Laskettelu

E-Fatbike ja talven eka rando

Julkaistu: 30.12.2017

Suunnitelmat muuttuu oli tämän joulun ajan teema. Meidän piti olla Ruotsissa Johannan serkun häissä, mutta mahatauti tuli ja muutti suunnitelmat. Samoiten mahatauti muutti suunnitelmia, että milloin päästiin sitten Ruotsin sijaan lähtemään Pyhälle ja sitten se mahatauti vielä muutti suunnitelmia, että kuinka pitkään ollaan Pyhällä. Mahatauti ja asuntovaunu ei nimittäin ole kaikkein mukavin yhdistelmä ja siksi päädyttiin mieluummin kotivaihtoehtoon. No, kerettiin sitä siellä Pyhällä harrastaakin, vaikka nyt sitten ollaankin uusi vuosi kotosalla.

E-Fatbike, Bliss Adventure

Bliss Adventure on Pyhä-Luoston alueella toimiva seikkailuyritys, joka ainakin itselle eniten on Pyhällä näyttäytynyt Tajukankaan jääkiipeilyseinällä. Lisäksi olen Instagrammista heitä seuraillut ja läskipyöriä on näkynyt kuvissa ja he niitä vuokraavatkin. Tällä talvelle tein havainnon, että oli tullut myös sähköläskipyöriä heidän valikoimaansa ja kun tästä mainitsin muulle perheelle, niin kaikki olivat saman tien halukkaita niiden testaukseen. Pistin mailia Bliss adventurerille ja niin saatiin perjantaiaamulle aikataulut natsaamaan ja päästiin ajelemaan e-fatbikeilla.

Perjantaiaamuna oli treffit hotellin respassa, missä ensin käytiin mukavasti sisätiloissa pyörien toiminta läpi, ennen kuin lähdettiin ajelemaan. Pyörät olivat Mondrakerin Panzer sähköpyöriä. Laitoin meidän pituudet siinä varausmailissa, niin sopivan kokoiset pyörät olivat kaikille valmiina. Itse sähköpyöräosuuden hallitseminen oli pyörissä helppoa. Vasemmalla kädellä oli ohjain, josta valittiin eri vahvuinen avustus, Eco, Tour, EMTB ja Turbo, jos nyt oikein muistan nuo. Ecolla oli mukava ajella tasamaalla ja Turbolla taas pääsi kaupalta hotellille semmoista vauhtia ylämäkeen, että ei voinut kuin nauraa ajaessaan. Lisäksi pyörissä oli Walk-moodi, eli jos joudut pyörää taluttamaan, niin sen sai avustamaan siinäkin. Pyöräthän ovat melko painavia moottorin ja akun johdosta, eikä niitä hauska ole työnnellä vaikka ylämäkeen ilman avustusta.

Mainos
Mainos

Teimme pienet testilenkit hotellin pihassa, säädimme penkkien korkeudet, testailimme ohjauslaitteet yms. ja sitten matkaan. Ajoimme ensin perherinteiden poikki ja siitä Isokurulle vievälle polulle, joka on varsin hyvin tamppaantunutta ja sinällään helppoa ajaa. Mutta oli kyllä yllätys kuinka hauska noilla oli ajella siinäkin. Kun itse ei tarvinnut juuri muuta kuin vähän pyöritellä polkimia ja matka taittui melko vauhdikkaasti. Avustuksena tuommoisella tasaisemalla pätkällä se Tour riitti aivan hyvin.

