Alkukausi Vermontissa

Julkaistu: 26.11.2015

Vaikka Yhdysvaltojen länsiosien osavaltiot ovat saaneet erityisen hurjan El Niño vuoden ansiosta jo hyvän lähdön uudelle kaudelle, on se Suomessakin vaivannut lämmin syksy aiheuttanut päänvaivaa myös itärannikolla.  Vietän alkukauttani Burtonin kotimajassa Burlingtonissa vihreiden vuorten osavaltiossa tammikuun puoliväliin saakka, ja tulen täältä käsin kirjoittamaan USAn itärannikon parhaista paloista.

Tänään vietetään Amerikassa kiitospäivää, ja useampi hiihtokeskus Pohjois-Amerikassa on avannut rinteensä ”kalkkunaviikonlopuksi”. Olen tähän mennessä ehtinyt käymään kahdesti mäessä testaamassa uusia välineitä. Tämän kauden uuteen set-upiin kuuluvat Lange XT 110 naisten AT-mono yhdistettynä Marker Tour F12 siteisiin ja alla on tällä hetkellä käytetyt Blizzard Sambat. Poikaystäväni hommasi tälle kaudelle Burtonin Custom-splitboardin, jota hän tulee testaamaan kauden ajan rinteiden ulkopuolella. En itse ole aiemmin tehnyt hiihtovaelluksia, ja puuterin metsästys onkin tähän asti rajoittunut rinteiden reunoille ja lähimaastoihin. Tälle kaudelle halusin nyt vihdoin tarttua tuumasta toimeen ja vuosien jahkailun jälkeen siirtää keskittymistä *human powered* elämyksiin.

Kauden ensimmäisiä käännöksiä oli odotettu kuin kuuta nousevaa jo kuukausien ajan, ja voi sitä iloa, kun päästiin asiaan Killingtonissa viime sunnuntaina! Beast of the East aukaisi hissit itseasiassa ensimmäisenä Yhdysvalloissa jo lokakuussa, mutta ilma lämpeni tämän jälkeen huomattavasti ja rinteitä oli auki 6, kun kaksi hissiä oli käytössä. Tämä käytännössä tarkoitti reilun vartin jonotusta tuolihissiin, mutta päivä oli aurinkoinen ja ilmapiiri reilijamien ansiosta todella leppoisa, joten tuo ei sinänsä niinkään haitannut.

Tiistaina lämpötilat laskivat Stowessa nollan alapuolelle, joten päätimme poikaystäväni kanssa lähteä etsimään lunta Mt Mansfieldin huipulle. Stowe vietti avajaisia keskiviikkona, joten edeltävä päivä oli täydellinen AT-kamojen testaamiseen ja ylöspäin suuntautuvaan hiihtoon totuttelemiseen. Lumitykit tekivät uutta lunta täydellä teholla lumen putoillessa myös luontoäidin puolesta. Mt Mansfieldin huippu sijaitsee noin 1300 metrin korkeudessa, ja kellotettiin, että ylösnousuun rinnettä pitkin meni noin kaksi tuntia taukoineen. Olen aiemmin tehnyt lyhyempiä vaelluksia ylös ja laskenut alas, mutta VAU sitä fiilistä, kun vaelluksen jälkeen sai taitella nousukarvat reppuun ja lyödä siteet ja monot laskuasetuksille. Tuntien lumisateen jälkeen saimme nauttia noin viiden senttimetrin puuterikerroksesta *yllätys yllätys* kovan tykkilumen päällä, ja parin tunnin nousu tuntui vain häilyvältä muistolta alastulon aikana.

Lisää tätä!

Ida


Hallo Gastein – eka viikko Itävallassa

Julkaistu: 01.2.2015

Vähän on ollut tapahtumarikas tai osaltaan aika köyhä viikko! Lensin tosiaan Salzburgiin viime viikon torstaina, mistä pääsi näppärästi kaikkien kamojen kanssa junan kyydissä Alpeille, päädyin tällä kertaa Bad Gasteiniin noin kuukauden ajaksi asustelemaan yli 100 vuotta vanhaan Grand Hotel de l’Europeen.

