Maastohiihtoa Suomessa: Aloittelijan opas hiihtämiseen
Kun lumiset maastot vähenevät vuosi vuodelta ympäri maailmaa, hiihtämisestä uhkaa tulla jatkuvasti yhä harvempien harrastus. Monia tämä laji kuitenkin yhä kiinnostaa ja monet aasialaisetkin saapuvat Suomeen kokemaan hiihtämisen maailmaa. Hiihdosta kiinnostuneen kannattaa ottaa muutama asia huomioon jo ennen urheilukauppaan suuntaamista.
Hiihdon ei tarvitse olla kallista
Hiihtämistä varten ei ole normaalina talvena mikään pakko suunnata lapin tuntureille. Myös Pohjanmaalta löytyy hyviä hiihtolatuja. Esimerkiksi Ylivieskan kauniista luonnonmaisemista löytyy hyvin ylläpidettyjä latuja eritasoisille hiihtäjille. Ylivieskasta majoituksenkin voi järjestää Lapin tuntureita edullisempaan hintaan. Tältä sivulta löydät esimerkiksi alueen vapaita vuokra-asuntoja.
Edullisen majoituksen lisäksi hiihdon kustannuksista voi karsia monilla muillakin keinoilla. Ensikertalaisen ei välttämättä kannata ostaa välittömästi omia varusteita, jos vaikka laji ei kokeilun jälkeen tunnukaan omalta. Monesta paikasta voi vuokrata suksia ja sauvoja, joilla voi käydä kokeilemassa tämän historiallisen liikunnan miellekyyttä. Olisi kuitenkin tärkeää valita itselle sopivat varusteet, sillä vääränkokoisilla varusteilla sauvominen voi antaa lajista vääränlaisen ja epämiellyttävän kuvan.
Sopivien suksien ja sauvojen valinta
Vaikka hiihdosta voi nauttia hyvin eritasoisiakin varusteita käyttämällä, varsinkin heidän, jotka haluavat hiihtää pitkiä matkoja, tulisi kiinnittää paljon huomiota sopivien varusteiden valintaan. Epäsopivat varusteet tekevät hiihtämisestä epämukavaa ja voivat lisätä myös tapaturmien riskiä.
Perinteisellä tyylillä hiihtäessä suksien tulisi olla noin 20-30 senttiä hiihtäjää pidemmät. Tämä ei ole kuitenkaan ehdotonta, eikä esimerkiksi myös vapaan tyylillä hiihtäjien tarvitse noudattaa tätä ohjetta aina kirjaimellisesti. Itselle sopivat sukset tarjoavat myös joustoa, minkä ansiosta ne liukuvat paremmin tarjoavat myös paremman pidon.
Urheiluliikkeiden henkilökuntaa on usein opastettu neuvomaan ja löytämään asiakkaalle sopivat sukset. Olisikin hyvä valita sellainen myyjä, jolla on oikeasti kokemusta ja osaamista sopivien suksien löytämisessä. Ensikertalaiselle riittää usein myös muut kuin kalliimmat välineet, nopeus ei suinkaan ole aluksi kiinni varusteista, vaan taidoista ja motivaatiosta.
Sauvojen valinnassa voi käyttää sitä nyrkkisääntöä, että sauvojen tulisi olla 30 senttiä hiihtäjää lyhyemmät. Ei ole siis aivan sama millaisilla sauvoilla lykkii, sillä pituus vaikuttaa oleellisesti liikkeen voimaan. Laadukkaampia sauvoja ovat hiilikuidusta tehdyt, jotka ovat muita sauvoja jäykempiä ja kevyempiä. Ensikertalaisille riittää hyvin kuitenkin myös komposiitista ja alumiinista valmistetut sauvat.
Monot ja siteet
Mukavuuden kannalta monoilla on suuri rooli. Monojen pitää siis ennen kaikkea tuntua hyviltä jaloissa. Samaan aikaan monojen pitäisi tarjota myös tukea, jotta hiihtäminen onnistuu kunnolla. Monojen kannalta oleellista on valita myös sellaiset, jotka sopivat Suomen kylmiin talviin. Monoissa tulisi olla siis riittävästi lämpöeristystä, ettei asunnolleen tarvitse heti lähteä lämmittelemään.
Ensikertalaisen ei tyypillisesti tarvitse kiinnittää paljoa huomiota siteisiin. Oleellista on kuitenkin, että monot ja siteet sopivat hyvin yhteen. Jos siis esimerkiksi hankit monot eripaikasta kuin siteet, on tärkeää ymmärtää, ettei kaikki monot todellakaan käy kaikkiin siteisiin. Asia kannattaa varmistaa omalta myyjältä ja tarvittaessa ottaa myös asian tueksi kuvia.
