Huono ajoitus reissussa

Julkaistu: 26.4.2017

Joskus ihminen tulee kipeäksi. Yleensä juuri huonoon aikaan. Oli se sitten raskaan viikon jälkeen juuri ennen viikonloppua ja mukavia menoja. Tai sitten kesken vajaan parin viikon reissun Norjassa. Kuitenkaan moisen luonnollisen epäonnen ei pidä antaa pilata fiilistä. On vain annettava keholle oma aikansa levätä ja palautua, jotta se jaksaa taas ottaa vastaan uudet haasteet.

Sunnuntai 16.4. Norjan tripin puolen välin lepopäivä jatkui vielä flunssaisena toiselle päivälle. Onneksi olin pakannut hyvän setin Sveitsistä ostettuja hieman tujakampia flunssalääkkeitä. Päivän suunnitelmat Mika Fältin kanssa menivät siis uusiksi. Mika tuli kuitenkin käymään Tamokissa Husetissa ja juttelimme pitkän tovin niitä näitä sekä suunnittelimme tulevaa.

Jäin Tamokiin alkureissun jätkien lähtiessä takaisin Helsinkiin. Onneksi jäin Husetiin! Mesta täynnä hyviä tyyppejä yhteisellä lumisella asialla. Flunssaiset välipäivätkin menevät siivillä tutustuessa uusiin ihmisiin ja ihan vain hengaillessa. Hyvää ruokaa, leffailtoja ja miksei tietenkin myös jousiammuntaa!

JJ nakuttelemassa napakymppejä

Samppa suolailemassa hirven ja poron sydämiä

Tamok Huset alavasemmalla pinkissä iltavalossa

Maanantai 17.4. Olo oli kohentunut huomattavasti. Ajattelin, että suon itselleni rauhallisen päivän suksilla. Ajattelin lähteä Husetin pihalta etelään kohti laakson perukoita kuullessani siellä olevan vielä muutamassa kurussa/bowlissa hyvää kylmää lunta. Mukaani sain Ullan, Husetin asukin, ja lähdimme matkaan. Vaihtoehtona olisi ollut mennä laakson koillispuolen harjannetta pitkin, mutta päätimme nautiskella aurinkoisen päivän lämmöstä tuuletonta laaksonpohjaa pitkin puurajan jälkeen.

Meikäläisen sukset turvassa pihalla Edda-koiran pitäessä vahtia

Pohjoisen koivujen valoshow

Laakson perällä avautui mieletön leikkikenttä. Sopiva paikka monelle nousulle ja laskulle muutaman sadan vertikaalin bowleissa. Lähdimme skinnamaan ylös, mutta Ulla joutui kääntymään aikaisemmin ja lähtemään Lyngeniin kohti uusia seikkailuja. Minä jatkoin ylös. Ilman suksicramponeja hommasta ei olisi tullut mitään. Suht jyrkkä ja ajoittain miltei peilijäässä oleva seinä oli haastava. Huipulla odottava palkinto auttaa silti aina jaksamaan. Ylhäällä aukesikin mieletön maisema ja valinnan vaikeus.

Leikkikenttä. Teemun ja Kaisan träkit edellispäivältä keskellä.

Valitsin omasta mielestäni hyvän linjan katsojan vasemmalla olevaa kuru pitkin jatkaen katsojan oikealle mukavalle droppilinjalle. Parasta lunta koko reissulla! Nopeaa ja kylmää lunta noin kymmenen sentin kerros. Hymy huulilla luisuttelin joen vartaa loivaa alamäkeä takaisin suoraan kämpille. Easy access sanon minä!

Iloisen miehen jäljet ja näkymä Blåbärfjelletille, Sjufjelltille ja Hattavarrelle

Upeita näkymiä huipulta silmänkantamattomiin

Husetin saunalla saa pehmeät löylyt ja hurjimmat voi dipata joen avantoon

Tiistai 18.4. Pilvet saapuivat laaksoon. Näykyvyys oli huono. Olin ollut tyytyväinen reissuun jo ensimmäisten päivien jälkeen. Ei siis ollut stressiä huonosta kelistä. JJ ehdotti, että lähtisimme laskemaan ”Super Bowlin” jonka pitäisi olla hyvällä lumella ja näkyvyyttä toisi laskeminen puurajan alapuolella. Otimme matkalta muutaman tyypin mukaan ja pienen ajomatkan jälkeen jätimme autot tiensivuun ja aloimme skinnata ylös. Tuuli alkoi voimistua huomattavasti saavuttaessame puurajaa ja olikin hyvä aika laskea bowli ennen säätiedotuksen lupaamaa myrskyä. Lumi oli napakkaa muttei jäistä ja lasku oli erittäin mukava! Kiitos JJ siitä!

Hi-Ace tiensivuun ja menoksi

Matka ylöspäin kävi joutuisasti

Takaisin Husetille ja ruoat tulille. Nälkä ei lähtenyt syömällä ja ajattelin, että ehkä tämä vielä vaatii viimeisen päivän kunniaksi pienen iltaskinnauksen. Myrsky oli keskipäivällä kova ja tavarat lentelivät pihalla. Myrsky kuitenkin laantui hieman ja noin kahdeksan aikaan lähdin vajaan parin tunnin reissulle. Ajattelin käydä tsekkaamassa edellisenä päivänä näkemäni asuntovaunun keskellä ei mitään. Vaunua kutsutaan Toppenöliksi ja se osoittautui erittäin kotoisaksi varustettuna muutamalla istumapaikalla ja kaminalla – upeata näköalaa unohtamatta. Hetken tusatessani kolmijalan ja amatöörikuvaustaitojeni kanssa jatkoin vielä hieman matkaa ja sain mukavan loivan losottelun takaisin Husetille.

Toppenöl toimii puilla

Keskiviikko 19.4. Matka kohti alkoi kohti Helsinkiä. JJ ja hänen tyttärensä Aino olivat ystävällisiä ja heittivät minulle Tromssaan kentälle ja lähtivät viettämään päivää kaupungille. Pienellä suksipussin lisämaksulla pääsin koneeseen ja Oslon kautta Helsinkiin. Helsingissä oli luvassa vain yhden yön pysähdys, jotta pääsisin jättämään yhdet sukset ja muita tavaroita jo Suomeen. Seuraavana aamuna torstaina 20.4. lähdin takaisin Innsbruckiin kämpille ja tyttöystäväni Mirvan luo.

Hattavarre toivotti minulle hyvää kotimatkaa ja näkemiin

Päivittäinen punainen ja onnellinen naamani suksilla

Nälkä kasvaa syödessä. Pohjois-Norja antoi minulle paljon ja aion ehdottomasti tulla takaisin. Löysin paljon linjoja mitä haluan tulla laskemaan. Ensimmäisellä kerralla en olettanutkaan saavan välttämättä ihan kaikkea irti. Välillä on hyvä vain tutkailla mestoja ja ottaa iisisti. Nyt olen ollut muutaman päivän Innsbruckissa suunnittelemassa vielä jotain loppukeväälle ennen Suomeen palaamista. Pysykää linjoilla!

