Hyppää sisältöön

Salomonkallio – Satakunnan perhevetoinen symppismäki

Salomonkallio on Nakkilan Kivialhon pelto- ja golfkenttämaisemassa sijaitseva pieni ja lämminhenkinen perheyrityksenä pyörivä hiihtokeskus. Satakunnan tunturiksikin kutsuttu paikka sopiikin erityisesti perheiden ulkoaktiviteetteihin.

Salomonkallio Oy aloitti hiihtokeskustoiminnan jo 1989. Vuonna 2000 mukaan tuli myös kesätoiminta golfkentän muodossa. 9-reikäisenä aloittanut golf-kenttä on myöhemmin laajentunut 18-reikäiseksi. Nyt keskus tarjoaa ympärivuotista ulkoaktiviteettia etenkin lähiseudun asukkaille ja kauempaakin tuleville karavaanareille. Salomonkalliosta on tullut varsin suosittu talviliikuntapaikka satakuntalaisille.

Matalat, mutta toimivat rinteet

Salomonkallion mäki ulottuu kalliomaisesta yläosasta korkeuseroa lisäävään alaosan monttuun. Hauskan mallisen mäen kylkeen on tehty 3 rinnettä. Jyrkkyydeltään ne vastaavat punaisia ja sinisiä rinteitä. Mittaa pisimmällä, kahvilan edestä mutkan tekevällä rinteellä on 250 metriä. Tämä pisin rinne onkin suosituin aloittelevampien harrastajien keskuudessa. Sompahissin alhaalta katsottuna oikealla puolella oleva rinne tarjoaa suurimmat vauhdit. Ei ihan expertin kaipaamalle tasolle saakka, mutta suurimman osan laskumakuun riittävästi kuitenkin. Kallion huipulle saakka vie hissilipun vaativa sompahissi. Lisäksi tarjolla on lyhyempi, ilmainen naruhissi, jossa on helppo opetella laskettelun saloihin. Naruhissin vieressä on laaja pulkkamäkialue, joten tekemistä riittää koko perheelle. Maastohiihtäjille alueella on n. 20-30 km hiihtolatuja, josta noin 1,1 kilometrin osuus on valaistua latua.

Panostus parkkiin

Moni Salomonkallion kausikorttilaisista ja muista vakiokävijöistä viihtyy päähissin alhaalta katsottuna vasemmalla puolella olevassa parkissa. Parkin alue on leveä, joten sinne on voitu tehdä aivan pienimmille ja aloittavaville parkkilaskijoille sopivia reilejä ja hyppyreitä sekä hissilinjan viereen hieman vaativampi boksi. Parkin keskialueella on myös kourumainen rinnepohjan muoto, joka mahdollistaa hauskan kikkailun. Pro-tason parkkilaskijoiden kaipaamia jättibokseja tai -reilejä Salomonkallion parkista löydy.

Palveluita päiväkävijöille ja karavaanareille

Salomonkallion kahvila-ravintola sijajitsee loistavasti aivan parkkipaikan ja pulkkamäen vieressä, rinteiden puolivälissä. Terassilta on näköyhteys koko alueelle, joten aurinkoisena päivänä kahvilan edustalta tai sisäpuolelta on mukava seurailla rinteen tapahtumia.

Välinevuokraamosta löytyy kohtuullisesti hinnoitellut suksi- ja lautapaketit. Majoituskapasiteettia hiihtokeskuksessa on caravan-alueen lisäksi muutaman mökin verran. Salomonkalliolla on vuokrattavana kokoustiloja, kaksi saunalla varustettua mökkiä, sekä erillinen saunarakennus, jossa on suuri kokous- tai juhlatilana toimiva takkahuone. Mökkien ja kokoustilojen vuokrat ovat kohtuullisen hintaisia. Kehuja keränneellä caravan-alueella on 40 paikkaa.

Matkailuvaunulla tai matkailuautolla saapuville on tarjolla sähköistetyt vaunupaikat, wc / suihkutilat, kaasunmyynti sekä tilauksesta myös saunatilat. Yöpyjille ja illanistujille on ajoittain tarjolla mahdollisuus avantouintiin.

Keskeinen sijainti lännessä

Porista ajaa Salomonkallion rinteille kätevästi alle puolessa tunnissa. Matkaa kertyy Porin keskustasta noin 22 kilometriä, Harjavallasta 17 km, Ulvilasta noin 14 km ja viereisestä Nakkilasta vain 8 km. Eikä matka ole hidaste myöskään Kokemäeltä (30 km), Raumalta (53 km) tai Tampereelta (105 km).

Plussat

  • Pienestäkin mäestä saa hyvät laskut kun profiili on sopiva
  • Perheyrityksen lämminhenkinen tunnelma ja hyvä palvelu
  • Edukkaat hissiliput ja välinevuokrat

Miinukset

  • Suomen toiseksi pienin korkeusero rajoittaa
  • Ei ankkurihissiä tai muuta kaksin mentävää nousulaitetta
  • Sesongin ulkopuolella rajoittuneempi aukioloaika

Toimituksen arviot

Aloittelijoille
Experteille
Harrastelijoille
Vapaalaskuun
Freestyleen / Parkkilaskemiseen
Perheille
After skihin ja yöelämään