Freestylen new school -lajeja laskevalla Wilma Löfgrenillä on takanaan menestyksekäs kausi, vaikka mukaan mahtuu myös loukkaantumisia. Löfgrenin mukaan lajissa menestyminen vaatii rohkeutta ja kovaa treeniä, mutta onnistumisen tunne on sen arvoista. Löfgren on yksi harvoista lajissa kilpailevista suomalaisista tyttö- ja naislaskijoista.

Kuluneella kaudella 18-vuotias Löfgren kiersi lähes kaikki Suomen kisat ja pääsi kokeilemaan taitojaan myös kovatasoisessa Austrian freeski openissa Itävallassa. Itävallassa Löfgren sijoittui hienosti kymmenenneksi, mutta tähänastisen uransa parhaan tuloksen hän saavutti helmikuussa voittamalla Eurooppa cupin osakilpailun, Sappee Finnish Openin.

– Opin muutamia uusia temppuja, kuten feikki 540:n, ja sitä kautta laskemiseni on parantunut edellisistä kausista. Talvesta jäi erittäin hyvä fiilis, paras kausi ikinä!

Onnistumisen tunne ja hyvä seura on parasta

Ensimmäisen kerran 2-vuotiaana suksilla ollut Löfgren innostui new schoolista viisi vuotta sitten osallistuttuaan viikonlopun mittaiseen freestyle-kouluun kaverinsa houkuttelemana.

– Hankimme vuokraamosta twinit ja siitä se sitten lähti. Kun opin ensimmäisiä temppuja ja hypin isommista hyppyreistä, niin se onnistumisen tunne oli mahtava.

Parasta laskemisessa on Löfgrenin mukaan edelleen se, että saa laskea ja reissata hyvällä porukalla ja pääsee koettelemaan omia rajojaan.

– Syksyisin käymme alppikoulun kanssa harjoitusleirillä Sveitsin Saas Feessä. Siellä on mukavaa päästä lumille ennen kuin Suomessa lunta ei vielä ole.

Koulukirjat reissuun mukaan ja tsemppi päälle – sillä selviää

Siilinjärveltä kotoisin oleva Löfgren opiskelee nyt toista vuotta Kuusamossa, Rukan Alppilukiossa. Treeniohjelma on tiukka ja harjoituskertoja Löfgrenille kertyy jopa 7-10 viikossa.

– Kesäisin ja syksyisin treenaamme fysiikkaa ja peruskuntoa ja käymme hyppimässä Nurmeksen vesihyppyrillä. Talvisin keskitymme enimmäkseen laskemiseen, mutta myös peruskuntoa ylläpitäviä ja lihaksia huoltavia treenejä on.

Vaikka koulun ja laskemisen yhdistäminen tuntuu Löfgrenistä joskus vaativalle, on päämäärätietoisella urheilijalla siihen ratkaisu.

– Kaikesta selviää, kun jaksaa tsempata eikä laiskottele liikaa. Esimerkiksi ottaa koulukirjat reissuun mukaan ja opiskelee siellä itsenäisesti.

Psyykkistä ja fyysistä kanttia tarvitaan

Löfgrenin mukaan freestyle-laskijalta vaaditaan hyvää kehonhallintaa, sekä uskallusta yrittää hurjia hyppyjä ja temppuja.

– Vahvuuteni ovat ahkeruus, hurjapäisyys ja hyvä kehonhallinta, ne auttavat minua treenaamisessa ja tavoitteideni saavuttamisessa.

Hyvästä kehonhallinnasta huolimatta laji on erittäin tapaturma-altis, eikä Löfgrenkään ole välttynyt onnettomuuksilta. Useiden pienten haavereitten lisäksi hän on joutunut kärsimään suuremmistakin loukkaantumisista.

– Viime kauden alussa kaaduin hypyssä ja oikean polven eturistiside katkesi. Jouduin korjausleikkaukseen ja kuuden kuukauden kuntoutukseen. Kuluneen kauden alussa taas kaaduin trampoliinilla ja molempien käsien kyynärluut menivät sijoiltaan. Onneksi parantuminen kesti vain kuukauden, eikä siitä ollut suurempaa haittaa loppukaudelle, Wilma kertoo.

Tytöt rohkeasti parkkiin

Löfgrenin mukaan naisten taso new schoolissa on Suomessa vielä melko alhainen ja kilpailevia harrastajia on hyvin vähän.

– Ulkomailla ja miesten sarjoissa lajin harrastajia on paljon enemmän ja tasokin on sen mukainen. Viime vuosina tyttöjen taso on kuitenkin noussut vauhdilla ja harrastajien määrä kasvaa koko ajan.

Löfgren kannustaakin tyttöjä rohkeasti parkkiin hyppimään ja reilaamaan:
– Pojilta voi kysyä neuvoa temppuihin ja muihin. New schoolissa saa tehdä mitä itse haluaa, eikä ole mitään tarkkoja sääntöjä.

Maailman huippu ja laskuleffat tavoitteena

Löfgren kuvailee freestyle-laskemista luovaksi tekemiseksi. Rinteessä ei tarvitse tyytyä vain perinteiseen alastuloon:
– Rinteessä on vaikka mitä tekemistä. Voi hyppiä hyppyreistä ja vetää reilejä ja paippia.

Omalle lasku-uralleen Löfgrenillä on selkeät tavoitteet:
– Tulevaisuudessa haluaisin kilpailla maailman huipulla ja esiintyä laskuleffoissa.

Teksti: Veera Argillander
Kuvat: Erkko Kemppainen