LATERS

HEMU

Mietteitä makuupussista Jäämeren rannalta.

Julkaistu: 15.4.2017

Kirjoittelen makuupussissa luurilla tarinaa. Pahoittelen mahdollisia omituisuuksia tekstissä! Pakko silti vähän välittää fiiliksiä! Postaus tulee online kunhan saan wifiä tulille! Anyway:

Elämäni ensimmäisen Pohjois-Norjan reissuni on nyt puolessa välissä. Ei mennyt kuitenkaan kuin ajomatka Tromssasta Nord Lenangeniin, että tajusin miksi tämä paikka on lopputalven ehdoton ykkönen.

Mukavat iltapäiväkahvit lautalla matkalla Lyngeniin

Lähdin Itävallasta Fügenistä viime viikon keskiviikkona autolla kohti Helsinkiä. Viikonloppu meni ystäviä tavatessa ja varustautumisessa Norjaa varten. Maanantaina lentoni lähti Tromssaan ja juuri ennen laskeutumista minua piti jännityksessä maisemia peittävä pilviverho. Kentällä minua oli vastassa hyvä ystäväni Kuju” sekä uudet tuttavuudet Ile ja Kaide. Ajoimme Tromssasta Nord Lenangeniin, jossa leiriydyimme. Kuju ja Ile nukkuivat autossa ja Kaide sekä minä omissa teltoissamme. Leirimme sai myös ensimmäiseksi yöksi lisää majoittujia mm. Tiken teltallaan, Viirun autollaan, Hepun pakullaan sekä Antin ja kumppaneiden kahdella asuntoautolla. Äijät ottivat meikän ainoana suksijätkänä lämpimin mielin vastaan! Hyvä jengi!

Iltasnäkin laittoa teltassa

Ensimmäisenä päivänä (Ti) skinnasimme Lyngenin pohjoispäässä Storgaltenin ja laskimme laskijan vasemman puoleiset rännit alas. Toppiin ei tarvitse tetsata yksin, sillä reitillä kuhisee kohtuu paljon. Kuitenkin oma laskureittivalintamme toi omaa rauhaa. Illalla Hiacen takakontti muuttui fine dining -kyökiksi jossa loihdittiin safkat jaksamiseen. Kupit pysyi myös yllättävän hyvin pystyssä Lyngenin töyssyisillä teillä ja aamuiset riisithän voi lämmittää seuraavankin päivän aamuna ihan hyvin.

Kuju ja Viiru matkalla Storgaltenin toppiin

Ristorante Hi-Ace

Toinen päivä (Ke) meni Stetindenillä jälleen aurinkoisessa säässä. Matkalla sovittiin, että lähden puolilta päivin heittämään Tiken Tromssaan kentälle. Tämä tarkoitti sitä, että luvassa olisi suhteellisen nopea nousu. Kerkesin kuitenkin hyvin huippuharjanteen alapuolella olevalle ensimmäiselle rännille, josta sain sopivan jäisen runin automatkan pohjille. Palatessani leiriin nuotio loimusi ja iltatoimet alkoivat.

Kamat valmiiksi ylämäkeen

Kolmas päivä (To) lähdimme Nord Lenangenista etelään laaksoon katsomaan edellisenä päivänä Kujun topista näkemää aallon muotoista featurea. Matkalla otimme kopin Tapsasta ja hänen koirastaan Milosta. Tapsa ja Milo olivat leiriytyneet reilu viisi kilometriä parkkipaikalta, johon jätimme auton ja aloitimme skinnaamisen. Leiri oli viimeisen päälle ja kahvit nautittuamme jatkoimme matkaa laaksoon. Tarkoituksena oli ehtiä ”pinkin” iltavalon aikaan mestoille ja saada hyvät kuvat, mutta aalto jäi hieman varjoon. Ile ja Kuju jatkoivat lähemmäs katsomaan aaltoa ja minä, Tapsa ja Milo lähdimme kiipeämään laakson länsiseinää. Tapsa ja Milo kääntyivät jäisen osuuden alkaessa ja Milon voimien hiipuessa alas. Minä jatkoin hakulla ja jääraudoilla ylös ränniä. Ylhäällä saavutin täydellisem valon ja laskin kohtuullisella lumella alas. Alhaalta alkoi vielä melkein 10km pitkä traverse takaisin, osa kävellen. Matkaa tuli siis 20km gps:n mukaan, reilu 1000m vertikaalia päälle. Autolla olimme yhdeksän paikkeilla ja leirinuotio syttyi iltaan pimenevään.

Tapsan ja Milon leiri

Hakulla ja raudoilla hyvä naputella ylämäkeen

Neljäs päivä (Pe) arvoimme sitä, mihin lähtisimme kipuamaan. Päätimme käydä etenkin maiseman vuoksi Russelvfjelletillä Lyngenin aivan pohjoispäässä. Lähestyimme huippua normaalista reitistä poiketen pohjoispuolta. Jäinen rinne johdatti meidät upealle huipulle. Näkymä merelle ja saarille oli upea. Myös eräs kuru ja siihen laskeutuminem pistettiin mieleen lumisempaa tulevaisuutta varten. Lasku alas pohjoisseinää oli jäinen ja vähintäänkin huvittava. Lopussa pieni bowli tarjoili mukavaa pöllytystä jälkiruoaksi. Alhaalta kävelimme ilta-auringossa merenrantaa pitkin autolle ja lähdimme ajamaan Tamokkiin. Matkalla pysähdyimme nälänhädässä Lyngseidetiin ja pitäjän ainut avoinna oleva mesta tarjoili tuoretta turskaa potuilla nälkäisille ukoille. Myöhään illalla saavuimme Tamokin Husetille väsyneinä ja onnellisina. Koko matka mielessä ollut ensimmäinen lämmin suihku kuuteen päivään olikin yllättävän pääsiäisruuhkan ja suhteessa pienen lämminvesivaraajan ansiosta niin sanotusti freshi ja virkistävä ja RAIKAS! Mutta ai että: lämmin kämppä ja hyvät yöunet.

Ylös Russelvfjelletille

Ile nautiskelee topissa

Nyt makailen sängyssä viettäen lepopäivää pienessä orastavassa flunssassa. Huomenna toivottavasti tuorein voimin lyöttäydyn yhteen Mika Fältin kanssa ja suuntaamme kohti uusia haasteita. Pysykää linjoilla!!

LATERS

HEMU

Suksien valinta skinnaamiseen – kovempaa ylös vai alas?

