Baqueira-Beret - hiihtokeskus
  • Baqueira-Beret, laskettelukeskus, hiihtohissit
    Baqueira-Beret, laskettelukeskus, lastenmaa
    Baqueira-Beret, rinneravintola, terassi
    Baqueira-Beret, hotelli, hiihtokylä
    Baqueira-Beret, ravintolat, Espanja, Pyreneet, Iberian kinkku

Baqueira-Beret – Espanjan suurin rinnetarjonta

Tiedon saatavuuden jatkuvasti parantuessa 2000-luvun aikana ovat Alppien pienemmätkin hiihtokeskukset ponnahdelleet yksi kerrallaan eurooppalaisten aktiivilaskijoiden tutkalle. Samalla kun väkijoukot löytävät jopa Alppien pikkupaikkojen rinteille, on Espanjan suurin laskettelukeskus Baqueira-Beret onnistunut pysymään yhä visusti ulkomaisten laskijoiden tietämättömissä.

Espanja, Pyreneet, Katalonia, Lleida ja Baqueira-Beret eivät ole laskukansalle samankaltaisia itsestäänselvyyksiä kuin Alpit, Ranska, Sveitsi, Italia tai Itävalta. Suurilta osin tämän ansiosta Baqueira-Beret on edelleen lähinnä vain paikallisten tiedossa ja sen rinteitä kuluttavatkin lähinnä Madridista ja Barcelonasta saapuvat laskijat. Niin, ja tietysti Espanjan kuningasperhe.

Espanjan suurimpia hiihtokeskuksia

Vuonna 1964 toimintansa aloittanut espanjalaiskeskus sijaitsee Val d’Aranissa ja on Sierra Nevadan ohella maan suurimpia laskettelukeskuksia. Puhtaasti rinnekilometrejä tarkasteltaessa Baqueira-Beret kiilaa kuitenkin hiuksenhienolla erolla maanmiehensä ohi, joskin Sierra Nevadassa lasketellaan korkeammalla.

Baqueira-Beret jakautuu kolmeen hiihtoalueeseen: Baqueiraan, Beretiin ja Bonaiguaan. Laskumaasto suosii kokonaisuutena harrastajatason laskijoita, joskin tarjolla on myös sekä jyrkempiä että helpompia rinteitä. Jos jonkinlaista jaottelua haluaa tehdä, on Baqueira suurin ja monipuolisin, kun taas Beretistä löytyvät parhaat laskut aloittelijoille.

Valtaosa majoituksesta ja muista palveluista on keskittyt keskeiselle sijainnille rakennetun Baqueiran ympärille. Baqueirassa majoittuminen kannattaa jo pelkästään sijainnin vuoksi, etenkin jos käytössä ei ole vuokra-autoa. Hiihtobussit eivät nimittäin vie kyseistä keskusta kauemmas, vaan muille alueille siirryttäessä on hyödynnettävä omaa autoa, tai liikuttava yhdistellen rinteitä ja hiihtohissejä.

Baqueira – Monipuolisia ja pitkiä laskettelurinteitä

Koko Baqueira-Beretin toiminta on keskittynyt suurimman keskuksen, Baqueiran ympärille. Baqueiran hiihtohissit vievät 1 500 metrin kyläkorkeudesta aina Cap de Baqueira –huipulle ja 2500 metriin. Pisin yksittäinen lasku kattaa hieman yli 600 metrin laskettavan korkeuseron, mutta rinteitä yhdistellen pääsee halutessaan laskemaan vaikka koko tuhat metriä huipulta takaisin kyläkorkeuteen.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Laskettelurinteet ovat Baqueirassa pidempiä kuin muilla alueilla ja edustavat useimmiten profiililtaan harrastajatasoisille nautiskelijoille parhaiten maittavaa sinistä ja punaista karttaväriä. Nautiskelevaa laskemista edesauttavat mainiot rinneravintolat, joissa on tarjolla kaikkea virvokkeista tapaksiin. Maistamisen arvoista on etenkin paikallinen herkku, kuuluisa Jamón Ibérico eli Iberian possun kinkku.

