Road to Äkäslompolo

Julkaistu: 23.2.2017

Huhheijaa, kun on taas aikaa kulunut. Kovasti piti päivitellä skinien leikkaamisesta ja SM-parisprinttiviestistä ja Ylläksen reissuun valmistautumisesta. Nyt sitä nökötetään Ylläksellä hiihtarin mökin nurkassa ja mietitään mihin kaikki tää aika on mennyt. No skinienkin leikkailun siirsin sopivasti myöhemmälle, siitä tulossa vielä operaatiokatsausta. Palataan ajassa taaksepäin, aikaa ennen antibioottikuureja ja muuta säätöä. Kisakallion leirin jälkeen tulin kipeäksi ja kaikenmaailman keuhkopöhöt pääsi pahenemaan. Siinä sitten jouduin olemaan viikon verran poissa pelistä, ja käväisin mm. poskionteloiden röntgenissä ja jopa punkteerauksessa väärän hälytyksen vuoksi. Pikkuhiljaa antibioottikuurin saattelemana lähdin rasittamaan keuhkoja mm. järvellä koirahiihtelyn muodossa. Treenit kuitenkin painottuen enemmän lihaskuntopuolelle. Viime sunnuntaina osallistun SM-parisprinttiin, oli kiva nähdä tuttuja ja verestellä muistoja, muttei siitä oikein muuta jäänytkään käteen. Viestipari toi kaksi kertaa viestin kärjessä, ja siitä se tulosnotkahdus sitten aina lähti minun kohdalla. Ensimmäinen mäki hapetti ihan täysin ja sitten mietittiin, että miksei näkökentässä ole enää juuri mitään jäljellä. Eikun hengitystä tasaamaan ja suuntaamaan rastille. Moottorikelkkaurilla hiihtäminen tuntui todella vaikealta, vaikka se on ollut itselleni aina vahvuus hiihtosuunnistuksessa. Varsinkin, jos on ollut todella liukas pääkallokeli. Mutta niin ne lihakset vaan unohtaa. Onneksi pää sentään pelasi, eikä pahempia pummeja tullut. Paitsi viimeisellä lenkillä ja silloin olin jo lamaantunut ja luovuttanut. Keuhkoihin sattui ja paljon, tuntui kuin keuhkoputkista olisi virrannut typpeä keuhkoihin. Toisella lenkillä oli jo helpompi hengittää, muttei sitäkään voisi vielä helpoksi kutsua. Ehkä joskus vielä tulee kausi, etten ole yli 10 kk jatkuvalla syötöllä krohisemassa ja yskimässä ja pääsen treenailemaan hengästyen. Ei voikkaan vaatia jaksamista ja vauhtikestävyyttä tai maksimikestävyyttä, jos ei lähes vuoteen ole päässyt kunnolla rasittamaan itseään.

SM-viestin jälkeen oli vuorossa päivä Sappeella. Muutamia opetushommia oli luvassa, jonka jälkeen kotiin pakkaamaan Ylläksen reissuun. Luvassa olisi kolmen viikon keikka Lompoloon, missä tulisi tehtyä rinteessä ja ladulla hiihdonopetushommia, laskettua omia laskuja ja toivottavasti pääsisi testaamaan uusia skinejä pehmeällä lumella. Pari viimeistä viikkoa tulisi kulumaan laduilla hiihto-oppaana sokealle miehelle. Olen hiihdättänyt häntä jo 7 vuoden ajan. Päivät ovat pitkiä ja hiihtoa tulee mittariin useita kymmeniä kilometrejä. Mies hiihtää pääosin luistelua, mutta satunnaisesti perinteistä. Hän on siis täysin sokea. Melko kovaa vauhtia tulee hiihdettyä ja moninkertaistan tähän mennessä hiihtämäni kilometrit näinä viikkoina. Pakkasin siis mukaan laskukamppeet ja sukset varauduin takamaastoreissuun. Vyörykamppeet ajattelin lainata Ylläkseltä, mutta omat uudet skinit pakkailin laatikossa mukaan. Retkitarvikkeita otin mukaan sen verran mitä kevyelle päiväreissulle tarvitaan. Maastohiihtovaatteita tuli otettua reilusti, nimittäin säiden vaihtelut ovat Ylläksellä normaalia (kuten rinteessäkin saa varautua moneen eri sääilmiöön päivän aikana) ja tulee myös hikoiltua melkolailla reippaasti hiihtäessä. Kaikenmoista muutakin sälää tuli pakattua, jos vaikka pulahtaisi Saagan porealtaaseen palauttelemaan tai kävisi treenailemassa salilla. Myös avantouintiin piti varautua, mutta melonta/avantotossut hävisi viime keväänä saunareissulla. Joten eipä siinä sitten paljoakaan varauduta 🙂

Sulloin tavarat kasseihin ja rinkkaan, säädin herätyksen ennen aamunkoittoa ja laitoin eväät valmiiksi aamua varten. Heräsin ennenkuin kukko lauloi, mutta loppujenlopuksi pääsin liikenteeseen vasta vähän ennen kahdeksaa. Sopivasti aamuruuhkiin. Aamukahvin jälkeen alkoi vihdoinkin heräilemään. Puheluiden ja chilipähkinöiden siivittämänä jaksoin ajella Ouluun saakka. Kirkas taivas, aurinkoinen sää ja uudet nastarenkaat alla oli hyvä ajaa. Oulussa söin ja pidin jaloittelutauon Stadium-outletissa. Ajattelin aluksi ajaa Haaparantaan, käydä siellä ostamassa ruokatarvikkeet ja pyörähtää Haglöfsillä, mutta tankkaustarve Torniossa vesitti innon pysähtyä heti muutaman kilometrin päässä, vaikkakin hyvä kahvi ja näkkileivät kiinnostelivat kovasti 🙂

Aurinko alkoi pikkuhiljaa hiipiä alaspäin, antaen lupauksen kauniista auringonlaskusta. Pyrin minimoimaan pysähdykset, mutta toisaalta ei minulla ollut minnekkään kiire ja auringonlaskun aikaan harvoin tulee tuollaisissa maisemissa liikutua. Kukkolankoskella pysähdyin ihastelemaan auringonlaskua. Jatkoin eteenpäin, autolla ajaminen tuntui hankalta, nimittäin olisi kiinnostanut katsella takavasemmalla laskevaa aurinkoa ja pysähdellä ottamaan kuvia.

Tornionjokilaakson taakse laskeva aurinko värjäsi liukuväreillä taivaan, jättäen oikealle Aavasaksan päälle kauniin violetin ja sinisen värin ja värittäen pilvet hohtavan pinkillä. Ylitorniosta nopeat kahvit matkaan ja Kolariin täyttämään ruokakassi. Ajoin Äkäsjokisuun kautta ja huomasin hymyileväni jokaisen Ylläs- tai Äkäslompolo kyltin kohdalla. Skodan kaartaessa mökin pihaan pakkasta oli jo reilusti parisenkymmentä astetta. Pakkanen tuntui todella kovalta, etelän tyttö kun ei ole tottunut tänä talvena kylmyyteen. Katselin hetken aikaa kirkasta tähtitaivasta ja fiilistelin purevaa pakkasta ja mökistä hangelle kajastavaa lämmintä valoa. Takki kahisten nappasin kassini mukaan, hengitin kirpeää pakkasilmaa ja huokaisin.

Olin vihdoin kotona.

Takinpaikkausoperaatio

Julkaistu: 07.2.2017

Aurinko paistaa täydeltä terältä, pakkanen paukkuu, taivas on kirkkaan sininen ja fyssarilla on vapaapäivä. Ajatukset laukkaa vuoroin Pallaksen puutereilla, Ylläksen takamaastoissa, Sappeen rinteillä, Pyynikinharjulla, kiitää murtsikoilla pitkin Pyhäjärven jäätä ja Kaupin latuja. Mutta fyssari on kipeä. On ollut kipeänä jo reilun viikon, eikä vieläkään parane hengästyttää itseään liikaa. Lauantaina kävin laskemassa laiskanpulskeaa vapaata Sappeella, ja tämäkin tuntui olevan turhan paljon. Kovinkaan monia käännöksiä ei otettu, telemarkhörhön lisäksi mukana oli pari lautailijaa, joista toinen oli pitkästä aikaa laskemassa ja lainalaudalla. Joten säätöihin meni aikaa ja vanhojen taitojen hahmottamiseen. Itselle jäi hyvin aikaa hengähtää, mutta loppuvaiheessa tahti alkoi kiihtymään ja keuhkoissa tuntumaan. Keskittyminen laskemiseen hieman häriintyi, kun yskänpuuskia tuli lähes koko rinteen ajan. Hauska keli tosin oli, lunta oli kasaantunut mukavasti rinteille ja epätasaisuus toi hyvää haastetta käännösten ajoittamiseen, muutamia mukamas hyppykäännöksiäkin mahtui mukaan.

Nyt kun suksille ei uskalla lähteä, otin projektiksi paikata untuvatakin, johon onnistuin Messilässä saamaan kunnon vekin suksen kantilla. Vekki osui harmilliseen kohtaan, sillä se oli muutaman millin takin tikkauksen vierestä. Googlettelin muutamia paikkausvaihtoehtoja ja päädyin itseliimautuvaan nylonpaikkaan. Val Di Fiemmen laaksossa suunniteltu La Sportivan Frequency Down-takki on osittain työkäytössä, joten kovinkaan räävejä paikkamateriaaleja ei viitsi käyttää. Jos olisi pelkästään omassa huvittelu- ja laskukäytössä, laittaisin jonkun aiheeseen sopivan lätkän vekin päälle.

Lähdin etsimään paikkamateriaalia ja itseliimautuvaa nylonpaikkaa löytyi yllättävästä paikasta, onneksi myös ensimmäisestä mistä etsin. Takin väristä tulee mieleen 90-luvun verkkatakit (in a good way – tietysti), mutta valitettavasti nylonpaikkaa sen värisenä tuskin on koskaan valmistettu – ainakaan laman jälkeen. Valitsimme myyjän kanssa yhdessä sinisen paikkamateriaalin (”käviskö tää ysärinsininen?”). Sepä sopii mukavasti vetoketjuihin ja muihin detaljeihin. Päätin paikata takin hieman epäkonventionaalisella tavalla. Ajattelin laittaa nylonpaikan vekin sisäpuolelle, jotta sininen väri himmentyisi ja muuttuisi samaan sävymaailmaan kuin muutkin osat takista. Yksi vaihtoehto nylonpaikalle olisi ollut läpinäkyvä TearAid-tyyppinen korjausteippi, mutta olen huono tilailemaan mitään – saatika odottamaan niitä postista, kun kaikki pitäisi tehdä hetinyt. Saattaa olla, että vaihdan paikan jossain vaiheessa läpinäkyvään. Ja teen paikkauksen helpomman kautta… Ainakin muutamat nettisivut lupaili korjausteipistä vaikka ja mitä, ja sen pitäisi sopia polyesteriin hyvin.

No en ainakaan lähtenyt ajatukseni kanssa helpoimman kautta, sillä ensinnäkin vekki oli hankalassa paikassa, untuvaa pöllyi koko ajan ja tarttui nylonpaikkaan. Kolmannen pienen nylonpaikan muotoiltuani meinasin jo luovuttaa, tehdä asiat helpommalla tavalla ja lätkäistä paikan vekin päälle – niinkuin normaalit ihmiset tekisivät. No nyt kun oli aikaa ja olin päätökseni tehnyt, niin päätin jatkaa projektia. Paikkamateriaalia olisi vielä ainakin viiteentoista paikkaan, joten lähinnä se olisi omista hermoista kiinni. Sain ujutettua paikan kankaan sisälle ja pinsettien avulla siirtää liimattavaa kangasta paikan päälle. Revin aina pienen palasen suojakalvoa pois ja liimailin kangasta kiinni paikkaan. Jossain vaiheessa takkia oli pakko liikutella ja sisälmystä pullahti paikan reunalta reilu tukko pois. Jollain ihmeellä sain paikan kiinni niin, että paikka oli kuin olikin siististi sisäpuolella.

Yllättävän siisti paikasta tuli, vaikka kyllähän se näkyy päälimateriaalin alta, mutta eipä tuo minua ainakaan haittaa. Näkyypähän elämisen jälkiä 🙂 Suunnittelin, että olisi voinut vielä laittaa liimaa vekin päälle, sillä jossain vaiheessa tuo tulee varmaankin kulumaan ja vekki saattaa alkaa purkautumaan. Tai sitten vaan liimaan paikan toisen päälle, niinkuin tuo nylonpaikka on suunniteltu. Mutta ainakin tällä hetkellä tuo sovellus näyttää omaan silmään paremmalta. Seuraava projekti onkin sitten skinien leikkaus, tämä pitäisi toteuttaa ennen viikkoa 8, jolloin lähden ilmastopakolaiseksi Äkäslompoloon.

Maajoukkueleiri Kisakalliossa

Julkaistu: 30.1.2017

Viikon verran BodyPump-koulutuksesta on vierähtänyt, eikä odottamaani lihaskipuja ole vieläkään saapunut. Henkisesti olin valmistautunut siihen, että istuminen, rappuskävely ja makaaminenkin tulisi aiheuttamaan tuskaa. Hyvä näin, nimittäin työviikon jälkeen perjantaina lähdin ajamaan kohti Kisakallion Urheiluopistoa. Seuraavaksi luvassa olisi siis maajoukkuefysioterapeutin hommia, ja mielellään tekee urheilijoiden kanssa töitä sellaisessa kunnossa, ettei jokainen pienikin liike tunnu tuskalta 😀

Olen ollut fysioterapeutin roolissa pyöräsuunnistuksen maajoukkuekuvioissa nyt muutaman vuoden. Olen mukana leirityksissä, jossa ohjaan lähinnä oheisharjoitteita. Olen mukana MM-kisamatkoilla ja tarvittaessa muuallakin. Kisamatkat koostuvat pääasiallisesti urheilijoiden lihashuollosta, mutta teen myös muita huolto- ja kuljetushommia. Muutamia reisilihaksia on parin vuoden aikana tultu rentouteltua, ravisteltua ja hierottua. Olen myös vallannut itselleni ensiapuvastaavan roolia ja pyrin olemaan ensimmäisenä paikalla kompressiositeen, teipin, kylmäpussin ja laastareiden kanssa.

Kisakallion talvileiri alkoi jo torstaina, mutta päivätöiden vuoksi harrastaminen sai siirtyä perjantai-illalle. Ajelin Kisakallioon perjantai-iltapäivän auringon saattelemana ja ehdin perille kuuntelemaan maajoukkueen psykologin luentoa. Luennolla käsiteltiin mm. pettymyksen tunteita ja miten suunnistussuoritukseen tulisi keskittyä. Tulin hieman kesken luentoa, joten en ehtinyt orientoitumaan aiheeseen tarkasti. Psyykkinen valmennus on mielestäni on tärkeää, varsinkin lajissa joka vaatii fyysisen suorittamisen lisäksi aivokapasiteetilta todella paljon. Lajin vaatii paljon keskittymistä, erityisesti silloin, kun fyysisesti urheilija alkaa väsymään. Monesti psyykkiseen valmennukseen ei keskitytä riittävästi. Toivoisin itse joukkueen urheilijoille lisää työkaluja psyykkisten ominaisuuksien vahvistamiseen, omien vahvuuksien löytämiseen ja siihen, että miten haitalliset ajatukset kesken suoritusta saataisiin fokusoitua suunnistusajatteluun.

Lauantai-aamu ei auennutkaan aurinkoisena tammikuun pakkaspäivänä, vaan vesipisaroita ja sumua leijaili urheiluopiston veden kirkastamaan jäisen kävelytien pintaan. Aamupäivän treeni oli 17 km päässä Virkkalassa, tämä toteutettiin takaa-ajona. Keli oli pyöräilyä ajatellen melko karmiva, meinasin liukastua jo kynnyksellä. Kävi sääliksi maajoukkuelaisia, mutta jokainen sateesta huolimatta lähti aamupäivän treeniin iloisena ja innokkaana. Yksikään ei nurissut säästä. Itse en ottanut tälle leirille pyörää mukaan, suuntasin siis kuntosalille suunnittelemaan iltapäivän fysiikkatreeniä. Reeni oli jo takaraivossani valmiina, mutten tarkkaan muistanut mitä kuntosalilla oli, joten täytyi käyttää aika ennakkovalmisteluun. Tässä vaiheessa kautta suunnittelin voimaharjoittelun perusvoima- ja kestovoimapohjaiseksi. Harjoituksessa keskityttäisiin alaraajojen linjauksien ja lihasvoiman kehittämiseen, keskivartalolihasten tukeen ja ylävartalon ryhtilihasten harjoituttamiseen. Pyöräsuunnistuksen fyysistä puolta ja voimantuottoa voidaan verrata lähes suoraan maastopyöräilyyn ja sen vaatimuksiin. Halusinkin siis keskittyä punttitreenissä alaraajojen suurten lihasryhmien aktivoimiseen ja linjauksien tarkkailuun, jotta voimantuottotasolla päästäisiin eteenpäin. Keskivartalon tuki on tärkeä voimantuotollisistakin syistä, hallinnassa oleva keskivartalo ”lukitsee” ylävartalon js siirtää tehokkaammin voimaa alaraajoihin ja niistä kampiin. Keskivartalon tuki on tärkeää myös alaselän kannalta, ongelmien välttämiseksi ja ennaltaehkäsemiseksi selän optimaalinen asento on tarpeen. Ylävartalo taas kaipaa erityisesti ryhtilihasten kannalta tukea, käsissä ajon aikana on enimmäkseen staattinen asento. Yläkropan ryhtiä tukevat lihakset saisivat pitkäkestoisempaa voimantuottoa voimakestävyyden kannalta ja käsien lihakset kannattelevampaa perusvoimaa. Muutamia toistojen vaihtoja ja rytmin muutoksia on, jotta lihas saa erilaista ärsykettä.

