Pyhä – Luosto MTB 2018
Kotitunturin maastopyörätapahtuma!
Syöte MTB:n jälkeen piti muutama päivä palautella ja huilailla, perjantaina oli vielä työpaikan kesäjuhlat ja käytiin Oulujärvellä risteilemässä höyrylaiva Koutalla. Hieno laiva ja iso on Suomen suurin järvenselkä, Ärjänselkä, jonka reunalla käytiin kääntymässä. Sunnuntaina sitten vähän pidempi, mutta kevyt maantielenkki ja keskiviikkona vielä kevyt maastolenkki, niin johan sitä olikin valmis Pyhän koitoksiin.
Perjantaina töiden jälkeen lähdettiin ajelemaan kohti Pyhää, sääennusteet lupailivat hyvin epävakaista säätä lauantaille. Melkein kaikkea muuta oli luvassa paitsi lunta. Aamuyöstä piti ukkosen alkaa, mutta semmoista ei kuulunut, muuten kuin, että aamulla jyrisi kyllä jossain päin, mutta ei aivan Pyhällä. Maakin oli kohtuu kuiva Pyhällä, että ainakaan paljon ei ollut satanut. Luoston suunnalla taas näytti olevan erittäin synkkiä pilviä. Vähän meni siinä arpomiseksi, että minkä verran laittaa vaatetta, kun sateen uhka vaikutti olevan ilmassa. Toisaalta keli oli ihan lämmin, reilu 15 astetta jo aamulla. Lopulta päädyin laittamaan ohuen pitkähihaisen paidan jonka päälle lyhythihainen ajopaita jonka selkätaskuihin saa näppärästi geelit ja patukat ja oman suola-astiankin. Jalkaan tottakai sortsit, ne riittää pyöräillessä melko kylmillekin keleille. Ja sukiksi laitoin taas vedenpitävät Sealskinzit, niin ei varpaat pääse niin kylmettymään.
Illalla vielä viimeset treenit. Kuvan otti Aleksi.
Pyhä – Luosto MTB 2018
Kymmenen aikaan lähdin ajelemaan hitaasti ylös hotellille ja kohti Calle-taloa jonka edestä lähtö tapahtuisi klo 11. Aurinko paisteli lämpimästi ja vähän tuuli, mutta ei mitenkään pahasti. Calle-talolta sai numerolapun ja sitten vähän ihmettelyä ja kevyttä lämmittelyä. Aleksi ja Heidi olisivat pitäneen kunnon lämmittelynkin minulle, mutta tyydyin aika reilusti kevennettyyn versioon Aleksin korispelejä ennen tekemästä lämmittelystä. Lopulta aurinko lämmitti sen verran, että aurinkolasit piti kaivaa repusta ja sen pitkähihaisen paidan jätin pois myös. Keli vaikutti erinomaiselta ja sitä se olikin koko kisan ajan.
Vähän ennen yhtätoista Keskitalon Antti Lucky Ranch -yrityksestä kertoi hieman kisan kulusta. Antti ja Lucky Ranch ovat siis tämän tapahtuman järjestäjiä, mistä kiitos heille. Lähtöä ja maaliin tuloa oli helpotettu niin, että enää ei menty sinisen rinteen kautta, vaan Calle-talolta lähdettiin toiseen suuntaan ja mentiin Skiway-rinnettä pitkin alas, myös maaliintulo tapahtuisi tuota kautta, joten mahdollisuuksien rajoissa olisi ajaa myös maaliin. Muuten reitti tulisi olemaan sama kuin vuosi sitten, Luoston päähän oli lisätty yksi vesipiste. Muuten huolto olisi vähän ennen kuin 40 ja 80 kilometrin reitit erkanevat toisistaan, eli kaikki pääsevät siihen kaksi kertaa kun reitti osittain on edestakaista saman polun ajamista.
Startti ja sykkeiden seurailua
Kello 11 lähti porukka yhteislähtönä matkaan, sekä pidemmän että lyhemmän reitin kiertäjät. Tuota pidempää reittiä kutsutaan kisasarjaksi, mutta itse kyllä lähdin siihen ihan vaan kisaamaan itseäni vastaan. Muutenkin tämä tapahtuma on rento kisa ja kenenkään ei pitäisi pelästyä kisasarja nimitystä. Sinne vaan mukaan jos haluaa koko matkan ajaa. Ensiksi siis tuo uusi osuus, eli Skiway. Hyvät vauhdit siinäkin sai, ei kyllä lähtö juurikaan vauhdissa hävinnyt vuoden takaiselle. Pyörä sai kyytiä ja tarkkana piti olla, ettei vähän kapeammissa kohdissa aja ulos radalta. Skiwayta rinteen reunaan ja sitten koko rinnealueen yli toiselle puolelle, jonka jälkeen oltiin samalla reitillä kuin vuosi sitten.
Porukka alkaa ryhmittäytyä starttiin. Kuvaajana Aleksi.
Seuraavaksi edessä oli pehmeää pururataa joka suorastaan imee renkaan sisälleen ja ajaminen on todella raskasta. Syötteen reissusta olin oppinut, että nyt pitää oikeasti aloittaa rauhallisemmin ja seurailla sykettä. Porukkaa meni ohi oikealta ja vasemmalta, mutta maltoin kuitenkin mennä rauhassa eikä syke aivan valtavan korkealle päässytkään nousemaan. Toki se korkealla kävi, mutta oltiinhan nyt kisassa, että pitäähän sitä silloin vähän enemmän itsestään irti ottaakin. Meno tuntui mukavalta ja kunhan tuosta pururatapätkästä selvisi ja pääsi polulle vähän Pohjoisrinteiden jälkeen, niin mikäs siinä oli ajellessa.
Ensimmäinen etappi polkuja pitkin on Kiimaselälle ja sen mökkialueen läpi ajetaan alueen sorateitä pitkin. Sitten taas polulle ja reitin märimmät kohdat jotka vievät Huttuloman lähelle ja taas on vähän soratietä tarjolla, ensin nousua ja sitten vauhdikasta laskua. Sitten käännytään aika pitkään Huttutunturin nousuun. Tässä pätkällä alkoi yhtäkkiä tulla reilusti nopeampia ajajia takaa ohi ja vähän ihmettelin, että ovatpas he aloittaneet hitaasti, mutta sitten kävi ilmi, että kärki oli ajanut harhaan siinä kun pururadalta käännyttiin polulle. Siinä oli kyllä maahan spraylla piirretty nuolet, mutta ehkä se olisi voinut olla selkeämminkin merkattu. Kuusi kilometriä tuli kärjellä ylimääräistä ajoa. Takaa tuli nyt useampi ajaja jotka katosivat aika nopeasti horisonttiin. Itse jatkoin omaa rauhallista tahtiani. Seurailin sykkeitä ja ajo tuntui aivan mukavalta.
Huttutunturilta on pitkä lasku alas jossa on paljon terävää kiveä. Tuossa laskussa tuli takaa taas yksi harhaan ajaneista ohi semmoista vauhtia ja aivan yhtäkkiä, että olisi kyllä ollut mukava kun olisi vähän huutanut, että on ohi menossa. Hyvä etten itse kaatunut kun pelästyin yhtäkkiä kanervikon kautta oikaissutta ohittajaa. Yleensähän porukka huutelee kyllä hienosti jos on ohi menossa, niin osaa itsekin vähän väistää ja ohitus onnistuu molempien kannalta mahdollisimman sujuvasti. No eipä siinä sen kummempia kuitenkaan. Huttutunturin ylityksen jälkeen edessä on Kapustan ylitys ja sen jälkeen tullaankin huoltopisteeseen.
Huolto ja kohti Luostoa
Noin 20 kilometriä on tällöin ajettu. Huollosta suklaata ja sipsejä ja vähän suolaa. Yhden oman geelin olin aiemmin jo soratiepätkällä ottanut. Huollosta alkaa pitkä soraistettu lasku latupohjaa pitkin. Kolme kilometriä taitaa olla mittaa tällä laskulla ja siinä mennään välillä lujaa. Vähän se hirvittää kun kohtuu kapeaa soraistettua polkua päästellään menemään, mutta täytyyhän siitä kaikki ottaa irti kun helposti kertyy kilometrejä. Laskua seuraa tottakai nousu. Nyt siis Lampivaaraan. Tämän nousun päältä lähtee pitkä reitti taas laskemaan alas ja lyhyempi kiertää Lampivaaran takaisin huoltopisteeseen ja siitä takaisin kohti Pyhää. Tuo Lampivaaran lasku on yksi mukavimmista tällä reitillä. Se on singletrackia ja sopivasti mutkittelevaa, mutta ei niin kivistä kuin monet muut laskut. Alas kun on päästy niin edessä on suon ylitys metallista verkkopitkosta pitkin ja sitten piiiiitkä nousu Latvavaaraan. Huollosta ajoin yhden toisen kuskin kanssa yhdessä tänne ja menimme samaa tahtia. Nousu kulki hyvin ja kun se niin hyvältä tuntui, niin loppupuolella nousua vähän nostin tempoa ja toinen kuski jäikin sitten jälkeen. Eroa tulee ylämäessä vauhdilla ja kun hyvältä tuntui edelleen, niin annoin mennä. Siitä sitten taas vauhdikkaaseen laskuun ametistikaivoksen ja Latvavaaran kahvilan jälkeen kohti Luostoa.
Luosto kierretään latupohjaa pitkin ja vastapäivään. Tuossa on pitkä pätkä latupohjaa ja aikaa mietiskellä ja tunnostella, että miltä tuntuu. Tuntui hyvältä. Rauhallinen startti oli aiheuttanut sen, että ajaminen oli vieläkin mukavan ja kohtuu helpon tuntuista vaikka alettiin olla jo puolivälissä.
Jo perinteeksi muodostunut selfie Luoston kierroksella
Luoston takana on Torvisen maja, jonka pihassa oli pöydällä itsepalveluna toimiva vesitonkka josta täytin juomapulloni. Siinä oli toinenkin kuski joka oli kuulemma jo pidemmän aikaa miettinyt, että onko enää oikealla reitillä kun ketään ei näy ja tuossa mennään useampi kilometri niin, ettei reittimerkintöjä oikein ole. Eikä niille ole tarvettakaan, mutta rupeaahan se vähän epäilyttämään. Itselläni oli sama epäilys vuosi sitten. Siitä sitten taas latupohjaa eteenpäin ja takaisin kohti ametistikaivosta. Noissa viimeisissä nousuissa ennen ametistikaivoista viime vuonna tuli ekat krampin tunteet, mutta nytpä ei niitäkään tullut. Pystyin polkemaan mäen ylös ihan mukavasti ja edessä oli Latvavaaran pitkä lasku sinne suolle. Sitten suosta yli ja ylös Lampivaaraan ja taas samalle reitille lyhyempimatkalaisten kanssa. Reitillä ei toki tässä vaiheessa enää montaa kuskia ollut, että ei tuossa lyhyempimatkalaisia sentään päässyt näkemään, ehkä kärkikuskit on saattanut nähdäkin. Lampivaaran kierros loppuu erittäin jyrkkään nousuun Porontahtoman laavulle jonka lähellä myös huoltopiste on. Vuosi sitten jouduin taluttamaan jyrkimmät pätkät, mutta nyt nekin menivät ajamalla.
Huolto ja kohti Pyhää
Huollosta vähän syötävää ja eteenpäin. Kapustan nousukin meni kokonaan ajamalla, mutta rupesi kyllä jo painamaan jaloissa. Kapustan laskussa rupesi käsissä tuntumaan erityisesti ja siinä mietinkin, että taitaa olla liikaa ilmaa keulajoustossa. Tuntui, että tanko hakkaa käsille koko ajan niin kovasti ja kun katsoin, niin se o-rengas putken ympärillä ei ollut liikkunut kuin hyvä jos puoliväliin. Puolet joustosta oli siis käyttämättä. En kuitenkaan tuossa ruvennut ilmaan vähentämään kun iskaripumppua ei ollut mukana ja ilmaa on kuitenkin niin vähän siellä säiliössä, että jos sieltä varovasti vähän yrittää ottaa, niin todennäköisesti lähtee kuitenkin liikaa ja sitten jousto ei toimi senkään vertaa. Ennen Syötettä säädin nuo ilmanpaineet ja Syötteellä ne kyllä tuntuivat aivan hyviltä, mutta Pyhällä on enemmän kivikkoalamäkeä joka rytkyttää käsille. No Kapusta alas ja Huttutunturi ylös ja alas ja soratietä eteenpäin. Sitten vielä ne märät pätkät ja alettiin olla Kiimaselällä. Ja siitä ei enää kauhean kauaa mennyt niin jo oltiin pururadalla, eli viitisen kilsaa maaliin. Sen voimalla vaan eteenpäin. Lopulta pururatakin loppui ja viimeinen nousu edessä ja vieläkään ei ollut krampannut. Mutta kyllä nuo loivatkin laskettelurinteet ovat jyrkkiä pyörällä ylös ajettavaksi. Hitaasti vaan eteenpäin ja tulihan se tien ylittävä siltakin näkyviin. Juuri sitä ennen piti hetkeksi nousta pyörältä ja pikku pätkä työntää pyörää ja sitten taas ajaen loppumatka. Uusien rakennusten yläpuolelta pieni lasku ja sitten loppusuora Callen eteen.
Maalissa.
Kuvan otti Heidi.
Aikaa kului loppujen lopuksi vain 7 minuuttia enemmän kuin vuosi sitten, 5:42.11. Jos vertaa, että Syötteellä aikaa meni puoli tuntia enemmän viime vuoteen verrattuna (5:42.32), niin nyt kyllä vauhdin ja voimien jako oli huomattavan paljon parempi. Ja aika hauskaa, että tänä vuonna vain 21 sekuntia eroa näillä ajoilla 🙂 Ajaminen myös tuntui mukavalta jonnekin 50 kilsan paikkeille, sitten rupesi olemaan vähän taistelua. Syötteellä taas oli täyttä taistelua se ”viimeinen” 50 kilsaa.
Lopuksi
Kisan jälkeen sitten Callen terassilla oli tarjolla oikein maukas porokeitto ja hetken päästä myös palkintojenjako ja arvonta. Sarjojensa voittajat saivat palkinnot ja muuten palkinnot arvottiin. Mukavia palkintoja oli tarjolla Luoston yöpymisistä Bliss Adventurerin jääkiipeily lahjakortteihin, mutta eipä osunut arpaonni kohdalla. Ehkä ensi vuonna sitten! Tämän jälkeen olisi ollut mahdollista lähteä vielä Lucky Ranchille saunomaan, mutta me valitsimme nyt helpomman vaihtoehdon ja menimme vaunualueen saunaan ja siitä Huttu-uulaan pitsalle. Ja tulihan se kunnon vesisadekin sitten yöllä. Ei nukuttua meinannut saada kun sade niin hakkasi vaunun kattoa.
Tapahtuma oli taas oikein mukava. Onhan tämä aika erilainen tapahtuma vaikka Syötteen viimeisen päälle järjestettyyn ja mietittyyn tapahtumaan verrattuna. Tämä on vähän kotikutoisempi, jonka toki jo aiheuttaa se, että osallistujia on niin paljon vähemmän. Reittimerkinnät olivat viime vuodesta parantuneet, mutta ilmeisesti niitä voi vieläkin parantaa, kun ajattelee, että kärki ajoi 6 kilometriä ylimääräistä. Toisaalta tässä on myös tosi pitkiä pätkiä, että merkintöjä ei tarvitse, sen kun vain jatkaa suoraan eteenpäin.
Osallistujia oli tänä vuonna reilu 30, viime vuonna oli jonkin verran enemmän, ehkä viitisenkymmentä. Olisi mukava, että Antti ja Lucky Ranch tätä jatkossakin jaksaisivat järjestää, itse ainakin olen osallistumassa. Samaan aikaan järjestettävä Rokua MTB varmaan syö osallistujamäärää täältä, mutta eihän kaikkien tapahtumien toisaalta tarvitse mitään massatapahtumia ollakaan. Pyhälle sopii oikein mukavasti tuommoinen pienempi tunturifiilistely.
Aiheeseen liittyviä postauksia:
