kaikki joukolla väärin valitsemaan, väärin valitsemaan….

Julkaistu: 25.11.2013

Mistä tietää uuden kauden lähestyvän? Ei lumesta (vaikka sitä alkaakin jo ripotella myös täällä etelämmässä), vaan jokapuolelta pursuavista välinemainoksista ja -vinkeistä. Informaation runsaudesta huolimatta sopivien varusteiden hankinta on ajoittain julmetun vaikeaa – oikeita vaihtoehtoja kun on yksinkertaisesti liikaa. Epätoivon iskiessä apu voi löytyä näkökulman vaihdoksesta ja siksi kokosinkin vaihteeksi oppaan muutamien mahdollisimman väärien välineiden hankintaan.

1. Sukset / lumilauta

Suksien tai laudan hankinnassa kiinnitä huomiota eritoten kahteen seikkaan: ulkonäköön ja hintaan. Varmista siis, että laskuvälineesi sopivat täydellisesti takkiisi, unohtamatta aluskerrastoasi. Lisäksi muista, että ammattimainen ulkonäkö takaa ammattimaisen tuloksen. Älä turhaan kitsastele tai vertaile hintoja: kallein on se paras ja taipuu kaikkiin tilanteisiin. Äläkä missään nimessä kuuntele myyjän ohjeita, olit sitten vasta-alkaja tai pätevämpi harrastaja. Torju siis kaikenlaiset lähestymisyritykset tai pakene paikalta, sillä tiedät kyllä itse mitä haluat ja myyjän tehtävähän on vain rahastaa viattomia laskijoita.

2. Monot / lautakengät

Monoja / kenkiä tituleerataan lakijan tärkeimmiksi varusteiksi, joten niiden ostossa voit halutessasi mennä metsään lähes kaikessa. Laskujalkineisiin pätevät mm. äskeisen kohdan vinkit hinnasta ja ulkonäöstä. Lisäksi ota huomioon villasukkavara vähintään seitsemälle sukkaparille, Suomen talvihan on tunnetusti kylmä. Sovittamiseen on turha haaskata aikaansa ja joku myyjähän voi vaikka hyökätä tarjoamaan apuaan. Mikäli haluat täysin jalkoihisi istuvat monot, kaiva kaapistasi tai kirpparilta takaaladattavat yksilöt. Koinsyömä sisus ja pehmennyt muovi muotoutuvat jalkaasi kuin sukka.

3. Kypärä

Mikä kypärä?

4. Sauvat

Sauvat ovat varsin epäoleelliset kapistukset laskettaessa: niitähän vain roikotetaan sivuilla tai korkeintaan niiden avulla tökitään hissille. Jos tästä huolimatta haluat välttämättä ostaa itsellesi nämä vuoden turhakkeet, pidä huoli väristä ja hinnasta. Minkä tahansa pitusella kepukalla saa kyllä itsensä liikkeelle. Jo olemassa olevaa muuta sauvavarastoa voi ehdottomasti hyödyntää, ja murtsikkaharrastajat lyövätkin näin kaksi puikkakeppiä yhdellä iskulla.

5. Vaatetus

Pukeutumisessa on syytä olla erityisen huolellinen, sillä vaatteet ovat se näkyvin osa-alue laskijasta. Muista siis tyylikkyys kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa. Aikaansa seuraava on pannut merkille, että haalarit ovat jälleen saapuneet laskumuotiin, joten mikäli vain mahdollista, etsi vintiltä (omaltasi tai jonkun muun) kultaiselta 80-luvulta peräisin oleva värikäs kokovartaloasu. Kuin sieni, imet itseesi varmasti kaikkien ihailevat katseet sekä kostean kevätsohjon.

Tämä toistaiseksi ( ja älkää huoliko – myös lopullisesti) näistä ”erittäin hyödyllisistä” vinkeistä. Mutta kenties tarinassa piilee myös jokin syvällisempi opetus: joskus oikeaita ratkaisuja ei löydä tekemättä ensin vääriä. Niin välineiden ostossa kuin elämässäkin.

Paluu Aurailemaan

Julkaistu: 20.11.2013

Pari viime viikkoa ovat tuntuneet tavallista syksyäkin harmaammilta ja välillä kuljen vain yhdessä suuressa sumussa. Eilen maailma kuitenkin kirkastui jälleen – tilaamani Völklin Aura-sukset olivat vihdoin saapuneet!

