Hyppää sisältöön

Ruka – Yli 200 hiihtopäivää vuodessa

Rukalla kausi kestää parhaimmillaan lokakuusta toukokuuhun. Yli 200 hiihtopäivää vuodessa tekevät Rukasta yhden Euroopan lumivarmimmista laskettelukohteista, ja lumetuskapasiteettia on parannettu edelleen. Ruka on Suomen alppi- ja freestylemaajoukkueiden virallinen treenikeskus ja tarjoaakin korkeatasoiset harjoittelu- ja kilpailupaikat.

Kuusamossa sijaitseva Ruka on yksi Suomen suosituimmista hiihtokeskuksista ja tarjoaa kaikille laskijoille sopivan haastavia rinteitä, joista pisimmällä on mittaa 1 300 metriä. Rinteitä on 39 ja hissejä 22, joiden joukossa viisi tuolihissiä ja nopea kuuden hengen kuomullinen RukaExpress. Parhaimpiin uusiin hisseihin kuuluu Rukan Kylästä Saaruan huipun kautta laaksoon kulkeva Village-2-Valley -maisemagondoli. Näin yhtä pitkää gondolia voi hyödyntää sekä lasketteluun molemmin puolin tai siirtyä jalkaisin kätevästi toisen puolen palveluiden ääreen.

Rukan maastosta voi valita tuulen tai auringon suunnan mukaan sopivimmat laskupaikat ja seikkailla kukkulalta ja rinteeltä toiselle. Koska rinteet ovat ympäri Ruka-tunturia, on laskuretkeily helppoa ja monipuolista. Kyllästymään ei pääse!

Lapsille löytyy runsaasti omaa tarjontaa: rinnesuosikit Rosa & Rudolf Family Park, Rudolf seikkailureitti, Mini Ruka ja Ruka Park Juniorin temppurinne. Vasta-alkajille löytyy runsaasti taikamattohissejä. Rutinoituneet hiihdonopettajat ottavat huostaansa niin perheen pienimmät kuin vaikka vanhimmatkin. Rukan hiihtokoulussa on pitkät perinteet ja monet kävijät haluavat vuodesta toiseen kehittää omia laskutaitojaan. Samalla tavataan tuttuja ja nautitaan laskemisesta erinomaisesti hoidetuilla rinteillä. Rukalle on kunnia-asia, että rinteet ovat aina moitteettomassa kunnossa.

Kauden 2023/2024 alkuun Maston alueelle on luvassa merkittäviä uudistuksia, kun uusi 8-paikkainen tuolihissi ja 4 uutta rinnettä avautuvat osana 14 miljoonan euron investointia. Uudistusten näkyvin osa on Suomen ensimmäinen kahdeksan hengen huippunopea, kuomullinen Masto Express -tuolihissi. Hissi on Suomen nopein 6 m/s nopeudellaan ja tehokkain nostaen peräti 4000 hiihtäjää tunnissa Maston huipulle. Uudet rinteet parantavat yhteyksiä Vuosselin ja Kelon rinnealueille, minkä lisäksi alueelle rakentuu elämyksellinen Tykkylaakso.

Taitureille temppupaikat

Ruka on isännöinyt vuosien varrella lukuisia huipputason kilpailuja ja niittänyt mainetta suorituspaikkojen läheisyyden, tason ja järjestelyiden osalta. Lentokentän läheisyys tekee matkustamisen helpoksi ja kaukaakin saapuvat pääsevät nopeasti harjoittelemaan ja kilpailemaan. Aikaa ei tärväänny turhaan autossa istumiseen.

Osaaville parkkilaskijoille sopivassa Ruka Parkissa on useampi eri kokoluokan hyppyrilinja sekä runsaasti reilejä, pressejä ja muita obstaakkeleja. Näissä on vaihtelua kauden aikana, joten usein parkista löytyy vastarakennettu suorituspaikka tai hauska uusi linja. Moni huippulautailija on ponnistanut maailmalle juuri Rukan parkista. Eri laskulinjat takaavat, että niin aloittelijat kuin maailmanmestaritkin viihtyvät.

Talvikauden 2022–2023 uutuus on Vuosseliin Family Parkin vieressä sijaitseva junioreille ja aloittelijoille sopiva Ruka Park Junior. Rinteessä on kaksi monipuolista temppuilulinjaa, jossa on pressibokseja, putkia ja eri kokoisia hyppyreitä. Ruka Park Juniorin kaveriksi on rakennettu uusi ankkurihissi, minkä lisäksi Ruka Park Junioriin on helppo poiketa myös Vuosselin suositun punaisen rinteen päätteeksi.

Freestylen maailmancup on löytänyt paikkansa kisakalenterista Rukalta. Useiden maiden joukkueet saapuvat harjoittelemaan ennen kauden avauskilpailua ja urheilijoiden palaute on ollut erittäin positiivista. Kunnioitusta herättävä BatteryRun -kumpareikko ja muut suorituspaikat ovat kaikkien asiakkaiden käytössä kisojen ulkopuolella. Iltavalaistuksessa on oma tunnelmansa, kun lähtee haastamaan itseään yhteen maailmancupin haastavimmista rinteistä.

Lisäksi Rukan legendaarinen hiihtokoulu tarjoaa ammattimaista opetusta niin aloittelijoille kuin aktiivikisalaskijoillekin.

Majoituspalvelut ja kävelykylä

Kävelykylä muodostaa palveluineen Rukan vilkkaan ytimen. Auton voi jättää kylän alle puolilämpimään parkkihalliin ja keskittyä lomasta nauttimiseen, sillä kaikki on kätevästi käden ulottuvilla. Rukan MasterPlaniin kuuluukin tunturin kehitettäminen autotonta ja sujuvaa lomailua silmällä pitäen. Myös paikallisliikenne Rukalla ja Rukan ja Kuusamon välillä toimii hyvin.

Alueen majoitusvaihtoehtoihin kuuluvat mm. Ski-Inn hotellihuoneet, huoneistot ja mökit sekä hotelli RukaVillage.

Village-2-Valley -gondolin myötä Rukan Laakson puoli toimii autottomaan majoittumiseen aiempaa paremmin. Uuden Ski-Inn hotellin RukaValleyn myötä laakson puolen majoitustarjonta on parantunut huomattavasti.

Ravintolatarjonta on erinomainen ja kylän yleisilme kuin Alpeilla, joten keskuksessa voi todella nauttia hiihtokeskusfiiliksestä. Ilmapiiri on melkoisen kansainvälinen. Eurooppalaisten asiakasryhmien osuus on kasvanut etenkin joulu-tammikuussa ja kasvaa edelleen.

Ruka ja monipuoliset aktiviteetit

Rukan luminen harrastustarjonta ei rajoitu pelkästään hiihtoon ja lasketteluun, vaan voit osallistua myös ohjatulle moottorikelkka- tai huskysafarille tai lumikenkäretkelle Kuusamon karun kauniisiin maisemiin. Muita aktiviteetteja Rukalla ovat esimerkiksi talvikalastus, jääkarting sekä erilaiset sisäliikuntamahdollisuudet kuntosalista golfsimulaattoriin.

Maastohiihdon ystäville ladut ovat valmiina jo alkukaudesta tehokkaan lumetusjärjestelmän ansiosta ja latuverkosto on laaja ja monipuolinen. Latujen varsilla on viihtyisiä taukopaikkoja, joissa saa lämpimiä juomia ja pientä purtavaa.

Rukan vahvuuksiin kuuluu hyvä tapahtumatarjonta, jossa Kevään uutuuksia ovat Harmaa Rinne ja Spring Break. Positiivista on lisäksi, että Ruka kuuluu vastuullisuustyön edelläkävijöihin alalla koko Pohjoismaissa.

Plussat

  • Lumivarma, pitkä kausi
  • Kansainvälinen ja vauhdikas
  • Monipuolisen laadukas

Miinukset

  • Keskustan vauhtimeininki ei kaikkien mieleen
  • Kaikkea ei ehdi tehdä
  • Oikea lappilaisuus?

Toimituksen arviot

Aloittelijoille
Experteille
Harrastelijoille
Vapaalaskuun
Freestyleen / Parkkilaskemiseen
Perheille
After skihin ja yöelämään

Hiihtokeskukseen liittyvät artikkelit

Kuinka valita suksipari laskureissulle?

Rukan ja Levin laskettelukaudet avattiin ennätysaikaisin

Hiihtolomalaiset huomio: Lapissa huomattava lumivyöryvaara

Maaginen marraskuu siivitti Syötteen vauhtiin

Lisää hiihtokeskukseen liittyviä artikkeleja