Ensin sulkeutuivat Alppien keskukset, sitten Lapin hissit. Kaikki laskusuunnitelmat kevään osalta menivät pieleen viruksen takia. Onneksi keksin pohjoisessa kaverieni kanssa ratkaisun ja lähdimme metsästämään menetettyjä puuterilaskuja, tietenkin vastuullisesti toimien.

Pandemia pakotti pohjoisen miehet etsimään erämaasta ratkaisun menetetyille laskureissuille.

Kevätsuunnitelmiin piti kuulua alppihiihdon maailmancupin finaalit Italian Cortinassa ja laskemista tulevan MM-kisaisännän rinteillä. Lisäksi tarkoitus oli tehdä pari muuta Alppien jäätiköille suuntautuvaa laskureissua. Pohjoisessa asuvana olin kuitenkin pettymyksestä huolimatta etuoikeutettu; liikkumista ei rajoitettu ja kohta sukset suuntasivatkin kohti Koillis-Kairaa lähelle Venäjän rajaa ja hissittömille tuntureille.

Kohti erämaata

Matkasimme kolmen hengen miehistöllä autolla yhtä soittoa kohti kairaa. Eväät söimme autossa ja yhtäkään ihmistä emme kohdanneet, emmekä tulisi lähipäivinä kohtaamaan. Erämaan kutsu oli voimakas ja sinnikkäästi jatkoimme vielä Sallasta lähes 100 kilometriä Naruskan entisen rajavartiolaitoksen ohi kohti Venäjän rajaa.

Lunta oli satanut runsaasti, paikoitellen puoli metriä, entisen valtaisan lumimäärän lisäksi. Auto jouduttiin jättämään pienelle p-paikalle lumimäärän takia, josta sitten kelkkareittiä pitkin siirryimme hyvän ystäväni erämaamökkiin. Mökki tuntuu tässä vaiheessa laimealta sanalta, sillä puitteet ja paikka ovat yltäkylläiset huolimatta sähkönpuutteesta tai juoksevasta vedestä. Tai ehkäpä juuri siksi!

Pesuvesi purosta

Oli mukava päästä puuhastelemaan veden haun sekä mökin ja saunarakennuksen lämmittämisen merkeissä. Juomavesi kuljetettiin kaupungista, mutta pesuvedet noukittiin lähipurosta. Ympärillä valtaisat kinokset antoivat viitteitä tuntureilla odottavasta lumimäärästä ja laskujen ihanuudesta. Olisiko lumi puuteria vai tuulen pakkaamaa?

Pakkasta -32

Aamulla pakkasta oli 32 ja isännän tarjoamaa erinomaista aamiaista nauttiessamme viimeistelimme tulevien päivien raamit laskuillemme. Koska oli jo huhtikuu, lämpötila nousisi varsin miellyttävälle tasolle liikkumista ajatellen. Näin juuri kävikin. Lumi pysyi kovien yöpakkasten ansiosta aivan ”shamppanjapuuterina”, eikä aurinko vielä päässyt päivällä polttamaan lumen pintaa taaten meille laadukasta laskemista useammaksi päiväksi.

Kullanhuuhdonta alkaa

Moottorikelkka on oivallinen apuväline erämaassa. Tuntureiden lähimaastoon siirtymiset ovat suhteellisen vaivattomia ja voimia jää näin skinnailuun ja useampaan laskuun päivässä.

Pakkasen lauhtuessa hikoilimme kaikessa rauhassa ylös hakien sopivia laskuväyliä. Puusto on ihanteellisen harvaa laskemista ajatellen, mutta juuri sopivaa pitääkseen lumen täydellisenä puuterina. Ilma on puhdasta ja keuhkot suorastaan ahmivat tunturien tuoksuja.

Maisemat mykistävät

Noustessa ihailimme lumisia puita ja näkymiä ympärillämme. Ainut ihmisen jättämä jälki oli latu, jonka suksemme jättivät lumeen. Maailman huolet unohtuivat ja ajatukset siirtyivät väkisin tuleviin laskuihin.

Tunturin huippu oli tuulen pieksämää lunta, mutta pian jo pöllyttelimme alas omia jälkiämme tehden. Nyt ei ollut kiire. Aluevaltaus oli tehty ja kaikki laskut olivat silkkaa kullanhuuhdontaa; Suomen oloihin loistavaa puuterilaskua ”omassa tunturissa”.

Sorsatunturi vallattiin

Alueen korkein huippu, Sorsatunturi, keikkuu 629 metrin korkeudessa ja lähitunturitkin ovat 500 metrin paremmalla puolella. Korkeuskäyriä tutkiessamme etsimme sopivaa laskumaastoa ja aika usein tunturien pohjois- ja itäpuolelta löytyivät jyrkimmät pätkät ja parhaat lumet.

Sorsatunturille jäivät laskujäljet todisteeksi käynnistä ja samaa ilakointia jatkettiin joka päivä. Illalla oli saunan ja tunnelmaisen iltavalon lämmössä mukava kerrata päivän tapahtumia ja koota ajatuksia kohti seuraavaa päivää. Kukaan meistä ei ole Pekka, mutta ymmärsimme olevamme onnenpekkoja.

Veljeyttä

Saunan lauteilla kolme veljestä on paljaimmillaan. Murheet ja huolet käydään avoimesti läpi ja toiselle annetaan tarvittaessa tukea – ja jopa neuvoja. Ystävyys on syventynyt vuosien varrella ja lukuisten laskureissujen ansiosta oikeaksi veljeydeksi, jossa kaveria ei jätetä ja autetaan aina, kun se vain on mahdollista.

Erämaareissumme jäi takuulla kolmen miehen mieleen. Kevät 2020 jää monen mieleen epämiellyttävänä aikana, mutta me onnistuimme löytämään todellisia ilon aiheita kairasta. Yhteiset, upeat kokemukset keskellä ei mitään, syöpyivät aivojen takaosaan. Sinne, minne kaikki huimimmat laskureissut on säilötty.

Liekki ei sammu sisällämme. Retkemme erämaahan voimisti ystävyyden merkitystä, jota voi vaalia hienosti laskemalla koskemattomien tunturien tarunhohtoisia puuterikätköjä.

Teksti ja kuvat: Jyrki Lehto