Julkaistu: 30.3.2017

Jokaiselle jotakin. Toinen tykkää äidistä toinen tyttärestä. Sukset ovat mielipidekysymys! Ajattelin vähän kertoa omaa näkemystäni hiihtovaelluksiin käytettävistä suksista.

Viime maanantaina olin hiihtovaelluksella Kühtain eteläpuolella kohteena Sulzkogelin huippu. Otin viimeisen skinnausosuuden kohdalla saksalaisen kaksikon kiinni. Morotettiin, kysyttiin mistä päin ollaan ja sitten tarkasteltiin siinä vähän varusteita. Suhteellisen kireisiin softshelleihin pukeutuneiden sekä lyhyiden ja kapeiden hiilikuituskimbojen kanssa menossa oleville jampoille meikäläisen 192cm pitkät titanal-levyillä vahvistetut sukset olivat ihmetyksen aihe. Ratkaisu ja sopu välinespekuttamiseen löytyi kompromisseista. Henkilökohtaisesti pidän kuitenkin siitä alas menemisestä enemmän kuin toisinpäin. Isomalla suksella saa alamäestä enemmän irti kun voi painaa lämä tiskissä eli täböö. Riippuu tietenkin olosuhteista, mutta nyt oli kyseessä kevätcorni*. Kuruja/muuta kapeampaa maastoa nakutellessa tietenkin kapeampi suksi antaa enemmän tilaa. Osa hiihtovaelluskansasta tietenkin suosii lyhyempää tikkausta = käännöksiä koko rahalla.

Sulzkogel

Minulla on skinnausvehkeissä käytössä Fritschin Diamir Vipec 12 -siteet. Techiside** tekee jämäkämmästäkin suksesta heti vaivattomammin skinnattavan verrattuna perus alppirandositeeseen (esim. Marker Duke). Paljon on hypetetty sitä, miten paljon heikommat techisiteet ovat, kuin alppirandositeet. Ehkä taannoin asia oli hyvinkin paljon näin, mutta oman ja ystävieni kokeman perusteella techisiteet kestävät melkeinpä käytössä kuin käytössä.

Meikäläisen most necessary kamat: Faction Ten5 192cm, Diamir Vipec 12, Faction Escape Poles, Roxa XFace 120

Yksi kovasti keskusteltu asia on ollut siteiden irti laukeaminen eri tilanteissa. Vipec 12 -siteessä on varmistettu ns. pinillä toe-piikkien pysyvyys, eli ne eivät pyöri eivätkä irtoa. Siteen etuosassa (toessa) on myös varmistettu irtilaukeaminen myös vaellus-modessa. Erittäin hyvä lisä esim. vaelluksen aikana sattuneessa lumivyöryssä selviämiseen (kukaan ei halua ankkuroitua suksilla vyöryn pohjille) Tästä klikkaamalla lisää speksejä Diamir Vipec 12 -siteestä! Pelikentille on lähdetty myös toteuttamaan alppisiteen takaosan (heel) ja techisiteen etuosan (toe) risteytystä, mistä hyvänä esimerkkinä ensi kautena 2017/2018 merkkinoille pamahtava Fritschin Tecton. Alppisiteen takaosalla haetaan varmuutta monon lukittumiseen siteessä. Suosittelen lämpimästi tutustumaan kyseiseen uutuuteen.

Hissillä nouseminen on vaivattominta

Täyshiilikuituvehkeisiin meikäläistä ei ainakaan vielä saa täysin vaihtamaan, mutta saa suksen rakenteessa silti olla keventäviä materiaaleja. Onhan se puu minun mielestä kuitenkin se, joka tekee suksesta suksen. Puulla on se oma tuntuma ja ”dampness” mitä hiilikuidulla ei saada aikaan. Varsinkin jos alamäkeen menee suurin osa ajasta.

Skinauttamalla löydät parhaat mestat. Voiko tälläiseen kyllästyä?

Tää viikko on mennyt kolmen hiihtovaelluksen ja yhden perus mäkipäivän merkeissä. On menty skineillä, jääraudoilla ja hakuilla. Hyvää reeniä ja vielä parempia reissuja, mutta lepohan on tärkein. Vaativammilla reissuilla on tärkeä pysyä fressinä ja valppaana, herkkänä. Ehkä onkin paras huomenna vaan makoilla ja hypistellä 10.4. Tromssaan suuntaavia lentolippuja ja fiilistellä. Saa tietenkin nähdä mitä viikonloppu tuo tullessaan! ;)

MESTOILLA

LATERS

HEMU

*Corn
Coarse, granular wet snow. Most commonly used by skiers describing good spring snow. Corn is the result of cycles of melting during the day and refreezing at night. (https://en.wikipedia.org/wiki/Types_of_snow)

**Techisiteitä 2017

Kevät yllätti vapaalaskijan

Julkaistu: 24.3.2017

Aurinkoiset terveiset Innsbruckista!

Engelbergin tukikohta on muuttanut nyt Innsbruckiin ja kevät on koittanut. Vähän liiankin paljon. Ilma on ollut viime vuoteen verrattuna n. viisi astetta lämpimämpää, välillä jopa kymmenen astetta. Surullisia uutisia on kuulunut ympäri alppeja epävakaiden lumitilanteiden vuoksi. Engelbergissä juuri lähtöpäivien hetkillä koko Steinbergin jäätikkö (mitä usein lasketaan) oli vyörynyt alas. Vyöryhalkeaman kruunu oli joissain kohdin jopa viisi metriä korkea ja ylikin. Ei ole ollut helppo talvi tämä talvi.

Steinbergin vyöry. Kuva: Oskar Enander

Innsbruckin lämpötilavertailu 2016 (sin) ja 2017 (pun)

Yöllinen näkymä kämpän ikkunasta

Päivät täällä Innsbruckissa on mennyt keskuksiin tutustuessa ja muutamien skinnauksien parissa. Päivien kääntyessä iltapäivään on lumi ollut erittäin raskasta. On pitänyt olla erittäin tarkka ilmansuuntien kanssa ja siltikin erittäin varovainen, sillä nollaraja on huidellut 2500m molemmin puolin. Niin lämmintä, ettei pakkanenkaan ole öisin päässyt töihin.

2400m ja nurtsi paistaa! Hyvää randoa silti.

Innsbruckin bussisysteemi keskuksiin on erittäin toimiva. Ilmaiset yhteydet ovat käytettävissä päivittäin kunhan on laskukamat päällä ja hissilippu taskussa. Bussit lähtevät keskustan alueelta ja useimmat jopa pysähtyvät suoraan kämppämme vieressä. Tietysti omalla autolla on helppo lähteä mäkeen. Sen kuin pakkaa kamat kyytiin ja lähtee. Mutta esim. autottomat vaihto-opiskelijat saavat varmasti kaiken irti laskumahdollisuuksista bussien ansioista.

