Keväthiihto on parasta!

Julkaistu: 17.4.2019

Puuterin laskeminen on aivan loistavaa ja kun sitä lunta silloin tällöin tulee niin onhan se mahtavaa. Mutta kyllähän tuo keväthiihto on aivan mielettömän mukavaa. Nautin aivan suunnattomasti siitä loskakumpareikoista. Ja kun vielä yöpakkasten aikaan pääsee rinteen ulkopuolelle, niin siellä jotenkin pääsee vielä enemmän leikkimään kuin keskitalven pakkasilla. Viime viikonloppuna ensin lauantaina käytiin vähän randoilemassa ja saatiin hyvät laskut Ukonhatulla, mutta sunnuntaina keli vasta hellikin. Yöllä kävi pikkupakkanen ja aamun pieni pilvikerros haihtui aamupäivän myötä ja päästiin nauttimaan todella mainiosta aurinkoisesta … Lue loppuun

Lue lisää »

Syöte MTB 2019 alle 5 tuntia, tilannekatsaus

Julkaistu: 03.4.2019

Talvi on kääntynyt kevään puolelle ja Syöte MTB lähestyy. Talven aikana oli tavoite lisätä matalasykkeisten lenkkien määrää ja mielestäni aika hyvin suunnitelma on onnistunut. Varmasti enemmänkin olisi voinut treenata, mutta onpa nyt kuitenkin jotain tullut tehtyä. Pääosin treeni on koostunut murtomaahiihdosta, perinteisellä tyylillä, kävelystä ja laskettelusta, sekä randoilusta. Näiden lisäksi korkeamman sykkeen treeniä on tullut koripallosta. Painokin on pikkuhiljaa tullut vähän alaspäin, vielä ei neuvolasarjaan ole päästy, mutta kyllä se pitäisi helpostikin olla mahdollista kesään mennessä. Uskoisin, että nykykunnolla ja … Lue loppuun

Lue lisää »

Pyhän takamaastot hiihtolomalla

Julkaistu: 08.3.2019

Alotettiin hiihtoloma käymällä Noitatunturilla kolmen sukupolven voimin, minä, Heidi, Aleksi ja minun isä. Tilanne takamaastoissa on aika haastava lumen vähyyden takia mutta hauskaa retkeilyä nyt kuitenkin ja pari odotukset ylittänyttä laskua. Tällä kertaa enempi videon muodossa:

Lue lisää »

Bolle Nevada -lasit ja Bolle Beat -kypärä

Julkaistu: 28.2.2019

Sain alkukaudesta testattavaksi Bollelta lasit ja kypärän. Nyt on sen verran laskupäiviä ja myös randopäiviä takana noiden kanssa, että uskaltaa jonkinlaista arviota kirjoittaa. Bolle Nevada -lasit Phantom linssillä Aloitetaan laseista, ehkäpä siksi, että nämä olivat itselle aika iso yllätys siinä kuinka yhdellä linssillä pärjää noin hyvin. Minulla oli aiemmin Oakleyn lasit joissa oli kahdet linssit, kellertävä ja sitten selkeästi tumma linssi aurinkoiseen keliin. Ne oli helppo vaihtaa vaikka hissinousun aikana, edellyttäen, että vaihtolinssi oli mukana. Tämän Phantomlinssin kanssa en ole … Lue loppuun

Lue lisää »

Pallas ja Ylläs skinnaten

Julkaistu: 18.2.2019

Keskiviikkona 13. helmikuuta piti lähteä Norjaan Lyngeniin laskemaan. Säätiloja seurattiin tarkasti ja koko ajan näytti vähän huonolta. Keli oli hyvä ennen reissua ja reissun jälkeen, mutta meidän aikaikkuna torstai, perjantai, lauantai näytti huonolto. Lämmöt nousisivat reilusti ja alhaalla tulisi vettä kaatamalla ja ylempänä vuorilla näin ollen lunta todella paljon. Ja kovan tuulen kanssa tottakai. Eli mitään ei oikein voisi tehdä. Ylös ei uskalla lumivyöryvaaran takia mennä ja alhaalla sataa vettä. Loppuun asti seurattiin ennusteita, mutta lopulta maanantai-iltana peruttiin majoitus ja … Lue loppuun

Lue lisää »