Kerrospukeutuminen sopii keliin kuin keliin
Ensikertalaisen ei tarvitse pohtia sitä, miltä hän ladulla näyttää. Jokainen on aloittanut hiihdon ilman minkäänlaisia taitoja, eikä aluksi myöskään vaatteiden ulkoasulla ole merkitystä. Tärkeintä on, että hiihtäessä ei olisi kylmä.
Hyvä kerrospukeutuminen on avain onneen vaatetuksen suhteen. Peruskerroksen tulee hoitaa kosteuden siirto ja välikerroksen tulee hoitaa lämmöneristys. Laadukas ulkokerros suojaa lisäksi sateelta ja tuulelta. On tärkeää valita vaatteet, jotka siirtävät kosteutta iholta pois ja säilyttävät lämmön pitkilläkin hiihtoretkillä.
Hiihtäjän ei tule koskaan unohtaa myöskään käsineitä, päähinettä ja sukkia. Päähine ja käsineet antavat paitsi lämpöä, suojaavat keväthangilla myös auringolta. Keväisin aurinkolaseista ja aurinkovoiteesta on muutenkin paljon hyötyä.
Älä tee tyypillisiä tekniikkavirheitä
Ensikertalaisen on hyvä pyrkiä heti alusta lähtien siihen, että tekniikan perusperiaatteita. On tärkeää, että oppii liukumaan lumella tehokkaasti, jolloin työntö, liuku, jalkojen käyttö ja asento ovat onnistumisen keskiössä.
On tärkeää välttää jännittämästä kroppaa liikaa, mutta asennon tulisi kuitenkin olla ryhdikäs. Painon tulisi olla jakautunut tasan jalkojen kesken, jotta työntö onnistuu paremmin ja kroppa on paremmassa tasapainossa. Työntö tapahtuu ylävartalolla ja sauvojen tukea hyödyntämällä.
Hiihdon nopeuden kannalta työntöä seuraavalla liu’ulla on merkittävä rooli. Liun olisi tapahduttava etukenossa ja niin, että sukset osoittaisivat mahdollisemman suoraan eteenpäin. Ensikertalaisen ei kuitenkaan tarvitse miettiä liikaa hiihdon nopeutta.
Kokeneen hiihtäjän tunnistaa usein varsinkin tehokkaasta ja taitavasta jalkojen käytöstä. Jos mahdollista, kannattaisi ensikertalaisen lähteä hiihtämään jonkun kokeneemman hiihtäjän kanssa, jolta voi ottaa mallia tai kuulla vinkkejä. Ensikertalainen voi saada apua tasatyöntöön ja muihin tekniikoihin myös maksullisilta hiihdon opettajilta.
Ensikertalaiselle sopivat maastot
Latujen valinnassa on aina huomioitava oma taitotaso sekä kunto. Ensikertalaiselle riittääkin hyvin tasaiset maastot ja lyhyet hiihtoreitit. Koska komeat maisemat voivat kuitenkin nostaa hiihtämisestä nauttimisen aivan toiselle tasolle, kannattaa pyrkiä maisemissa, jotka tarjoavat myös silmänruokaa.
Ensikertalainen voi hyvin valita mahdollisimman lyhyen reitin, jonka voi oman fiiliksen mukaan kiertää monta kertaa. Kannattaa kuitenkin välttää latuja, joissa on ruuhkaa. Varsinkin Etelä-Suomen laduilla ruuhkaisuus voi aiheuttaa ongelmia.
Suomessa on iltaisin pyrittävä hiihtämään vain valaistuilla laduilla. Hiihtäminen pimeässä voi olla vaarallista myös taitaville hiihtäjille. Kannattaa myös ottaa etukäteen selvää siitä, mihin aikaan valaistus loppuu, ettei tarvitse hiihtää pimeässä takaisin asunnolleen. Voit hyödyntää myös vinkkejämme tarjolla olevista hiihtoreiteistä.
Nautinnon kautta
Hiihdosta kiinnostuneelle ensikertalaiselle on aina tärkeää myös lajin tarjoama nautinto. Mikään ei tapa motivaatiota samalla tavalla kuin liikayrittäminen, paineet ja patistaminen. Kannattaa siis lähteä rennosti liikkeelle ja omassa tahdissa, eikä asettaa itselle esimerkiksi liian suuria kilometritavoitteita.
Kuva: ronstik, Canva.com