Kohti Tiaislaavua. Taustalla Isokurun laavu

Isokurun laavulta lähdimme kohti Tiaislaavua, jonne meno on aika hyvää alamäkeä ja siis hyvin helppoa. Mukava oli päästellä polkua pitkin menemään. Muutamia pikku nousuja tuli vastaan ja aina välillä sitten sen mukaan sääteli vähän lisää avustusta pyörästä, ettei nyt sentään aivan hikoilemaan tarvinnut ruveta 🙂

Tiaislaavulla pidettiin pikku tauko, mutta ei mitään sen kummempaa kuin meillä oli pyörät vuokrattu vain 1.5 tunniksi. Tiaislaavulta takaisin päin onkin pari oikein kunnon nousua ja siinä oli kyllä ihmettelemistä, että miten riitti renkaissa pito ja kuinka sitä vaan pääsi ne mäet ylös kun laittoi Turboa silmään. Melkoisia kapistuksia! Muutama pikku lenkki siinä vielä ja ajettiin myös vielä sieltä kaupalta takaisin hotellille se ylämäki ja kaikkia hymyilytti meno, tosi hauskaa!

Kokonaisuutena sanoisin, että tuommoisena koko perheen retkeily ja maisemienkatselu-liikkumisvälineenä aivan loistava. Varmasti jossain mäkisessä maastossa vaikkapa työmatkailuun aivan mahtava kampe. Mutta sitten vaikka itselle maastopyörää korvaamaan, niin ei kuitenkaan. Mutta juuri tuommoisena vuokrattuna kamppeena oikein mukava ja toimiva! Kannattaa ehdottomasti kokeilla joskus jos mahdollisuus tulee.

Talven eka rando ja samalla vuoden viimeinen

Lauantai-aamuna otettiin Aleksin kanssa melkein ensimmäinen tuoli klo 9:30 ja lähdetiin kohti Ukonhattua, eli kakkosta talven ekalle randolle. Edellisenä päivänä ja yöllä oli satanut vähän uutta lunta, niin pehmeitä käännöksiäkin oli kenties odotettavissa. Lähdettiin sen verran aikaisin, että otettiin otsalamputkin mukaan ja ne oli kyllä ihan mukava lisä kun Jacksonin yläosan rakkapellon läpi suunnistettiin. Ei ollut vielä hirveästi lunta joka kohdassa.

Valoista oli hyötyä alun kohtuu hämärässä rakkaetenemisessä

No rakkakivikoista selvittiin ja Isokurun pohjalla pistettiin skinit suksien pohjiin ja lähdettiin kohti kakkosta. Normaalinousureitti, joka lähtee siis siitä Isonkurun portaiden läheltä, oli aika selkeänä jo näkösällä ja joku kerkesikin vähän meitä ennen latua jo avaamaan, niin eipä siinä ollut muuta kuin läniä menemään. Huipulle asti ei viitsitty mennä juuri noiden kivikoiden takia, vaan siinä puurajan tuntumassa vaihdettiin kamat laskumoodiin. Keli oli niin sumuinen, että maisemia ei tällä kertaa paljon nähnyt, mutta hienothan ne olisivat olleet jos jotain olisi nähnyt.

Aleksi Ukonhatulla. Taustalla voisi näkyä Isokuru, mutta ei nyt näy.

Pehmeitä käännöksiä haettiin ja saatiin

Laskettiin vähän nousujäljistä laskijan oikealle, jossa on alussa vähän viettävämpää, mutta aika nopeasti se tasoittuu loivaksi metsiköksi. Lunta oli ihan mukavasti ja niitä odotettuja pehmeitä käännöksiäkin saatiin. Katsottiin laskureitti sillä lailla, että päästiin aika helposti takaisin Isokurun pohjalle ja siitä aina yhtä ihania portaita ylös laavulle ja siitä hiihdellen takaisin keskukseen. Oikein mukava parin tunnin pyrähdys ennen lounasta ja lounaan jälkeen sitten ajeltiinkin kotiin.

Tässä saa aina hyvät loppulämmöt

Nyt olikin sitten viimeiset laskut Pyhällä ennen maaliskuuta. 10 päivää ja minä lähden ajelemaan kohti Itävaltaa.

Aleksi torstaina Jacksonissa, kun pakkasta oli vielä parikymmentä astetta.

Kommentoi blogikirjoitusta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *