Ajankohtaista, Hiihtokeskukset, SHKY

Hiihtokeskuksissa nautittiin pääsiäisen aurinkoisesta säästä – TIEDOTE (SHKY 2.4.2013)

Suomen hiihtokeskusyhdistyksen (SHKY) tiedote 2.4.2013

Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen pääsiäisen barometriluvut (28.3.-1.4.) on kerätty. Kuluneen kauden otolliset lasketteluolosuhteet saivat hiihtokeskusyrittäjien odotukset pääsiäisestä korkealle jo ennakkoon. Pääsiäisen merkitys on suuri koko vuoden myynnin kannalta, ja odotus palkittiin tällä kertaa. Onnistunut hiihtosesonki antaa mahdollisuuden kompensoida väliin mahtuvia hiljaisiakin jaksoja.

Laskettelupäivien osalta kokonaiskasvua oli 15% viime vuoteen verrattuna koko Suomessa. Säät ovat tänä vuonna suosineet kautta linjan, ja pääsiäisen sijoittuminen maalis-huhtikuun vaihteeseen vaikutti omalta osaltaan kasvuun. ”Saamme uusia harrastajia laskettelun monien eri lajien pariin jatkuvasti, sen lisäksi että aurinko ja luminen talvi ovat toimialalle parasta mainosta”, kertoo Suomen hiihtokeskusyhdistyksen puheenjohtaja Jouko Poukkanen.

Kausi tulee tänä vuonna jatkumaan vielä pitkään, sillä yöpakkaset sekä vahvat ja hyvät pohjat rinteissä mahdollistavat laskettelun monissa keskuksissa upeissa olosuhteissa aina vappuun saakka, muutamissa keskuksissa äitienpäivään ja Rukalla lasketaan näillä näkymin jopa 12.6. saakka.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Rinteiden aukiolo ja muu ajankohtainen hiihtokeskustieto matkapuhelimeen sivuilta m.ski.fi

Lisätietoa:
Jouko Poukkanen
Puheenjohtaja
Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry
gsm 0400 352830
s-posti. jouko.poukkanen@sappee.fi

VN:F [1.9.20_1166]
Rating: 0.0/10 (0 votes cast)
VN:F [1.9.20_1166]
Rating: 0 (from 0 votes)


Avainsanat:
,
Arvostele artikkeli:
Hiihtokeskuksissa nautittiin pääsiäisen aurinkoisesta säästä – TIEDOTE (SHKY 2.4.2013)
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4,00/5 - 1 ääntä)
Loading...

Kommentoi artikkelia tai keskustele aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.