Reissuraporttia Zillertalista

Grüss Gott!

Ehdin jo melkein haudata haaveet tämän talven Alpeista, mutta sitten muutaman vuoden takaiselta lautaohjuskurssilta tuttu Jukka pisti viestiä. Nopea kalenterin tsekkaus ja kyllä! – ke-ke reissulle riittää aikaa. Kohteena oli Jukalle tuttu Zillertal. Ei muuta kuin lennot Mücnheniin ja vuokra-autolla parissa tunnissa aurinkoiseen Zillertalin laaksoon.

Ekana päivänä ei ehditty kuin ostaa hissiliput, mutta heti varhain seuraavana aamuna oltiin aurinkorasvat naamassa Zillertal Arenan gondolissa. Keli oli kuin enkeli ja hyvää lunta joka paikassa. Loistava vastaanotto ja hartaiden toiveiden täyttymys. Me ei varsinaisesti haikkailtu, mutta talssittiin ylimmältä hissiltä aina jotain harjannetta pitkin tekemään omia jälkiä. Illalla huomasi kyllä jaloissa, että tästä lystistä oli otettu kaikki irti ja pikku venyt tuli tarpeeseen.

”Bissereitin piilopirtti”, jonne ei rinteestä suoraan pääse. Siispä täydellinen vapaalaskijan eväspaikka.

Tokana päivänä siirryttiin Hoch Zillertaliin katsahtamaan paikkoja. Alue on selvästi enemmän vapaalaskijoiden suosima mikä näkyi myös laskujäljistä. Onneksi baanaa riittää ja piti vain siirtyä hiukan kauemmaksi hissistä niin koskematon lumi oli taattu. Vähän yritti pilveä puskea, mutta saatiin onneksi meheviä käännöksi auringonpaisteessakin. Ei mitään snorkkeli pyydaa, mutta kniidiippiä ny ainakin!

Oli niin huikea lasku että otettiin kolme rundia.

Kolmas aamu valkeni harmaissa merkeissä ja ajateltiin pitää vähän iisimpi päivä. Kaksi ekaa päivää oltiin tahkottu niin hulluna, että teki hyvää ottaa kevyemmin.. Tai siis olisi tehnyt. Jotenki tuolla ulkona aina innostuu. Suuntasimme edellispäivänä katsastetuille mestoille Hochfügeniin, josta oltiin bongattu kiva puro. Sitä sitten sessaroitiin jonkun aikaa kunnes tajuttiin taas kuusi tuntia vierähtäneen. Nopeasti safkalle ja gondolilla kylää kohti. Laaksossa ei lunta nimittäin ollut vaan lumiraja oli melko korkealla.

Kuva: Jukka Pehkonen

Reissun puoliväli oli ylitetty ja suuntasimme taas Zillertal Arenalle. Sunnuntaille ennustettu, pitkään himoittu lumisade oli lähes kuihtunut pois, mutta metsässä riitti kivasti vielä alkuviikon lumia. Oikeastaan koko reissun ajan yllätti kuinka vähän jengi oli laskenut offareita, sillä aivan rinteiden läheisyydestäkin löytyi todella hyvää koskematonta herkkua.

Koitti maanantai. Bergfexin sääennuste oli illalla lupaillu täyttä aurinkoa koko päivällä, joten aamiaismyslit rouskuivat suussa jo seiskalta. Verhoja raottaessa näky oli kuitenkin kaikkea muuta kuin aurinkoinen, nopea tsekkaus sääennusteeseen kertoi, että pilvisyyttä aamulle oli lisätty, mutta iltapäivällä pitäisi seljetä täysin. Lähdettiin Zillertal Arenalle ja kohti toppia. Usko alkoi hiipua entisestään, kun sukelsimme tuolihissillä sumun sekaan. Tunti tunnilta aurinkoennuste siirtyi, mutta päätettiin mennä niin ylös kuin pääsi odottamaan, josko siellä selkenisi. Ja niin se kuulkaas oli, että kun vielä hissiltä otettiin sellainen 50 metriä verttiä ylös, niin aurinko pilkahteli jo reilusti ennen puolta päivää. Pikku hiljaa keli huipulla vain parani paranemistaan ja saatiin jopa ihan jopa elämäni top 5 laskuja. Siinä sitten nautiskeltiin ja kurvailtiin niin paljon, että hissikin ehti sulkeutua.

Onneksi bongattiin mukavat itävaltalaispapat afterilta, jotka vaikuttivat ainakin siinä touhussa konkareilta. Kysyttiin neuvoa alaspääsyyn ja he kertoivat olevansa pian itsekin lähdössä ja voisivat olla oppaina. Ensin kuitenkin yksi ”olut”, joka tuli muuten komeasti suomeksi. Yksien jälkeen lähdettiin alaspäin ja jäätiin toisille herrojen hotelliin. Bussi kuulemma saapuisi parin kymmenen minuutin päästä ja aikaa tarinoida oli yllinkyllin. Jukka sai myös alustavasti hankittua töitä ensi talveksi toisen herran ”epäammattimasiesta suksivuokraamosta”. Kun oluet oli hörpitty kauniissa auringonlaskussa, hyppäsi toinen miehistä asuntoautonsa rattiin ja kehotti pitämään vauhtia. Oltiin vähän äimissään, kun luultiin bussilla kulkevamme, mutta herra päättikin viedä meidät hieman alemmaksi katsahtamaan suksivarastonsa ja sieltä lähtisi myös bussi. Uskokaa tai älkää niin koko reissun pelottavin hetki oli istua siinä kyydissä kun äijä saa 500 metrin alamäki matkalla sammutettua auton neljästi. Hengissä kuitenkin selvittiin ja loppujen lopuksi seikkailujen jälkeen taidettiin olla siinä kasin pintaa kämpillä.

Mihinkäs sitä ihmisellä näissä maisemissa olisi kiire joten rauhallinen siksakki oli suotavaa.

Kuten niin usein tuntuu olevan tapana, myös nyt reissun viimeisenä päivä tuli sitten uutta lunta. Me päätettiin mennä lumisateessa laskemaan Spieljochiin yhdessä Jani Hujasen kanssa, joka asustaa tänä talvena pari kuukautta Zillertalissa. Mukavaa tutustua uusiin naamoihin ja laittakaahan jatkossakin rohkeesti viestiä, jos samoilla seuduilla meidän kanssa liikutte.  Vähän alkoi jo olla ne kuuluisat viimeisen päivän jalat, mutta haavereilta vältyttiin. Ainakin Jani oli liekeissä kuten alta näkyy ;)

Ja kuten arvata saattaa niin keskiviikkoaamuna, kotia lähtiessä, jätettiin vuoret kylpemään aurinkoon ja suunnattiin takasin Müncheniin. Päätettiin koukata pikku maisemareittiä ja napattiin muutamia fotoja lisää. Täytyy varmaa koota jonkun sortin galleria, koska reissun aikana kamerat todellakin räiskyivät. Loppuun ei voi muuta sanoa kuin että aivan törkeän hyvä reissu jälleen kerran ja ensi vuonna täytyy ottaa Ainokin mukaan ;)

Nyt kohti Yllästä, Tschüss!

-E