Yleinen

Reenis – uusi luova liikuntasali Ouluun

Julkaistu: 29.10.2018

Ouluun Toppilaan avataan piakkoin uusi luova liikuntasali nimeltään Reenis. Siinä on perustajina mukana parikin tuttua ja päästiin käymään vielä hieman keskeneräisessä paikassa tutustumassa lasten kanssa. Reenis sijaitsee Toppilassa Oulussa osoitteessa Alvar Aallon katu 1. Korkeaan rakennukseeen aivan Kiipeilykeskuksen naapuriin olikin tehty iso ja ilmava sali jossa suuret on ikkunat.

Reeniksen suuret ikkunat.

Saa nähdä kuinka aurinko kesällä sieltä kuumottaa, mutta tähän aikaan vielä pärjää hyvin ilman verhoja. Tilassa oikeastaan täysin valmiina oli tällä hetkellä trampoliinialue. Alueella oli kaksi isompaa tramppaa ja kaksi vähän pienempää, sekä foamimonttu jonne voi toiselta trampalta myös hyppiä. Monttuun oli hyvä hyppiä myös seinällä muutaman metrin korkeudessa kiertävältä hyllyltä. Tramppojen viereen oli tulossa vielä airtrack myöhemmin. Alemmalle tasolle tulee permantomatto ja airtrackkeja myös. Permantoalueen yläpuolella oli rautakehikot jossain varmaan 10 metrin korkeudessa, joihin voi sitten tehdä erilaisia varmistuksia vaikkapa sirkustreenejä, tai vaikka cheerleadereiden hyppyharjoituksia varmistamaan. Salin toisessa päässä oli Ninja warrior -tvohjelmastakin tutun näköinen Warped wall. Eli puolirampin muotoon yli kaatuva seinä, jota pitkin voi juosta ylös ja kiivetä sen päälle, jos pääsee. Siihen viereen oli juuri työn alla nousemassa parkour-alue. Seinän taakse tulee sitten perinteisempi kuntosalialue painoineen.

Trampoliinialuetta ylätasanteella. Tähän tasaiselle alueelle oli tulossa vielä airtrack.

Meillä testissä oli nyt se trampoliinialue. Isoin tramppa olikin melkoinen heittäjä verrattuna tuttuun kotipihan tramppaan. Ei paljon tarvinnut pomppia niin korkealla käytiin. Siinä itse tykkäsin eniten hyppiä tramppalaudan kanssa. Mukava oli lumilautatemppuja muistella. Tämä tramppa oli neliön muotoinen ja vieressä oli toinen iso tramppa suorakaiteen muotoisena. Tämä oli jotenkin ”pehmeämmän” oloinen tramppa jolla minäkin uskalsin volttia ruveta tekemään ja kyllähän se etuvoltti muutaman yrityksen jälkeen lähtikin kulkemaan. Lapsilla etu- ja puolikierrevoltti meni mallikkaasti.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Isoimmat trampat käytössä. Taustalla foammonttu ja pienemmät trampat. Tuossa vasemmalla näkyy portaiden kaide joka tulee alatason permannolta ylös. Siinä on siis permantoalue. Kuntosalilaitteet tulevat tuon tramppalueen seinän taakse.

Takavolttia en itse enää pariin vuoteen ole trampalla uskaltanut tehdä. Veteen sitä on tullut tehtyä ja nytkin pikku korokkeelta sinne foamimonttuun sen uskalsi tehdä. Aleksi teki pari vuotta sitten tosi helposti takavoltin trampalla, mutta jostain syystä sen tekeminen jäi ja nyt ei ole tehnyt sitä pariin kesään. Tuolla sitten innostui kokeilemaan myös siitä korokkeelta monttuun ja sehän meni helposti ja siirtyikin siitä suoraan trampalle! Mahtava juttu, Aleksi oli itsekin tosi tyytyväinen kun temppu onnistui taas. Ja vielä sai yhdistettyä sen puolikierrevolttiin ilman välipomppuja.

Nopea kuin elohopea ja notkea kuin norsu. Mutta kyllä se siitä jaloilleen pyörähti.

Foamimontun toisella reunalla oli vähän pienempi tramppa jolta pystyi hyppäämään helposti monttuun. Myös esimerkiksi seinää apuna käyttäen. Heidi meni monttuun puolella kierteellä ja Aleksi tuplavoltilla. Itse jäin ihan normaaliin etuvolttiin. Tämän trampan vieressä oli vielä yksi tramppa, joten monta hyppijää pääsee yhtäaikaa treenaamaan. Toki meillä oli nyt aivan unelmatilaisuus, kun olimme kolmestaan koko alueella, niin sai hyppiä kyllä tosi paljon.

Isojen tramppojen vieressä seinällä kiertävälle hyllylle pääsi trampoilta hyppäämällä. Ja sieltä hyllyn päästä sitten pystyi hyppäämään monttuun. Siinä oli myös rekkitanko, mutta siihen ei nyt oikein mistään päässyt. Siihen varmaan tulee jokin teline jonka kautta rekille voi kiivetä ja hyppiä siltä monttuun. Tramppojen viereiset seinät oli tottakai myös pehmustettu ja niitäkin voi käyttää tempuissa monin tavoin.

Aleksi heittäytyy selälleen hyllylta.

Heidin haarahyppy samalta hyllyltä.

Tuo sali on kyllä varmasti loistava lisä monellekin treeniin. Siellä voi tehdä perinteistä voimatreeniä ja lisätä siihen kehonhallintajuttuja. Tai sitten voi vaan käyttää tuota tramppa ja airtrack aluetta lisätäkseen muuhun treeniin yhden ”akrobaattisen” treenin. Tasapainoa ja kehonhallintaa kehittävää treeniä varmasti. Suosittelen käymään tutustumassa kunhan paikka aukeaa toivottavasti aivan näinä päivinä. Itselle ainakin olisi oikein sopiva lisä treeneihin.

Kiitoksia Matti ja Reeniksen väki, että päästiin tutustumaan jo etukäteen tiloihinne. Tulemme varmasti uudestaankin!

Ja hyvän blogietiketin vaativan tavan mukaisesti mainittakoon, että saimme käydä ilmaiseksi Reeniksellä tutustumassa.