Revontulijahdissa

Helou!

Meillä Topin kanssa on yleensä ollut aika paljon epäonnea revontulien ikuistamisessa. Huippukuvat ovat jääneet haaveeksi ja näimpä viime viikon Pyhä-reissulla lähdettiinkin taas jahtiin. Tässä pieni tarina illasta.

Jo päivällä oli tiedossa, että maahan saapuva aurinkomyrsky saisi yöllä taivaan leiskumaan. Kaikki tulisikin olemaan kiinni pilvisyydestä, jota ennusteiden mukaan olisi valitettavan paljon. Oltiin mäkipäivän jälkeen valmistauduttu iltaan syöden ja päivän kuvia pläräillen. Muistikortit oli tyhjennetty ja akut ladattu, jottei homma kaatuisi ainakaan mihinkään typerään pikku seikkaan – ei olisi ensimmäinen kerta.

Kello löi kymmenen kun tarkistin Auroras Now! palvelusta revontuliennustetta. Arvot oli pompannut punaiselle, joten kohta mentäis! Näin huhtikuun alussa aurinko laskee vasta puoli yhdeksän aikaan, joten mitään hoppua pelimestoille ei vielä ollut. Pimeä tulisi vasta lähempänä puoltayötä.

Pimeää odotellessa.

Kuljettiin Calle-talon ohitse rinteen poikki Tajunkankaan jääkiipeilyseinälle. Pohdittiin, että se voisi olla hieno etualalla, mutta täytyisi käydä hyvä munkki, että revontulet loimuaisivat juuri siinä kohtaan. Jatkoimme matkaa katsellen pilvistä taivasta. Tulisikohan tästäkin taas kerran vain iltakävely? Freekendin bileetkin olivat juuri käynnistyneet totesin Topille.  Päätimme kuitenkin yrittää ja vähän matkaa tunturia ylöspäin noustuamme näimme joitakin tähtiä. Into alkoi kasvaa, ehkä meitä voisi sittenkin onnistaa!

Kissakuskit painoivat vielä hommia.

Kello oli ehkä hiukan vaille yksitoista, kun päästiin sopivan oloiselle avoimelle spotille. Taivas ei kauhean lupaavalta näyttänyt, mutta käynnistimme kamerat. Itse ajattelin ottaa vähän timelapsea horisonttiin katoavasta auringonlaskusta. Nopeasti tilanne alkoi kuitenkin muuttua ja kamera täytyi kääntää kohti mastoa. Vihreä valo voimistui ja yhtäkkiä taivas repeili – Show oli alkanut. Heti alkuun huomasi, että tänään olisi revontulissa väriä. Ei vaan vihreää massaa vaan kunnon sävyjä. Päätin yrittää tehdä pientä timelapse-videota(löytyy lopusta). Vaikeuksia tuotti se, että käyttämäni Tamronin 24-70mm linssi ei ole tarpeeksi laaja ja näin tilanteiden muuttuessa piti vaihtaa kuvaussuuntaa melko tiuhaan. Eipä tullut ainakaan turhaan käveltyä myhäiltiin.

Alkaa tapahtua!

Mutta sitten se vasta alkoikin tapahtua. Suoraan yläpuolellemme syntyi mahtava korona. Mulla oli uusi jalusta ja siinä videokuvaukseen tarkoitettu kinopää. Eihän sillä tietty saanut suoraan ylöspäin kuvattua. Pahoittelut kaikille lähiseudulla asuville rumasta kielenkäytöstäni. Muutama voimasana saattoi nimittäin lentää ennen kuin sain revittyä kameran irti jalustasta ja iskettyä hankeen kuvaamaan. Itse pötkähdin viereen makoilemaan ja nautiskelin täysin siemauksin. Aivan sanoinkuvaamattoman siistiä! Vaikka paljon olenkin revontulia nähnyt, niin silti olin aivan kuin transsissa. Oli aivan hiljaista, ei kuulunut kuin kameran sulkimen räpsähtelyä ja minä se vain pötkötin maassa. 

Korona.

Sitten oli päästeltävä taas ärräpäitä – tällä kertaa riemusta. Juoksin pitkin tunturia, heitin femmoja topin kanssa ja tuuletin vaikken ollut kameran ruutua katsonutkaan. Niin siistiä, että ihan sama vaikka kuvat oliskin mennyt pipariksi. Melkein jo kuopattujen odotusten jälkeen hetki tuntui mahtavalta. Tuulettelun jälkeen alkoikin sitten pukkaamaan paksumpaa pilveä ja puoli kahden aikaan laskettiin jo persmäkeä kohti hotellia. Vitsit mikä ilta! 

Alla vielä video yöltä. 

http://youtu.be/pVbw7mLdY_w

-E