Yleinen

Kesähommia – Valokuvaajan seurassa pitkin Itärajaa, osa I

Julkaistu: 20.9.2017

Kesä alkaa olla pikkuhiljaa takana ja onkin aika muistella mennyttä kesää. Alun perin olin suunnitellut, että lähtisin alkukesästä Stryniin kesäjäätikölle pariksi-kolmeksi viikoksi laskemaan, mutta kun alkukesä oli niin kylmä ja Rukalla riitti lunta pitkälle kesäkuuhun, iski laiskuus. En oikein pystynyt perustelemaan itselleni, miksi ajaisin reilu 1500km suuntaan päästäkseni lumille, kun pääsisin skinnailemaan n. seitsemän kilometrin päässä kotoa. Viimeinen hiihtopäivä kohdallani oli kesäkuun 12. päivä. Loppuaika kesästäni meni aika pitkälle Eteläsuomessa perheen luona ja kesämökillä kummityttöjen touhuja seuratessa ja tulevaan talvikauteen valmistautuessa.

Battery Runissa oli vielä ihan hyvin lunta kesäkuun 5. päivänä:

Ruka Battery Run 05.06.2017

Kesän urheilulliset tekemiset ovat käsittäneet pääasiassa maastopyöräilyä ja melomista fysiikkaharjoittelun lisäksi. Eteläsuomesta tutuimmaksi tulivat Sipoonkorven ja Paloheinän polut ja pitkospuut.

Pyöräilyä Sipoonkorven maastossa

Kesäkuun lopulla sain puhelun. Soittaja oli Moottori-lehden toimittaja Antti Hentinen. Hänen oli määrä lähteä kuvaamaan juttua Hossan kansallispuistosta ja hän kysyi, olisiko minulla halua lähteä mukaan heilumaan kameran eteen. Mikäs siinä, tuumasin. Kuulostaa ihan kivalta ajatukselta lähteä retkeilemään.

Mutta Moottori-lehti? Eikös se tee autojuttuja? Ei ainakaan minun taisteluvaunusta (Renault Traffic) ole oikein autolehden materiaaliksi, vaikka varsin luotettava matkakumppani on ollutkin jo jonkin vuoden. Kun kyselin tarkemmin mitä olisi tarkoitus kuvata, kävi ilmi, että Moottorin printin sisällöstä on noin kolmannes on matkailua. Tämän lisäksi netin ja sosiaalisen median sisältö.  Eikä tarkoitus olisi käydä pelkästään Hossassa, jos kohta minun varsinainen osuuteni painottuisikin sinne, vaan samalla reissulla olisi tarkoitus kuvata materiaalia sotahistoriallisista paikoista, Suomen petoeläimistä sekä luontomatkailusta.

Olen lasku-urani aikana tottunut toimimaan valokuvaajien kanssa, mutta yleensä olen silloin sukset jalassa, eli omalla mukavuusalueellani. Ajatus lähteä mukaan kuvauskeikalle, jonka teemana olisi aivan muu, kuin oma leipälajini ja vielä monta erilaista juttua, joista suurin osa ei liity millään tavalla siihen, mitä itse teen ja valokuvaajan kanssa, joka vaikka onkin hyvä ystäväni, en tunne ammatillisessa mielessä, kuulosti niin mielenkiintoiselta, etten missään tapauksessa halunnut sanoa ei. Tämä oli ehdottomasti itsellenikin mahdollisuus oppia uutta ja olla mukana itselleni vieraassa ja erilaisessa projektissa!

Tarkoitus siis olisi matkata viikon verran Itäsuomea ylös alas kuvaten kaikkea maastopyöräilystä ja melonnasta ahmoihin ja karhuihin. No seuraavaksi piti päättää, miten liikkuisimme. Tarjolla oli farmarimallinen henkilöauto, mutta kun teimme listaa välineistä, joita retkelle tarvitaan mukaan. Tulin siihen lopputulokseen, että ehdotin meidän liikkuvan pakettiautollani. Päätös oli jälkeenpäin ajateltuna oikein hyvä, koska siten saimme otettua mukaan minun maastopyöräni ja kajakkini, sekä pienen jumpan ja mittailun jälkeen myös Antin avokanootin. Se helpotti työntekoa huomattavasti kohteessa, kun ei tarvinnut miettiä, mistä saa välineistöä vuokralle ja ainakin itse käytän mieluiten omia harrastusvälineitä, jotka ovat minulle varmasti sopivat ja tutut. Näin voin omalta osaltani myös varmistaa, että kuvista tulee siedettäviä, kun ei tarvitse käyttää energiaa välineiden kanssa säätämiseen enempää, kuin normaalisti harrastaessa.

Avokanootti ja kajakki mahtuvat juuri katolle           Kuva: Antti Hentinen

 

 

Alkuperäinen suunnitelma oli ajaa ensin Lieksaan Erä Eero -nimiseen luontomatkailuun, erityisesti luontokuvaukseen erikoistuneeseen yrityksen hellään huomaan. Tarkoitus Antilla oli saada kuvattua ahma ja jatkaa siitä kohti pohjoista ja Hossaa. Päivää ennen lähtöä Antti kuitenkin soitti, että sovittua rafting -kuvausta Rukalla oli pitänyt aikaistaa suunnitellusta ja me ajaisimme ensin siis Rukalle. Loppujen lopuksi siis ratin kääntämistä tuli huomattavasti enemmän, kuin alun perin suunnittelimme, kun ensin menimme Rukalle ja sieltä takaisin etelää kohti Lieksaan ja takaisin kohti pohjoista ja Hossaa.

Lähtöhän meillä luonnollisesti venyi auton pakkaamisen ja muiden juoksevien asioiden takia suunnitellusta aamupäivästä viiteen iltapäivälle, minkä seurauksena kurvasimme Rukalle ja Zoneen hakemaan kämpän avaimia juuri ennen ravintolan kiinni menoa. Hyvä aloittaa viikon rypistys sekoittamalla vuorokausirytmi totaalisesti.. Minulle on aina vaikea saada heti nukuttua matkustamisen jälkeen, niinpä nukahdin joskus viiden-kuuden aikoihin aamulla ja klo 10 piti olla valmiina kumiveneessä melomaan koskia.

Meloimme seitsemän kosken reitin Kitkajoella. virtaavien paikkojen välit liikuimme moottorilla, mikä säästi aikaa ja energiaa, koska iso kumivene on raskas meloa tyvenessä, vaikka melojia olikin vene täynnä. Pari ensimmäistä helpompaa koskea meloimme suoraan ilman sen kummempaa valmistelua pienen veneen hallintaharjoittelun jälkeen. Kun Kosket muuttuivat vaativammiksi pitkin matkaa, rantauduimme enne laskua katsomaan, mistä meloa ja samalla katsoimme Antin kanssa kuvauspaikat rannalta ja kosken jälkeen otimme kuvaajan taas kyytiin rannalta. Maalissa oli vielä tarjolla telttasauna, kahvia ja välipalaa. Kaiken kaikkiaan kokemisen arvoinen retki, jos satutte Rukan suunnalle kesäaikaan!

Alla linkki videonpätkään Harjakoskelta:

Harjakoski

 

Palattuamme takaisin Rukan kylään, jätin Antin Zoneen käymään läpi päivän kuvasaldoa ja hilpaisin käymään kotona pienillä päikkäreillä, että ainakin toinen meistä olisi ajokykyinen seuraavalla siirtymällä. Parin tunnin unien jälkeen kävin noukkimassa valokuvataiteilijan kyytiin ja käänsimme taisteluvaunun keulan kohti Nurmesta, josta oli varattu mukava mökkimajoitus.

Seuraavana päivänä siirryimme kohti Lieksaa ja Erä Eeroa Mätäsvaaran hylätyn kaivoksen kautta, jossa oli kaivostoimintaa vuosina 1939 -47. Paikka voisi mielestäni olla hieno ja mielenkiintoinen pala historiaa entisöitynä. Tällä hetkellä sain vaikutelman, että kaivos ja itse asiassa koko kylä on päässyt rapistumaan vuosien saatossa. Kuvien kannalta toki hieno, etenkin kun Antti avasi kaivoksen ja mätäsvaaran historiaa etukäteen. Jos liikutte joskus siellä suunnalla, niin kannattaa käydä tutustumassa.

Mätäsvaaran kaivos, jonka vesi on vallannut

Yksi kaivoskäytävä on jäänyt veden yläpuolelle

Mätäsvaaralta jatkoimme matkaa kohti Lieksaa ja Erä Eeroa. Koska kuvauskopeissa oli tilaa, päätin osallistua Antin seurana kuvausyöhön. Konsepti on mielenkiintoinen varsinkin tällaiselle, joka ei ole ollut luontokuvauksen kanssa missään muussa tekemisissä, kuin luontoelokuvia nähneenä. Siirryimme viiden aikoihin iltapäivällä Erä Eeron ”toimistolta”, vanhalta savottakämpältä kuvausalueelle muutaman kilometrin päähän ensin autoilla ja viimeiset muutama sata metriä kävellen.

Ahtauduimme kuvauskoppeihin, samassa porukassa kanssamme oli Espanjalainen kuvausryhmä, onneksi he menivät omaan koppiinsa ja saimme Antin kanssa oman. Kopit ovat hyvin yksinkertaisia. Pari laveria ja makuupussit torkkumista varten ja muutama suojattu aukko kameran objektiiveille sekä pieni ikkuna, josta näkee ulos sekä käymälä. Henkilökunta saattaa koppiin ja antaa evästä yötä varten, jonka jälkeen ovi lukitaan. Ulos pääsee vasta aamulla, vaikka olisi saanut haluamansa kuvat jo alkuillasta, näin voidaan taata eläimille rauha ja kuvaajien turvallisuus.

Päästyämme koppeihin henkilökunta Eeron johdolla levitti haaskoja koppien eteen levittäytyvälle heinikolle ja Antti viritti kamerat paikalleen kuvausaukkoihin. Tämän jälkeen alkoi odottelu. kaksitoista tuntia hiljaa, siis oikeasti aivan hiljaa, pienessä kopissa tuijottaen ulos, jos Ahma tai jopa karhu tulisi paikalle. Ne jotka tuntevat minut, tietävät miten helppoa minun on olla hiljaa ja paikallaan kymmenen minuuttia, puhumattakaan useita tunteja..

Antti virittää kalustoa iskuun kuvauskopissa

Olimme sopineet jo etukäteen, että minä nukkuisin vähän enemmän, että Antti voisi keskittyä työhönsä ja edes toinen meistä olisi ajokykyinen seuraavana päivänä. Näytti siltä, että valokuvamallin ja meloja-maastopyöräilijä-vaeltaja roolin lisäksi tämän retken tehtäviini kuului myös autoilu.

Kävin makuulle noin puolenyön aikaan. Siihen mennessä olimme nähneet pari joutsenta läjän lokkeja ja sorsia. Joskus kahdelta yöllä Antti nyki minut hereille. Haaskalle oli tullut Ahma. Olen nähnyt Ahman kaukaa joskus hiihtoreissulla Norjassa juoksevan vuoren rinnettä ylös meitä karkuun, mutta en koskaan niin läheltä, että olisin kunnolla nähnyt, millaisesta otuksesta on kysymys. Täytyy sanoa että se on erikoisen näköinen otus. Näyttää vähän siltä, kuin ahma olisi ollut väärässä jonossa silloin, kun raajoja jaettiin ja joutunut tyytymään niihin, mitä oli jäänyt jäljelle. Näyttää siltä, kuin pää, etujalat, selkä ja takajalat olisivat kaikki eriparia, mutta luonnollisesti kaikki on kehittynyt tämänkin eläimen kohdalla hyvin tarkoituksenmukaiseksi ja mahdollisimman tehokkaaksi saalistajaksi. Ei ahma ole turhaan mm. poroisäntien pelonaihe. Joko sama yksilö tai toinen kävi vielä muutaman kerran uudestaan haaskalla yön aikana, mutta muita petoja ei näkynyt sinä yönä. Aamulla siirryimme kopeilta takaisin savottakämpälle aamiaiselle ja heti kohta sen jälkeen sanoimme Eerolle kiitokset ja lähdimme jatkamaan matkaa kohti pohjoista ja Raatteentien museotietä sekä pikkuhiljaa Hossaa, jota varten oikeastaan olin lähtenyt koko retkelle mukaan.

Ahma, yön tehtävä suoritettu ja kuvat saatu.             Kuva: Antti Hentinen

Retken jatkosta voitte lukea blogin toisessa osassa, joka tulee hetken päästä.

Jaa artikkeli:

Kommentoi blogikirjoitusta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *