Ski-fi_artikkelikuvat_yleinen
Advertoriaali, Hiihtokeskukset, Kilpailu, Persoonat

Osallistu #kotirinne-kisaan – voita laskukamat itsellesi ja kaverille!

Tutustu mielenkiintoisten persoonien tarinoihin kotirinteistään. Kertomalla oman tarinasi voit voittaa lisäksi laadukkaita palkintoja.

Eniten laskemisesta saa irti kaverin kanssa. Kenet sinä viet rinteeseen tänä talvena?

Ellivuori – Miikka Mäkelän kotirinne

Ellivuori on Sastamalassa luonnonkauniilla paikalla sijaitseva koko perheen laskettelukeskus. Ellivuori on MotorikkaMiikkana tunnetun Talent Suomi –kilpailun voittajan Miikka Mäkelän kotirinne.

Miikan tarina kotirinteeltä

– Eihän niistä lapsuuden talvista oikein muuta muista kuin sen, että joka viikonloppu oltiin hissin ala-asemalla odottamassa, että Ellin hissit aukee. Myöhemmin Ellissä on tullut tehtyä töitäkin vuokraamossa, hiihdonopettajana, rinnepäivystäjänä ja kai sitä joskus on kapulaakin jollekin annettu. Nykyäänkin vielä käydään rakenteleen MTB-ratoja. Mikään paikka ei tuo niin paljon hyviä muistoja kuin meidän Elli! Tänä vuonna vien mäkeen Maurin, jonka kanssa tutustuttiin lumilautailun parissa 8. luokalla. Katsotaan saadaanko jälkipolveakin jo mukaan.

> Tutustu tarkemmin Ellivuoreen

Hirvensalo – Pekka Hyysalon kotirinne

Hirvensalo on Turun monipuolinen lähikeskus, joka tarjoaa hyvät puitteet laskuharrastukselle välineestä tai tyylistä riippumatta. Hirvensalo on Pekka ”Fightback” Hyysalon kotirinne.

Pekan tarina kotirinteeltä

– Mun loukkaantumisen jälkeen eka kerta suksilla oli omalla kotirinteellä Hirvensalossa. Siinä oli tunteet pinnassa ja monia mahtavia muistoja tuli mieleen. Kotirinne oli talvisin mulle kuin toinen koti. Olin siellä junnuna lähes joka päivä laskemassa ja pitämässä hauskaa kavereiden kanssa. Kaverini Jere ei ole laskenut kuin pari kertaa elämässään, mutta nyt siihen tulee muutos. Vien Jeren rinteeseen ja näytän mistä kaikesta hän on jäänyt paitsi…

> Tutustu tarkemmin Hirvensaloon

Iso-Syöte – Jenni Jaakkolan kotirinne

Suomen eteläisin tunturi Iso-Syöte on runsaasta lumesta nauttivan laskijan paratiisi. Iso-Syöte on KIDSing-laulukilpailun voittajan Jenni Jaakkolan kotirinne.

Jennin tarina kotirinteeltä

– Olin neljän vanha, kun rakas vaarini vei minut ensimmäistä kertaa laskettelemaan. Kuuden vanhana hyppäsin lumilaudan kyytiin, jonka kanssa harjoittelin ainakin 3 vuotta, ennen kuin ymmärsin lajin tarkoituksen. Nyt lasken kymmenettä kautta lumilaudalla, ja toivottavasti kausia tulee vielä lisää. Kahteentoista vuoteen rinteessä mahtuu paljon kommelluksia ja muistoja. Esimerkiksi kun kaaduimme vaarini kanssa, ja vaarin karvalakki lentää hänen päästään, tai kun iskä lupasi viedä minut ensimmäistä kertaa ankkurihissiin, jos saamme ensimmäisen liikkuvan hampaan irti. Iso-Syöte on minulle kuin toinen koti. Siellä tunnen oloni kotoisaksi, ja olen saanut sieltä maailman parhaimmat ystävät. Yksi kehen olen lumilautailun myötä saanut tutustua, on paras ystäväni Katariina. Tänä vuonna Katariinan laskukausi tapahtuu Iso-Syötteellä, ja aion tutustuttaa hänet parhain mahdollisin keinoin rinteisiin ja Syötteen maisemiin. Yhdessä aiomme tutustua tänä kautena esimerkiksi Freeride-Parkkiin.

> Tutustu tarkemmin Iso-Syötteeseen

Joupiska – HP Parviaisen kotirinne

Pohjanmaan ja koko Länsi-Suomen monipuolisin talviurheilukeskus ja Seinäjoen lasketteluvuori ovat käsitteitä, joita paikalliset liittävät lähimäkeensä Joupiskaan. Joupiska on Duudsoneista tutun HP Parviaisen kotirinne.

HP:n tarina kotirinteeltä

– Duudsonit sai alkunsa Joupiskan rinteiltä, missä tututuin Jarppiin, Jukkaan ja Jarnoon laskuvideoita kuvaillessa. Joupiskan maisemissa kuvattiin myös ekat Duudsonijaksot. On älyttömän siistiä nähdä junnuja rinteessä kuvaamassa temppuja ja nähdä se sama ilo ja riemu mitä meillä oli. Ja saman fiiliksen koen vieläkin aina kun pääsen rinteeseen, lumilautailu on superhauskaa. Laskemisen kautta mä oon saanut parhaat kaverini. Toivon että Marius saa kokea yhtä hienoja hetkiä rinteessä kuin mä oon kokenut ja saa paljon kavereita. Osa niistä tulee olemaan elinikäisiä ystäviä, trust me…

> Tutustu tarkemmin Joupiskaan

Jämi – Toni ja Erja Vilanderin kotirinne

Jämijärven kaunis luontokeskus sijaitsee Länsi-Suomen Satakunnassa ja tarjoaa hyvät harrastusmahdollisuudet maastohiihtoon ja muihin talvilajeihin. Jämi on kilpa-autoilija Toni Vilanderin ja vaimonsa Erjan kotirinne.

Tonin ja Erjan tarina kotirinteeltä

– Lähirinteistä Jämillä on vietetty nuoruudessa aikaa, jolloin testattiin suksien ja lautojen kiihtyvyys. Nykyään autoilun lomassa on tullut itse käytyä tasaisesti rinteessäkin viilettelemässä. Vaimon suksittelusta on vierähtänyt tovi, joten viedäänkin hänet lautailemaan harjoittelumielessä. Niinpä tänä talvena lähdemmekin lähirinteeseen Jämille.

> Tutustu tarkemmin Jämiin

Laajis – Matti Nykäsen kotirinne

Jyväskylän lähikeskus Laajis on monipuolinen kohde kaikille laskuvälineestä tai taitotasosta riippumatta. Laajis on maailman menestyneimmän mäkihyppääjän Matti Nykäsen kotirinne.

Matin tarina kotirinteeltä

– Ensikokemus Laajavuoren rinteistä oli joskus 6-7 –vuotiaana, kun meitä vietiin muiden lasten kanssa Laajavuoreen mäkeä laskemaan. Meillä oli ihan tavalliset hiihtosukset ja varpaat sulateltiin Laajavuoren pikkuisessa kahviossa. Eipä tuo kuitenkaan menoa haitannut ja hauskaa oli aina. 13-vuotiaana kutsui hyppytorni ja ihan hyvinhän sekin sitten loppujen lopuksi meni. Nykyään kun tullaan Jyväskylään, niin Laajavuori kuuluu ilman muuta Miskan kanssa ohjelmaan!

Käykää muuten hyvät ihmiset koittamassa Seikkailurataa! Tein sinne pohja-ajan vähän aikaa sitten polttareissa. Vedin kaikki neljä rataa putkeen. Aika rankkaa hommaa se on, mutta helkutin hauskaa! Suosittelen.

> Tutustu tarkemmin Laajikseen

Levi – Tanja Poutiaisen kotirinne

Tunturi-Lapissa sijaitseva Levi on Suomen suurimpia ja kansainvälisimpiä laskettelukeskuksia. Levi on Suomen menestyneimmän alppihiihtäjän Tanja Poutiaisen kotirinne.

Tanjan tarina kotirinteeltä

– Olen itsekin laskenut ja treenannut junnusta asti Levin rinteillä. Sain aikuisena kisata vuosia maailman huippujen kanssa Levi Blackissa ja aloittaa maailmancupin pujottelukauden kotirinteestä. Oula on ollut siellä kannustamassa, kun olen laskenut kilpaa ja nyt haluan tutustuttaa hänet upeaan lajiin ja harrastukseen. Täältä kaikki alkaa!

> Tutustu tarkemmin Leviin

Mielakka – Roope Tonterin kotirinne

Lähes Kouvolan keskustassa sijaitseva monipuolinen Mielakka tunnetaan ensisijaisesti nuorison suosimana parkkikohteena. Mielakka on lumilautailija Roope Tonterin kotirinne.

Roopen tarina kotirinteeltä

– Ensimmäiset laskut Mielakassa aloitettiin jo vuonna 1999.  Rinteessä viihdyttiin melkein joka päivä ja kokemusta karttui. Nykyisin reissaan paljon ja olen nähnyt lukemattomia rinteitä, mutta silti veri vetää aina takaisin kotirinteeseen kun olen Suomessa.

Tällä kaudella vien ystäväni Aten testaamaan Mielakan uudet reilit ja laskemisen jälkeen tarjoan raflassa pöperöt.

> Tutustu tarkemmin Mielakkaan

Ruka – Enni Rukajärven kotirinne

Pitkän sesongin Ruka on yksi Euroopan lumivarmimmista laskettelukohteista. Ruka on lumilautailija Enni Rukajärven kotirinne.

Ennin tarina kotirinteeltä

– Lapsuudenkodistani oli Rukalle vain muutaman kilometrin matka ja sinne oli junnuna pakko päästä melkein joka päivä. Rukalta löytyi paljon kivoja laskukavereita ja monien niistä kanssa vietetään aikaa ja lasketaan vielä tänäkin päivänä. Junnujen ja lasten kanssa on huippu kivaa laskea, kun ne on niin innostuneita joka päivä. Tällä kaudella toivon ehtiväni reissukiireiltäni laskemaan kotimäessäni Rukalla Neean kanssa ja ehkä tutustuttaa Neeaa paippiin tai parkkiin.

> Tutustu tarkemmin Rukaan

Saariselkä – Kuura Koiviston kotirinne

Suomen pohjoisin laskettelukeskus Saariselkä tarjoaa laskemista kahdella tunturilla ja perinteikästä Lapin tunnelmaa. Saariselkä on freestyle-laskija Kuura Koiviston kotirinne.

Kuuran tarina kotirinteeltä

– Olen laskenut 3-vuotiaasta asti Saariselän rinteissä. Toki olen muissakin rinteissä käynyt, mutta Saariselällä on se kodikas tunne aina kun laskee. Minulla on viime aikoina ollut mahdollisuuksia käydä kisoissa ja olen hyvin pärjännytkin. Ekoissa SM-kisoissani olin kahdeksas ja yhden Big Air kisan voitin! Kisaamisen ohella kaverit on tärkeitä, ihan kaikki kaikessa. Sen takia päätin tutustuttaa kaverini Miljan myös laskemiseen ja Saariselän rinteisiin.

> Tutustu tarkemmin Saariselkään

Salla – Sohvi Virkkulan kotirinne

Salla on aitoa rauhaa ja vauhdikkaita laskuja tarjoava perhekohde keskellä Lapin erämaata. Salla on alppihiihtäjä Sohvi Virkkulan kotirinne.

Sohvin tarina kotirinteeltä

– 4-vuotiaasta asti olen laskenut Sallatunturilla. Rinteessä kuluivat kaikki viikonloput ja usein koulusta hypättiin suoraan autoon ja rinteeseen. Kotoa asti istutiin monot jo valmiiksi jalassa ja kypärä päässä. Nuorempana tuli veljien kanssa laskettua kaikki metsäreitit ja hyppyrit. Vaikka viime vuosina rinnepäivät Sallassa ovat vähentyneet, on tuttujen rinteiden ja kasvojen ääreen aina mukava palata. Nykyään aika kuluu treenatessa Keski-Euroopassa, mutta odotan aina pääsyä maailmanluokan EP-pujottelurinteeseen Sallatunturille. Tänä talvena vien rinteeseen treenikaverini punttisalilta, Samin.

> Tutustu tarkemmin Sallaan

Sappee – Antti-Jussi Tiitolan kotirinne

Sydän-Hämeen Pälkäneellä sijaitsevan Sappeenvuoren sijainti, korkeusero ja rinneprofiili soveltuvat mainiosti monipuoliseen laskemiseen ja lomailuun. Sappee on suomalaisen hiihtokulttuurin ja suksibisneksen pioneerin Antti-Jussi ”Naku” Tiitolan kotirinne.

Antti-Jussin tarina kotirinteeltä

– Ulkomailla ollessani tutustuin telemarkkiin ja 80-luvun alussa toin lajin Suomeen. Aloimme kangasalalaisten nuorten kanssa harrastaa lajia harjuilla, ja kun Sappee avattiin, siirryimme sinne. Tänä talvena haluan opastaa nuoruuden slalomkaverini Ollin telemarkin saloihin kotikeskuksessani.

> Tutustu tarkemmin Sappeeseen

Serena – Heikki Sorsan kotirinne

Serena on erityisesti lumilautailijoiden suosima lähirinne hyvien kulkuyhteyksien päässä Espoossa. Serena on lumilautailija Heikki Sorsan kotirinne.

Heikin tarina kotirinteeltä

– Serena on mulle aika legendaarinen paikka laskee. Kävin siellä mun ensimmäiset paippikilpailut ja nyt asun ihan vieressä melkein 20 vuotta myöhemmin. Edelleen lasken siellä frendien kanssa ja sinne on aina kiva mennä ku tietää et paikat on kunnossa! Ja rinteen jälkeen voi mennä viel pulahtaa poreilee jos ei muuta!

> Tutustu tarkemmin Serenaan

Solvalla – Jan-Erik Blombergin kotirinne

Laskettelukeskus Solvalla-Swinghill sijaitsee Nuuksion kansallispuiston tuntumassa Pohjois-Espoossa, lähellä Solvallan urheiluopistoa. Solvalla on Hiutale-laskuohjelmasta tutun Jan-Erik ”Blumi” Blombergin kotirinne.

Jan-Erikin tarina kotirinteeltä

– Mun laskuhommat alkoivat nuorena poikana Swinghillissä eli ystävien kesken Espoon Chamonixissa. Hiihtäminen maistui heti kättelyssä niin makealta, että mäkeen oli päästävä huolimatta siitä oliko sumuinen tai räntäsateinen päivä. Bussin takapenkille suksien kanssa könytessä tuntui aina siltä kuin olisi astumassa toiseen maailmaan. Mäkipäivän jälkeen kun vaatteet olivat läpimärät, veti Swinghillin kahvion korvapuustintuoksu luokseen. Siellä oli hyvä kuivatella kamoja ja odotella kyytiä kotiin. Tänään otin mukaani mäkeen ystäväni Jussi Monosen. Nipwitz-porukkaan kuuluva Jussi on tullut monille tutuksi katuhiihdosta ja sen kuvaamisesta, mutta viime aikoina Jussilla on alkanut veri vetää vuorille. Mielestäni ei ole sen parempaa paikkaa tutustua vuorten saloihin kuin Nuuksion vuoristo ja Espoon Chamonix.

> Tutustu tarkemmin Solvallaan

Sveitsi – Peetu Piiroisen kotirinne

Monipuolinen Sveitsin Hiihtokeskus sijaitsee Hyvinkäällä, alle tunnin matkan päässä pääkaupunkiseudulta. Sveitsin Hiihtokeskus on lumilautailija Peetu Piiroisen kotirinne.

Peetun tarina kotirinteeltä

– Meiltä oli meidän kotoa kolmen kilometrin matka Sveitsin hiihtokeskuksen rinteille. Ja junnuna sinne oli päästävä melkein joka päivä – bussilla, mopolla tai vaikka kävellen. Rinteessä tutustui helposti uusiin kavereihin ja osa heistä on frendejä vieläkin. Kuten Markus Malin jonka kanssa lasketaan vieläkin yhdessä sekä Suomessa että maailmalla.

> Tutustu tarkemmin Sveitsin Hiihtokeskukseen

Ylläs – Antte Lauhamaan kotirinne

Ylläs on Suomen mittavin hiihtokeskus Pallas-Yllästunturin kansallispuiston vieressä. Ylläs on telemark-hiihtäjä Antte Lauhamaan kotirinne.

Anten tarina kotirinteeltä

– Ylläs on aina ollut minulle se todellisten tuntureiden keskus. Näillä rinteillä innostuin aikanaan telemark-hiihdosta ja täällä myös hiottiin se pohja, joka myöhemmin toi menestystä vapaalaskukilpailuissa. Muistan kuinka Ylimyksen Laurin kanssa harjoiteltiin aikanaan Kebnekaise-classic vuoristovaellus-kisaan hiihtämällä ylös alas kolmea tunturia Ylläksellä. Kuluneesta tulee tänä talvena 17 vuotta. Monessa paikassa on hiihdetty tuona aikana, mutta tänä talvena vien Laurin laskemaan kotimäkeen puuteria!

> Tutustu tarkemmin Ylläkseen

Öjberget – Andreas Romarin kotirinne

Öjbergetin talviurheilukeskus sijaitsee 8 kilometriä Vaasan keskustasta etelään Sundomin kylässä. Öjberget on alppihiihtäjä Andreas ”Andy” Romarin kotirinne.

Andreaksen tarina kotirinteeltä

– Öjbergetin ainutlaatuinen tunnelma, mahtavat valmentajat ja tietty laskukaverit sytytti mussa juniorina palon laskemiseen, ja se liekki sitten kantoikin ihan kärkikahinoihin maailmancupin kisoissa. Nyt kuljetaan ympäri maailmaa ja on nähty vaikka minkälaisia rinteitä, mutta kyllähän se oma kotirinne aina tuo semmosen lämpimän fiiliksen; sieltä kaikki lähti. Kai mä olen semmoinen elävä esimerkki siitä, että lakeuksiltakin voi ponnistaa huippulaskijaksi, kun vaan jaksaa keskittyä hommaan ja treenata. Tänä talvena haluan viedä serkkuni Tiffanyn tutustumaan Öjbergetiin ja katsotaan mihin se tällä kertaa johtaa.

> Tutustu tarkemmin Öjbergetiin

Ounasvaara – Antti Autin kotirinne

Rovaniemen kaupunkikeskus Ounasvaara tarjoaa hyvät harrastusmahdollisuudet etenkin lapsiperheille ja temppulaskijoille. Ounasvaara on lumilautailija Antti Autin kotirinne.

Antin tarina kotirinteeltä

– Olen asunut koko ikäni Ounasvaaran kupeessa ja jo pienestä pitäen vanhempani veivät minua sinne. Oukulla laskemisessa minulle on aina ollut tärkeintä ajanvietto kavereiden kanssa oli keli mikä tahansa. Yhdessä toisiamme kannustamalla meistä alkoi tulla parempia, mutta perusajatus ei koskaan ole hiipunut mielestä: Temutaan yhdessä olosuhteista riippumatta, koska yksin laskeminen ei ole koskaan yhtä kivaa kuin kaverin kanssa!

