Hyppää sisältöön

Nozawa Onsen – Naganon suurin laskettelukeskus

Japanissa on yhteensä satoja laskettelukeskuksia, joista valtaosa tunnetaan pöllyävästä puuterista ja hienoista takamaastoista. Naganon läheisyydessä sijaitseva Nozawa Onsen erottuu joukosta suurella koolla, loistavilla palveluilla sekä hyvälaatuisilla hoidetuilla laskettelurinteillä.

Jos laskumatkalta Japaniin haluaa talviurheilun lisäksi vahvan kulttuurikylvyn, on Nozawa Onsen parhaiden vaihtoehtojen joukossa. Keskuksen alapuolella sijaitseva hiihtokylä on nimittäin saarivaltion tunnelmallisimpia paikkoja laskupäivien välillä toipumiseen, eikä Japanin mittakaavassa kaikin puolin suuri laskettelukeskus jätä edes paatunutta alppilaskijaa kylmäksi.

Toimiva ja kansainvälinen

Naganon ympäristössä on hurja määrä hiihtokeskuksia, joista tunnetuimmat ovat Hakuba, Shiga Kogen, Madarao sekä Myoko. Moni näistä kuitenkin koostuu useista pienemmistä keskuksista tai hiihtoalueista, joiden välillä ei ole hissiyhteyttä. Tämän vuoksi yhdelle vuorelle rakennettu Nozawa onkin koko Naganon seudun suurin yhtenäinen laskettelukeskus.

Nozawassa lasketellaan 1 650 metriin kurkottavan Kenashi-vuoren hyvin hoidetuilla rinteillä, joiden joukosta löytyy jokaiselle taitotasolle takuulla jotakin mukavaa laskettavaa. Tehokkaat tuoli- ja gondolihissit nousevat ylemmille rinteille kolmelta ala-asemalta – Hikagelta, Nagasakalta ja hieman pienemmältä Karasawalta.

Vuoren erikoisuuksiin kuuluu suuri valikoima rinneravintoloita, hyvät lasten hiihtoalueet sekä Japanin keskuksille poikkeuksellisen kansainvälinen ilmapiiri. Nozawa onkin maan harvoja laskupaikkoja, jossa henkilökunta ja varoituskyltit puhuvat japanin lisäksi sujuvaa englantia.

Nozawan koko perheen laskettelurinteet

Nozawa on loistava kohde aloittelijoille ja lapsiperheille. Helppoja laskuja on kaikilla kolmella ala-asemalla runsaasti, minkä lisäksi myös ylempää löytyy leveitä rinteitä, joille on helppoa siirtyä taitojen karttuessa. Taitavampienkin laskijoiden kannattaa kokeilla ainakin keskuksen pisintä rinnettä – kauniin japanilaisen metsämaiseman keskelle sukeltavaa Rinkania (5 000 m).

Harrastajatasoiset rinnelaskijat saavat Nozawan tarjonnasta aloittelijoiden ohella eniten irti. Pitkiä ja komeita kruisailurinteitä lähtee käytännössä jokaiselta hissiasemalta, eikä maisemista voi todellakaan valittaa. Etenkin vaikeaan kallistuva Skyline on laskemisen arvoinen.

Ainoa rinnelaskijalle harmia mahdollisesti aiheuttava seikka ovat tehokkaat, mutta useampaan osuuteen jaetut hiihtohissit. Laskijan täytyy yhden laskun jälkeen yhdistellä usein lukuisia hissinousujapäästäkseen takaisin halutulle yläasemalle.

Nozawan tavallista jyrkempi Japani

Nozawasta löytyy helppojen rinteiden lisäksi japanilaiselle keskukselle poikkeuksellisen paljon jyrkkää laskumaastoa. Joukossa on FIS-luokituksen saaneita kisarinteitä, kumpareikkoa ja runsaasti kokonaan hoitamattomia osuuksia. Hauska erikoisuus on 1920-luvulla Nozawassakin vaikuttaneen itävaltalaisen alppihiihtolegenda Hannes Schneiderin mukaan nimetty Schneider-rinne.

Japani ei ole ollut kaikkein edistyksellisimpiä maita lumilautailijoiden vastaanottamisessa. Vielä 90-luvulla tietyissä paikoissa lautailijoilta estettiin pääsy rinteisiin kokonaan tai vaadittiin näytettä laskutaidoista ennen hiihtokeskuksen alueelle siirtymistä. Nykyään tilanne on huomattavasti parantunut ja Nozawalla on tarjota lautailijoille pieni mutta hyvälaatuinen snow parkUenotaira-rinteessä. Obstaakkelivalikoimaan kuuluu reilien ja hyppyreiden lisäksi half pipe.

Paljon puuterilunta, paljon laskijoita

Japani tunnetaan länsimaisten laskijoiden keskuudessa etenkin loistavista puuteripaikoistaan, joista kuuluisimmat, kuten Niseko, löytyvät pohjoiselta Hokkaido-saarelta. Eteläisellä Honshulla, jossa Nozawakin sijaitsee, lumi on astetta vähemmän pöllyävää, mutta silti riittoisaa ja kevyttä. Tyynimeri, Japaninmeri ja Siperiasta puhaltava kylmä tuuli tekevät Nozawasta yhden koko maapallon runsaslumisimmista paikoista, jossa kymmenen metrin lumisaalis talvessa on aivan normaali.

