
Rinnekikkailua
Pienemmistäkin rinteistä saa enemmän irti lisäämällä peruslaskemisen oheen erilaista taitoa kehittävää kikkailua.

Leveää rinnettä
Hiittenharjun päärinteessä riittää leveyttä. Toiselta puolelta rinne on viettävä ja toiselta leppoisa.

Higher Latitude - Episode 1
Higher Latitude -lumilautailusarjan avausosassa sukelletaan Pohjois-Norjalaisen alkutalven hämärään ja pehmytlumiseen maailmaan.

Burton Girls, jakso 2: Stand Out
Burtonin mimmitiimi näyttää tyylimallia.

Aatelistason hiihtokeskus
Sveitsin St. Moritz on legendaarinen hiihtokeskus, jossa laatu- ja hintataso ovat korkealla. Onneksi niin ovat ympäröivät vuoretkin.

Some-tauko
Sosiaaliseen mediaan jaettu rinneriemu on suurempi riemu. Hyvä mieli tarttuu ja leviää, ja ensi kerralla kotiin jäänyt kaverikin tulee helpommin mukaan.

Joupiskan laskumaisemat
Joupiska sijaitsee aivan Seinäjoen keskustan kupeessa, joten laskumaisema on poikkeuksellisen urbaani. Harvassa kaupungissa pääsee näin kätevästi mäkeen.

Mont du Vallon
Mont du Vallon on selkeä vuori. Etukylki hahmottuu alhaalta lähes huipulle saakka yhdellä silmäyksellä. Alas vie kaksi rinnettä ja lukuisia offarireittejä, etenkin alhaalta katsottuna vasemmalla piilossa olevaa kylkeä pitkin.

Uutta kulmaa rinteisiin - Happo banks
Tässäpä hieno idea, jolla rinteeseen voi tuoda mainiota lisäkikkailtavaa.

Sinkissä
Sankalla lumisateella näkyvyys on lähellä nollaa. Metsäisessä Seki Onsenin pikkukeskuksessa puuterilasku onnistuu tälläkin kelillä. Seuraavalle puulle näkyy aina, ja metsä luo tarvittavaa kontrastia.

Maailman syvin lumi
Myokon naapurissa Seki Onsenissa kerrottiin olevan käyntihetkellämme maailman syvin lumipatja, paksuudeltaan 450 cm.

Lautailijat järvimaisemassa
Ruokolahden rinteillä on silmää lepuuttava järvimaisema.

Zak Hale & Ethan Deiss
Burtonin tiimilaskijat Zak Hale ja Ethan Deiss väläyttävät taitojaan näyttävillä urbaanispoteilla Norjassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

Snowboarding: For Me -traileri
Oakley-tiimin näyttäviä aikaansaannoksia Suomen kaduilta Norjan ja Kanadan kautta Japaniin asti.

Parked Up In Europe 2/2, Planai & Hochkönig
Route One -lautatiimi tekee asuntoautolla 9 päivän reissun Alppien parkkeihin. Jälkimmäisessä osassa Itävallan Schladming Planai Superpark ja Hochkönig King’s park.

Parked Up In Europe 1/2, Gstaad & Schöneben
Route One -lautatiimi tekee asuntoautolla 9 päivän reissun Alppien parkkeihin. Ensimmäisessä osassa Sveitsin Gstaad ja Schöneben Snowpark Etelä-Tirolissa.

Lasten harjoittelumäki
Vihti Ski Center tarjoaa matto- ja naruhisseillä helpon kokeilun lasku-uran alkuun. Näistä on hyvä siirtyä viereisiin sompahisseihin, ja lopulta huipulle asti vieviin ankkurihisseihin kun kurvit on jo hallussa.

Parkkikoulua
Hirvensalossa on tarjolla eri tyyppisiä parkkikouluja, jotka auttavat tutustumaan jibbailun saloihin.