Laskettelu

Pyhä Randonnee 2018

Julkaistu: 15.4.2018

Tämän vuoden Pyhä Randonneesta ei meinannut löytyä ensin millään tietoa, mutta lopulta pikku kyselyn päätteeksi niin paljastui tiedotkin. Tapahtuma olisi 13. ja 14. huhtikuuta. Tosin tuo 13. päivä ja perjantai jäi lopulta pois kun silloin olisi ollut vain vertikaalikisa, eli sprintti Exressin ala-asemalta yläasemalle skinnaten, mutta kun osallistujia ei siihen ollut ilmottautunut tarpeeksi, niin se peruttiin. Jäljelle jäi siis itse päätapahtuma, eli launtain randokisa.

Minä olin liikkeellä Aleksin kanssa, kun Heidiä ei niin tuo skinnaus kiinnosta ja kaverin keilaus- & yökyläilysynttäritkin osuivat samalle viikonlopulle, niin hänellä oli helppo päätös ja Johanna jäi sitten Heidin kanssa kotiin. Aleksin kanssa suunnistimme Pyhälle, missä minun vanhemmatkin olivat asuntoautollaan käymässä. Lauantain randoon oltiin siis lähdössä kolmen sukupolven voimin.

Pyhä Randonnee

Aamu valkeni pilvettömään auringonpaisteeseen pikkupakkasyön jälkeen. Odotettavissa oli siis kohtuu pettävää lunta, kun pakkasta ei pahemmin ollut ollut. Vaunuun tuntui ja kuulosti, että tuuli olisi aika kova ja mietittiinkin, että pyöriiköhän Express ollenkaan kun tuuli vaikutti niin kovalta. Tuulen suunta oli kuitenkin semmoinen, että ei se hissin pyörimistä haitannut, eikä se lopulta niin kova tuuli ollutkaa kuin mitä vaunuun alunperin kuulosti.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Randonneen kisainfo oli pohjoisrinteiden ala-asemalla Wurstissa klo 9:45. Ajoissa piti olla siis liikkeellä, jotta sinne kerettiin. Infossa kerrottiin vähän reitistä, jaettiin kaikille kartat ja numerolaput ja kerrottiin mitä reitin varrella olisi odotettavissa. Tapahtumassa oli tarjolla kaksi sarjaa, kisasarja ja elämyssarja. Me kaikki osallistuimme elämyssarjaan.

Kisasarja lähti liikenteeseen klo 10:30 ja nousi ensin pohjoisrinteiden vierestä huoltotietä Kultakeron huipulle ja jatkoi sieltä Karhunjuomalammen kautta Noitatunturille jossa tehtiin pari laskua ja siirryttiin kohti Ukonhatun huippua jonne myös kiivettiin kahteen kertaan ja sitten Isokurun portaiden kautta ylöspäin ja sitten Jacksonin kautta taas Kultakeron huipulle ja siitä Carlsberg-talolle maaliin. Kokonaismatkaksi oli ilmoitettu noin 14km ja nousumetrejä pitkästi yli 1000.

Elämyssarja lähti liikkeelle samaa reittiä, mutta Karhunjuomalammen jälkeen Pikkukurun päässä reitti erkani ja lähti nousemaan suoraan Ukonhatulle käymättä Noitatunturilla. Isokurusta nousun jälkeen ei myöskään skinnattu enää Jacksonia ylös vaan jatkettiin suoraan polkua pitkin kohti Perherinteitä ja siitä Calletalolle maaliin. Matkaa tuli näin ollen reilu 8 kilometriä ja nousumetrejä noin 500.

