legs, five arms, and three heads? The Gimp Monkeys. Three friends attempt the first all-disabled ascent of Yosemite’s iconic El Capitan.” Aivan käsittämättömän hieno kahdeksan minuutin esitys siitä, miten kaikki on mahdollista.

STRENGTH IN NUMBERS (SPECIAL EDIT)
Viidentoistaminuutin upea raina vielä upeammissa maisemissa, upean harrastuksen parissa.
Traileri löytyy täältä, tune in!

 

Treeniä salilla ja mäessä

Julkaistu: 12.1.2013

Aktiivista salitreenaamista on nyt takana neljä kuukautta – ja tulokset näkyvät. Ja jos puntti kulkee hienosti, niin kulkee myös lautailu. Serenan mäet ovat saaneet kiitettävästi kyytiä ja parin viikon sisään käydään mimmien kanssa korkkaamassa Lumiparkki. Himoksellekin pitäisi lähteä ennen Laaxia, Messilästä nyt puhumattakaan.

Aina satunnaisen usein joku kysyy meikän treeniohjelmasta, joten ajattelin nostaa sen näytille tänne blogin puolelle. Kokeilin hetken 3-jakoista harjoittelua todetakseni, että kyllä siihen neljänteenkin kertaan riittää aikaa. Aerobiset suoritan sitten mäessä tai kuntopyörällä, mutta lenkkeilykin pitäisi aloittaa luvattuani alustavasti lähteä mukaan Helsinki City Marathoniin. Ajatus kuumottaa, sillä olen tottunut juoksemaan mäkistä maastoa verenmaku suussa, en niinkään tasaista asfalttia. Parin vuoden takaisella ExtremeRunilla oli viiden kilsan reissulla 15. nopein mimmi yli 400 naisen joukosta. Ja me sentään juostiin tällaiset kledjut niskassa. Ei liene vaikeaa erottaa joukosta ainoaa yläosallista mimmiä.

Tässä sitten viime viikon kooste, jossa testasin tuota kolmijakoista treeniä. Neljään kertaan riittää kuitenkin hienosti aikaa ja puhtia, joten meikän treenipäivät koostuvat sellaisista liharyhmistä, kuten: 1) selät ja takaolkapäät, 2) tissipenkki ja olkapäät, 3) ojentajat ja haukkarit sekä 4) reidet ja pohkeet. Vatsoja teen joka kerta sekä staattisina että penkissä, joten niille en sen vuoksi tarvitse omaa päivää.

Olariumille suuntaavat askeleet tänäänkin heti Plantagenin reissun jälkeen. Ja huomenna mäkeen lähtee miehen lisäksi myös kaksihenkisen perheen uusin tulokas, GoPro:n Hero3. Eli videomatskua luvassa pian!

sali2

Kokemäkipilkki 12/12