Ennen tämän vuoden Ski Expoille lähtöä vannoin pyhästi, että reissun ensisijaisena tarkoituksena olisi ainoastaan tutkailla ja vertailla all mountain-tyyppistä suksitarjontaa. Mikäli nimittäin aikoisin toteuttaa uhkaukseni offareille siirtymisestä tulevalla kaudella, tarvitsisin kipeästi myös siihen soveltuvat kulkupelit. Omistamani Fisherin reikäkärkiset puikkasukset ovat kyllä lyömätön pari hoidetulla alustalla, mutta niillä ei paljon rinteiden ulkopuolella seikkailla.

Aikani kierreltyäni messualuetta saavuin erään myyntipisteen kohdalle, jossa toiveeni kyseltyään myyjä esitteli minulle Völklin Aura-parin. Sukset vetivät minua puoleensa magneetin lailla, joten se siitä pyhästä lupauksesta. Rakkautta ensisilmäyksellä ei todellakaan ole vain urbaani legenda. Aivan uusi tuttavuus Aura ei minulle tosin ollut. Jo aiemmin olin ihastellut näitä juuri naisille suunnattuja suksia Internetin ihmeellisessä maailmassa ja todennut niiden vastaavan tarpeitani miltei täydellisesti: tip rocker-suksi, joka on pääasiallisesti tarkoitettu vapaalaskuun, muttei myöskään jätä laskijaansa pulaan rinteiden puolella. Myös tekniset ominaisuudet (pituus, paino, kääntösäde yms. yms.) sopivat minulle kuin nenä päähän. Tämä kaikki siis ainakin paperilla. Käytäntö saa vielä tovin odottaa vuoroaan.

Tässä kuva uusista rakkaistani. Kyseessä on kauden 12-13 malli eli kuosi eroaa tämän kauden vastaavasta. Mitä itseeni tulee, miellyttävät vuoret ja pilvet kuitenkin silmää paljon paremmin kuin tämän talven pinkit kukkaornamentit.

Suksien hintapolitiikkakin oli sangen ihmisystävällinen (tosin laskuhullu isäni hieman avitti) ja Expoilta tarttui mukaan myös muita kohtuuhintaisia hankintoja esim. kauan kaipaamani laskureppu. Se selässäni ja sukset siihen testauksen vuoksi kiinnitettynä tokkaroin jo pitkin messualuetta. Ainoa, jota heilumiseni tuskin hymyilytti, oli nainen, joka sattui liian lähellä erästä käännähdystäni. Pahoitteluni vielä hänelle.

Ja lopuksi se kaikkein tärkein. Aura-suksien kylkiäisenä myyjä lahjoitti minulle pipon, mutta ei ihan mitä tahansa reuhkaa, vaan Völklin violetin tupsumallin. Sukset, reppu ja etenkin pipo, ainakin minä olen valmiina uuteen kauteen. Ei muuta kuin Aurailemaan.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Julkaistu: 14.11.2013

Tulevan kauden laskureissuja suunnitellessa tuli tällä kertaa huomioida aiempaa tarkemmin koulunkäynti. Abivuosi kun sisältää paljon tärkeitä kursseja, runsaasti lähes yhtä merkittäviä rientoja sekä tietysti tähän astisen opiskelu-uran huipentuman eli ylioppilaskirjoitukset. Luonnollisesti kevättalven ja hiihtoloman pitkät laskureissut oli pakko siis hylätä tämän talven ohjelmasta. Aivan täysi katastrofi kaudesta ei kuitenkaan ole tulossa.

Ensimmäinen helpotus laskemisen puutteen aiheuttamiin vieroitusoireisiin siintää vajaan kuukauden päässä, jolloin kurvailen kauden ensimmäiset käännökset itsenäisen Suomen kunniaksi Rukalla. Vaikka reissu ei tule olemaan kovin pitkä eivätkä kaikki rinteetkään ole silloin vielä auki, herättää Ruka minussa aina lämpimiä ajatuksia. Siellä sijaitsevat ikään kuin kotirinteeni, sillä olenhan, huolimatta n.9 tunnin ajomatkasta, käynyt siellä useammin kuin minulla on ikävuosia. Siksi on myös erittäin sopivaa, että Ruka saa toimia näyttämönä virallisen vapaalasku-urani ensiesityksessä. Mutta tästä spektaakkelista lisää tuonnemmin.

Kuva viime vuodenvaihteen Rukan reissulta

Toinen pohjoiseen suuntautuva laskureissu sijoittuu vuoden vaihteeseen, kun lähdemme koko perheen voimin ( huimat kolme henkilöä eli isä, äiti ja minä ) sulattamaan kinkkua Leville. Vaikka muissa Lapin hiihtokeskuksissa on tullut rampattua, Levillä olen viimeksi vieraillut vuoden 2006 maailmancupin kisoissa. Muistikuvat reissusta ovat vähintään sekavat: kisahuuma, upeat siniset hetket, erinomainen porofilee, hajotettu polvi, puristavat monot ja järjetön sumu. Itse rinteistä tai laskuista en osaa enää sanoa mitään, mutta onneksi asia tulee varmasti korjaantumaan. Keskuksen nettisivut ja kartat ovatkin jo nyt olleet ankaran tarkkailun kohteena.

