Juupavaaran hiihtokeskus
  • Juupavaara hiihtokeskus hissit
    Juupavaara hiihtokeskus laskettelijat
    Juupavaara hiihtokeskus rinteet
    Juupavaara hiihtokeskus laskettelurinne
    Juupavaara hiihtokeskus laavu
  • juupavaara vuokraamo
    juupavaara kahvila ravintola
    juupavaara ruoka
    juupavaara rinteet
    juupavaara hiihtokeskus

Juupavaaran ex-hiihtokeskus – Rauhallinen perhemäki

Juupavaaran rauhallisissa vaaramaisemissa sai laskea ilman ruuhkia. Mäen huippu on Pirkanmaan ja Etelä-Suomen korkein kohta, ja alas pääsi skaalan jokaista rinneväriä pitkin.

Juupavaaran mäkeen raivattiin rinne jo 90-luvun alun buumissa, mutta perässä seurannut lama kaatoi ensimmäisen yrityksen. Perässä seurannut Kari Pulkkisen vetämä hiihtokeskus ehti pyöriä kaudelle 2017/2018, jonka jälkeen hiihtokeskuksen toiminta päättyi eikä jatkajaa hiihtokeskustoiminnalle löytynyt. Alueen caravan-toiminta kuitenkin jatkoi.

Uusia rinteitä ja hissejä on tehty etenkin 2010 jälkeen ja kehityksen myötä hiihtokeskuksen kävijämäärät ehtivät välillä lähtemään nousuun. Asiakaskunta tuli melko tasaisesti eri puolilta Pirkanmaata, Etelä-Suomea ja Turun seutua.

Jokaista rinneväriä Pirkanmaan katolta alas

Juupavaaran Hiihtokeskus sijaitsee Juupajoella, alle tunnin ajomatkan päässä Tampereelta. Rinnetarjontaan kuului viisi vaihtelevaa rinnettä ja kolme hissiä. Punaisia, eli keskijyrkkiä rinteitä on kaksi, muita väriskaalan rinnejyrkkyyksiä löytyi yksi kutakin vihreästä mustaan. Kaikki rinteet olivat valaistuja ja kävijöiden suosikkina oli sininen perherinne. Hiihtokeskus oli kokonaisuutena etenkin lapsiperheiden makuun.

Aloittelijoille ja pienemmille lapsille oli yksi hyvän mittainen, sompahisillä varusteltu rinne. Snow Park puolestaan soveltui lähinnä harrastelutasoisille parkkilaskijoille ja piti sisällään erilaisia hyppyreitä sekä reilejä.

Kehitystyötä oli tarkoitus jatkaa raivaamalla lisää rinteitä, muun muassa siirtymärinteen perherinteiltä. Kaudeksi 2013 – 2014 Juupavaaran mäkeen oli suunniteltu kohennettavan off-pistelaskumahdollisuuksia.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Juupavaaran rajalliset mutta riittävät palvelut

Juupavaaran välinevuokraamossa oli perinteisten suksien ja lumilautojen lisäksi telemark-settejä, lumiskeittejä, snowbladeja ja murtsikkavälineitä. Kaikille näille välineille sai keskuksesta myös huoltoa, minkä lisäksi vuokraamon yhteydessä oli käytettyjen välineiden myyntiä. Oppimishaluisille harrastajille Juupavaara tarjosi hiihtokoulun palveluita.

Kahvion valikoimissa on tyypillistä grilliruokaa, joten kahvila-ravintolan pöydissä näkyy lähinnä ranskalaisia nakeilla. Annosten hintahaitari liikkuu neljän ja kahdeksan euron välillä, ja omilla eväillä varustautuneita laskijoita palvelee nuotiopaikalla laavu.

Alueelta löytyy myös caravanalue sekä muutama vuokramökki. Suurin osa asiakkaista on kuitenkin päiväkävijöitä. Rauhallisena ja perhekeskeisenä keskuksena iltaelämä on pienimuotoista, vaikka alueella onkin ajoittain yökahteen asti avoinna oleva, A-oikeuksin virvokkeita tarjoileva ravintola.

Plussat

  • Pitkät ja vaihtelevat rinteet
  • Ei jonoja
  • Palveleva välinevuokraamo

Miinukset

  • Majoitustarjontaa vain vähän, soveltuu lähinnä päiväkävijöille
  • Haastavampi rinnetarjonta suppeaa
  • Ei parkkia edistyneemmille