Adventure Free’kend Pyhätunturi

Julkaistu: 11.2.2019

Pyhällä järjestettiin 8.-10. helmikuuta Adventure Free’kend. Yhteistyössä Partioaitan kanssa järjestetty tapahtuma sisälsi monenlaista ohjelmaa. Oli Finlav lumiturvallisuus 1 -kurssi, Advanced freeride skills hiihtokoulu, Jäätikkö-workshop, otsalamppujen valossa lumikenkäilyä ja Partioaitan klubi-ilta jossa oli puheenvuoroja vastuullisesta matkustamisesta ynnä muuta. Itse osallistuin tuohon jäätikkö-workshoppiin, jossa oli siis tarkoitus käydä aivan perusteita läpi ja tutustuttaa osallistujia jäätikköön ja kuinka siellä toimitaan. Kouluttajana oli Partioaitan eräopas, innostunut vuorilla liikkuja Teemu Suominen, joka myös Teemu ihan pihalla -blogista tunnetaan. Jäätikkö workshop Niinkuin viikkoa aiemmin tuli todettua, … Lue loppuun

Lue lisää »

Syöte MTB 2019 ilmottautuminen

Julkaistu: 28.1.2019

Maanantai 28.1. Syöte MTB ilmoittautuminen alkaa klo 18. Tiedossa on, että paikat menevät nopeasti. Aleksilla alkaa treenit klo 18.15. Olenko juuri autossa kuskaamassa Aleksia kun pitäisi olla ilmoittautumassa?!?! Klo 17.45 Aleksi ilmoittaa, että lähdetään. Kastelliin ajaa meiltä noin 10 minuuttia, hyvin pitäisi keretä siis. 12 minuuttia myöhemmin klo 17.57 kurvaan Kastellin koulun parkkipaikalle ja Aleksi lähtee treeneihin. Minä kaivan kännykän taskusta. Ensimmäisenä ruutuun tulee ilmoitus ”Akku vähissä, 20%”. ”Voe kertakaikkiaan…” mietin, tämä tästä vielä puuttuu. Olin avannut valmiiksi selaimeen syotemtb.fi … Lue loppuun

Lue lisää »

Syöte MTB alle 5 tuntia, päivitystä

Julkaistu: 18.1.2019

Päivitystahti on ollut hidas, mutta varma ja projekti etenee. Syötteellä ikävä kyllä paloi huipulla sijaitseva hotelli, jossa on ollut aina peseytyminen ja ruokailu. Tämä aiheutti myös sen, että ilmoittautuminen Syöte MTB:hen siirtyi 28.1. jotta siellä saadaan varmistettua ruokailun ja peseytymisen mahdollisuudet. Silloin pitää olla tarkkana, että paikka varmistuu. Treenaaminen on edennyt murtomaahiihdon merkeissä ja joulun aikaan tuli lasketeltua 10 päivää putkeen.  Tottakai myös koripalloa olen jatkanut. Loppiaisen aikaan oli perinteinen ikämiesturnaus, josta napattiin yhdeksäs mestaruus. Kymmenen kertaa on osallistuttu ja … Lue loppuun

Lue lisää »

Zillertal 2018 muistoja videoina

Julkaistu: 04.1.2019
zillertal ahorn mayrhofen

Alkaa olla vuoden päivät siitä kun lähdettiin koko perheen unelmareissulle, kahdeksi kuukaudeksi Zillertaliin laskettelemaan. Reissu meni hienosti ja siitä olen blogiin paljon kirjoitellut, mutta kun tuota vlogia aloittelin, niin ajattelin, että tämmöisen muistelujakson haluan tehdä. Videossa on siis reissussa kuvattuja GoPro pätkiä, sekä selostukset välissä, että missä mikin pätkä on kuvattu. Jospa tästä olisi hyötyä vaikkapa jollekin sinne päin matkaavalle. Aiheeseen liittyviä postauksia: Zillertalissa ollaan Ekat laskut Zillertalissa Eka rando Alpeilla Zillertal ja sen eri laskettelukeskukset Zillertal 2018

Lue lisää »

Joulu Rukalla ja joulupäivän iltarando Pyhällä

Julkaistu: 27.12.2018

Joulu Rukalla Joulun pyhät osuivat tänä vuonna oikein sopivasti, että muutamalla vapaapäivällä sai puolentoista viikon loman. Johannan kanssa molemmat saatiin semmoiset vapaat järjestettyä ja kohti Pyhää lähdettiin lauantaiaamuna. Heidillä oli perjantai-iltana tanssiesitys joten emme sen jälkeen enää lähteneet ajamaan yötä vasten. Lauantaina matka sujui mukavasti ilman sen suurempia ruuhkia. Napapiirillä pysähdyttiin Joulupukin pajakylään ja käytiin siellä vähän kiertelemässä. Tosi usein siitä ohi ajetaan, mutta taisi olla nyt vasta toinen kerta kun siinä pysähdyttiin. Jouluaaton aatto laskettiin rapsakassa pakkaskelissä. Ala-aseman mittari … Lue loppuun

Lue lisää »