Hyppää sisältöön

Niseko – Japanin suosituin puuteriparatiisi

Niseko on Japanin tunnetuin hiihtokohde parin tunnin matkan päässä Sapporosta. Pohjoisella Hokkaidon saarella ilmasto on kylmä ja meren läheisyydestä johtuen lunta sataa kaudessa käsittämättömän paljon. Niseko on puuterin metsästäjille mitä varmin saalispaikka.

Niseko on Japanin ja maailmankin mittakaavassa kohtuullisen mittava hiihtokeskus niin korkeuserolla kuin rinteiden tai hissien määrällä mitattuna. Sen tunnettuus ja suosio lienee kuitenkin eniten kuivan ja runsaan puuterilumen sekä aiheesta tehtyjen laskuelokuvien ansiota. Verrattuna toiseen erityisen kuuluisaan japanilaiskeskukseen, Hakubaan, on Niseko pohjoisen sijaintinsa ansiosta lumi- ja pakkasvarmempi.

Nisekon neljä hiihtokeskusta Niseko Annupuri, Niseko Village, Niseko Grand Hirafu ja Niseko Hanazono, sijaitsevat tuliperäisen Annupuri-vuoren kyljessä. Keskukset ovat yhteydessä toisiinsa ylimpien rinteidensä kautta. Halutessaan voi ostaa kaikki Annupuri-vuoren alueet ja hissit kattavan Niseko United All Mountain -hiihtopassin.

Annupuri-vuoren hiihtokeskukset

Hanazono on keskuksista itäisin ja satava lumi on muita ilmansuuntia kuivempaa. Hanazonossa on alueen paras parkki ja yhteys Grand Hirafuun, jonka rinteet ja hissit nousevat Nisekon vilkkaimmasta Hirafun kylästä. Rinteet ovat keskivaiheiltaan loivia, mutta ylä- ja alaosissa vauhtia saa mukavasti. Rinteiden määrässä Hanazono ei yksittäisenä alueena pärjäisi, mutta toisin kuin muilla alueilla, rinteiden väliinkin on merkitty makoisia offaripaloja.

Grand Hirafu on Nisekon alueista laajin ja suosituin. Suosio johtuu etenkin ala-aseman tuntumasta alkavasta majoituskeskuksesta. Rinteitä on runsaasti, mutta ne ovat lähekkäin, joten offareita alueelle ei juuri jää. Grand Hirafun alemmilla rinteillä lasketaan koivujen vilistessä sivuilla ja puurajan yläpuolelta avautuvat upeat maisemat kohti Mt. Yotei -tulivuorta. Etelän suuntaan laskevat Niseko Villagen rinteet tarjoavat vaihtelevaa maastoa ja pitkiä mäkiä.

Toinen muiden alueiden ja offarilaskulta kiellettyjen kanjoneiden väliin jäävä alue on Niseko Village. Alue ei kiinnosta erityisemmin offarilaskijaa, mutta etenkin aloitteleville ja harrastelijatasoisille Niseko Villagesta löytyy mukavia rinteitä.

Niseko Annupuri on toinen alue, joka kiinnostaa etenkin offarilaskijaa. Väkeä on muita alueita vähemmän. Myös Niseko Annupurin rinteet osoittavat etelän suuntaan ja keräävät iltapäiväauringon lämpöä. Rinteet ovat pitkiä ja leveitä ja maisemassa siintää Japanin meri.

Nisekon pienemmät Moiwa ja Rusutsu

Nisekon lähistöllä on myös muita pienempiä hiihtokeskuksia, jotka toimivat omilla hissilipuillaan. Viereinen Niseko Moiwa ja reilun puolen tunnin matkan päässä sijaitseva Rusutsu ovat ehdottomasti vierailun arvoisia. Rinteet ovat suhteellisen lyhyitä, mutta niiden väliin jää mukavia metsäpätkiä ja lumisateella mitä oivallisimpia leikkipaikkoja. Paikallisliikenteen avulla pääsee päivittäin näihin keskuksiin.

