Mielakka – Parkkia Kouvolan keskustassa

Muutama kilometri Kouvolan keskustasta itään sijaitsee SHKY:n vuoden lähirinne 2013 –tittelilläkin palkittu Mielakan hiihtokeskus. Laskettelualueelta löytyy yhteensä kuusi valaistua, helppoa ja keskivaikeaa rinnettä, mutta Mielakka tunnetaan kuitenkin ensisijaisesti nimenomaan nuorison suosimana parkkikohteena.
Hiihtokeskuksen voisi sanoa sijaitsevan aivan Kouvolan keskustassa ja kaupungin palvelut ovatkin laskijan lähettyvillä. Tämä on hyvä, sillä Etelä-Suomen hiihtokeskuksille tyypilliseen tapaan Mielakka ei tarjoa yömäkiä lukuunottamatta juurikaan mahdollisuuksia yöelämään, eikä suomalaisten lähimäkien tapaan lainkaan paikallista majoitusta.
Mielakka – Kympin tiistait ja rentoa laskettavaa
Alueen rinteistä suosituin on vuonna 2002 avattu helppo ja pitkähkö Pohjoisrinne, mutta kuudessa rinteessä laskettava loppuu etenkin kokeneelta laskijalta melko nopeasti. Mielakan laskumaasto on kokonaisuudessaan muiltakin osiltaan joko helppoa tai keskivaikeaa, eikä kovin haastavia osuuksia ole tarjolla.
Aikuisten ja rinnelaskijoiden sijaan hiihtokeskuksen tarjonta miellyttää etenkin nuoria parkkilaskijoita, jotka ovatkin näkyvä osa hiihtokeskuksen asiakaskuntaa. Kouvolan ja muun Kymenlaakson nuoriso hakeutuu Mielakan parkkiin erityisesti viikonloppuisin ja kympin tiistaisin, mikä tarkoittaa Mielakassa pääsääntöisesti jokaista laskukauden tiistaita. Tällöin liput ladattavaa SnowCardia lukuunottamatta maksavat laskijalle vain 10 € kappale ja hissit ruuhkautuvat helposti kun laskemaan pääsee koko päiväksi alle puoleen hintaan.
Nuorten rakastama parkki
Mielakka tarjoaa parkin, joka on keskuksen kokoon nähden monipuolinen ja erityisesti Kouvolan ja Kymenlaakson nuorison suosiossa. Laskettavaa on tarjolla sekä aloittelijoille että kokeneemmille ja tätä heijastelee kokonaisuuden jakaantuminen erillisiksi ministreetiksi ja prostreetiksi, jotka tarjoavat new school -laskijoille eritasoisia haasteita.
Laadukkaan laskualueen tukena ovat useat kisat ja parkkitapahtumat sekä kympin tiistait, jotka tuovat paikalle aina suuren määrän nuorisoa hieman kauempaakin. Myös hiihtokeskuksen omistajat ymmärtävät parkin tärkeyden omalle toiminnalleen ja panostavat sen kehitykseen vahvasti. Kauden 2013 – 14 uutuutena Mielakan eturinteille kohosi uusi Minipark. Tulevina vuosina voidaan odottaa tapahtuvan myös muita parannuksia jo valmiiksi laadukkaaseen temppumaastoon.
Laavu, ravintola ja välinevuokraamo
Varsinaista hiihtokylää ei Mielakan kokoiseen hiihtokeskukseen mahdu, mutta rinteiden eteläpuolella ja välittömässä läheisyydessä sijaitsevat palvelut miellyttävät paikallista ja läheltä saapuvaa laskijaa varmasti. Välinevuokraamosta löytyvät lautojen, suksien, tellujen, lumikenkien, tuubien, murtsikoiden ja erikoislaskemiseen tarkoitettujen kelkkojen lisäksi myös laadukkaat huoltopalvelut. Välinevuokraamon palveluita kehitettiin entisestään kaudelle 2013 – 14.
Laskijoiden välinetarpeisiin vastaa myös uusi, vuokraamon yhteyteen avattava Mielakka Shop. Kaupasta löytyy tulevalla kaudella monipuolisesti harrastuksessa tarpeellista tavaraa ja välineistöä.
Hiihtokeskuksen oma ravintola puolestaan tarjoaa kaikkea pikkusuolaisista pulliin ja kahvista keskiolueeseen sekä tietenkin suosittuja nuggettiperunoita. Läheisillä kodalla ja laavulla on tämän lisäksi makkaranpaistomahdollisuus eivätkä Kouvolan kaupungin palvelutkaan sijaitse kaukana.
Plussat
- Erityisesti nuorison arvostama parkki
- Miellyttävä ravintola rinteiden yhteydessä
- Vilkas ilmapiiri
Miinukset
- Rinnetarjonnassa puutetta jyrkkien mäkien osalta
- Ruuhkautuu tiistaisin ja viikonloppuisin helposti
- Asiakaskunta voisi laajentua enemmän myös aikuisväkeen