Turistina bussissa matkalla Axamer Lizumiin

Kirjoja ja oppaita on luettu ja paikallisten tietäjien kanssa keskusteltu. Muutamia suojaisia kuruja olisi vielä listassa, mutta mieli kaipaa vielä kunnon talvea ja lunta. Kesä ei kelpaa vielä! Tietysti firni/corni/yms on myös mukavaa ajeltavaa keväisin ja auringon paistaessa. Tänään oli kyllä mukava päivä Stubaissa, kun tuuli tuiversi, uutta lunta satoi ja oli pakkasta. Jes!

Saksan armeijan ukkoja tuli vastaan Stubain takapihalla. Kova meno!

Mitäs nyt? Mistä löydän talven? Aloitin puhelinrallin ja painoin viestiä menemään huolella. Näyttää siltä että pian otan suunnan kohti Norjaa. Siitä mihin ja milloin löytyy tietysti tulevissa kirjoituksissa. Joitain avainsanoja voisi ehkä heittää: teltta, paku, kuru, botski? Pysykää kuulolla!

LATERS

HEMU

Voiko hiihtopummeista kasata jääkiekkojoukkueen?

Julkaistu: 13.3.2017

Kauden aikana on kaksi joka vuotista tapahtumaa, joita kaikki odottavat. 80’s ski day ja Scandinavian selection vs. Engelberg -jääkiekko-ottelu. Toissa viikonloppuna hiihtopummit ja paikallinen 3. divarin jääkiekkojoukkue ottivat taas mittaa toisistaan. Scandinavian selection joukkue koostuu suomalaisista, ruotsalaisista sekä norjalaisista hiihtopummeista – nykyisistä ja entisistä. Saatta siellä välillä olla vierailevana tähtenä muitakin, kuten tänä vuonna yksi tsekki! Itse sain kolme vuotta sitten kunnian olla joukkueen valmentaja. Tuona kyseisenä vuonna voitimmekin pitkästä aikaa tiukan ottelun lopulla rankkareissa. Tänä vuonna minulla oli taas kunnia toimia valmentajan roolissa. Pysyikö urani valmentajana voittamattomana?

Päivä alkoi kaikilla aikaisin pelaajia, valmennusta ja huoltoa myöten pyydapäivällä! Tavattiin ala-asemalla pitkän linjan kausilaisten Johan Jonssonin (@jonsbert) ja Robert Lonnellin (@robert.lonnell) kanssa. Laskimme easy-accessiä (hisseiltä) muutamia linjoja ja lounaan jälkeen pojat jatkoivat matkaa pienelle hiihtovaellukselle. Minun piti lähteä alas valmistautumaan peliin, mutta tapasin Jenni Kaipaisen (@jennikaipainen) ja Jussi Hynnisen (@jupehynn) ja ajattelin, että lasken vielä muutaman siivun. Otettiin pari kuvaa ja sitten sipastiin nopeasti alas suihkuttelemaan ja hallille.

Pitkästä aikaa tuoretta pöllytystä. Kuva Jussi Hynninen

Hommaahan ei hirveästi ollut valmentajan kengissä. Kentälliset kuntoon ja varusteet ukoille ja menoksi. Sitten vaan huutelemaan nopeita vaihtoja. Tunnelma oli taas katossa. 250 katsojaa oli tullut kannustamaan lempijoukkueitaan. Mukavinta tässä perinteessä on se, että myös ne, jotka eivät jääkiekkoa seuraa, nauttivat pelistä joka kerta. Peliä on helppo seurata, kun se ei ole niin nopeaa ja kontaktit ovat vähissä.

Meikä Matikainen heittää läppää

Ensimmäinen erä päättyi meidän hyväksi 1-0 johtoasemaan. Toisessa erässä Engelbergin joukkue nousi 1-2 johtoon ja viimeisessä erässä kovista ponnisteluistamme huolimatta peli päättyi 3-6 Engelbergille. Vaikka kyseessä on ystävyyspeli saattavat tunteet kuumeta pelin loppupuolella. Vain muutama rangaistus ja kaikilla hyvä mieli. MVP-palkinto meni onneksi sinne minne se kuuluikin, eli meidän joukkueen maalivahdille Noora Keskitalolle. Noora piti ottelun ainoana naispelaajana vastustajan vedot kurissa. Hyvä Noora! Pelihän ei ollut mikää aivan pieni juttu, sillä olivathan lehdetkin kiinnostuneita legendaarisesta tapahtumasta! Tästä voit lukea Luzerner Zeitungin kirjoittaman artikkelin.

Noora vahtihommissa

Meidän jengi ja kapteeni Jonas Alajuuma

Tällaiset erilaiset ja urheilullisesti monipuoliset päivät ovat todella mukavia. Kaikilla oli hauskaa ja toivotaan, että pääsemme haastamaan paikalliset taas ensi vuonna!

Ps. Kirjoita kommenttikenttään, jos sinulla on kokemuksia jonkun muun hiihtokeskuksen/alppikohteen mielenkiintoisista perinteistä!

LATERS

HEMU

Kun suunnitelmat muuttuvat kesken kaiken

Julkaistu: 27.2.2017

Yleensä hiihtovaellukset kiipeilyineen, laskuineen ja reitteineen ovat jo etukäteen täysin tiedossa ja reissulle voi lähteä tutuin ja turvallisin mielin. Välillä on kuitenkin edessä uusi ja tuntematon reitti. Silloin on tärkeää pitää mielessä vaaratekijät ja varmistukset, ajankohdat ja ilmansuunnat sekä monta muuta asiaa. Nyt voinkin kertoa hieman tämän viikkoisesta retkestä Jonas Alajuuman kanssa Emperador Couloiriin. Aina kaikki ei mene suoraviivaisesti suunnitelmien mukaan.

Ihan itse taiteilin reitin karttaan.

Olimme suunnitelleet kyseistä reittiä ja meillä oli hyvät kartat ja kuva reitistä. Lähdimme aamulla ajoissa, että kerkeisimme nousta Chaiserstuelille, laskea sieltä alas Emperador Couloiria pitkin ja jatkaa Brisenille iltapäivästä. Ensimmäinen nousu Bannalpilta Kreuzhütteltä Chaiserstuelille oli 700m vertikaalia ja matkassa n. 3km ja se sujui meiltä hyvää tahtia n. 1,5 tunnissa.

Jonas skinnaa alussa valmista baanaa!

Jonas pöllyttää kylmää lunta.

Chaiserstuelilta laskimme alas länteen kohti ankkureita, joita pitkin pääsisimme laskeutumaan kuruun. Kurua pitkin nousisimme vielä n. 80m vertikaalia bootpackaamalla (=monot jalassa raudoilla tai ilman ja hakulla ylös kävely) Emperador Couloirin yläpäähän. Saavuimme kartan osoittamaan paikkaan, missä ensimmäisen ankkurin kuuluisi olla. Emme kuitenkaan löytäneet ankkuria mistään ja ainoa vaihtoehto oli lähteä tekemään jyrkkää poikkaria kallion taakse, jossa ensimmäisen ankkurin pitäisi olla. Rinne oli kuitenkin erittäin jyrkkä ja lumitilanne hieman epävakaa edellispäivän rankan lumisateen jälkeen, joten meidän täytyi miettiä turvallisuutta. Jos lumi lähtisi liikkeelle, olisi edessä varma n. 100m pudotus ja kuolema. Pysähdyimme hetkeksi miettimään. Ensimmäinen päätös oli, että jos pääsisimme Emperador Couloiriin siihen tulisi menemäään aikaa ja jätimme Brisenin huiputuksen suoraan laskuista pois (taas kerran..).

Sitten aloimme tutkimaan lunta. Kaivoimme lumeen pilarin, jonka avulla näkisimme lumen eri kerrokset ja syvyyden, sekä antamalla painetta pilarille näkisimme miten kerrokset lähtisivät liikkeelle. Mukanamme ei ollut lumisahaa joka auttaisi huomattavasti pilarin tekemistä, mutta onneksi nohevana sällinä Jonas hoiti homman sauvallansa. Sormea painamalla ja liuttamalla pystysuunnassa alaspäin pilaria pitkin pystyi tuntemaan lumen eri kerrokset ja miettimällä viime viikkojen säitä pystyi helposti lukemaan minkä kerroksen alla oli mikäkin lumisade, vesisade tai lämpöaalto/pakkanen.

Jonas tunnustelee lunta.

Kun kerrokset oli tarkistettu nousin suksien kanssa pilarin päälle varovasti. Pikkuhiljaa enemmän ja enemmän painetta suksiin antamalla saimme pilarin kolme kerrosta lähtemään erittäin helposti liikkeelle. Oli siis turha kuvitella lähteä ilman minkäänlaista varmistusta ensimmäiselle ankkurille.

Päätimme siis tehä suksestani lumeen suksiankkurin. Jo valmiiseen kaivavaamme kuoppaan asetimme suksen poikittain mahdolliseen putoamissuuntaan nähden, joten vaikka siirtyminen tapahtuisikin suksen etukantin suuntaisesti tippumistilanteessa veto kohdistuisi putoamissuuntaan ja poikittain sukseen nähden. Hautasimme suksen syvälle alimpaan lumikerrokseen, peitimme sen lumella ja laitoimme slingin suksen ympäri johon tuli ATC-guide laskeutumislaite jolla varmistaisin Jonaksen siirtymisen ankkurille.

Suksi tukevasti lumen alla

Hyvin pitää!

Jonaksen päästyä ankkurille hän antoi merkin siitä, että oli itse kiinnittynyt ankkuriin ja voisin purkaa suksiankkurin. Kaivoin suksen esiin, laitoin kamat kantoon ja sukset jalkaan ja kiinnityin köyden päähän ja Jonas varmisti minun siirtymisen ensimmäiseltä ankkurilta.

Sitten alkoi seuraavan ankkurin etsiminen. Jonas löysi sen kallion kielekkeen alapuolelta pystysuoran tiputuksen alkaessa. Laskeuduin ankkurille ja hommaan toi mukavaa jännitystä vapaana roikkuva ankkuri. Eli jalkamme roikkuivat ilmassa ilman jalansijaa. Kiinnitin itseni slingillä ja sulkkarilla ankkuriin ja Jonaksen matka jatkui kolmannelle ja viimeiselle ankkurille.

Jonas etsimässä toista ankkuria.

Helly Hansenin varusteet ovat pitäneet meikäläisen kuivana ja lämpimänä. Rajuhkojen polvikosketusten jäljet eivät edes näy housuissa!

Kivasti roikkuu!

Alhaalla kurussa otimme vähän evästä naamariin ja nautimme sivuseinälle kääntyneestä auringosta. Siitä alkoi viimeinen nousu kurua pitkin kohdettamme Emperador Couloiria.

Köysi vyyhdille ja menoksi!

Viimeinen nousu.

Ylhäällä oli muodustunut erittäin iso lumilippa kurun yläpäähän. Siirryimme kallion viereen turvallisempaan kohtaan tutkimaan lippaa tarkemmin. Päätimme kaivaa ja rikkoa hieman lippaa, että saisimme näkyvyyden kuruun. Pudotusta oli muutama metri ja sovittiin että minä hyppään lipalta kuruun. Pienen liusun jälkeen sain itseni pysähtymään ja Jonas hyppäsi perästä.

Allamme aukeni suidemme hymyjen lisäksi vihdoin tavoittelemamme kuru. Ja näky oli upea. Edessämme oli jyrkkä ja pitkä lasku leveää ja välillä suksien levyistä kurua pitkin. Ensimmäisen laskun kunnia meni Jonakselle ja riemunhihkaisujen siivittämän Jonas katosi pitkälle kuruun. Jonaksen ollessa alhaalla lähdin ilmoituksen jälkeen laskemaan.

Hymy oli herkässä!

Lumi oli jokseenkin raskasta ja sen tuorein kerros luisui joka miltei jokaisella käännöksellä alas. Oli hyvä ottaa välillä sivuun ja antaa suurimman osan mennä. Tietenkin pieni sluff management eli valuvassa lumessa laskeminen ei ole pahitteeksi. Kurun alhaalla heitimme ylävitoset ja jatkoimme avointa koskematonta baanaa auringonlaskuun.

Kurun jälkeen aukesi pieni kenttä.

Mikä päivä. Lopussa hieman kävelyä ja lehmänpaskaisissa monoissa autolle saapuneet ukot olivat iloisia ja yhtä kokemusta rikkaampia. Kiitos päivästä Jonas!

Vaikeita päätöksiä

Julkaistu: 12.2.2017

Välillä pitää tehdä järkeviä päätöksiä, vaikka se ei olisikaan se kivoin vaihtoehto. Varsinkin vapaalaskussa täytyy miettiä turvallisuutta ensin. Usein liikutaan porukassa niin ei voi ajatella vain omaa napaa. Kaikki ovat yhteisessä vastuussa toisistaan. Ihminen on niin mitätön luontoäidin otteessa.

Brisenin huippu Stanssista kuvattuna

Meillä oli tarkoituksena päästä huiputtamaan Brisen -niminen huippu ja laskea siellä olevat kaksi kurua. Ensimmäisellä yrityksellä viime tiistaina lähdimme skinnamaan harjannetta kaakkoon kohti huipun eteläpuolta jonka kiertämällä yrittäisimme löytää reittiä huipulle. Kurut olivat pohjoisseinällä suojassa ja keli oli kylmä, joten aikaa meillä oli hyvin. Kuitenkin noustessamme n. 2200m kohdalla pilvi nousi suoraan päällemme laaksosta ja jouduimme laskemaan alas.

Jonas Alajuuma nousemassa sinkissä juuri ennen kääntymistä

Lasku oli kuitenkin erittäin hyvä, vaikka näkyvyys olikin heikko. Tiesimme tulevamme uudelleen pian. Jouduimme odottelemaan kelin aukenemista seuraavat päivät ja seuraamaan netistä, milloin hissi haikin alkuun olisi taas avoinna. Kyseistä yksityistä hissiä pyörittää Kurt -niminen kaveri, jossa on kolme settiä tuoli -ja tavarahissejä tasaisin välein. Jokaisessa setissä on kaksi tai kolme kahden hengen tuolihissiä sekä yksi tai kaksi tavarahissiä. Mukavaa vaihtelua täyteen pakattuihin kabiineihin isoissa keskuksissa! Alta olevasta linkistä voit katsoa lyhytfilmin Kurtista ja hänen hissistään.

Kurt und sein Sessellift

Olli-Pekka ”Oltsu” Rauhalan kanssa pääsiäiskorissa kohti yllätyksiä

Ei auttanut muu, kuin ahtautua kyseisiin kabiineihin. Välipäivät odotellessa laskimme kierroksia Titliksellä Engelbergissä ja miten hauskaa meillä olikaan! Keskiviikko oli hieman sinkissä ja paukutettiin menemään puurajan alapuolella saaden näkyvyyttä ja torstai painettiin huolella menemään täydessä auringonpaisteessa. Aamupäivät saatiin miltei koskemattomat linjat ja iltapäivistä annettiin reisille kyytiä jo miltei täysin träkätyissä mestoissa – parasta treeniä, kun olosuhteet eivät ole enää täydelliset.

Tuntui ja näytti kuin olisi laskenut Kuun pinnalla. Kuva Olli-Pekka Rauhala @karhuelain

Pikkuhiljaa pitää testailla mitä rempattu selkä kestää. Kuva Jonas Alajuuma @alajuuma

Kuukävelyllä. Kuva Olli-Pekka Rauhala @karhuelain

Olli-Pekka matkalla kylille!

Torstaina päiviteltiin illalla hissin sivuja ja yhtäkkiä tuli ilmoitus, että hissi olisi perjantaina auki. Laitoimme herätykset ajoissa, että ehtisimme hissiin heti kun se aukeaa. Aamulla pakattiin auto ja lähdettiin ajamaan. Keli oli hyvä ja matkalla hissille huippu oli hyvin näkyvissä. Kuitenkin nousussa ylös keli veti kiinni ja ihan huolella. Vielä pahempi sinkki (sumu/pilvikeli missä ei näe eteensä) kuin tiistaina. Siinä se päivä sitten menikin istuskellessa hissin yläasemalla olevassa mökissä pelaten korttia ja odotellessa kelin aukeamista. Selailtiin tuskassa kaikki mahdolliset sääennusteet läpi ja melkein jokainen lupasi kelin aukeavan iltapäivästä. Toisin kävi. Muutaman tunnin odottelun jälkeen päätettiin vaan laske hissiltä easy access -herkkua (hissiltä suoraan saavutettavaa vapaalaskua). Klikkaa tästä ja näe millaista kyytiä ajetaan kun ei erota edes pinnan muotoja! Noh, kolmas kerta toden sanoo ja nyt on hampaankolossa iso pala, eikä se topittamatta lähde. Tulevana torstaina saattaa olla seuraava mahdollisuus. Haluan kyllä, että keli lupaa pelkkää mollikkaa, eikä pilven haiventakaan. Hah! Pysykää kuulolla!

Loppumetreillä ennen autoa ja päivän loppua keli tietenkin aukeaa!

Yöllä oli täysikuu ja valo oli uskomaton. Hyvä treenailla yökuvaustaitoja kotipihan risteyksessä!

LATERS

HEMU

Loppumaton dumppi loppui

Julkaistu: 23.1.2017

Moro!

Ja luntahan tuli. Välillä kerkesi jo aurinko pilkahtaa, mutta lumisade vaan jatkui ja jatkui. Nyt miltei viikon kestänyt dumppi on ohi ja etelän tuulet puhaltaa. Keli on vielä kirpsakka, mutta näyttäisi siltä, että kelit lämpenee ja aurinkoa on luvassa seuraavat puolitoista viikkoa. Tämähän tarkoittaa tietenkin ankaraa skinnailua!

Viime postauksen jälkeen käytiin vielä laskemassa vähän huonossa kelissä. Pieniä navigaatio-ongelmia saattoi sattua, mutta pienikin aukko ja puuterikenttä vaivutti puskassa tetsaamisen unholaan ja hymy saapui huulille. Puurajan yläpuolella täytyy tietenkin välttää navigaatio-ongelmat, sillä riskit kasvavat ja vaaranpaikat lisääntyvät, kun ympäröivät puut eivät ole enää luomassa kontrastia sumussa/pilvessä.

Jussin veikeä hymy ei juuri välity kuvasta, toisin kuin fiilis.

Oli jo toinen päivä menossa säätiedotusten lupaamia aurinkopäiviä. Lunta tuli silti taivaan täydeltä mikä ei tietenkään haitannut. Lähdettiin nousemaan hissillä Titlikselle, jos vaikka keli aukeaisikin korkeammalla. Tietenkin web-kameroista asian olisi voinut tarkistaa, mutta mitä jännää siinä on! 2600m asti oltiin aivan sinkissä, joten päätettiin vain laskea alas. Talabfahrtin eli kyläänlaskun varrelta löytyi mukava puska, jota hangattiin vanhalla kabiinilla ylös nousten kaksi kertaa. Täällä päin (Keski-Sveitsissä) on tärkeää tarkastaa kartasta Wildruhezonet eli rauhoitetut alueet etukäteen, sillä niillä laskemisesta voi saada monen sadan frangin sakot. Myöskin tiellä laskeminen on kiellettyä.

Jussi painaa tuiskussa menemään. Helly Hansenin laskupuku pitää huolen näkyvyydestä!

Meikäläinen pöläyttää pienen tyynyn päältä pusikkoon

Meininki oli ajoittain kuin toiselta puolelta maapalloa

Ehkä mieleenpainuvin hetki tässä muutaman päivän sisällä on ollut tyttöystäväni Mirvan ensimmäinen pitkä pyydapäivä. Mirva on lasketellut nuoruudessaan vähän ja nyt kymmenen vuoden tauon jälkeen pyydan paukuttaminen miesten 178cm pitkillä rockerittomilla mucho camber tykeillä näyttää yllättävän leppoisalta. Hyvä Mirva! Säästellään vielä ensi kertaan Mirvan käännöksien julkaiseminen, joten malttamattomimmat joutuvat nyt hetken pysymään housuissaan.