Heti yo-kirjoitusten jälkeen maaliskuun lopulla olisi vielä tarkoitus tehdä kaverin perheen mukana lyhyempi matka Tahkolle . Lyhyempi siksi, että vuoroaan odottavat myös oikeustieteellisen pääsykoekirjat ( välillä koko elämä tuntuu olevan yhtä koetta). Paikkana Tahko on minulle Leviä tutumpi ja myös siellä ajatuksenani on viettää entistä enemmän aikaa rinteiden ulkopuolella.

Näiden kolmen ”varman” reisuun lisäksi talven ohjelman tulee kuulumaan yleistä poukkoilua lähialueilla, sillä Keski-Suomi tarjoaa useita varsin laskettavia ja mukavia nyppylöitä. Vapaalasku-uraa ajatellen olen myös kaivanut netistä esiin erinäisiä rinne- sekä maastokarttoja ja riemukseni sain huomata, että esim. kotiseutuni harjuilla on useampiakin hauskoilta näyttäviä laskuja. Älkää kuitekaan peljätkö. En aio lähteä tapattamaan itseäni niin kotimaastoissa kuin kauempanakaan, vaan jo muutaman kuukauden ajan yöpöydälläni on maannut Matti Verkasalon ja kumppaneidein Vapaa Lasku, tuo uusi Raamattuni.

Sitä valkoista ainetta odotellessa

Julkaistu: 09.11.2013

Odottavan aika on pitkä. Varsinkin, kun toivoisi taivaalta tupruttavan lunta, mutta eihän sieltä vihmo kuin vettä vaakasuoraan. Järisyttäviä laskukertomuksia saatte siis vielä tovin odottaa, sillä abiturientin elämä (lue: lompakko) ei tarjoa mahdollisuuksia lumenmetsästysreissuille. Niinpä ajattelin näin ensimmäisen postaukseni kunniaksi kertoilla jotain itsestäni ja raottaa laskuhistoriaani.

Olen siis 18-vuotias, toistaiseksi vielä lukiolainen, laskemiseen totaalisesti hurahtanut henkilö. Lasku-urani alkoi kultaisella 90-luvulla oikeastaan jo ennenkuin osasin kävellä, kun vanhempani istuttivat minut tuolloin täysin turvalliseen (nykyään erittäin vaaralliseen) kantoreppuun ja suuntasivat rinteeseen. Ensimmäisiin sanoihini kuuluivat siis perinteisten ”iskän” ja ”äitin” lisäksi ”kovempaa” ja ”uudestaan”. Lopulta ollessani 3-vuotias, minulle iskettiin Saariselällä jalkaan omat sukset ja työnnettiin liikkeelle alas lastenrinnettä (tämä on sitten se osa tarinasta, jota isä kertoo kaikissa mahdollisissa kahvipöydissä, ja minä häpeän, että ei taas tätä juttua…). No, ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja arvatakseen, että minä kirjaimellisesti ottaen levisin keskelle rinnettä kiljuen, etten laske enää ikinä.

Olen sanojeni takana seisova ihminen, mutta onneksi se lupaus ei pitänyt edes vuotta, kiitos siitä vanhempieni kärsivällisyydelle. Kuutisen vuotta myöhemmin löysinkin itseni sitten jo ratalaskutreeneistä, vaikka varsinainen kisaurani hyytyi lähes lähtötelineisiinsä. Noin kuuden vuoden keppien kiertelyn aikana sykäpuku alkoi käydä liian pieneksi niin henkisellä kuin konkreettisellakin tasolla ja intoni koko lajia kohtaan oli vaarassa kuolla. Ehkä yksi elämäni parhaista päätöksistä onkin ollut ratatreenauksen lopettaminen: laskemisen palo on nykyään suurempi koskaan ja kaupan päälle sain kokolailla hyvän tekniikkapohjan.

Nyt ovat asiat kuitenkin niin, että rinnekään ei enää riitä, vaan mieleni halajaa jotain isompaa, jotain jännittävämpää, jotain… no kyllä te tiedätte…jotain vapauttavampaa. Siis jotain minkä toivon löytyvän takamaastoista, kaukana muista laskijoista. Vain minä, sukset ja lumi.

Tästä alkaa missioni ja matkani. Kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin aiheeseen liittyvät vinkit otetaan kiitollisena vastaan. Kuitenkin ennen sitä…MISSÄ HEMPUTISSA OLET LUMI?!