Pyhä Randonnee Elämyssarja reitti

Itse kisa

Meitä oli siis liikenteessä minä, Aleksi ja minun isä. Meidän lisäksi kilpailijoita oli elämyssarjassa puolisenkymmentä. Ei siis mikään tungos ollut kisaan. Lähtö tapahtui Pohjoisrinteiden ala-aseman vierestä ja Aleksia vuoden nuorempi, pari viikkoa aiemmin Freekendissä Kukkulan juniorikuninkuuden voittanu Rene, ampaisi kärkeen. Siihen kantaan lähti pari miestä ja sitten minä ja Aleksi ja minun isä. Ihan reipasta vauhtia lähdettiin liikenteeseen ja perinteisesti ilman (turhia) alkulämmittelyjä, niin sykkeethän oli tapissa ensimmäin sadan metrin jälkeen. Siitä sitten huoltotietä eteenpäin ja pikkuhiljaa alkoi sykekin hieman tasoittumaan. Sen verran lujaa kuitenkin mentiin, että ei se mitenkään helpolta tuntunut. Ensin mentiin Aleksin kanssa vierekkäin tietä pitkin kun siinä mahtui hyvin menemään. Ei kuitenkaan kauaa kun Aleksi kiihdytti edelle. Jälkeenpäin hän vaan sanoi, että tuntui, että minä rupesin hiljentämään vauhtia. Täytyy myöntää, että tässä tilanteessa olin hieman ihmeissään, että mitäs nyt tapahtuu. Itse yrittää painaa menemään vauhdilla ja poika vaan koko ajan kasvattaa etumatkaa edellä. Vähän kun yritti kiihdyttää vauhtia, niin saman tien mentiin aivan ylärajoille ja veren maku suussa. Varovaisesti vilkaisin taaksepäin, niin sinne oli tehty myös eroa samaan tyyliin kuin meidän edelle menevät olivat hieman tehneet meihin.

Metsästä noustiin tunturipaljakkaan ja tuuli hieman yltyi, mutta Aleksi vaan kasvatti etumatkaa minuun. Ei auttanut kuin taistella. Lopulta tultiin huipulle ja ruvettiin vaihtamaan kamoja laskuasentoon. Kun tulin ylös niin kisan johtaja, eli Rene, lähti jo laskemaan alas ja kaksi muutakin meidän edellä ollutta oli jo pitkällä kamojen vaihtamisessa. Minulla on nopeammat välineet vaihtaa laskuasentoon kuin Aleksilla (Marker Kingpin vs Marker Tour), niin siinä sain kiinni etumatkan minkä Aleksi oli repäissyt, mutta laskemaan lähdettiin samaa matkaa. Minä edellä ja Aleksi perässä. Lasku oli aika karmeaa. Silloin tällöin läpi uppoavaa korppua jossa piti olla tosi tarkkana, ettei hajota polviaan. Laskeminenkin oli niin hankalaa, että ei siinä hirveästi saanut levätä. Lopulta tultiin polulle joka vielä Karhunjuomalammelle. Siinä ei heti kannata vaihtaa skinejä alle, vaan luistella tasamaata ja pari pikku nousua jonka jälkeen tulee pieni alamäki ja sitten vasta skinit alle.

Nousu Ukonhatulle

Skinit laitettiin taas alle ja lähdettiin kohti Karhunjuomalampea josta varsinainen nousu Ukonhatulle lähtee. Aleksi meni edellä ja piti kovaa vauhtia. Karhunjuomalammelle tultiin peräkkäin, mutta sitten joko Aleksi vielä kiristi vauhtia, tai sitten minä hyydyin, mutta kun Kakkosta kohti lähdettiin nousemaan, niin rupesin jäämään vauhdista. Pikkukurun päässä kisa- ja elämyssarjan reitin erkanivat ja siinä olin jo satakunta metriä perässä. Suunnilleen saman verran, tai vähän enemmän, oli Aleksin edellä menevät karkumatkalla. Ukonhatulla on kaksi huippua joista ensin noustiin läntiselle huipulle jossa oli yksi rastipiste. Yksi tuttu oli siinä tarkkailemassa, että ketä kaikkia kisaajia on ohi jo mennyt. Jussi kertoi, että aika kovasti puuskuttaen oli Aleksi mennyt ohi siitä. Samaa Aleksi kertoi jälkikäteen, että kun oli huomannut, että minä rupean jäämään, niin oli yrittänyt vielä kiristää vauhtia, jotta jäisin kunnolla. Niinhän siinä rupesi myös käymään. Näin kyllä Aleksin ja kakkos- ja kolmossijan haltijat kohtuullisen pitkällä tasamaaosuudella Ukonhatun päällä. Mutta niin vaan ne tuntuivat karkaavan. Vähän tuntui uskomattomalta, mutta samalla myös ylpeältä. Niin se vaan poika painatti menemään, eikä iskällä ollut mitään jakoa pistää kampoihin. Kun Ukonhatun varsinaiselle huipulle tultiin, mistä laskettiin sitten harjannetta pitkin Isokurun pohjalle, niin Aleksi oli jo lähes valmis lähtemään laskuun kun itse vasta saavuin paikalle. Kerkesiin kannustuksen huutaa perään, että antaa mennä vaan niin lujaa kuin pääsee.

Siinä se Aleksi karkasi. Pikkukurulta on lähdetty nousemaan kohti Ukonhatun huippua.

