Martinky - hiihtokeskus

Martinky – Laskettelua ja kaupunkilomailua Slovakiassa

Slovakia on laskijalle edullinen matkakohde, jossa parhaat hiihtokeskukset löytyvät tyypillisesti komeiden kansallispuistojen keskeltä. Maan parhaatkin laskupaikat tosin kärsivät huonosta lumivarmuudesta ja joutuvat luottamaan keinolumeen aidon tavaran sijaan. Slovakian hiihtokeskuksista Winter Park Martinky on ainoita, joka voi ylpeillä runsaalla lumella ja hyvällä lumivarmuudella.

Slovakian kahdeksanneksi suurin kaupunki Martin sijaitsee maan itäosassa ja Martinkyn hiihtokeskus löytyy sen yläpuoleisesta Ala-Fatran vuoristosta. Hiihtokeskus ei kokonsa puolesta välttämättä olisi Suomesta saakka matkustamisen arvoinen. Läheinen Martinin kylä tarjoaa kuitenkin Slovakiassa ainutlaatuisen mahdollisuuden yhdistää laskettelu- ja kaupunkiloma.

Historiallinen Martinin kaupunki

Martinkyssa on lasketeltu jo 1900-luvun alusta saakka. Turismi oli voimakkaassa kasvussa sata vuotta sitten ja vuoristoon rakennettiinkin tuolloin useita majataloja. Toisen maailmansodan aikana kehitys kuitenkin palautettiin lähtöpisteeseen, kun natsit polttivat lähes kaikki majapaikoiksi tarkoitetut rakennukset.

Nykyään Martin on useiden kirjastojen ja museoiden kotikaupunki ja sata vuotta vanhoja jäänteitä alueella aiemmin toimineesta hiihtokeskuksesta on nähtävissä paikallisessa hiihtomuseossa. Vanhempaakin historiaa löytyy seudulta ja tutustumaan pääsee halutessaan esimerkiksi 1300-luvulta peräisin olevaan kirkkoon ja renessanssin aikana laajennettuun keskiaikaiseen linnaan (Sklabiňa).

Martinkyn moderni hiihtokeskus

Martinkyn hiihtokeskus ei sijaitse yhtä korkealla kuin Vysoké Tatry tai Jásna, mutta monia Slovakian pikkukeskuksia korkeammalla. Alueella saadaan myös poikkeuksellisen runsaasti aitoa luonnonlunta, toisin kuin useimmissa keinolumeen luottavissa slovakkipaikoissa. Hiihtokeskus on kuitenkin hankkinut modernin lumetuskaluston, jotta rinteeseen pääsee varmasti koko joulukuusta huhtikuuhun kestävän kauden ajan.

Valtaosa Martinkyn hiihtohisseistä on toimivia mutta vanhanaikaisia ankkureita. Niiden lisäksi alueella toimii myös yksi kuuden istuttava tuolihissi.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Vaikka Martinin kaupunki sijaitsee aivan lähellä, on ajomatka perille kuitenkin haastava. Hiihtokeskukseen pääsee vain yksisuuntaista, vaikeakulkuista vuoristotietä pitkin, minkä vuoksi turistin kannattaa ehdottomasti suosia matkallaan busseja ja takseja. Kaupungista on jo vuosia ollut tarkoitus rakentaa Martinkyyn gondolihissi, joka helpottaisi liikkumista huomattavasti entisestään, mutta suunnitelmat eivät ole ainakaan vielä edenneet minnekään.

Aloittelijoille sopivat laskettelurinteet

Hiihtokeskuksen rinteet ovat lyhyitä, parhaimmillaankin alle 2 000 metrisiä sujautuksia kuusimetsien keskellä. Laskujen vaikeus vaihtelee helposta harrastajatasoiseen ja alueella on myös muutamia hoitamattomia rinteitä. Lapsille löytyy isoimman ala-aseman ja Martinské holen majatalon läheisyydestä pieni lastenmaa hiihtokoululla, päiväkodilla ja ilmaisella lastenhissillä.

