Hyppää sisältöön

Suunnistaminen ja suunnistus

Suunnistaminen on luonnossa liikkujan perustaito, joka helpottaa liikkumista niin merkityillä reiteillä kuin erityisesti niiden ulkopuolella.

Helpoiten otat suunnistustaidot haltuun retkeilyjärjestöjen kursseille tai suunnistusseurojen kuntorasteilla.

Suunnistaminen on suunniteltua reittiä pitkin liikkumista luonnossa

Suunnistamisella tarkoitetaan systemaattista tapaa liikkua paikasta toiseen suunniteltua reittiä pitkin. Suomeksi sanottuna, suunnistaminen auttaa pysymään kartalla ja oikealla reitillä luonnossa liikuttaessa.

Suunnistamisen perusidea on yksinkertainen: suunnitella reitti kohteesta A kohteeseen B karttaa ja muita mahdollisia apuvälineitä hyödyntäen sekä olla tietoinen omasta sijainnista kartalla matkan aikana. Periaatteessa tämä on erittäin helppoa nykyteknologiaa hyödyntäen – avaat kännykän karttasovelluksen, paikannat itsesi automaattisesti kartalla, määrität kohdeosoitteen ja annat tietotekniikan huolehtia parhaan mahdollisen reitin laskennasta ja opastamisesta sinne.

Teknologian kehittymisestä ja nykyaikaisten gps-laitteiden, kännyköiden karttasovellusten sekä navigaattoreiden helppokäyttöisyydestä huolimatta perinteinen keino löytää perille karttaa, kompassia ja ympäristön piirteitä hyödyntäen on luonnossa liikuttaessa edelleen arvokas taito. Akun loppuminen, katvealueet tai tekninen vika tiputtavat sinut todennäköisesti jossain vaiheessa kartalta helppoon teknologiaan turvauduttaessa.

Suunnistaminen karttaa avuksi käyttäen on luonnossa liikkumisen perustaito.

Suunnistaminen: tarvittavat välineet

Tärkein apuväline suunnistamisessa on kartta. Usein retkelle lähdettäessä ja merkittyjä polkuja pitkin liikuttaessa kartta on myös ainoa tarvittava väline oman sijainnin ja suunnan varmistamiseksi. Suunnistamisessa kartan käyttöä helpottaa muutaman perusperiaatteen sisäistäminen.

  • Kartta on pienennetty kuva maastosta.
  • Kartan mittakaava kertoo, missä suhteessa pienennys on tehty. Esimerkiksi 1:50 000 mittakaava kartassa tarkoittaa, että yksi sentti kartalla vastaa luonnossa matkana 50 000 senttiä. Helpommin tämä avautuu kääntämällä mittakaavan muotoon 1 sentti kartalla on 500 metriä luonnossa.
  • Kartan mittakaava vaihtelee käyttötarkoituksen mukaan. Yleisesti retkeily- ja ulkoilukartat ovat ovat mittakaavaltaan pienempiä kuin paljon maaston yksityiskohtia paljastavat rajatun alueen suunnistuskartat. Maastokartat sijoittuvat mittakaavaltaan usein näiden väliin, mutta eivät yleensä sisällä reittimerkintöjä ja muita ulkoilussa hyödyllisiä tietoja.
  • Kartta kertoo ilmansuunnat oheisesti: pohjoinen on kartan yläreunassa, itä oikeassa reunassa, etelä alareunassa ja länsi vasemmalla.
  • Karttamerkinnät kuvaavat maastonmuotoja ja erilaisia kohteita. Opettele käyttämäsi kartan merkkien selitykset.

Suunnistuskartan merkistö kertoo kartan kuvaaman alueen maastonmuodot ja kohteet.

Luonnossa liikuttaessa kartta on hyvä suunnata maaston mukaisesti siten, että suunnistajan oikealla puolella olevat maastokohteet ovat myös kartassa oikealla. Tällöin kartta kädessä osoittaa aina menosuuntaan. Karttaa lukemalla ja omaa sijaintia ympäröivään maastoon vertaamalla pysytään tällöin yleensä kartalla ilman reitiltä eksymistä.

Suunnistamisen toinen perusväline kartan lisäksi on kompassi. Kompassin punainen kompassineula osoittaa pohjoiseen ja kertoo siten käyttäjälleen ilmansuunnat sekä auttaa oikean suunnan ottamisessa ja reitillä pysymisessä. Kompassin avulla luonnossa liikkuja voi paikantaa itsensä myös kartalle.

Helppo tapa oppia kompassin käyttöä kartan aisaparina tarjoutuu erilaisilla suunnistamisen peruskursseilla. On hyvä oppia suunnistamisen teoriat ja käytänteet heti alkuun oikein, jolloin oma osaaminen kehittyy nopeasti kasvavan itsevarmuuden ja onnistumisten kannustamana.

Suunnistaja liikkuu suunnistusrasteilla karttaa ja kompassia hyödyntäen.

Suunnistus on suunnistamisen periaatteita hyödyntävä urheilulaji

Suunnistaminen vs. suunnistus, mitenkäs nämä eroavat toisistaan? Helppo jaottelu syntyy ajatuksella, että suunnistaminen on taito ja suunnistus on tätä taitoa vaativa urheilulaji.

Suunnistuksen ideana on kiertää karttaan merkityt rastit maastossa oikeassa järjestyksessä mahdollisimman nopeasti. Urheilulajina kilpasuunnistuksen historia ulottuu 1800-luvun lopulle Norjaan. Perinteisen suunnistuksen alalajeina ovat pyörä- ja hiihtosuunnistus, joissa liikutaan maastossa nimensä mukaisesti pyörällä tai suksilla.

Suunnistuskartan reitti yhdistää lähdön, suunnistusrastit ja maalin.

Suomalaisilla on usein suunnistamiseen ja suunnistukseen hieman ristiriitainen asenne kerättyjen kokemusten myötä – koulun liikuntatunneilla on voitu tutustua lyhyesti suunnistukseen urheilulajina, mutta taustalla olevat suunnistamisen perusteet vain nopeasti sivuuttaen. Seuraava kokemus aiheesta on saatu usein vasta armeijassa, eikä täten tämä luonnossa liikkumisen kansalaistaito ole tullut juurikaan tutuksi. Poikkeuksen tuntuvat muodostavan partiota harrastaneet, jotka ovat oppineet yleensä erinomaisesti suunnistamisen perusteet ja taidon.

Kilpaurheilun lisäksi suunnistus on erinomaista kuntoliikuntaa, joka tutustuttaa kartanlukuun ja tekee luonnossa liikkumisesta nautittavaa. Laji on mainio pohja esimerkiksi onnistuneille syksyisille ruskavaelluksille tai talven hiihtoretkille. Helppo tapa tutustua lajiin on osallistua paikallisen suunnistusseuran ilta- tai kuntorasteille. Näitä järjestetään ympäri maata loppukeväästä alkusyksyyn. Pientä osallistumismaksua vastaan iltarasteille osallistuvat pääsevät suunnistamaan haluamansa pituisen reitin juuri itselle sopivalla vauhdilla. Erinomainen keino päästä sisälle tähän kiehtovan monipuoliseen luontoliikuntalajiin.

Mikäli suunnistamisen perusteet ovat hukassa, järjestävät suunnistusseurojen lisäksi myös monet retkeilyjärjestöt, kuten Suomen Latu, kursseja aiheesta. Kokemuksen karttuessa legendaariset suunnistustapahtumat, kuten Jukolan viesti tai Kainuun Rastiviikko muuttuvat kumman houkuttaviksi kesälomasuunnitelmia mietittäessä.

Maailman suurin viestisuunnistuskilpailu Jukolan viesti on tunnettu yösuunnistusosuuksistaan.

Suunnistaminen ja suunnistus, mitä hyötyä?

  • Johdattaa pois poluilta, tutustuttaa metsämaastossa liikkumiseen
  • Erittäin hyvä kestävyys- ja kuntoilulaji
  • Myös aivot joutuvat töihin, treenauttaa loogista päättelykyä ja päätöksentekoataitoa väsyneenä
  • Hyvää pohjaa muille harrastuksille luonnossa
  • Mukavaa porukkaa, kaikki tervetulleita

Suomen suunnistusseurat

Kiinnostuitko? Helposti suunnistuksen pariin pääset paikallisen suunnistusseuran opastamana.

Suunnistusseura, paikkakunta tai alue

  • Akilles OK, Porvoo
  • Alahärmän Kisa
  • Alajärven Ankkurit
  • Alatornion Pirkat
  • Angelniemen Ankkuri
  • Anttolan Urheilijat
  • Artjärven Ahjo
  • Asikkalan Raikas
  • Askolan Urheilijat
  • Auran Vannas
  • Downtown 65 Endurance, Vantaa
  • Eksymä
  • Enonkosken Urheilijat
  • Epilän Esa, Tampere
  • Espoon Akilles
  • Espoon Suunta
  • Etelä-Kymen Suunnistajat, Kotka
  • Eurajoen Veikot
  • Eura-Kauttuan Urheilijat
  • Fiskarin Urheilijat -47, Raasepori
  • Free Adventure, Oulu
  • Gamlakarleby IF, Kokkola
  • Haapamäen Urheilijat
  • Haapaveden Urheilijat
  • Halikon Hakoniskat
  • Halsuan Toivo
  • Hankasalmen Hanka
  • Hauhon Sisu
  • Haukijahtaajat, Vantaa
  • Haukiputaan Heitto
  • Haukivuoren Kisailijat
  • Helsingin Kisailijat
  • Helsingin Poliisi-Voimailijat
  • Helsingin Suunnistajat
  • Herttoniemen Hiihtäjät, Helsinki
  • Hetan Hukat
  • Hiidenkiertäjät, Lohja
  • Hiiltomiehet, Pirkanmaa
  • Hiisirasti, Satakunta
  • Himangan Urheilijat
  • Hinnerjoen Yritys
  • Hirvensalon Heitto, Turku
  • Hollolan Urheilijat -46
  • Honkajoen Seudun Urheilijat
  • Hyvinkään Rasti
  • Hämeenlinnan Suunnistajat
  • Hämeenlinnan Tarmo
  • IF Brahe, Pietarsaari
  • IF Femman, Mustasaari
  • IF Minken, Uusikarlepyy
  • IF Sibbo-Vargarna, Sipoo
  • IF Åland, Ahvenanmaa
  • Iin Yritys
  • Iisalmen Visa
  • Iisu, Ii
  • Iitin Pyrintö
  • Ikaalisten Nouseva-Voima
  • IK Falken, Pedersöre
  • IK Kronan, Kruunupyy
  • IK Örnen,
  • Ilomantsin Urheilijat
  • Inkeroisten Terho
  • Itä-Hämeen Rasti, Heinola
  • Itä-Päijänteen Rasti, Joutsa-Luhanka-Toivakka
  • Jalasjärven Jalas
  • Joen Suunta, Joensuu
  • Joutsenon Kullervo
  • Juuan Jänne
  • Juvan Urheilijat
  • Jyväskylän Pyöräilyseura
  • Jämsän Retki-Veikot
  • Järvenpään Palo
  • Järvensivun Kisa, Tampere
  • Kaakon Rasti, Hamina
  • Kajaanin Kuohu
  • Kajaanin Suunnistajat
  • Kalajoen Junkkarit
  • Kalevan Rasti, Joensuu
  • Kalvolan Keihäs, Hämeenlinna
  • Kangasalan Kisa
  • Kangasala SK
  • Kangasniemen Kalske
  • Kankaanpään Suunnistajat
  • Kannuksen Ura
  • Karjaan Ura
  • Karkki-Rasti, Karkkila
  • Karstulan Kiva
  • Kauhajoen Karhu
  • Kauhavan Wisa
  • Kaustisen Pohjan-Veikot
  • Kauvatsan Ponteva, Kokemäki
  • Keimolan Kaiku, Vantaa
  • Kemijärven Urheilijat
  • Keminmaan Urheilijat
  • Kemiön Kiilat
  • Keravan Urheilijat
  • Keski-Karjalan Rasti, Kitee-Rääkkylä-Tohmajärvi
  • Keuruun Kisailijat
  • Kiimingin Urheilijat
  • Kimito SF, Kemiö
  • Kiukaisten Urheilijat
  • Kiuruveden Urheilijat
  • Kodisjoen Kaiku
  • Kokemäen Kova-Väki Suunnistus
  • Kokkolan Suunnistajat
  • Konneveden Urheilijat
  • Kontiolahden Urheilijat
  • Koovee, Tampere
  • Kortesjärven Järvi-Veikot
  • Korven Honka, Joutseno
  • Koskelankylän Riento, Oulu
  • Kouvolan Suunnistajat
  • Kuhmon Peurat
  • Kuopion Suunnistajat
  • Kuoreveden Kärki
  • Kuortaneen Kunto
  • Kuusamon Erä-Veikot
  • Kuusankosken Urheiluseura
  • Kymin Suunnistajat, Kotka
  • Kyrös-Rastim Hämeenkyrö
  • Kyyjärven KyKy
  • Kälviän Tarmo
  • Kärkölän Kisa-Veikot
  • Kärsämäen Kataja
  • Köyliön Lallit
  • Lahden Kaleva
  • Lahden Suunnistajat-37
  • Lahden Taimi
  • Lahden Työväen Hiihtäjät
  • Laihian Luja
  • Laitasaaren Veto, Muhos
  • Laitilan Jyske
  • Lammin Säkiä
  • Lapin Sudet, Ivalo
  • Lapin Veikot, Sodankylä
  • Lappeen Riento, Lappeenriento
  • Lapuan Virkiä
  • Lauttakylän Luja, Huittinen
  • Lehtimäen Jyske, Töysä
  • Lemin Eskot
  • Leppävaaran Sisu, Espoo
  • Liedon Parma
  • Lieksan Rasti
  • Liperin Taimi Suunnistus
  • Lohimaan Rasti, Vesanto
  • Lohtajan Veikot
  • Loimaan Jankko
  • Lounais-Hämeen Rasti, Forssa
  • Luumäen Rasti
  • Lynx, Kirkkonummi
  • Länsi-Lavian Loiske
  • Länsi-Rajan Rasti, Ylitornio
  • Länsi-Uudenmaan Suunnistajat, Lohja
  • Maarian Mahti, Turku
  • Malax IF, Maalahti
  • Mellunkylän Kontio, Helsinki
  • Merikarvian Into
  • Mesikämmenet, Pääkaupunkiseutu
  • Miehikkälän Vilkas
  • MS Parma, Mynämäki-Lieto
  • Mustalammen Pallo, Savitaipale
  • Musta Neliö, Hämeenlinna
  • Muuramen Rasti
  • Muurlan Vihuri
  • Mynämäen Suunnistajat -52
  • Mäntsälän Urheilijat
  • Mäntän Seudun Eräpirkat
  • Nagu IF, Nauvo
  • Nakkilan Wisa
  • Nastolan Terä
  • Navi, Mikkeli
  • Nilsiän Nujakka
  • Nivalan Suunnistajat
  • Nivalan Urheilijat
  • North Adventure, Tornio
  • Nurmeksen Sepot
  • Närpes OK, Närpiö
  • OC-DUBHE, Kuopio
  • OC Puisto, Espoo
  • OK 77, Kauniainen
  • OK Botnia, Kokkola
  • OK Kristina, Kristiinankaupunki
  • OK Orient, Porvoo
  • OK Raseborg, Raasepori
  • OK Terjärv, Kruunupyy
  • OK Trian, Sipoo-Porvoo-Loviisa-Lapinjärvi
  • Olavin Rasti, Savonlinna
  • Oriveden Ponnistus
  • Otaniemen Jyllääjät, Espoo
  • Oulaisten Huima
  • Oulaisten Taru
  • Oulun NMKY:n Urheilijat
  • Oulun Reipas
  • Oulunsalon Vasama
  • Oulun Tarmo
  • Oulun Yliopiston Urheiluseura
  • Ounasvaaran Hiihtoseura, Rovaniemi
  • Paimion Rasti
  • Palo-88, Luvia
  • Paltamon Urheilijat
  • Pargas IF, Parainen
  • Parkanon Urheilijat
  • Pelikassit, Tampere
  • Pellon Ponsi
  • Perhon Kiri
  • Perttelin Peikot, Turku
  • Peräkylän Ponnistus, Espoo
  • Perämeren Rasti, Oulu
  • Petäjäveden Petäjäiset
  • Pieksämäen Veikot
  • Pietarsaaren Hiihtäjät
  • Pihkaniskat, Helsinki
  • Pihtiputaan Tuisku
  • Piikkiön Kehitys
  • Pirkkalan Hiihtäjät
  • Pitäjänmäen Tarmo, Helsinki
  • Pohjankyrön Rasti, Isokyrö
  • Porvoon Urheilijat
  • Posion Pyrintö
  • Pudasjärven Urheilijat
  • Pulkkilan Ponsi
  • Punkalaitumen Kunto
  • Puolangan Ryhti
  • Pyhäjärven Pohti
  • Päijät-Rasti, Padasjoki-Kuhmoinen
  • Pälkäneen Luja-Lukko
  • Raision Kuula
  • Raisu Lumous, Vantaa
  • Raja-Karjalan Suunnistajat, Lappeenranta
  • Rajamäen Rykmentti, Nurmijärvi
  • RAPSU, Rautjärvi-Parikkala
  • Rasti 88, Aura
  • Rasti E4, Äänekoski
  • Rastihaukat, Helsinki
  • Rasti-Hyry, Hyrynsalmi
  • RasTiimi, Haapajärvi-Reisjärvi
  • Rasti-Jussit, Seinäjoki
  • Rasti-Jyry, Helsinki
  • Rastikarhut, Pori
  • Rastiketut, Alavus
  • Rasti-Kurikka
  • Rasti-Lukko, Rauma
  • Rasti-Nokia
  • Rasti-Perniö
  • Rasti-Pielinen, Lieksa-Nurmes
  • RastiPiikkiö
  • Rasti Reipas, Lahti
  • Rastivarsat, Orimattila
  • Rasti-Vihti
  • Rauman Työväen Urheilijat
  • Reilut Miehet Havumetsien, Seinäjoki
  • Riihimäen Suunnistajat
  • Saarijärven Pullistus
  • Sahalahden Kunto
  • Sallan Karhut
  • Saloisten Reipas
  • Salon Viesti
  • Salon Vilpas
  • Sauvon Urheilijat
  • Savon Suunta, Joroinen-Varkaus-Leppävirta
  • Selkien Sisu, Kontiolahti
  • Sievin Sisu
  • Siikaisten Sisu
  • Siilin Rasti, Siilinjärvi
  • Sinkki-Sepot, Vihanti
  • SK Pohjantähti, Oulu
  • SK Uusi, Tuusula-Kerava
  • SK Vuoksi, Imatra
  • SOC Asikkala
  • Solf IK, Vaasa
  • Someron Esa
  • Sonkajärven Pahka
  • Sotkamon Jymy
  • Stormin Teräs, Sastamala
  • Sulkavan Urheilijat -41
  • Sumiaisten Kunto, Äänekoski
  • Suomen Suunnistusliitto, Helsinki
  • Suomusjärven Sisu, Salo
  • Suomussalmen Rasti
  • Suonenjoen Vasama
  • Suosmeren Salpa, Ulvila
  • Suunta 2000, Kemi-Keminmaa-Simo-Tervola
  • Suunta Jurva
  • Suunta Jyväskylä
  • Suunta-Sepot, Sastamala
  • Suunta-Veikot, Helsinki
  • Säyneisen Salpa, Juankoski
  • Taivalkosken Kuohu
  • Tampereen Pyrintö
  • Tampereen Yritys
  • Tapanilan Tarmo, Helsinki
  • Tarpian Suunta, Akaa-Lempäälä-Vesilahti
  • Team Lost, Uusimaa
  • Teuvan Rivakka
  • Tikkakosken Suunnistajat
  • Tuomarilan Urheilijat, Espoo
  • Turengin Sarastus
  • Turun Metsänkävijät
  • Turun NMKY
  • Turun Suunnistajat
  • Turun Visat
  • Tuupovaaran Sepot
  • Tuusulan Voima-Veikot
  • Ulvilan Ura
  • UNO SK, Turku
  • Urjalan Urheilijat
  • Uuraisten Urheilijat
  • Vaajakosken Terä
  • Vaalan Karhu
  • Vaasan Suunnistajat
  • Vakka-Rasti, Uusikaupunki
  • Valkeakosken Haka
  • Valkealan Kajo
  • Vallan Suunta, Harjavalta
  • Vehkalahden Veikot
  • Vesaisen Pojat, Oulu
  • Vetelin Urheilijat
  • Vieremän Koitto
  • Vihtavuoren Pamaus, Laukaa
  • Viitasaaren Suunta
  • Virtain Urheilijat
  • Vähänkyrön Viesti
  • Vörå IF, Vöyri
  • XYZ, Helsinki
  • Ykspihlajan Reima, Kokkola
  • Ylikiimingin Nuijamiehet
  • Ylistaron Kilpa-Veljet
  • Ylivieskan Kuula
  • Ylläksen Rasti, Kolari
  • Ylämaan Pyrkijät, Lappeenranta
  • Yläneen Kiri, Pöytyä
  • Yökuppi, Päijät-Häme
  • Ähtärin Urheilijat
  • Äänekosken Sarjakuvaseura

> Linkit Suomen suunnistusseurojen kotisivuille

Suomen suunnistusseurat lähde: Suomen Suunnistusliitto SSL
Teksti: Antti Hurskainen
Kuvat: Shutterstock, com, SSL / Pirjo Valjanen