Offarit japanilaisessa metsämaisemassa

Nisekon suurin vetovoimatekijä kookkaan vuoren ja laajan hissijärjestelmän lisäksi on alueen kuiva puuterilumi. Sitä sataa vuosittain keskimäärin 15 metriä. Toisin kuin Japanin toisessa suuressa keskuksessa Hakubassa, Nisekossa offarilaskemiseen suhtaudutaan myönteisesti ja rinnekarttohin on selkeästi merkitty missä saa laskea ja missä ei. Käytännössä kiellettyjä alueita ovat kaksi rotkolaaksoa hiihtokeskusten välissä. Rinnealueilta siirrytään takamaastoon Ski Patrolin hallinnoimien porttien kautta. Portit avataan lumitilanteen salliessa ja ski patrol valvoo lähioffarialueilla tapahtuvaa laskettelua ja lautailua.

Porteilla on myös päivittäin luettavissa tuore lumivyöryraportti ja muistutus pitää lumivyöryvarusteet mukana. Takamaastossa hiihdetään muun maailman tavoin Japanissakin aina omalla vastuulla. Annupurin huipulle on reilun vartin kävely ylimmältä hissiltä, mutta huipulta aukeaa monta mukavaa laskulinjaa useaan ilmansuuntaan. Nisekossa on myös useampi viereisillä vuorilla kissahiihtoa tarjoava operaattori.

Offarilaskija keskittyy Nisekossa Hanazonon ja Annupurin alueisiin. Grand Hirafun ja Hanazonon välistä löytyy muutama pienempi offarialue, Back Miharashi ja Water Hole. Hanazonon rinteiden välissä on herkullinen, mutta nopeasti loppuun kaluttu Strawberry Field. Koskemattomia laskujälkiä pitää Hanazonossa nopeasti siirtyä hakemaan ensin yläosan East Rigde -alueelta ja seuraavaksi työläämmin saavutettavalta North Facelta. Annupurin offarikohokohdat löytyvät läheisemmästä kattilamaisesta Ohsawa-laaksosta ja sen takana laskijoita odottavasta Back Bowlista.

Katso lisätietoa Nisekon offareista.

Lepoa, ruokaa ja juomaa

Palvelut keskittyvät Grand Hirafun ala-aseman alapuolelta alkavaan vilkkaaseen turistikylään. Ausseja, brittejä ja jenkkejä vilisee kylässä enemmän kuin paikallisia. Aitoa japanilaistunnelmaa ei ole paljoa näkyvissä. Alueen majoitusvalikoima on laaja, mutta majoitus on kalliimpaa kuin Japanissa yleisesti. Myös palvelutarjonta on todella kattava ja kauppoja, ravintoloita, baareja ja onseneita (perinteisiä japanilaisia kylpylöitä kuumavesialtailla) on paljon. Ruokapaikoista löytyy huomattavasti enemmän kansainvälisen keittiön tarjontaa kuin muista japanilaiskohteista. Illalliselle kannattaa tehdä pöytävaraus.

Hiihtobussi on maksuton ja se kuljettaa päiväsaikaan sujuvasti paikasta toiseen. Englantia taitavia on useimmissa ravintoloissa tai ainakin ruokalista on käännetty ja ymmärrettävissä. Palvelu on ystävällistä ja paikoissa on mukava asioida. Yöelämä ei ole muihin maihin verrattuna hurjan villiä. Silti kyseessä on Japanin eläväisin ja iltaelämältään vauhdikkain hiihtokeskus.

Plussat

  • Valtavat vuotuiset lumisademäärät
  • Japanin vilkkain after ski ja iltamäkimahdollisuus
  • Englantia osataan paremmin kuin monessa japanilaiskeskuksessa

Miinukset

  • Suosiosta johtuvia hissijonoja ja puuteriruuhkaa
  • Ei yhtä vahvaa Japani-fiilistä kuin muissa maan keskuksissa johtuen turisteista
  • Ei juurikaan majoitusta rinteiden yhteydessä

Toimituksen arviot

Aloittelijoille
Experteille
Harrastelijoille
Vapaalaskuun
Freestyleen / Parkkilaskemiseen
Perheille
After skihin ja yöelämään

Hiihtokeskukseen liittyvät artikkelit

Maailman parhaat puuterikohteet – Esittelyssä TOP15

Kissahiihtoa merimaisemassa – elämän paras laskupäivä Hokkaidolla?

Reissutarina: Neitsytmatka nousevan auringon maahan

Täällä laskettelet edullisimmin – 26 kohteen vertaileva lista

Lisää hiihtokeskukseen liittyviä artikkeleja