Toisaalta hiihtokeskus on Japanin suurimpien joukossa ja erittäin suosittu myös kansainvälisen laskukansan keskuudessa. Suuren laskijamäärän vuoksi lumen koskemattomuudesta ei ole aina takeita edes valtavan dumpin jälkeisenä päivänä. Hiihtokeskuksen rajojen sisällä on hoitamattomia ja tuoreelle lumelle pyhitettyjä laskupaikkoja, jotka suuri väkijoukko korkkaa tunneissa avaamisen jälkeen.

Oikeat offarit on keskuksessa rajattu naruilla ja varoituskylteillä kokonaan laskijoilta. Narujen ali pujahtavia puuterivarkaita ei kuitenkaan jahdata kiinni ja hyvillä laskutaidoilla ja oman vastuunsa ymmärtämällä voikin metsästää itselleen tuoretta lunta kielletyltä alueelta. Off-pisteet kulkevat väljien japanilaisten metsien keskellä ja edustavat pääsääntöisesti vähemmän jyrkkää laskumaastoa kuin hiihtokeskuksen mustat rinteet.

Japanin parhaita hiihtokyliä

Nozawa Onsen on loistava kohde rinnelaskuun, mutta sinne saavutaan muutenkin kuin laskettelun merkeissä. Hiihtokeskuksen alapuolelta löytyy nimittäin Japanin tunnelmallisimmaksi useasti kutsuttu Nozawa Onsenin hiihtokylä. Kylä on ilmeeltään todella tyypillistä Japania kapeine mukulakivikatuineen, kauppakojuineen ja perinteisine Ryokan-majataloineen.

Tunnelman täydellistää usein kuumien lähteiden vaikutuksesta nouseva usvainen ja kostea ilma. Japanilaiset saapuvat kauempaakin lomalle Nozawan kuumalähdekylpylöihin (onsen), joissa laskukansakin rentoutuu. Paikallinen nähtävyys on poikkeuksellisen kuuma, lähes kiehumispisteeseen veden lämmittävä onsen, jota kylän asukkaat käyttävät ruokansa valmistamiseen.

Ryokaneita, onseneita ja after skitä

Turistin ei onneksi tarvitse ruokailun suhteen turvautua onsenissa valmistettuun murkinaan. Kylän ravintolavalikoima on todella kattava ja Ryokan-majatalosta yösijaa varatessaan kannattaa paketista jättää ruokailu suosiolla pois – näin lomallaan pystyy tutustumaan mahdollisimman moneen hyvään paikalliseen ruokapaikkaan.

Nozawa Onsen on ehkä tunnelmaltaan kaikkein tyypillisintä Japania, mutta yöelämä alueella on suorastaan poikkeuksellisen kansainvälistä ja menevää. Hiihtopäivän jälkeinen elämä pyörii onseneiden eli japanilaisten kuumalähdekylpylöiden ympärillä ja meno saattaa australialaisten kanssalaskijoiden vaikutuksesta toisinaan yltyä jopa melko vauhdikkaaksi. Alppien bilepaikasta ei ole missään tapauksessa kyse, mutta Nisekon ohella Nozawa on ehdottomasti koko maan menevimpiä hiihtokohteita illan viettämiseen.

Nozawa Onsen – Japanin suurimpia laskettelukeskuksia

Nozawa Onsen on Japanin suurimpia laskettelukeskuksia, josta löytyy suuri rinnevalikoima, tunnelmallinen hiihtokylä ja menevää yöelämää. Rinteet ovat mukavan monipuolisia, kaikille taitotasoille löytyy reipas määrä laskettavaa maastoa, eivätkä narut ja kyltit pidättele offareille kaipaavia harrastajia.

Helpointa Nozawaan matkustaminen on lentämällä Naganon Matsumoto-lentoasemalle, josta on ajomatkaa hieman yli sata kilometriä ja suoria bussiyhteyksiä. Lento Tokioon on toinen toimiva vaihtoehto, mutta pääkaupungista ajomatkaa kertyy heti noin kolme kertaa enemmän kuin Naganosta.

Artikkelin pääkuva: flickr / Bannon Keft

Plussat

  • Samaan aikaan kansainvälinen ja perinteisen japanilainen
  • Japanin parhaita kohteita rinnelaskuun
  • Maalle epätyypillisen menevä after ski

Miinukset

  • Offarilaskeminen virallisesti kiellettyä
  • Ruuhkautuu hyvistä hisseistä huolimatta helposti
  • Pieni snow park

Toimituksen arviot

Aloittelijoille
Experteille
Harrastelijoille
Vapaalaskuun
Freestyleen / Parkkilaskemiseen
Perheille
After skihin ja yöelämään

Hiihtokeskukseen liittyvät artikkelit

Maailman parhaat puuterikohteet – Esittelyssä TOP15

nozawa onsen mountain

Japanin salaisemmat puuteritörmät -kiertomatka

Talven parhaat puuterikohteet – Tutustu uutuuksiin!