Hyppää sisältöön

Szklarska Poreba – Aloittelijan budjettikohde

Puolan hiihtokeskukset houkuttelevat etenkin eurooppalaisia laskijoita matalalla hintatasollaan ja maassa lasketteleekin merkittävästi halvemmalla kuin naapurimaiden alppikeskuksissa. Varsinaisten laskujen laatuun tämä hintaero ei kuitenkaan normaalisti heijastu.

Tatra-vuoristosta löytyykin useiden välinevalmistajien sponsoroimia mukavan kokoisia hiihtopaikkoja. Kauempaa lännessä lasketellaan toki myös Szklarska Poreban kaltaisissa pienissä ja sympaattisissa kohteissa.

Puolan ja Tšekin rajalla sijaitseva pieni Szklarska Poreba soveltuu tarjonnaltaan parhaiten aloittelijoille ja maastohiihtäjille. Mikäli tähtäimessä on budjettiloma, jossa laskettelu on pääruuan sijaan vain mauste, voi sympaattinen Szklarska Poreban olla harkinnan arvoinen vaihtoehto.

Szklarska Poreba – Suotuisat olosuhteet kansallispuiston kainalossa

Puitteet ja maisemat ovat Szklarska Porebassa ja sen pohjoisen puoleisilla rinteillä kunnossa. Alueella nimittäin lasketellaan Karkonosze-vuoristossa sijaitsevassa samannimisessä kansallispuistossa.

Szklarska Poreban runsaan 7 000 hengen kylä on muinaisten uskomusten mukaan vuoren hengen suojeluksessa. Luonnonvoimiin useasti yhdistettävät Liczyrzepa- tai Rzerior-henget saattavat runsaasta lumentulosta päätellen todellakin suojella kylää, mutteivät onneksi peri turisteilta lisämaksuja palveluistaan.

Vaikka ylin hissiasema sijaitseekin vain 1 360 metrin korkeudella merenpinnasta, ovat lumiolosuhteet vuorella usein jopa paremmat kuin samalla korkeudella sijaitsevissa alppikeskuksissa. Hiihtokausi jatkuukin Szklarska Porebassa tyypillisesti huhtikuuhun saakka.

Rinteitä on vähän, mutta ne ovat laadukkaita

Rinnetarjonnaltaan Szklarska Poreba ei yllä Kasprowy Wierchin, Harendan tai Bialka Tatrzanskan tasolle eikä paikalle pidemmäksi aikaa yleensä pelkästään laskettelun vuoksi kannata lähteä. Hiihtokeskus on kuitenkin rakennettu eräälle vuoriston korkeimmista huipuista, lähes 1 400 metriin kurkottavalle Szrenicalle ja laskettavaa korkeuseroa kertyy mukavat 650 metriä.

Vaikka puhutaankin eräästä Karkonosze-vuoriston suurimmasta hiihtokeskuksesta, on alueella silti yhteensä vain viiden merkityn rinteen verran laskettavaa. Vaikeustasoltaankin alue on helpoimmasta päästä. Aloittelijatkin löytävät houkuttelevampia kohteita Puolan naapurimaista eivätkä Szrenican muutamat rinteet tarjoa tekemistä kovin pitkäksi aikaa.

Mukaan mahtuu kuitenkin myös FIS-sertifikaatin saanut musta kisarinne Trasa Zjazdowa, yli neljän kilometrin mittainen Lolobrygida ja loiva punainen Śnieżynka. Iltaisin kello kymmeneen saakka laskemaan pääsee helpoilla Puchatek- ja Pooh-rinteillä ja alueella on myös intiaani- ja dinosaurusteemainen lastenmaa perheen pienimmille. Läheisyydessä on myös useita pienempiä hissialueita, joilta löytyy lisää laskumaastoa.

Hiihtokeskuksen hissejä on uudistettu viime vuosina yhteisvoimin itävaltalaisten tahojen kanssa ja vuonna 2010 Szklarska Porebassa avattiin Puolan nopein ja modernein tuolihissi Karkonosze Express. Aiemmin pakollinen hissin vaihto väliasemalla jäi Karkonosze Expressin käyttöönoton myötä kokonaan pois ja uusi hissi kuljettaa laskettelijat kylästä Szrenican huipulle kahdeksassa ja puolessa minuutissa. Valtaosa hiihtokeskuksen hisseistä on kuitenkin yhä valitettavan vanhoja köysiä ja ankkureita.

Mausteeksi maastohiihtoa ja edullista lihapataa

Laskettelun sijaan Szklarska Poreba tunnetaan paremmin maastohiihdosta, joka on paikallisten suuri rakkaus. Puolan ja Tšekin rajalla sijaitsevalla hiihtoalueella on hoidettuja reittejä maastohiihtäjille yhteensä yli sata kilometriä ja osa reiteistä FIS-sertifikaatilla leimattuja. Hiihtämään pääsee Jakuszycken metsissä, Jizeren ja Karkonoszen vuorien kupeessa ja todennäköisesti aina seuraaviin mm-kisoihin harjoittelevien puolalaisten ammattiurheilijoiden suksenjäljissä.

Szklarska Porebassa vallitsee suomalaisen kukkarolle sopiva, todella matala hintataso, kuten muuallakin Puolassa. Oluttuopista joutuu harvoin pulittamaan kahta euroa enempää ja paikalliseen tapaan maittavan lautasellisen liharuokaa saa senkin vain muutamalla lantilla.

After ski puuttuu

Johtuen melko suuresta väkiluvusta ja pienestä hiihtokeskuksesta Szklarska Porebaa ei voi mieltää varsinaiseksi hiihtokyläksi, joten after skitäkään ei oikeastaan ole. Kylään mahtuu kuitenkin lukuisia pubeja, ravintoloita ja jopa kaksi yökerhoa, joten elämää riittää ainakin viikonloppuisin.

Kansainvälisistä lentoasemista lähin on Puolan Wroclaw, josta matkaa kylään on vain puolentoista tunnin verran autolla. Muita läheisiä lentokenttiä ovat Saksan Dresden ja Tšekin Praha, joista kummastakin kertyy ajomatkaa noin kahden ja puolen tunnin verran.

Plussat

  • Hyvät edellytykset maastohiihtoon
  • Lumivarma
  • Edullinen

Miinukset

  • Todella vähän laskettavaa
  • Hissit vanhoja ankkureita ja naruja
  • Pieni ja melko syrjässä

Toimituksen arviot

Aloittelijoille
Experteille
Harrastelijoille
Vapaalaskuun
Freestyleen / Parkkilaskemiseen
Perheille
After skihin ja yöelämään

Hiihtokeskukseen liittyvät artikkelit

Zakopanen näkymiä

Puola – budjettilomailijan talvikohde