Bad Gastein sijaitsee tosiaan Salzburgin osavaltiossa, ja tässä alueella on noin 4000 ympärivuotista asukasta. BG tunnetaan laskettelun lisäksi ehkä vielä paremmin kylpylöistä, sillä täällä alueella on luonnollisia mineraalilähteitä, joiden sanotaan auttavan sairauksien hoidossa. Kuitenkin nykyisin suurin osa matkailijoista (kuten allekirjoittanut) tulee Gasteinin alueelle laskettelemaan, vaeltamaan, hiihtämään, maastopyöräilemään ja mitä ikinä! Pulinat vähemmäksi ja nyt vähän osviittaa mun seikkailukentästä kuvien muodossa:




056

 

Tiistaina suunnattiin kaverin kanssa Schladmingiin katsomaan night racea – miesten -alppihiihdon maailmancupin legendaarista osakilpailua. Olin kolme vuotta sitten STS Alppimatkojen oppaana Schladmingissa, joten paikka sinällään oli jo tuttu ja oli tosi kiva käydä pitkästä aikaa vanhassa ’kotikylässä’. Illan kisan lähestyessä mulle tuli heikko olo, ja ekan kierroksen päätin jäädä katsomaan paikalliseen ravintolaan sen sijaan, että oisin rynninyt väkijoukkoon. Tunnin kuluttua olinkin jo niin heikossa hapessa, että mut vietiin ambulanssilla Schladmingin sairaalaan tiputukseen – syynä oli influenssa ja vajaa 40 asteen kuume! Oli ironista, että kauteni Schladmingissa päättyi kyseiseen sairaalaan polvivaurion vuoksi, ja nyt ekaa kertaa kolmeen vuoteen kylään mennessä päädyin samaiseen sairaalaan… Seuraaviksi kolmeksi päiväksi… Makaamaan sänkyyn ja tuijottamaan saksaksi dubattuja jenkki-tv-sarjoja 04-07 vuosilta… Mä en oo ihan vielä done with Schladming, joten tän paikan tarinalle pitää saada parempi loppu! :-D

Nyt vaan lepäillään seuraavat päivät, jotta uuden viikon alkaessa pääsis myös uudestaan rinteeseen!

– Ida xx

Vuosi vaihdossa

Julkaistu: 25.1.2015

Ciao kaikki lumipalloilijat, nöyrästi toisin uuden blogini osaksi tätä blogiyhteisöä!

Olen nimeltäni siis Ida, 22-vuotias kauppa- ja valtiotieteiden opiskelija Tukholman yliopistossa, ja uusi vuosi toi tullessaan uusia seikkailuja, sillä olen koko 2015 vuoden opiskelijavaihdossa. Nyt keväällä kuukauden hiihtopummeilun jälkeen suoritan vapaavalintaisia politiikan opintoja Salzburgin yliopistossa, ja syksyksi suuntaan toivottavasti jommalle kummalle Amerikan mantereelle kauppiksen vaihtoon. Tietysti vaihdossa oleminen tarkoittaa myös lähellä ja vähän kauempana olevien paikkojen kiertelyä!

Rakastan seikkailuja kaikissa elementeissä – olen koukussa lasketteluun (ja lautailuun), vaeltamiseen ja nyt uusimpana rakkautena on ollut surffaus! Näiden harrastusten lisäksi pidän neulomisesta, yritän kehittyä harrastevalokuvaajana, sekä ylläpidän terveellistä elämäntapaa. Tossa siis hieman esimakua siitä, millaisista jutuista tulee tekstiä olemaan. Yritän pitää mahdollisimman monipuolisena, mutta tiiviinä, että mun blogia olisi helppo seurata ja nopeaa lukea. :-)

Instagramiin tykkään päivitellä kuvia useammin, joten jos kiinnostaa niin katsastakaa kuvia  ihmeessä käyttäjältä idajama !

To be continued…

– Ida xx