> Tutustu tarkemmin Ounasvaaraan

Korkeakangas – Mika Kallion kotirinne

Korkeakankaan perhekeskeinen hiihtokeskus Valkeakoskella tarjoaa oivat puitteet laskettelun harjoitteluun. Korkeakangas on ratamoottoripyöräilijä Mika Kallion kotirinne.

Mikan tarina kotirinteeltä

– Lapsena meiltä kotoa Valkeakoskelta oli vain muutaman kilometrin matka Korkeakankaan hiihtokeskukseen. Kavereiden kanssa kisattiin ja temppuiltiin siellä monesti aamusta iltaan. Vauhtia taisi olla jo silloin aika paljon, se on aina mua viehättänyt.

Kilpailukauden päätyttyä on kiva palata hetkeksi koti-Suomeen ja Valkeakosken Korkeakankaan rinteille. ”Korkis” on edelleen loistopaikka, varsinkin lapsille. Rinteiden profiili on tosi hyvä ja palvelut toimii. Tänä talvena otan Antonin mukaan ja opetan hänelle Korkiksen metkut ja ajolinjat.

> Tutustu tarkemmin Korkeakankaaseen

Messilä – Mikko Ilosen kotirinne

Hollolassa, tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta, sijaitseva Messilä on Etelä-Suomen suosituimpia hiihtokeskuksia. Messilä on golffari Mikko Ilosen kotirinne.

Mikon tarina kotirinteeltä

– Messilässä 90-luvun alkupuolella oli kausi, jolloin en missannut yhtään laskupäivää koko talvena. Joka ikinen päivä kun rinteet oli auki, olin mäessä. Parhaita muistoja sieltä on kaverit sekä onnistumisen fiilikset kun oppi jotain uutta. Suksilla tai laudalla, ei väliä, kunhan keksittiin joka päivä jotain uutta pihakikkaa. Myönnän, että kaipailen niitä aikoja. Tänä talvena otetaan Einon kanssa ensilaskut. Uskon että intoa riittää ja Messilä vie pojan mennessään. Toki pieni taka-ajatus on että isäkin pääsee useammin mäkeen!

> Tutustu tarkemmin Messilään

Kerro tai kuvaa oma tarinasi!

Kenet sinä viet rinteeseen? Parhaat kuvat ja tarinat palkitaan laadukkailla laskukamoilla!

Ota kuva tai kerro tarina omasta päivästäsi rinteessä kaverin kanssa. Jaa ja tagaa se #kotirinne.

Huhtikuun palkinto: Hiihtoon liittyviä ylläripalkintoja!

> Tarkemmat tiedot kampanjasta ja osallistumisesta osoitteessa: www.ski.fi/kotirinne


Avainsanat:
, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
Arvostele artikkeli:
Osallistu #kotirinne-kisaan – voita laskukamat itsellesi ja kaverille! Ski-fi_artikkelikuvat_yleinen
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4,60/5 - 5 ääntä)
Loading ... Loading ...

Kommentoi artikkelia ja keskustele aiheesta

  • mummo56 sanoo:

    Lapsenlapset veisin nyt, kun omat menevät jo omia teitäään….

    Vastaa

  • seija60 sanoo:

    Hyysalon tarina aina koskettava, rinteeseen veisin mieheni.

    Vastaa

  • JussiK sanoo:

    Moikka!

    Mie veisin rinteeseen miun intialaisen kaverin. Olisipa se näky kun kaksi aloittelijaa sählää rintheessä :) Mutta kukaan ei ole seppä syntyessään, harjoittelu tekee mestarin tai jotain sinne päin.

    Vastaa

  • Näytä kaikki kommentit (4)

    Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

    *