Treeni sisälsi seuraavanlaisia liikkeitä:

yhden jalan pakarakyykky venyttäen Smith-laitteessa
boksikyykky (loppu räjähtävänä, jos tekniikka on hallussa)
kyykky + työntö levypainolla
pakaraliike päinmakuulla penkillä
lankku
punnerrukset bosu-puolipallolla
reisiprässi 1 yksi jalka kerrallaan (huomaa valita painot heikomman puolen mukaan)
alatalja suoralla selällä
ylätalja (painotus lapojen alas tuomiseen)
ojentajaliike taljassa (köysi) bosupallon päällä ( – keskivartalolihasten aktivaatio epätasaisella alustalla)
maastaveto kahvakuulalla

Joukkue on melko iso, joten teetätin liikkeet pareittain, samalla toiveissa olisi se, että parit antaisivat palautetta toisilleen ja liiketaito sekä liikkeen tarkkailutaito kehittyisi. Opittaisiin katsomaan linjauksia ja toimimaan osana joukkuetta. Juniorimaajoukkue tekee samat harjoitukset, tässäkin tulee olla tarkkana, ettei painot pääse kasvamaan liian koviksi tottumattomalle tai kasvuiässä olevalle urheilijanalulle.

Väliin mahtui lihastasapainokartoitusta ja tankkailua ja muuta. Illalla odotti vielä sählypelit ja liikkuvuusharjoitus. Liikkuvuusharjoituksessa käytiin läpi liikkeitä fascioille, rintarangan liikkuvuutta, aktiivisia kohdevenyttelyjä ja hiukan perinteisempiä ja staattisempia venytyksiä.

Lähdin kotiin valmistautumaan seuraavan päivän Vuorihiihtocupiin, jossa lupauduin olemaan järjestelyissä mukana. Tämä tosin jäi omalta kohdaltani, sillä kotiin päästyäni nousi korkea kuume, joten Sappeen tapahtuma piti jättää välistä.

Kisakallioterveisin,

fysioterroristi

Suksitestipäivä Messilässä

Julkaistu: 26.1.2017

Viikko sitten pääsin mukaan Scandinavian Outdoorin järjestämään suksitestipäivään esittelemään Black Diamondia, La Sportivaa ja OACSportsin skinbased-suksia Messilään. Päivä oli kaikenkaikkiaan pitkä ajomatkoineen ja kaikkineen, mutta erittäin mukava. Mukana oli muitakin suksimerkkejä, ja meillä oli vielä lisäksi LaSpon monoja (Syborg ja Spectre). Edeltäjääni odotettiin ilmeisesti paikalle ja ihmeteltiin, kuka tämä tyttönen oli tilalla. Selitin miekkosille, ettei edeltäjälleni olisi oikein sopinut sample-koon toppahame… Selitys kelpasi ja päivää jatkettiin hyväksyvin nyökkäyksin.

BlackDiamondilta mukana oli Link-, Boundary- ja Helio-sarjan suksia, LaSportivalta skimo-kisasuksea (Syborg) ja OACin omia karvapohjasuksia (Skinbased). Testeissä oli mm. ATK:n pin-sidettä. Helio-sarjan sukset olivat selvästi suosituimpia testeissä, muista malleista olikin telemark-siteillä varustettuja suksia, joten tellukansa pääsi näitä testailemaan. Helio-sarjan 105 oli kysytyin suksi, jota meillä valitettavasti ei ollut mukana. Rinnetestauksessa kapeammat versiot olivat enimmäkseen käytössä ja testailijat vaikuttivat innostuneilta suksista.

Joka kerta, kun hypistelen BD:n Helio-sarjan suksia, varsinkin ATK:n siteillä, en voi vieläkään uskoa, miten kevyet sukset voi olla. Omat Link 90:t ovat erittäin kevyen tuntuiset, mutta joka kerta Heliot vaativat ihmettelemistä. Olen muutenkin vakuuttunut suksien muotoilusta ja varsinkin naisnäkökulmasta suksien värimaailma miellyttää omaa silmää – harmi vaan keltainen on 88-leveyden suksessa ja punainen 95:ssa. Jos olisi toisinpäin, voisi tulla houkutus hankkia Linkien rinnalle kevyempääkin kevyemmät sukset takamaastoihin. Ja mitä kauemmin Helioita tuijottaa, sitä suurempi hinku ne on saada. Tällä hetkellä koen, että omiin laskupäiviin riittää Linkit, varsinkin Suomen lumiolosuhteisiin nuo 90 ovat omalle rungolle riittävät kantavuudeltaan. Hain itselleni suksia, jotka toimisivat takamaastojen retkien lisäksi myös rinneolosuhteissa.

Onnistuin päivän aikana viiltämään kantilla LaSportivan Primaloft-takkiin kunnon viillon. Huolimattomuusvirhe tuoda suksea säädettäessä liian lähelle ja huomasin yhtäkkiä hiuksissani olevan takin täytettä. Hetken ihmettelyn jälkeen löysin pienen kantin viillon. Onneksi tee-se-itse-nainen on paikalla jälleen, ja suunnittelin hankkivani nylon-paikkaa ja ihmeliimaa, millä saisi konepesun kestävän paikan takkiin, ilman, että koko takin sisältö on pesukoneessa. Harmi vaan, että takki ehti olemaan kaikki kaksi kertaa päällä ennen tätä insidenttiä 😀 Jossakin vaiheessa tulee takinpaikkausprojektista päivitystä. Mieluiten ennen seuraavia kovempia pakkasia…

Jaksaa, jaksaa! Tulee, tulee!

Julkaistu: 22.1.2017

No ei välttämättä jaksa.

Sain muutama kuukausi sitten ehdotuksen siitä, että minun pitäisi osallistua BodyPump-koulutukseen. Olen tähän asti ollut sitä mieltä, että lisenssiohjaajaksi en rupea, oma ammattitaitoni riittää kyllä varsin hyvin valitsemaan omat kappaleet ja sisällöt ryhmäliikuntatunneille. Varsinkin, kun lähiaikoina kuntokeskusten ryhmäliikunnat minun osaltani on ollut lähinnä tuurausperustaisia. Pohdiskelin hetken pumppikoulutusta ja ajattelin, että eipä se lisäkoulutus kai mitään haittaa. Ohjausta voi aina kehittää ja varsinkin sitä osa-aluetta, mikä on kaikista heikoin. Itselläni kulmakivi on rytmitys, mielelläni pidän tunnit selkeinä ja rakennan ohjelman siten, että aloittelijoista kokeneimpiin pääsee tekemään omalla tasollaan. Ohjaukseeni liittyy paljon detaljeja liikesuunnista, liikeketjuista ja pyrin siihen, että liikkeet ovat kaikille turvallisia ja sovellettavia. Tässä lähinnä on kärsinyt tunnin tempo ja rytmityksillä leikittely on jäänyt vähemmälle. Kompensoin tätä kylläkin erilaisilla liikevariaatioilla ja omalla persoonallani, ettei asiakkaille jää oloa siitä, että tunti olisi ollut jollakin tasolla liian helppo tai liian tylsä.

Nyt kun siunautui tilaisuus osallistua edullisesti pumppikoulutukseen, sain suonenvedon tästä ja lähdin kokeilemaan onneani. Myin siis sieluni ja sanani ja osallistuin koulutukseen. Koulutus tapahtui Helsingissä, joten piti etsiä vielä yöpaikka jostakin. Onnekseni se onnistui helposti kaverin luokse, jossa oli täysihoito iltapalasta aikaisen aamun puuronkeittoihin asti. Harvinaista herkkua on se, että joku herää sinua varten hauduttamaan puuroa. Harmikseni nuha ja karmiva yskä alkoi edellisenä yönä ja tämä hieman ahdisti, kun tiesi valmiiksi viikonlopun olevan fyysisesti raskas.

Jännittyneenä lähdin koulutukseen, saatoin kantaa mukanani melkoista ennakkoluulotaakkaa lisenssikoulutuksista ja ihmisistä, jotka näihin osallistuu. Kun en kuitenkaan mene jumppapirkko-kategoriaan, vaan koen olevani jotakin ihan muuta. Aika harvat loppujenlopuksi oli koulutukseltaan liikunta-alalta, joten sillä saralla taisin olla ryhmän harvinaisuus. Huomasi kyllä, että oma harrastuneisuus pumpin osalta oli tärkeää, itselläni rytmitykset ovat kyllä tuttuja, mutta liikuntataustani on täysin erilaista. Liikuntaani ei juuri koskaan ole suurempana osana kuulunut musiikki. Ohjauksissa käytän paljon originaalimusiikkia, mutta nämä ovat olleet lähinnä tukena siinä.

Koulutus alkoi BodyPump 100-ohjelmalla, jonka jälkeen lähdimme pilkkomaan peruskoulutuksen sisältöä. Päivän päätteeksi meillä oli omat ohjausharjoitukset, jotka menivät niin ja näin, toiset olivat jo täysin valmiita ohjaajia ja toiset jäivät vielä todella kauaksi maaliviivasta. Pumpin ohjauksessa on viisi eri kulmakiveä, joista tekniikan, valmennuksen ja oman persoonani likoon laittamisen olevan hallussa. Suurin ja tärkein asia pumpissa on koreografia, joka taas tuntuu itselle täydeltä tuskalta omaksua, vaikka liikkeet ovat selkeitä ja musiikkiin järkevästi rakenneltuja. Tämä vaatii vielä omalta osaltani paaaaljon harjoitusta ja tekee hyvää kaikelle muulle ohjaamiselle.

Toisena päivänä tykitettiin ohjausharjoituksia, jokainen omalla tasollaan. Sain paljon kiitosta oman persoonani likoon laittamisesta ja aurinkoisesta persoonastani. Ja mikä parasta, kouluttaja koki sen olevan minua itseäni. Niinkuin se olikin. Se on kummallista, miten asioita voi miettiä etukäteen, suunnitella ja tehdä käsikirjoitusta, mutta aito ja oikea tilanne vie mukanaan. Onneksi minulle ei tapahdu jäätymisiä, vaan jostain syystä aivan toisinpäin, alan säteilemään esillä eri tavalla. Toivottavasti oma ”karisma” säilyy ja saisin koreografian samalle tasolle. Mutta ei koskaan voi olla täydellinen.

Koulutus oli kaikenkaikkiaan mukava, uutta tietoa tuli odotettua enemmän ja sain paljon positiivisemman kuvan lisenssikoulutuksista. Erityisesti kouluttaja oli todella hyvä, aurinkoinen ja karismaattinen, ytimekäs ja selkeä. Esitti asiat siten, että ohjaajan JA asiakkaan on turvallista tehdä ja pyrki positiivisen kautta vahvistamaan meidän kaikkien hyviä ominaisuuksia ja omalaatuisuuksia. Osasi ottaa koko ryhmän yksilöinä, yhdessä. Olen käynyt monia monia koulutuksia urani varrella, ja tässä kouluttaja oli yksi parhaimmista mitä vastaan on tullut. Varsinkin tietous liikkeiden riskeistä ja perustelut, miksi tiettyjä asioita tehdään, olivat järkeenkäypiä ja ennalta todella tarkkaan ajateltuja. Ja hyvä niin. Toivoisin, että kaikki pumppiohjaajat pääsisivät sille tasolle, että osaisivat ohjata rennosti ja asiakkaan kannalta turvallisesti, liikkeitä sallitulla tavalla varioiden.

Nyt pitäisi palailla pitkän viikonlopun jälkeen kotiin ja alkaa odottelemaan niitä kuuluisia viivästyneitä lihaskipuja. Kuitenkin 2 x 8h tuli tahkottua melko riittävillä painoilla kappaleita. Itselleni lihaskivut saapuvat odotettua myöhemmin, saattaa hyvinkin mennä 3-4 päivää, joten tiistai-torstai-akselille on varmasti odotettavissa arkoja lihaksia, eikä varmastikkaan ihan hetkeen haluaisi edes nähdä pumppitankoja tai painoja, saatika kuulla 100-ohjelman kappaleita. Alkaa tulemaan Krakenit ulos korvista. Aikamoisia korvamatoja 😉