hiihtolomat hiihtokeskukset
Ajankohtaista, Hiihtokeskukset

Hiihtoloma houkuttelee kotimaisiin hiihtokeskuksiin – kasvua koko maassa

Eteläsuomalaisten hiihtolomaviikko näkyi hiihtokeskuksissa eri puolilla Suomea. Suomalaiset suuntasivat suosikkitalvilomakohteisiinsa jopa edellisvuosia paremmin. Laskijat viihtyivät sekä lähellä sijaitsevissa hiihtokeskuksissa että Pohjois-Suomessa.

Hiihtolomat aloittavat kevääseen asti ulottuvan lomasesongin. Hiihtokeskuksissa se tietää vilkkaita viikkoja suomalaisten suunnatessa rinteisiin ympäri maata. Hiihtolomat vauhdittavat perinteisesti hiihtokeskusten myyntiä ja lomalaiset ovatkin suunnanneet innolla niin lähikeskuksiin kuin esimerkiksi Lappiin.

Ensimmäisen hiihtolomaviikon perusteella voidaan nähdä kasvua edellisvuoteen verrattuna. Hiihtopäivien määrä on noussut kuusi prosenttia viiden edellisen kauden keskiarvoon verrattuna, selviää Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry:n hiihtolomabarometristä.

– Hienoa huomata, että innokkaita laskijoita rinteissä riittää  ja laskupäiviä kertyy yhä enemmän. Kevättä kohden mentäessä hiihtopäiviä pääsee vielä hyvin kartuttamaan, kannustaa Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtaja Harri Lindfors.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Hiihtolomasesonki käynnistyi Etelä-Suomen kouluissa viikolla 8. Keski-Suomen kouluissa lomaillaan viikolla 9 ja Pohjois-Suomessa loman viettoon käydään viikolla 10.

Kuluva laskettelukausi päästiin aloittamaan koko maassa edellisiä kausia aiemmin. Tehokkaan lumetetuksen ansiosta kauden ennakoidaan jatkuvan vielä pitkälle kevääseen, muutamissa keskuksissa jopa vapun yli.

Hiihtokeskusbarometriin osallistuvat keskukset edustavat eri alueita kattavasti.

Lähde: SHKY
Kuva: Simo Vunneli

Löydä itsellesi sopivin hiihtokeskus Lumipallon vertailusta

Tarkista hiihtokeskusten rinne- ja lumitilanne sekä sää

VN:F [1.9.20_1166]
Rating: 0.0/10 (0 votes cast)
VN:F [1.9.20_1166]
Rating: 0 (from 0 votes)


Avainsanat:
, , , , ,
Arvostele artikkeli:
Hiihtoloma houkuttelee kotimaisiin hiihtokeskuksiin – kasvua koko maassa hiihtolomat hiihtokeskukset
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (5,00/5 - 1 ääntä)
Loading...

Kommentoi artikkelia tai keskustele aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.