Baqueiran alaosista löytyy myös kaksi tasokasta lastenmaata, jotka sopivat hyvin harrastuksen alkeiden opetteluun. Suurin osa pienistä vasta-alkajista etenee lastenmaasta nopeasti Baqueiran tai Beretin leveisiin ja helppoihin rinteisiin.

Beret – Aloittelijoille ja lumilautailuun

Lyhyen matkan päässä Baqueirasta sijaitseva Beret soveltuukin kokonaisuutena kolmesta laskupaikasta parhaiten juuri aloittelijoille. Beretissä on yksi suuri lastenmaa ja Dera Reina –tuolihissiltä leveitä ja helppoja rinteitä, joille pikkuväki etenee vaivatta lastenmaan hellästä huomasta.

Beretin alueelta löytyy myös laskettelukeskuksen ainoa snow park. Temppumaastoon on panostettu merkittävästi, ja valikoimaan kuuluukin reilejä, hyppyreitä, sekä halfpipe. Etenkin lumilautailijat nauttivat Baqueira-Beretin runsaasta valikoimasta tuoli- ja gondolihissejä, joilla tavoittaa mm. Beretin yläpuolelta myös hienoja off-pisteitä.

Snow parkin ohella toinen Beretin erikoisuuksista on laakson vastakkaiselta puolelta löytyvä slalom-rinne, jossa voi törmätä koko Espanjan parhaisiin laskijoihin. Huomionarvoinen on myös seitsemän kilometrin mittainen Circuito de fondo –hiihtolatu, joka jää ehkä suomalaisen maastohiihtäjän näkökulmasta varsin lyhyeksi, mutta on Espanjassa harvinaisuus.

Bonaigua – Jyrkkiä rinteitä ja off-piste -laskua

Beretin tavoin myös Bonaigua sijaitsee selkeästi syrjässä Baqueirasta ja alueelle pääseekin vain vuokra-autolla tai laskemalla rinteitä myöten Argullsin läpi. Bonaigualla lasketellaan Cap de la Peülla-huipun (2 320 m) alla, ja vaikka täältäkin löytyy lastenmaa, on seutu kokonaisuutena profiililtaan kolmikon jyrkintä.

Merkittyjä rinteitä ei ole kovin montaa, mutta vauhtia ja jyrkkyyskulmaa niissä on enemmän kuin muualla Baqueira-Beretissä. Lisäksi Bonaigua on kolmikosta ainoa, joka sijaitsee kokonaan puurajan yläpuolella, mikä sopii etenkin lumilautailijoille. Avoin laskumaasto ja jyrkät seinämät kiinnostavat myös off-piste –laskijoita, jotka kaivertavat reittinsä toisinaan avoimilta huipuilta metsäiseen laaksoon saakka.

Baqueira-Beretin ja Pyreneiden hienoja off-pisteitä

Baqueira-Beret onkin mainio paikka offarilasketteluun. Atlantin valtameren läheisyys tarkoittaa reippaita lumisateita ja kansainvälisen turismin hiljaisuudesta johtuen lunta myös riittää kaikille halukkaille. Tämän lisäksi espanjalaisten rento asenne merkittyjen rinteiden ulkopuolella laskemiseen, reippaat korkeuserot sekä puurajan ylä- ja alapuolinen laskumaasto tekevät takamaastojen tutkimisesta aina yhtä kiehtovaa.

Offarilaskujen näyttämönä toimivat Pyreneille tyypilliset pyökki- ja kuusimetsät ja niiden vaikeustaso vaihtelee alueittain runsaasti. Esimerkiksi ylemmistä osista löytyy usein todella jyrkkiä rännejä, kun taas alemmilla rinteillä keskitytään rentoutumaan loivissa rinteissä metsäpuuteria pöllyttäen.

Lisäksi espanjalainen Baqueira-Beret on aurinkoisempi ja lämpimämpi laskupaikka kuin monet Alppien kohteet, joten laskettelu luonnistuu kevyemmälläkin vaatetuksella. Parhaat off-laskujen starttipaikat löytyvät syrjässä Baqueiran pääalueelta, joko Beretin tai Bonaiguan huipuilta.

Ne joille tämäkään ei riitä, voivat hyödyntää Baqueira-Beretin loistavia helihiihtomahdollisuuksia. Rajattoman laskumaaston ohella helihiihtäjää ilahduttaa myös helikopterinousujen selkeästi alppikohteita matalampi hintataso.

Hyvää ruokaa ja Espanjan laiskanvauhdikasta after skitä

Laskettelun ohella päivän saa kulumaan nopeasti myös Baqueiran loistavissa ravintoloissa. Espanjalainen keittiö on luonnollisesti vahvimmin edustettuna, mutta etenkin Ranskan rajan läheisyys näkyy monella ruokalistalla ja ehdottomasti vain hyvällä tapaa. Maan hintataso on sekin kaikkialla hieman Alppien laskettelukeskuksia matalampi.

Hiihtokylässä on muutamia kauppakeskuksia, mutta valikoima ei missään tapauksessa ole ainakaan liian runsas. Shoppailijoita paremmin Baqueirassa viihtyvätkin kulttuurin ystävät, jotka voivat hyödyntää laskettelun välipäivät Val d’Aranin museoita ja historiallisia nähtävyyksiä, kuten kirkkoja kierrellen. Valitettavasti 80-luvun tyylille uskollisesti rakennettu Baqueira ei itsessään ole kovin kaunis tai tunnelmallinen.

Kylän after ski on kuitenkin onneksi vilkasta ja menevää etenkin viikonloppuisin sekä espanjalaisten omina lomakausina. Maan kansalaisten kiireettömään tapaan baarit ja discot lähtevät kunnolla käyntiin vasta aivan aamun pikkutunteina. Mikäli ei mieli klubille itsekseen istumaan, kannattaa suomalaisenkin laskijan tämän vuoksi vielä iltayhdeksältä keskittyä Baqueirassa nautiskelemaan myöhäistä päivällistä.

Hiihtokeskus harrastajille ja herkuttelijoille

Baqueira-Beret on Espanjan suurimpia laskettelukeskuksia, mutta yhä laajalti kansainvälisen yleisön tietämättömissä. Pyreneiden laskettelurinteet sopivat erityisen hyvin harrastajatasoisille laskijoille. Tarjolla on myös loistavia ravintoloita ja todella hienoja offareita sekä puurajan ylä- että alapuolella. Väkeä voi olla espanjalaisten lomakausina rinteissä runsaasti, mutta modernin hissijärjestelmän ansiosta jonoista ei yleensä tarvitse kärsiä.

Baqueira-Beret sijaitsee eurooppalaiselle laskijalle hyvien lentoyhteyksien päässä, joskin matkaa lentokentältä kannattaa yleensä jatkaa vuokra-autolla julkisen liikenteen sijaan. Omalla autolla liikkuminen perillä on nimittäin huomattavasti vaivattomampaa.

Sopivia lentokenttiä Baqueiraan suuntaavalle löytyy sekä Ranskan että Espanjan puolelta. Etenkin lentoja Toulousen, Barcelonan, Lleida-Alguairen ja Zaragozan kentille kannattaa silmäillä hiihtomatkaa suunnitellessa.

VN:F [1.9.20_1166]
Rating: 8.5/10 (2 votes cast)
VN:F [1.9.20_1166]
Rating: +1 (from 1 vote)
Baqueira-Beret – Espanjan suurin rinnetarjonta, 8.5 out of 10 based on 2 ratings

Plussat

  • Hienoja off-pisteitä
  • Laaja valikoima harrastajien laskettelurinteitä
  • Menevä after ski ja loistavat ravintolat

Miinukset

  • Ei hiihtobussia keskusten välillä
  • Jyrkkää laskettavaa vähemmän
  • Kylässä välipäivinä vähän tekemistä