Ukonhatulta maaliin

Vaihdoin itsekkin kamat laskumoodiin ja lähdin Aleksin perään kohti Isokurun portaita. Lasku kakkoselta alas oli vähän parempi kuin kohti Karhunjuomalampea. Ylhäällä oli jopa vähän firniä, mutta kun alemmas pääsi, niin alkoi pehmenemään reilusti. Piti pysyä kovalla reitin aika tarkasti, ettei pahemmin uponnut hankeen. Isokurun portaan tulivat lopulta vastaan ja en varmaan noin puhki ja puuskuttaen ole niitä koskaan kiivennyt, vaikka aika monesti olenkin ne sukset olkapäällä kiivennyt. Eikä siitä nyt niin montaa vuotta ole kun kannoin omat ja Aleksin sukset aina ne portaa ylös, nyt Aleksi painatti menemään puolessa välissä portaita sukset olalla kun itse lähdin kiipeämään. Portaiden yläpäässä oli taas yksi tuttu reittivahtina ja kertoi, että Aleksilla oli kova meno päällä, hyvä että oli kerennyt terve sanomaan kun oli jo lähtenyt luistelemaan polkua pitkin kohti maalia. Tuosta on siis noin kilometrin tasamaapätkä polkua pitkin ja sitten vielä rinteen poikki loivaan ylämäkeen ja kohti Callea. Tasamaaluistelupätkällä taisin hieman saavuttaa Aleksia koska kun rinteen reunaan tultiin niin Aleksi oli taas näköetäisyydellä ja samalla näin kun Aleksia ennen kolmantena ollut mies laittoi skinit suksiin ja Aleksi luisteli hänestä ohi. Hiljaa mielessäni kannustin ja toivoin, että Aleksi jaksaa ylämäkeen luistella, eikä skinien laitto auta nyt neljänneksi tippunutta. Aleksilla näytti meno vahvalta ja hän jaksoi luistella menemään. Itsekin saavutin hieman skinit suksiinsa laittanutta, mutta sitten tuli hieman jyrkempi nousu ja taas vähän jäin. Perherinteiden yli mentiin ja sitten pyörätien reunaa ja pikku pätkä sulanutta asfalttia piti kantaakin suksia ja näin, että Aleksi oli edelleen kolmantena. Sulan pätkän jälkeen muutamat luistelupotkut ja maaliin Callen eteen!

Ei voinut muuta kuin kovasti onnetella Aleksia kun noin hienosti päästeli menemään ja jätti isäukon taakseen! Ja sitten onnittelut Renelle joka oli lopulta voittanut koko elämyssarjan. Aika tiukaksi kisa meni kun Renen voittoaika oli 1h47min, Aleksin 1h49min ja minun 1h50min. Ja Aleksi oli siis kolmas ja minä viides. Kovaa taistelua. Eikun siis elämyssarjan retkeilyä, mutta vain kevyt verenmaku suusssa 🙂 Niin siinä siis kävi että yhden sortin sukupolvenvaihdos tapahtui. Kokonaisuudessa siis meidän kolmen sukupolven ”kisassa” pojat voitti isät. Minun isä tuli maaliin minun jälkeen kuudentana, mutta tähän väliin oli kerennyt jo hieman useampi minuutti kertyä.

Kilpasarjan voittaja tuli myös tässä välissä maaliin. Hurja vauhti, lähes tuplat pitemmällä reitillä!

Elämyssarjan mitalikolmikko palkintopallilla.

Lopuksi

Tapahtuma oli taas hauska ja ehkä hieman yllätti, että enempää ei osallistujia ollut. Varmaan hieman myöhäiseen jäänyt tapahtuman mainostaminen saattoi jättää muutaman osallistujan pois ja toisaalta myös monella vaan loppuu laskukausi jo pääsiäiseen vaikka parhaat kelit monesti silloin vasta alkaa.

Omasta mielestäni aiemmin ollut reitti elämyssarjassa jossa lähdettiin liikkeelle pohjoisrinteen huipulta ja Isokurun jälkeen skinnattiin Jacksonin kautta ylös Kultakerolle toimi paremmin. Se oli suoraan sanottuna huomattavan paljon elämyksellisempi kuin Pohjoisrinteen skinnaaminen ylös huoltotietä ja lopuksi sitten luistelu kävelypolkua pitkin. En tiedä miksi reitti oli näin muutettu, mutta itse toivoisin palaamista aikaisempaan vaihtoehtoon jatkossa.

Joka tapauksessa kiitoksia taas Pyhätunturin hiihtokoululle hauskan tapahtuman järjestämisestä!

Avainsanat:
, ,

Kommentoi blogikirjoitusta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *