Kun silmät tarttuivat tietoon, että Siperiaan järjestetään laskettelumatkoja, painautui myös ”tilaa” -nappula aika rivakasti. Samaa nappia painoi samana päivänä myös yhdeksän ystävääni, joten retkikunta oli nopeasti kasassa.

Matkan määränpää on piskuinen Priiskovyn kylä, joka elää uutta kukoistuskautta matkailun ansiosta. Aiempi kukoistuskausi oli yli 30 vuotta sitten, kun alueella kaivettiin kultaa. Kaivoskombinaatti on jätetty niille sijoilleen, kuten kaivosalalla on myös länsimaissa tapana. Paikoin kylän raitti on karmivaa katsottavaa. Nyt kylään on rakennettu viisi uutta pientä hotellia erityisesti moottorikelkkailijoita ja laskijoita varten.

Alueella ei ole ensimmäistäkään hiihtohissiä. Laskijat viedään alueen vuorille lumikissojen avulla. Vimmaisimmat laskijat kiipeävät ympäröivien vuorten päälle lihasvoimin.

Kauas on pitkä matka

Matka Priiskovyyn kestää pääkaupunkiseudun kotiovelta vajaan vuorokauden. Ensiksi lennetään Moskovaan pari tuntia, josta matka jatkuu viiden tunnin lennolla Krasnoyarskiin. Krasnoyarskiin saakka matka sujuu erittäin moderneissa, suorastaan länsimaisissa tunnelmissa. Lentokentältä ulos astuessa viimeistään tajuaa olevansa ulkomailla.

Lentokentältä on matkaa Priiskovyyn vielä seitsemän tuntia pikkubussin kyydissä. Tien kunto on Suomen syrjäteiden luokkaa, eli sisäelimet tuntuvat vaihtavan paikkaa syvempien monttujen kohdalla. Kuljettajamme oli kohtuullisen säälimätön ranskalaisvalmisteista peltilehmävankkuriamme kohtaan, joten maksa sai kyytiä muutenkin kuin reissutömpsyjen nautiskelun ansiosta.

Kiva hotelli

Azhur hotelli oli asiallinen majapaikka. Laskuvarusteille oli erinomaiset kuivaushuoneet ja muutenkin paikat olivat uudehkoja ja siistejä. Hotellin sisälämpötila oli riittävä, suorastaan kuuma. Mukavin vaatetus olisi ollut shortsit ja t-paita, mutta niitä emme ymmärtäneet pakata mukaan Siperian talvireissulle.

Hotellin saunaan pääsi joka toinen päivä. Saunomisen aikaa rajoitti myös sen sietämätön kuumuus. Jostain syystä se lämmitettiin +100 asteen lämpötilaan. Hotellin suihkussa lämmintä vettä riitti, paikoin liikaakin. Hanavesi oli kuumaa ja viileämmän veden odotteluun meni pari tovia. Siinä ajassa vessa muistutti turkkilaista saunaa.

Iloinen yllätys oli, että hotellin hanavesi kelpasi myös juomavedeksi. Ruoka, noh… sanotaan vaikka niin, että paikka ei ollut kulinarismin kehto. Eikä ravintoloiden asiakaspalvelu täyttänyt alkeellisimpia länsimaisia palveluksi kutsuttavia tapoja. Palvelua tosin oli, ruokaa ei tarvinnut käydä itse lastaamassa lautaselle, eikä likaisia lautasia tarvinnut asetella tiskarin työtaakkaa helpottaen. Toisaalta, saimme ruokaa, eikä kukaan kuollut nälkään. Mielessäni hihittelin, että mitä jos mukana olisi ollut muutama nirppanokkailuun taipuvainen kulinaristituttavani. Heille reissu olisi ollut kidutusta.

Kivoja siipaisuja

Sitten alkoi viiden päivän ajan ”päiväni murmelina” osio. Aamulla lumikissa oli meitä noutamassa, ajettiin vuorille ja laskettiin noin 10 laskua päivässä. Aamun ensimmäinen siirtymä ja nousu kesti vajaan tunnin. Puolivälissä päivää söimme rinnelounaan, joka koostui lihaisasta piirakasta, teestä sekä lämpimästä lihaliemestä. Lisäenergiaa sai, jos teki leipiä raa’asta possun kyljestä, suolakurkusta sekä raa’asta sipulista.

Yleensä vuorten huiput olivat tuulen putsaamat, ja vähän alempaa löytyi pehmeää lunta. Mitä alemmas mentiin, sen tiheämmäksi metsä kävi. Mikäli lumikissan reitti mahdollisti, kyytiin hypättiin ennen pahemman ryteikön alkamista. Pehmeää lunta piisasi monon alareunasta monon varteen saakka. Joten melkein joka laskun jälkeen lyötiin ylävitosia oivien laskukokemusten kunniaksi.

Edellisvuonna samalla itsenäisyyspäivän viikolla pehmeää lunta oli 20 senttiä enemmän. Pakkasta oli tosin myös 20 astetta enemmän. Nyt mittari näytti koko viikon -5 – -10 asteen välillä. Olosuhteet olivat paikoin jopa keväiset.

Asiallista ensiapua

Kun ryhmällä reissaa, niin välillä käy vahinkoja. Yhden laskutoverin nilkan murtui harmittomassa tilanteessa, juuri ennen lumikissaan nousemista. Laskupäivä keskeytyi, kun veimme potilaan lumikissalla sivistyksen ääreen. Sieltä hänet kuljettiin noin 100 kilometrin päähän röntgeniin. Kolmen murtuman nilkka kipsattiin ja potilas saateltiin takaisin hotelliin odottamaan reissuviikon päättymistä. Röntgenlaite oli moderni, mutta sairaanhoitotilat olivat kuulemma ”vanhoilliset”. Suomessa kipsi avattiin ja se todettiin laitetun asiallisesti paikalleen.

Kerran elämässä?

Siperian laskureissu oli erittäin mieleen painuva. Siitä saa myös jälkikäteen kertoa monille uteliaille persoonille, olivat he laskijoita tai eivät. Marinaherkkien aikuisvauvojen kanssa ei kannata Siperian laskureissulle lähteä. Reissu on täynnä pieniä haasteita, joista onneksi selvitään hyvän oppaan ja kärsivällisyyden avulla.

Laskut olivat alkukauden laskuiksi oikein mukavia ja reissun viimeisenä päivänä jokainen kertoi saaneensa laskea riittävästi. Viimeisen päivän päätteeksi kävimme keskustelua siitä, saavummeko uudelleen Priiskovyyn. Uusi reissu varattiin siltä istumalta vuoden päähän. Vajaan vuorokauden paluumatkan jälkeen Helsinki-Vantaan lentokentällä muutama mietti ääneen, josko kuitenkin seuraava kauden aloitusreissu kohdistuisi jonnekin muualle.

Katso laskettelumatka videona

Teksti ja kuvat: Jussi Ovaskainen