Ylempänä Javorina-hissin tuntumassa on parkkirinne reileillä ja hyppyreillä. Snow park ei itsessään ole iso, mutta Slovakian mittakaavassa melko toimiva. Martinkyn parkki vertautuu parhaiten Keski-Slovakiassa sijaitsevaan Donovalyyn.

Jyrkkää laskettavaa Martinkysta ei valitettavasti löyty oikeastaan ollenkaan. Aloittelijoille riittää mukavasti tekemistä, mutta lyhyet ja lopulta melko loivat rinteet eivät tarjoa haasteita taitaville laskijoille. Off-piste –laskemista voi halutessaan kokeilla rinteiden välissä, mutta hyvästä luonnonlumesta huolimatta pieni korkeusero ja tiheät kuusimetsät tekevät Martinkysta lopulta varsin epäkiinnostavan puuteripaikan.

Oheistoimintaa ja majoitusta Martinkyssa

Laskettelun ohella Länsi-Karpaattien komeaan luontoon voi tutustua lumikengillä tai kymmenen kilometrin mittaista latuverkostoa hyödyntäen. Martinkyssa on talviurheilun ohella mukava valikoima erilaisia rinneravintoloita, majataloja sekä muutama hyvä hotelli helpottamaan toiminnallista päivää.

Hiihtokeskuksen hotellien, kuten Nova Ponorkan tai Martinské holen yhteydessä toimivat ravintolat ovat syrjäiseen sijaintiinsa nähden suorastaan yllättävän hyviä. Pientä, mutta toisinaan varsin vauhdikasta after skitä löytyy ala-aseman pienestä baarista.

Slovakian suurin hiihtokaupunki

Yöelämää, hyviä ravintoloita, oheistoimintaa ja erikoisliikkeitä kaipaavat harrastajat palaavat hiihtokeskuksen hyvistä palveluista huolimatta kuitenkin laskupäivän päätteeksi vuoristotietä pitkin takaisin Martinin kaupunkiin. Slovakian hiihtokeskuksista suurimmatkaan eivät tarjoa yhtä laajaa valikoimaa oheistoimintaa kuin yli 60 000 hengen Martin.

Kaupunki sijaitsee kätevästi maan kahden suurimman kaupungin, Bratislavan ja Košicen välisen moottoritien varrella ja on oiva matkakohde etenkin kaupunki- ja lasketteluloman yhdistäville budjettimatkaajille. Kaikki on Slovakian tapaan edullista ja majoituksen tasoon voi itse vaikuttaa voimakkaasti.

Yökerhot, baarit, historialliset nähtävyydet, museot ja valtavat ostoskeskukset varmistavat että tekemistä löytyy paljon myös niille jotka eivät aio suunnata Martinkyn laskettelurinteille. Mikä parasta, hiihtokeskuksen lipuilla saa tuntuvia alennuksia myös puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevista Dolný Kubínin ja Turčianske Teplicen kylpylöistä.

Kaupunkilomailijan Winter Park Martinky

Itäisessä Slovakiassa sijaitseva Martinky on pieni, parhaiten aloittelijoille ja budjetistaan tarkoille kaupunkilomailijoille soveltuva laskettelukeskus. Erikoisen siitä Slovakian mittakaavassa tekee runsas luonnonlumi ja suuri valikoima oheistoimintaa.

Laskettelukeskus sijaitsee maan kahden suurimman kaupungin, Bratislavan ja Košicen välissä. Molemmissa on kansainvälinen lentoasema josta perille ajaa moottoritietä pitkin noin kolme tuntia. Bussia, taksia tai junaa kannattaa harkita lentokentältä vakavasti, sillä yksisuuntainen vuoristotie matkan lopussa Martinista Winter Park Martinkyn laskettelukeskukseen on todella haastava jopa paikallisille.

Kuva: Winter Park Martinky (martinky.com)

Plussat

  • Kaupunkiloma ja laskettelu yhdistyvät
  • Runsaasti luonnonlunta
  • Rinteet sopivat hyvin aloittelijoille

Miinukset

  • Pieni hiihtokeskus
  • Ei jyrkkää laskettavaa
  • Haastava ajomatka kaupungin ja keskuksen välillä