Alppimatka lasten silmin

Oltiin iskän kanssa pitkään mietitty Alpeille lähtöä, ja nyt se toteutui. Matkalle mahtui paljon positiivisia yllätyksiä, kommelluksia ja vaihtelevia kelejä. Lentokoneessa saatiin ihan eturivin paikat ja yllättävän hyvät lentokoneruuat: lihapullia, kurkkua, porkkanaa ja sämpylä sekä pillimehu.

Salzburgin lentokentällä oli hieman säätöä, kun ihmiset etsivät oikeita bussejaan ja itse jouduimme tovin odottelemaan. Matkalla ihailtiin maisemia, ja puolentoista tunnin päästä oltiinkin kohteessa. Olisipa kiva, jos Suomessakin olisi edes yksi vuori, kun Itävallassa niitä on satoja.

Hotelli Siegmundshofissa purettiin laukut ja lähdettiin ulos ihmettelemään maisemia ja kylää. Hotellihuone oli tosi siisti, ja parvekkeelta aukesi hyvät näkymät. Pian olikin jo päivällisaika. Matkapakettiimme kuului aamupalan lisäksi päivällinen ravintola Soul Housessa. Tarjolla oli valmis kolmen ruokalajin menu, johon kuului alkukeitto, pääruoka ja jälkiruoka.

Hissiasema lähellä mutta kaukana

Hotellilta oli vain puolen kilometrin matka lähimmälle hissiasemalle. Jehkin kanssa matka suksia kantaen ja monot jalassa oli aika pitkä. Onneksi sukset saatiin kiinnitettyä reppuun, ja johan pysyi kaverin naama iloisena. Täytyy myöntää, että omaa lumilautaa kantaessa tuli paljon kuumempi kuin laskiessa.

Sunnuntaina lähdettiin heti aamupalan jälkeen rinteeseen. Hotellin aamupala on tosi hyvä, jogurttia, leipää, hedelmää ja juustoja. Aika samanlainen kuin Suomen hotelleissa. Hotellimme alakerrassa oli kuivaus- ja suksikaappi, johon sai jättää sukset, kypärät, hanskat ja monot. ”Hiihtorojuja” ei siten tarvinnut viedä hotellihuoneeseen kuivumaan ja tuoksuja tuomaan.

Sää oli mitä parhain, aurinko paistoi ja pakkasta oli muutama aste. Saalbachin rinteissä on vain se huono puoli, että niitä on paljon ja monella eri vuorella, joten koskaan ei tiedä, missä ollaan. Onneksi Isi useimmiten tiesi. Saalbachin hissijärjestelmä on tosi näppärä: jono vetää nopeasti (meidän ei kyllä tarvinnut jonottaa mihinkään) ja hissit ovat melkein kaikki uusia.

Rinnekahviloita on ihan joka kulmalla, joten taukoja ei tarvinnut sen tarkemmin suunnitella. Reppuihin on hyvä varata suklaapatukoita ja vesipullot, niin niistä saa vähän energiaa hissimatkojen aikana.

Maanantaina oli pilvisempi päivä, mutta rinnealueella vietettiin taas kuusi tuntia. Tultiin hotellille, käytiin suihkussa ja lähdettiin illalliselle. Itävaltalainen ruoka ei näin talvisin juurikaan sisällä tuoreita vihanneksia tai hedelmiä, joten niitä ostettiin kaupasta ja syötiin iltapalaksi. Yhtenäkään iltana ei paljon nukkumattia tarvinnut kysellä!

Zell am See on naapurissa

Tiistaina olikin aikainen herätys, sillä lähdettiin vuorostaan laskemaan Zell am Seehen. Sinne mentiin bussilla. Takaisin tultiin laskien Viehhofeniin, josta kulkee Saalbachin ski-bussit. Ensi talvena Viehhofeniin valmistuu hiihtohissi, jolla pääsee Zell am Seen puolelle. Lähivuosina valmistuu myös hissi Viehhofenista Saalbachin hiihtoalueeseen kuuluvalle Leongangin alueelle.

Zell am Seessa oli mukavat rinteet, eikä alue ollut liian iso, joten siellä pysyi aika hyvin kartalla. Suosikkirinteemme oli Fun Slope, jossa oli tunneleita, reilejä ja kumpuja. Siellä oli muutamia vanhempia hissejä, mutta se ei menoa haitannut. Keli oli mitä mainioin, aurinko paistoi täydeltä terältä eikä tuullut yhtään.

Keskiviikkonakin päätettiin lähteä Zell am Seehen. Keli oli hieman pilvisempi kuin tiistaina, mutta edelleen poutainen ja liki tuuleton. Laskettiin metsässä ja kieriskeltiin puuterilumessa, kun ei päästy kaatumisen jälkeen ylös. Paluumatkalla ilmeni hieman ongelmia, kun ei päästykään laskemaan Viehhofeniin, sillä rinteet olivat juuri menossa kiinni. Viehhofeniin vievä rinne suljettiin hyvissä ajoin ennen hissin sulkemista, eikä kiukkuiselle hissimiehelle riittänyt selityksemme, että olimme laskemassa Saalbachin puolelle emmekä aikoneet enää mennä hissiin. Laskimme Zell am Seen kylälle ja paluu hoitui linja-autolla.

Alkuperäinen tarkoitus oli, että päivä olisi ollut rennompi, mutta siitäpä tulikin sitten pisin kaikista. Isän kello kertoi vertikaalimetrejä kertyneen päivän aikana 7 700! Muiden päivien jälkeen lukemat vaihtelivat 5 500 ja 6 600 välillä.

Torstaina puolestaan pidettiin rennompi päivä. Kävimme Fieberbrunnissa tekemässä rinnekierroksen ja lopuksi laskettiin puuterilumista reittiä takasin hotellille. Puuterilla lasku on ihan parasta!

Perjantaina oli viimeinen laskupäivä. Keli oli hieman koleampi, pilvistä ja kymmenen astetta pakkasta. Nautittiin silti suuresti ja hiihdettiin lähinnä Leongangin hiihtoalueella. Laskettiin myös puuteria, nyt pidemmän reitin kautta. Paras lopetus tälle reissulle!

Palvelu jäi mieleen

Palvelu pelasi reissun aikana joka ikisessä ravintolassa nopeasti. Toisin kuin Suomessa, oikeastaan missään ei tarvinnut monot jalassa etsiä tiskiä ja kantaa itse tarjotinta pöytään.

Reissu oli täynnä mahtavia maisemia, naurua, hyvää ruokaa ja hieman vaihtelevia säitä. Tämä Alppimatka oli kyllä ihan huippu! Kannatti lähteä ja mennään varmasti vielä uudestaankin.

Teksti: Fanni Kelho
Kuvat: Jussi Ovaskainen