Kainalossa uusi syvän lumen Mirva!

Titliksen puoli oli pysynyt osittain pilvessä ja lähdettiin ylös Jonaksen kanssa katsomaan mikä on tilanne. Laskettiin Steinbergin jäätiköltä alas vaihtelevin lumin. Ylhäällä oli tuulenpakkaamaa, keskivaiheilla jyrkemmässä osassa täydellistä ja alemmassa osassa tultaessa solaan jo täysin puhki laskettua. Otettiin Jussista koppi ja käytiin laskemassa pari kertaa sikret spot ja pistettiin Jonaksen sauva poikki ja suksi remonttiin. Noh, varusteita saa onneksi uusia, onneksi ei mennyt kaveri remonttiin! Loppuun saatiin vielä kyläänlaskulle mukaan Mirva ja Nyyti-koira. Oli mukavaa katsella miten reippaasti Nyyti jaksoi juosta koko matkan kylään asti. Kokonaisuudessaan n. 800 vertikaalimetriä! Huh! Videon Nyyti-koirasta näät instagram-sivullani @henrialeksipietilainen, muista seurata! Alla myös linkki videoon:

@jupehynn trying to keep up with #nyytithedog! She ran all the way down to the village, about 800 vertical meters! Cool dog is cool, life must be good up here in the mountains. #goodlife

A post shared by henri-aleksi pietiläinen (@henrialeksipietilainen) on Jan 22, 2017 at 7:25am PST

Mukava nähdä aurinkoa!

Jussi nauttiskelee

Tytöt tsemppaamassa Jussia! Jaksaa jaksaa, enää muutama mutka kotiin!

Aurinkoa on luvattu nyt niin pitkälle kun säätiedotus näyttää. Silloin on syytä laittaa skinit alle ja nauttia auringosta ja ulkoilusta. Jos onni on, niin voi löytää vielä suojassa pysynyttä pyydaa!

Stifu ja Marja kipuamassa

Meikäläinen hikoilemassa käännösten tähden.

LATERS!!

HEMU

Coreshotteja ja aurinkopyydaa

Julkaistu: 13.1.2017

Moro!

Kauden ensimmäinen aurinkopyydapäivä takana ja ajankohta on aika uniikki. Harvoin on tarvinnut melkein puolessa välissä tammikuuta varoa näin paljon kiviä. Malttamattomimmat ovat ajelleet suksensa jo pilalle. Eihän siinä mitään, suksia ja muita kamojahan saa kaupasta, mutta oman terveyden vaarantaminen malttamattomuuden takia on vähän hölmöä. Suksi kun napsahtaa kiveen ja kolaat naama edellä kiveen niin varmaan miettii olisiko se välipäivä pitänyt pitää ja odottaa pohjien muodostumista. Noh, jokainen taklaa tyylillään.

Valittaminen sikseen ja siirrytään viime päivien fiiliksiin.

Keskiviikko oli hyvä päivä. Lähdettiin Jussin ja Marjan kanssa pienin odotuksin katsomaan mihin mentäisiin laskemaan. Tammikuun puoliväli on kauden hiljaisinta aikaa ja se kyllä näkyi. Saa aika rauhassa mennä ja hissijonoista ei puhettakaan. Päätettiin lähteä Brunnille, joka on Engelbergin aurinkoisen puoli. Sieltä löytyi pieni ikkuna pilvestä ja kruisailtiin vähän peltoja. Oltiin ainoat suksilla koko mäessä ja ala-aseman henkilökunnan puheista huolimatta päästiin tuolihissillä jatkamaan vielä ylhäällä matkaa.

Juuri ennen kuin pilvet alkoi siirtyä Brunnin päälle.

Peltoja on hyvä koluta kun ei tarvitse pelätä kiviä. Nurtsi paistaa käännösten jälkeen.

Pilvien noustessa Brunnille vaihdettiin puolta Titlikselle. Laskettiin alas bussipysäkille josta suora kyyti Titliksen ala-asemalle. Engelbergin ilmainen bussijärjestelmä on erittäin jees!

Auringon paistaessa pilvipeitteen läpi voi nähdä hienoja väri -ja valoilmiöitä.

Titliksellä noustiin Jussin kanssa jäätikölle ja saatiin pari todella hyvää laskua. Ajeltiin Steinbergin jäätikköä kaksi kertaa ja varottiin railoja ja kiviä. Klikkaa linkkiä ja näät pari käännöstä jäätiköltä!

https://www.instagram.com/p/BPNL0hyBA2R/?taken-by=henrialeksipietilainen&hl=fi

Eilen käytiin Jussin kanssa yksi lasku Grossella ja lumi oli pakkautunut vähän epävarmaksi yön aikana. Ehkä kuitenkin lämmin ilma oli pakannut lumen sen verran hyvin, että ei saatu kokeilemalla lunta liikkeelle. Uskalsi siis hyvin tuikata menemään.

Jussi osoittelee reittiä ja höpöttää ja miä kuuntelen.

Kaverikuva. Tuolihissin kupu suojaa hyvin kun huju käy.

Iltapäivällä alkoi tuulla kovaa ja seuraavaksi pariksi päiväksi oli luvattu rankkaa lumisadetta. Hyvä! Mutta se myös tarkoitti sitä, että lepopäivä voisi olla hyvä idea jalkojen, näkyvyyden ja lumiturvallisuuden vuoksi. Lepo on tärkeää! Aurinko kun taas tulee esiin sateiden jälkeen on jalkojen oltava tikissä.

Roxan monoissa on mukava olla pidempikin päivä.

Nyt on ensimmäinen kauteni ROXA:n monoilla. XFace 120 mallin monot istuivat minun jalkaan erittäin hyvin jo pelkästään kun laitoin sisällä jalkaan ennen reissua. 99mm lesti ja Intuitionin wrap-sisäkenkä on hyvä combo minun jaloille. Minun jalka ei tietenkään ole sinun jalka, että kokeilemallahan se selviää. Mutta mikä parasta, Boosteria ei tarvitse enää, koska ylin sträppi on ns. power strap, eli toimii irtohihnan tavoin ja antaa parhaimman tiukkuuden meikäläisen ohkasille pohkeille. Tarrasträpit kuluisivat myös herkemmin. 3-osainen mono on tähän mennessä palvellut hyvin. Vaikka monossa on kävelymode ja tech-insertit on se silti erittäin jämäkkä kovassakin ajossa.

Tänään on tullut lunta ja kunnolla. Huomenna on hyvä päivä!

Loppuun vielä pikku tuikkaus jonkun farmarin puskan läpi. Vielä pitää ottaa iisisti.

LATERS!

HEMU

Grüezi wohl aus Schweiz ja matkatavarat hukassa!

Julkaistu: 10.1.2017

Grüezi mitenand!

Itselläni ei ole ollut ikinä hirveästi ongelmia matkatavaroiden kanssa lennoilla. Mutta tällä kertaa olikin jo hieman enemmän. Toivottavasti et joudu samaistumaan seuraavaan postaukseen, ainakaan ennen loppua! Lopussa myös vähän tietoa vyörykamojen kuljettamisesta lennoilla. Anyway, omaisuus on nyt pakattu taas talveksi ullakolle ja uusi omaisuus on suksipussissa, kumikassissa ja tietenkin laskurepussa.

5.1.

Hommahan ei tuttuun tapaan ihan aluksi luistanut lentojen osalta. Meillä oli puolen tunnin vaihto Kööpenhaminassa ja jo Helsinki-Vantaalla lennon uudeksi lähtöajaksi ilmoitettiin 16:55 sijaan 17:05. Mitä nyt kokemuksia nimeltä mainitsemattomalla lentoyhtiöllä on, niin vaikutti aika vahvasti yöltä Kööpenhaminassa. Viime ylläriyöpymisestähän oli jo melkein puoli vuotta! Lennolla ilmoitettiin jatkolennoista ja Zürichin kohdalla neuvottiin astelemaan Transfer Centeriin selvittämään uutta jatkolentoa. Kuitenkin laskeutumisen jälkeen stuertti antoi vielä mahdollisuuden keretä lennollemme – juosten. Ehdimme täpärästi, mutta kyllähän sen heti tiesi, etteivät kamat kerkeä millään mukaan.

Painorajat eivät olleet meidän laukkuja varten. Pienellä välppäämisellä ja taktikoinnilla siitäkin selvittiin.

Laskeuduimme Zürichiin 19:35, odotimme matkatavaroita hetken, mutta päädyimme antamaan kohteemme tiedot Arrival Serviceen matkatavaroidemme myöhempää saapumista ja kuljetusta varten. 20:47 junamme lähti kohti Engelbergiä.

6.1.

Ensimmäinen päivä Engelbergissä meni yllättävän mukavasti ilman suksiakin, vaikka bluebird ja eilinen pieni dumppi houkuttelivatkin. Kävimme hoitamassa muutamat juoksevat asiat, haettiin Mirvalle sukset, käytiin kaupassa, moikattiin tuttuja yms. Ylhäällä oli ollut ihan ok, mutta ei ollenkaan pohjia, eli aika varovasti on saanut ajella. Ennen Engelbergissäkin talvehtineen vuorikauris Lasse Jekusen suksi oli paikattavana 30cm coreshotin jäljiltä ja Professor Lasse Larssonin ystävän kypärässä oli kahden frangin kolikon mentävä reikä. Annetaan siis tämän dumpin asettua pohjiksi ja odotetaan sukset kylille, sekä uusi dumppi päälle.

Hahnen paistatteli auringossa

Mirva maireana ensimmäisenä päivänään Alppien auringossa

Illalla oli ensimmäiset bileet, jotka sopivat varsin hyvin kylillä aikanaan juhlineelle hiihtopummille, nimittäin Jennin ja Jussin Nyyti-koiran syntymäpäivät. Tarjolla oli Jussin legendaarisia pannukakkuja, joista jo kuulemani mukaan ympäri maailmaakin puhutaan.

7.1.

Zürichin lentokentältä soitettiin. Ensimmäisen laukun pitäisi saapua kohta. Ei muuten saapunut yhtäkään laukkua. Soittorumba jatkui koko päivän. Päivät menivät tavallaan hieman ohi jatkuvassa odotuksessa. Huomiseksi oli taas uusi toimitusaika. Yleensä Sveitsissä on homma kun homma hoitunut esimerkillisesti, mutta tämä alkoi jo vähän arveluttaa. Onneksi olin tehnyt ilmoituksen kadonneista tavaroista heti kentällä, koska tuntui siltä, että puhelimen välityksellä homma ei toiminut ei sitten yhtään.

Onneksi Iiro täytti lasit ja mieli parani

The Ballroom Band viihdytti After-Ski kansaa

8.1.

Matkatavarat vieläkin hukassa. Soitan kuriiriyhtiölle ja LUPAAVAT matkatavarat seuraavalle päivälle. Soitin läpi jokaisen asianomaisen yhtiön läpi lentoyhtiöstä aina tavaroita toimittaneen kuriirin puhelimeen asti. Nyt uskon niiden oikeasti saapuvan. Ei auttanut taaskaan muu, kuin pyöriskellä kylillä ja odotella. Mutta mikäs täällä ollessa.

Käytiin kävelyillä ja hakemassa kitara tulevia keikkoja varten (niistä lisää tulevissa kirjoituksissa). Kävelykadulla huomasin ystävieni avaaman kahvilan/paahtimon Roastery Engelbergin. Jos satutte Engelbergiin ja kahvihammasta kolottaan, niin suunnatkaa tänne. Taattu nautinto. Tsekatkaa lisää kahvilan synnystä ja tarinasta: http://www.roasteryengelberg.com/

5/5 Cappucino.

9.1.

Kamat saapuvat vihdoin. Päästään viimeinkin mäkeen. Tiedossa oli, että vaikka lunta olikin jo hieman satanut, on kaikki laskut vielä aivan kivikkoa. Oli siis varusteiden ja terveyden kannalta hyvä ottaa iisisti. Käytiin laskemassa muutava siivu ja pilvien noustessa ylöspäin lähdimme takaisin kylään.

10.1.

Ei ollut enää niin aurinkoinen päivä. Käytiin vähän kokeilemassa, mutta näkyvyys ajoi takaisin kylään muutaman laskun jälkeen.

Nyt on kamat kasassa ja lumisadetta luvattu koko viikoksi!

Jos muuten kuljetatte vyöryreppua mukana, on hyvä ilmoittaa etukäteen lentoyhtiölle asiasta. On myös hyvä tulostaa matkaan tarvittavat laput esim. valmistajan sivuilta, missä kerrotaan repun tiedot (mieluiten kohdemaan kielellä TAI ainakin englanniksi), sekä IATA:n säännöt repun kantamisesta mukana. Reppu kannattaa kuljettaa käsimatkatavaroissa pullo irrotettuna repun sisällä lappuineen, että voi tarvittaessa selittää mikä reppu on kyseessä. Ruumassa kuljetettuna etenkin pullo voidaan takavarikoida herkästi. Tässä vielä suora lainaus IATA:n sivuilta:

”Avalanche rescue backpack, one (1) per person, containing a cylinder of compressed gas in Div. 2.2. May also be equipped with a pyrotechnic trigger mechanism containing less than 200 mg net of Div. 1.4S. The backpack must be packed in such a manner that it cannot be accidentally activated. The airbags within the backpacks must be fitted with pressure relief valves.”

LATERS!

HEMU