Ajankohtaista, Hiihtokeskukset, SHKY

Hiihtokeskusten joulusesonki näyttää lupaavalta – TIEDOTE (SHKY 18.12.2012)

Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen (SHKY) tiedote 18.12.2012

Laskettelukausi on alkanut vauhdikkaasti Suomen hiihtokeskuksissa. Tehokas lumetus käynnistyi ajallaan ja pakkasta on riittänyt pitämään rinteet auki. Etelä-Suomen paksu lumipeitto toimii parhaana markkinointivälineenä ja varaustahti jatkaa kiihtymistään loppuvuotta kohden.

Tällä hetkellä majoitusvaraustilanne on selkeästi parempi kuin viime vuonna tähän aikaan. Huomattavaa on myös ulkomaalaisten majoittujien osuuden kasvu. Pohjoisen mökkimajoituksissa on nähty vahvaa kasvua sekä kotimaisten, että ulkomaisten matkailijoiden kohdalla. Etelässä joulu ja uusi vuosi ovat myös myyneet erittäin hyvin, ja osassa keskuksista on enää hajapaikkoja jäljellä.

Joulu ja vuodenvaihde ovat perinteisesti vilkkaita aikoja, mutta myös uudelle vuodelle toivotaan samanlaista tahtia. ”Hyvin alkanut kausi on salvaa viime kauden haavoihin. Vuosi sitten tässä vaiheessa olivat monet keskukset vielä ilman lunta ja pahimillaan kaudesta jäivät puuttumaan joulu, uusi vuosi ja loppiainen. Tämän vuoden kaltainen onnistunut aloitus oli tarpeen”, kertoo Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Larilahti. ”Keväästä on vielä liian aikaista sanoa mitään varmaa, mutta varaustilanne sielläkin näyttää positiiviselta. Tärkeintä on, että säät suosisivat ulkoilua.”

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Monet ja monipuoliset tapahtumat tuovat tunnelmaa hiihtokeskuksiin tänäkin talvena. Jouluista ohjelmaa löytyy linkistä: www.ski.fi/tapahtumakalenteri

Lisätietoja: Anne Larilahti, Toiminnanjohtaja, Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry, 050-5181833

VN:F [1.9.20_1166]
Rating: 0.0/10 (0 votes cast)
VN:F [1.9.20_1166]
Rating: 0 (from 0 votes)


Avainsanat:
, , ,
Arvostele artikkeli:
Hiihtokeskusten joulusesonki näyttää lupaavalta – TIEDOTE (SHKY 18.12.2012)
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4,00/5 - 2 ääntä)
Loading...

Kommentoi artikkelia tai keskustele aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.